Wienin secession - taidesuuntauksen historia, Klimt, Beethoven-friisi ja tunnuspiirteet

Wienin secessio on taideliike, joka teki Wienistä vuosina 1897–1905 Euroopan kiistellyimmän taidekaupungin. 3. huhtikuuta 1897 joukko taiteilijoita jätti konservatiivisen taiteilijayhdistyksen Künstlerhausin ja perusti Vereinigung Bildender Künstler Österreichs – Secessionin, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli Gustav Klimt. Nimi lainattiin antiikin Roomasta, jossa secessio plebis tarkoitti plebeijien lähtöä kaupungista protestina patriisien vallan väärinkäyttöä vastaan. Wienin taiteilijat katsoivat oman lähtönsä olevan samanlainen: järjestäytynyt irtautuminen instituutiosta, joka oli menettänyt oikeutensa päättää, mitä taide sai olla.

Kahdeksan intensiivisen vuoden aikana secessionistit rakensivat oman näyttelyrakennuksen, julkaisivat yhden aikakauden kauneimmista aikakauslehdistä ja järjestivät kaksikymmentäkolme näyttelyä, jotka toivat Wienin suoraan kosketukseen eurooppalaisen modernismin kanssa. Liike on erottamaton jugendtyylin läpimurrosta Keski-Euroopassa, mutta se eroaa ranskalaisesta ja belgialaisesta art nouveausta pyrkimyksellään geometriseen ankaruuteen, neliöön perusmuotona sekä kullanhohtoiseen, symboleilla ladattuun kuvamaailmaan. Niille, jotka etsivät nykyään selkeälinjaisia, koristepintaisia ja ripauksen mystiikkaa sisältäviä julisteita ja tauluja, secessionin muotokieli on edelleen yksi hyödyllisimmistä lähteistä.

Sisältö
↓ Mitä Wienin secessio on?
↓ Wien vuosisadanvaihteessa ja välirikko Künstlerhausin kanssa
↓ Secession-rakennus ja Ver Sacrum -aikakauslehti
↓ Keskeiset teokset ja legendaariset näyttelyt
↓ Tyyli, tekniikka ja tunnuspiirteet
↓ Secession taiteilijat ja sen piirissä toimineet taiteilijat
↓ Vuoden 1905 hajaannus ja pitkä perintö
↓ Missä secession teoksia on nykyään?
↓ Wienin secessio kodissa
↓ Aikajana
↓ Läheiset liikkeet ja taiteilijat
↓ Usein kysyttyä Wienin secessiosta

Mitä Wienin secessio on?

Wienin secessio oli sekä taiteilijayhteisö että tyylisuuntaus. Yhteisö perustettiin Wienissä 3. huhtikuuta 1897, kun yhdeksäntoista taiteilijaa, arkkitehtia ja muotoilijaa halusi irtautua akateemisesta makutuomioistuimesta. Perustajiin kuuluivat muun muassa taidemaalari Gustav Klimt, graafikko ja muotoilija Koloman Moser sekä arkkitehdit Josef Hoffmann ja Joseph Maria Olbrich. Tyylisuuntausta kutsutaan saksaksi nimellä Sezessionsstil, ja sitä pidetään jugendin itävaltalaisena haarana, mutta se kehitti nopeasti oman luonteensa: se oli hillitympi, geometrisempi ja sai enemmän vaikutteita englantilaisesta ja skotlantilaisesta muotoilusta kuin ranskalaisista kiemuroista.

Se, mikä erotti secessionin aiemmista taiteilijakapinoista, oli pyrkimys hallita koko ketjua. Yhdistyksellä oli oma näyttelyrakennus, se julkaisi omaa aikakauslehteään, suunnitteli omat julisteensa ja luettelonsa sekä sai arkkitehdit, maalarit ja taidekäsityöläiset työskentelemään samoissa projekteissa. Tavoite muotoiltiin käsitteeksi Gesamtkunstwerk – kokonaistaideteos, jossa rakennus, huonekalut, tekstiilit, grafiikka ja maalaustaide alistuvat samalle muotokannalle. Tämä ajatus periytyi myöhemmin Wiener Werkstättelle ja mutkien kautta Bauhausille.

Pikatiedot: Perustettu 3. huhtikuuta 1897 Wienissä yhdeksäntoista taiteilijan toimesta · Virallinen nimi Vereinigung Bildender Künstler Österreichs – Secession · Ensimmäinen puheenjohtaja Gustav Klimt (1862–1918) · Joseph Maria Olbrichin suunnittelema näyttelytalo vihittiin käyttöön vuonna 1898 · Kupoli koostuu 2 500 kullatusta laakerinlehdestä ja 311 marjasta · Kriitikko Ludwig Hevesin motto: ”Der Zeit ihre Kunst. Der Kunst ihre Freiheit.” · Ver Sacrum -aikakauslehti ilmestyi vuosina 1898–1903 · Vuoteen 1905 mennessä järjestettiin kaksikymmentäkolme näyttelyä · Klimt-ryhmä erosi yhdistyksestä 14. kesäkuuta 1905 · Beethoven-friisi (1902) on noin 34 metriä pitkä.

Wien vuosisadan vaihteessa ja välirikko Künstlerhausin kanssa

Wien oli 1890-luvun lopulla hieman yli viidenkymmenen miljoonan asukkaan kaksoismonarkian pääkaupunki, ja kaupungissa tapahtui ennennäkemätön kulttuurinen tiivistyminen. Sigmund Freud julkaisi Unien tulkinnan vuonna 1899, Gustav Mahler aloitti Hovioopperan johtajana vuonna 1897, Arnold Schönberg alkoi purkaa tonaalisuutta ja arkkitehti Adolf Loos valmisteli hyökkäystään ornamenttia vastaan. Tässä ympäristössä Künstlerhaus - ainoa suuria näyttelytiloja käytettävissään ollut taiteilijayhdistys - näyttäytyi jarruna. Yhdistys asetti myytävät genremaalaukset ja historiamaalauksen etusijalle, ja nuoret taiteilijat pääsivät harvoin esille.

Kahvila, jossa liike syntyi

Vakiintuneen kertomuksen mukaan yhdeksäntoista taiteilijaa kokoontui wieniläiskahvilassa keväällä 1897 ja päätti lähteä Künstlerhausista. Ero vahvistettiin virallisesti saman vuoden 3. huhtikuuta. Klimtillä, joka oli jo vakiintunut koristetaiteilija ja jolla oli valtion toimeksiantoja Burgtheaterissa ja Taidehistoriallisessa museossa, oli eniten menetettävää, ja juuri siksi hänet valittiin puheenjohtajaksi. Hänen nimensä antoi uudelle yhdistykselle uskottavuutta samalla hetkellä, kun se julisti sodan vakiintuneelle taidemaailmalle.

Ohjelma: kansainvälisyys ja taideteollisuuden yhdenvertainen asema

Secessionin ohjelma perustui kolmeen kohtaan. Ensinnäkin Wien saisi nähdä aikalaista eurooppalaista taidetta alkuperäisteoksina jäljennösten sijaan. Toiseksi taideteollisuus, grafiikka ja arkkitehtuuri asetettaisiin samalle viivalle maalaustaiteen ja kuvanveiston kanssa - radikaali ajatus kulttuurissa, jossa öljymaalaus oli korkeimmalla sijalla. Kolmanneksi näyttelyt itse suunniteltaisiin taideteoksiksi, ja jokaista näyttelyä varten rakennettaisiin omat tilat. Mikään kohdista ei ollut itsessään ainutlaatuinen, mutta yhdistelmä teki Secessionista Euroopan johdonmukaisimman näyttelykoneiston vuoden 1900 tienoilla.

Secession-rakennus ja Ver Sacrum -aikakauslehti

Ilman omaa taloa liike olisi jäänyt protestikirjoitukseksi. Otto Wagnerin oppilas Joseph Maria Olbrich (1867–1908) suunnitteli Friedrichstraßella sijaitsevan rakennuksen, joka valmistui vuonna 1898 – vain vuosi perustamisen jälkeen. Tulos on yksi modernismin varhaisimmista manifestirakennuksista: valkoiseksi rapattu, lähes blokkia muistuttava rakennus, jonka seinäpinnat ovat sileät, ornamentiikka niukka ja sisäänkäyntiosa harkitun epäsymmetrinen.

Kultainen kupoli ja devisi

Sisäänkäynnin yllä on kullatuista laakerinlehdistä koostuva läpikuultava kupoli, jonka wieniläiset nimesivät nopeasti ”kultaiseksi kaalipääksi”. Joulukuussa 2017 alkanutta ja toukokuun 2018 puolivälissä päättynyttä julkisivun laajaa kunnostusta varten kaikki 2 500 lehteä ja 311 marjaa irrotettiin, entisöitiin käsin ja kullattiin uudelleen. Kupolin alla on kriitikko Ludwig Hevesin muotoilema devisi: ”Der Zeit ihre Kunst. Der Kunst ihre Freiheit.” Portin vasemmalla puolella on toinen devisi, Ver Sacrum – pyhä kevät. Rakennus toimii edelleen nykytaiteen näyttelyhallina, jota taiteilijayhdistys itse ylläpitää; siellä voi vierailla Secessionin virallisilla verkkosivuilla.

”Der Zeit ihre Kunst. Der Kunst ihre Freiheit.” – Ajalle sen taide, taiteelle sen vapaus. Ludwig Hevesin devisi, joka on kirjoitettu kullalla Wienin Secession-rakennuksen sisäänkäynnin ylle.

Ver Sacrum – graafiseksi kouluksi kasvanut aikakauslehti

Gustav Klimtin ja Max Kurzweilin perustama Ver Sacrum -aikakauslehti ilmestyi vuosina 1898–1903. Se oli epätavallinen jo muodoltaan: neliö, tietoisena vastakohtana kirjamaailman pystysuuntaisille suorakulmioille, ja taitettu kiinnittäen suurta huomiota marginaaleihin, vinjetteihin ja kirjasintyyppeihin. Jokainen numero oli pikemminkin muotoiltu esine kuin tekstin säiliö. Jälkimaailmalle Ver Sacrum on paras avain siihen, miten secessionistit ajattelivat pinnasta – ja se selittää, miksi niin suuri osa liikkeen muotokielestä kääntyy nykyään luontevasti graafisiksi julisteiksi.

Avainteokset ja legendaariset näyttelyt

Vuosina 1897–1905 yhdistys järjesti kaksikymmentäkolme näyttelyä. Kiivas tahti – käytännössä kolme tai neljä näyttelyä vuodessa – toi Wieniin lyhyessä ajassa Auguste Rodinin, Max K Klingerin, Charles Rennie Mackintoshin ympärille ryhmittyneen skotlantilaisen Glasgow'n koulukunnan, japanilaista taidekäsityötä ja ranskalaista grafiikkaa. Kaksi näyttelyä on saavuttanut ikonisen aseman.

Neljästoista näyttely vuonna 1902 – Beethoven-näyttely

Mellan den 15 april och den 27 juni 1902 förvandlades hela utställningshuset till ett rum kring Max Klingers Beethovenskulptur. Ett fyrtiotal konstnärer bidrog med väggmålningar, reliefer och inredning, och Gustav Mahler dirigerade en bearbetad version av finalen ur Beethovens nionde symfoni vid vernissagen. Utställningen är den renaste tillämpningen av Gesamtkunstwerk-tanken som secessionen åstadkom.

Beethovenfrisen – 34 meter måleri

Klimts bidrag till Beethovenutställningen var en fris på cirka 34 meter i längd och drygt två meter hög, målad i kaseinfärg på lättviktsputs med inslag av bladguld, spegelglas, halvädelstenar och gardinringar. Bildberättelsen följer den nionde symfonins slutsats: mänsklighetens längtan efter lycka, riddaren i rustning som möter de fientliga makterna – jätten Typhoeus och gorgonerna – och till sist kyssen som förenar konst och mänsklighet. Verket var tänkt att rivas när utställningen stängde, men eftersom en Klimtretrospektiv redan var inbokad året därpå fick det stå kvar. I dag ägs frisen av Belvedere och visas som permanent deposition i Secessionsbyggnadens källarvåning.

Fakultetsmålningarna och skandalen

Parallellt arbetade Klimt på tre takmålningar för Wiens universitet – Filosofin, Medicinen och Juridiken. Åttiosju professorer undertecknade en protest mot dem, och konstnären löste till slut in förskottet och tog tillbaka verken. Målningarna förstördes i en brand på slottet Immendorf 1945 och är endast kända genom svartvita fotografier och förarbeten. Skandalen markerade brytpunkten där Klimt övergav offentliga uppdrag till förmån för porträtt, landskap och de guldskimrande allegorier som i dag bär hans namn.

Stil, teknik och kännetecken

Den som vill känna igen ett secessionsverk kan söka efter fyra egenskaper: ytans företräde framför djupet, kvadraten och rutnätet som ordnande princip, ornamentet som bärande betydelse snarare än utsmyckning, samt en påfallande medvetenhet om ramen och formatet. Tillsammans skiljer de österrikisk jugend från den franska varianten, som beskrivs närmare på sidan om art nouveau och jugend.

Kvadraten och rutnätet

Josef Hoffmann fick smeknamnet Quadratl-Hoffmann – ungefär ”kvadrat-Hoffmann” – för sin nästan tvångsmässiga användning av rutmönstret. Svartvita rutnät återkommer i hans metallarbeten, i Palais Stoclets fasadindelning och i secessionsgrafikens marginaler. Där fransk art nouveau söker den asymmetriska kurvan söker Wien den upprepade kvadraten. Just den geometriska stramheten gör att secessionsgrafik åldras ovanligt väl och samsas utan friktion med abstrakta posters från senare epoker.

Kulta ja bysanttilainen pinta

Klimtin kultakauden, noin vuosina 1901–1909, katsotaan yleensä juontuvan kahdesta vaikutteesta: San Vitalen mosaiikeista Ravennassa, jotka hän näki vuonna 1903, sekä hänen isänsä ammatista kultakaivertajana. Kultaa ei käytetty luomaan illuusiota tilasta, vaan kumoamaan se. Hahmojen kasvot ja kädet maalataan naturalistisesti, kun taas vaatteet ja tausta sulautuvat ornamenteiksi, mikä synnyttää elävän ihon ja tasaisen, koristellun pinnan välisen tunnusomaisen jännitteen.

Symbolinen lataus ja erotiikka

Secessionin kuvamaailma on täynnä symbolismia: elämän ja kuoleman allegorioita, nainen sekä uhkana että lupauksena, tiedostamaton kuvallisena aiheena. Yhteys eurooppalaiseen symbolismiin on suora, ja Wien toi siihen psykoanalyyttisen ulottuvuuden, jota on vaikea kuvitella ilman Freudin samanaikaista työtä samassa kaupungissa.

Secessionin taiteilijat ja sen ympärille kokoontuneet

Secession ei ollut koskaan yhtenäinen koulukunta, vaan vahvojen yksilöiden liittouma. Klimt oli sen keulakuva, mutta liikkeen laajuus selittyy sillä, että muotoilijoilla ja arkkitehdeillä oli yhtä suuri vaikutusvalta kuin maalareilla.

Klimt, Moser ja Hoffmann

Gustav Klimt (1862–1918) on secessionistien tunnetuin edustaja, ja häntä käsitellään perusteellisesti Gustav Klimtiä käsittelevällä sivulla. Koloman Moser (1868–1918) oli liikkeen taitavin graafikko, joka suunnitteli muun muassa julisteita, lasimaalauksia ja huonekaluja. Josef Hoffmann (1870–1956) toi secessionin muotokielen arkkitehtuuriin ja loi Brysselissä sijaitsevalla Palais Stoclet’lla, joka rakennettiin vuosina 1905–1911, täydellisimmän esimerkin kokonaistaideteoksesta, johon myös Klimt osallistui ruokasalin friisillä.

Otto Wagner ja seuraava sukupolvi

Arkkitehti Otto Wagner (1841–1918) liittyi yhdistykseen vuonna 1899, mutta ei ollut perustajajäsen. Hänen Wienissä sijaitseva Postsparkassensa, joka valmistui vuonna 1906, käänsi secessionin estetiikan alumiininiiteistä ja lasista rakennetuksi rakennukseksi. Seuraava sukupolvi – Egon Schiele ja Oskar Kokoschka – ammensi teknisen itsevarmuutensa Klimtiltä ja Moserilta, mutta muunsi koristelun hermostuneeksi viivaksi ja raa’aksi psykologiaksi. Siirtymä secessionista wieniläiseen ekspressionismiin tapahtui vuoden 1909 tienoilla, ja se on yksi modernismin nopeimmista tyylinvaihdoksista.

Jakautuminen vuonna 1905 ja pitkä perintö

Vuonna 1903 Hoffmann ja Moser perustivat tekstiiliteollisuusmies Fritz Waerndorferin rahoittaman tuotantoverstaan Wiener Werkstätt en. Verstas valmisti secessionin periaatteiden mukaisesti hopeaesineitä, lasia, tekstiilejä, kirjansidoksia, koruja ja huonekaluja, ja siitä tuli myöhempien muotoilukollektiivien suora esikuva. Menestys kärjisti kuitenkin yhdistyksen sisäistä piilevää ristiriitaa niiden välillä, jotka halusivat pitää maalausta pääasiallisena taiteenlajina, ja niiden, jotka halusivat antaa taidekäsityölle ja kaupalliselle tuotannolle yhtä suuren painoarvon.

14. kesäkuuta 1905 Klimt-ryhmä – Klimt, Moser, Hoffmann, Carl Moll ja parikymmentä muuta – erosi Secessionista kiistan jälkeen, joka näennäisesti koski galleriakauppaa mutta pohjimmiltaan taidekäsitystä. Yhdistys jatkoi olemassaoloaan ja toimii edelleen, mutta liikkeen taidehistoriallisen aseman synnyttänyt kausi päättyy siihen. Perintö elää edelleen usealla tasolla: Wiener Werkstättessä, geometrisessa muodonhalussa, joka Hoffmannin oppilaiden kautta saavutti maailmansotien välisen ajan muotoilun, sekä graafisessa perinteessä, joka yhdistää secessionin julisteet myöhempään Arts and Crafts -vaikutteiseen muotoiluun.

Markkinat ovat vahvistaneet arvostuksen vakuuttavasti. Klimtin viimeinen valmistunut muotokuva, Dame mit Fächer vuodelta 1917–1918, myytiin Sotheby'silla Lontoossa 27. kesäkuuta 2023 hintaan 85,3 miljoonaa puntaa, mikä vastasi noin 108,4 miljoonaa dollaria – tuolloin se oli kallein Euroopassa huutokaupassa myyty taideteos. Sotheby'silla New Yorkissa 18. marraskuuta 2025 Leonard Lauderin kokoelmasta peräisin oleva Klimtin Elisabeth Lederer -muotokuva rikkoi ennätyksen 236,4 miljoonan dollarin hinnalla.

Wienin secession kodissa

Secessionin muotokieli sopii kotiin poikkeuksellisen hyvin kahdesta syystä. Ensinnäkin teokset suunniteltiin alun perin osaksi sisustusta – Hoffmann ja Moser suunnittelivat tiloja, eivät vain kuvia. Toiseksi tyyli yhdistää kaksi ominaisuutta, jotka harvoin muuten esiintyvät yhdessä: koristeellisen runsauden ja tiukan geometrian. Siksi secession-aihe voi kannatella muuten niukasti kalustettua huonetta tekemättä siitä kuitenkaan liian täyteen ahdettua.

Kultaa, okraa ja syvänvihreää

Secession-maalauksissa yleisimmin käytetty paletti liikkuu lehtikullan, okran, terrakotan, oliivinvihreän ja mustan välillä. Se toimii parhaiten lämpimien murrettujen seinävärien – luonnonvalkoisen, vaalean saven ja hillityn salvianvihreän – kanssa ja huonommin liidunvalkoista vasten, sillä se saa kultaiset sävyt näyttämään harmailta. Yksittäinen suurempi Klimt-aihe toimii huoneen keskipisteenä; kaksi tai kolme pienempää secession-grafiikan teosta sopivat paremmin ryhmäksi. Lue mielellään opas oikean taiteen valitsemisesta kotiin ennen kuin päätät koosta.

Kehystys ja ripustus

Secessionistit omistivat kehyksille yhtä paljon huomiota kuin kuvalle - Klimtin veli Georg oli metallitaiteilija ja valmisti useita kehyksiä. Kapea musta-, tammi- tai messinkikehys on lähellä alkuperäisten ilmaisua, kun taas leveät barokkityyppiset kultakehykset ovat ristiriidassa tyylin pelkistetyn ilmeen kanssa. Neliömuodoilla on tässä erityinen historiallinen logiikka, sillä Ver Sacrum ja useat Klimtin maisemamaalaukset hyödynsivät juuri neliötä. Katsauksemme aiheeseen miten kehystät taidetta sekä kehysvalikoimamme tarjoavat konkreettisia lähtömittoja.

Vinkki: Ripusta kultasävyinen secession-aihe seinälle, joka saa illalla lämpimän sävyistä lamppuvaloa, mieluummin kuin suoraan päivänvaloon. Alkuperäisteosten lehtikullan hohto perustuu heijastukseen, ja 2 700 kelvinin lämmin valonlähde toistaa tämän vaikutelman painetussa jäljennöksessä huomattavasti paremmin kuin kylmä päivänvalo, joka taittaa värin vihreään. Sijoita aihe niin, että katse kohtaa sen noin 145 senttimetrin korkeudella lattiasta.

Yhdistä muihin aikakausiin

Secessionin ruudukko tekee siitä poikkeuksellisen helposti yhdisteltävän. Se sopii skandinaaviseen 1900-luvun muotoiluun, japanilaisiin puupiirroksiin - secessionistit keräsivät niitä itsekin - sekä 1920-luvun geometriseen abstraktioon. Sen sijaan vältä yhdistämästä sitä raskaaseen barokkigrafiikkaan, joka kilpailee samasta koristeellisesta huomiosta. Ideoita yhtenäisen kokonaisuuden rakentamiseen löytyy tauluseinäoppaasta ja tekstistä sisustaminen julisteilla.

Missä secessionin teoksia on nykyään?

Toisin kuin monet taidesuuntaukset, secessionin tuotanto on maantieteellisesti poikkeuksellisen keskittynyttä. Suurin osa pääteoksista on yhä Wienissä kävelyetäisyydellä toisistaan, mikä tekee kaupungista ainoan paikan, jossa liikettä voi tutkia kokonaisuudessaan. Levinneisyys muualle maailmaan alkoi vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla, suurelta osin toisen maailmansodan takavarikointien jälkeisten restitutioprosessien seurauksena.

Wienin neljä taloa

Belvedere omistaa vuonna 1907–1908 valmistuneen Suudelman, joka houkuttelee enemmän kävijöitä kuin mikään muu itävaltalainen taideteos, sekä Secession-rakennuksessa talletettuna olevan Beethoven-friisin. MuseumsQuartierissa sijaitsevassa Leopold Museumissa on maailman laajin Schiele-kokoelma - noin 300 teosta, joista nelisenkymmentä on maalauksia - yli 8 300 esineen kokonaiskokoelman osana. Museum für angewandte Kunst hallinnoi Wiener Werkstätten arkistoa ja Klimtin Stoclet-friisin täysikokoisia kartonkeja. Secession-rakennus toimii edelleen näyttelyhallina, ja sitä ylläpitää taiteilijayhdistys, joka on näin ollen yksi Euroopan vanhimmista yhä toimivista taiteilijavetoisista instituutioista. Yleiskatsaus kokoelmaan löytyy Leopold Museumin sivuilta.

Itävallasta lähteneet teokset

Useita avainteoksia on nykyään Wienin ulkopuolella. Vuoden 1907 Adele Bloch-Bauerin muotokuva, jota kutsutaan usein itävaltalaiseksi Mona Lisaksi, palautettiin vuonna 2006 Altmannin perheelle pitkän restitutioprosessin jälkeen, ja Neue Galerie New Yorkissa hankki sen samana vuonna 135 miljoonalla dollarilla – tuolloin kyseessä oli maailman kallein maalaus. Stocletfriisi on edelleen Brysselissä Palais Stoclet’ssa, joka on yksityisomistuksessa ja suljettu yleisöltä mutta lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2009. Tämä hajautuminen selittää, miksi jäljennöksillä on ollut niin suuri merkitys Secessionin vaikutuksen leviämisessä: useimmat katsojat kohtaavat teokset käytännössä painetussa muodossa.

Aikajana

1862 – Gustav Klimt syntyy Wienin ulkopuolella Baumgartenissa kultaseppä Ernst Klimtin poikana. 1873 – Wienin maailmannäyttely tekee kaupungista eurooppalaisen näyttämön ja Künstlerhausista sen taiteellisen järjestäjän. 3. huhtikuuta 1897 – Vereinigung Bildender Künstler Österreichs – Secession perustetaan 19 taiteilijan toimesta; Klimt valitaan puheenjohtajaksi. 1898 – Ensimmäinen Secession-näyttely avautuu, Ver Sacrum -aikakauslehti ilmestyy ensimmäisen kerran ja Olbrichin näyttelyrakennus valmistuu. 1900 – Yliopistomaalaus Filosofia asetetaan näytteille ja se synnyttää protesteja Wienin yliopiston 87 professorin keskuudessa.

15. huhtikuuta–27. kesäkuuta 1902 – Neljästoista näyttely, Beethoven-näyttely, avautuu. Esillä on Klimtin 34 metriä pitkä Beethovenfriisi sekä Gustav Mahlerin johtamaa musiikkia. 1903 – Josef Hoffmann ja Koloman Moser perustavat Wiener Werkstätten, jonka rahoittajana toimii Fritz Waerndorfer; Klimt matkustaa Ravennaan ja näkee bysanttilaiset mosaiikit. 1905 – Klimt-ryhmä jättää Secessionin 14. kesäkuuta; samana vuonna Brysseliin aletaan rakentaa Palais Stoclet’ta. 1907–1908 – Suudelma maalataan, ja Itävallan valtio ostaa sen jo ennen kuin se on täysin valmis. 1918 – Klimt, Moser, Schiele ja Otto Wagner kuolevat kaikki tämän vuoden aikana, ja wieniläinen vuosisadanvaihteen aikakausi päättyy.

1945 – Yliopistomaalaukset tuhoutuvat Immendorfin linnassa syttyneessä tulipalossa. 1986 – Beethovenfriisi asetetaan laajan konservoinnin jälkeen pysyvästi yleisön nähtäville Secession-rakennuksen kellarissa. Toukokuu 2018 – Secession-rakennuksen julkisivuremontti valmistuu, kun kaikki 2 500 laakerinlehteä ja 311 marjaa on kullattu uudelleen. Kesäkuu 2023 – Dame mit Fächer myydään Lontoossa 85,3 miljoonalla punnalla. Marraskuu 2025 – Klimtin Elisabeth Lederer -muotokuva myydään New Yorkissa 236,4 miljoonalla dollarilla.

Aiheeseen liittyvät liikkeet ja taiteilijat

Wienin secessio liittyy tiiviisti aikansa taidesuuntausten verkostoon. Ranskalais-belgialaista haaraa käsitellään sivulla art nouveausta ja jugendista, kun taas brittiläistä esihistoriaa, jossa käsityö nostettiin uudelleen arvoonsa, kuvataan sivulla Arts and Crafts. Kuvamaailman unenomaisen logiikan secessio jakaa symbolismin kanssa, ja geometrinen kurinalaisuus viittaa eteenpäin kohti Bauhausia. Yksittäisistä taiteilijoista itsestään selviä lähtökohtia ovat Gustav Klimt ja Egon Schiele.

Pohjoismaissa vuosisadanvaihteen muotokieli sai oman ilmaisunsa. Prinssi Eugen antoi arkkitehti Ferdinand Bobergin suunnitella Waldemarsudden vuosina 1903–1905, ja galleriarakennus lisättiin vuonna 1913. Kokoelmaan kuuluu nykyään noin 7 000 teosta; museota esittelee Prins Eugens Waldemarsudde. Helsingin Ateneumissa oli esillä näyttely Gallen-Kallela, Klimt & Wien 26. syyskuuta 2025–1. helmikuuta 2026, mikä kartoitti Wienin ja pohjoismaisen vuosisadanvaihteen taiteen suoraa yhteyttä. Pohjoismaista rinnakkaisilmiötä käsitellään tarkemmin sivulla kansallisromantiikka. Lisää taiteilijoita ja taidesuuntauksia käsitteleviä faktasivuja on koottu Tietopankkiin.

Usein kysyttyjä kysymyksiä Wienin seessiosta

Tuo Wien omaan huoneeseesi

Wienin secession oli pohjimmiltaan yritys tuoda taide osaksi arkea - kirjoihin, huonekaluihin, rakennuksiin ja tiloihin. Siksi secession-aiheisen teoksen ripustaminen on poikkeuksellisen uskollinen tapa toteuttaa liikkeen omaa ajatusta. Tutustu Klimtin ja hänen aikalaistensa aiheisiin tunnettujen taiteilijoidemme joukossa, vertaile niitä vanhempaan maalaustaiteeseen klassisen taiteen parissa ja syvenny liikkeen historiaan Wienin secessiota käsittelevässä hakemistoartikkelissa.