Asetelma – maalaustaiteen historia, vanitas ja lajityypin mestarit

Stilleben är konsthistoriens tystaste genre och samtidigt en av dess mest inflytelserika. En uppställning av frukt, blommor, kärl och vardagsföremål – målad med sådan precision att tingen tycks lysa inifrån – har gett oss några av måleriets mest älskade motiv: Caravaggios fruktkorg från slutet av 1590-talet, de nederländska blomsterbuketterna, Chardins bröd och vattenglas, Cézannes äpplen och Giorgio Morandis dammiga flaskor. Just därför fungerar stilleben ovanligt bra som poster och tavla i ett modernt hem: motivet är stillsamt, färgskalan sluten och kompositionen byggd för att betraktas på nära håll.

Den här sidan går igenom stillebenets hela historia – från de romerska xenia-mosaikerna i Pompeji till pop art och samtidsfotografi – och förklarar genrens undergrupper, symbolspråk och tekniska särdrag. Du får också veta var de viktigaste verken finns, vad de har kostat på auktion, vilka svenska samlingar som rymmer stilleben av internationell klass, och hur du väljer och placerar ett stillebenmotiv hemma. Målet är att den här ska vara den mest användbara svenska genomgången av ämnet som finns.

Innehåll
↓ Vad är stilleben?
↓ Stillebenets historia – från Pompeji till Amsterdam
↓ Stillebenets viktigaste motivtyper
↓ Teknik, ljus och komposition
↓ Från Cézanne till Warhol – stillebenets arv
↓ Stilleben i hemmet – praktisk guide
↓ Tidslinje
↓ Relaterade konströrelser och konstnärer
↓ Vanliga frågor om stilleben

Vad är stilleben?

Ett stilleben är en målning, teckning eller ett fotografi vars huvudmotiv är livlösa föremål som konstnären själv har arrangerat. Det skiljer genren från landskapet, där motivet redan finns på plats, och från porträttet, där modellen rör sig och åldras. I stillebenet bestämmer konstnären allt: vilka ting som får vara med, hur de ligger, varifrån ljuset faller och hur länge uppställningen står kvar.

Ordet kommer från nederländskans stilleven, som börjar dyka upp i amsterdamska bouppteckningar och handelsinventarier omkring 1650 – alltså långt efter att målningarna själva hade börjat produceras i industriell skala. Franskan valde en dystrare term, nature morte (död natur), italienskan natura morta och engelskan den nederländska varianten i översättning. Skillnaden i ordval är inte oskyldig: den nederländska termen betonar stillheten, den franska förgängelsen. Båda aspekterna finns i genren.

Att stillebenet under lång tid betraktades som finkulturens bottenskikt är ett faktum som förklarar mycket av dess senare sprängkraft. När konstteoretikern André Félibien 1667 formulerade den franska akademins genrehierarki placerade han historiemåleriet överst och stillebenet allra lägst, med motiveringen att det bara avbildade döda ting utan mänsklig handling. Rangordningen levde kvar i konstutbildningen i över två sekel och gjorde stillebenet till en genre där konstnärer kunde experimentera relativt fritt – ingen kritiker bevakade äppelkorgar lika noga som han bevakade slagfält.

Pikafaktat: Lajityyppi: asetelma, ruotsin kielen sanasta stilleven, joka esiintyy inventaarioissa noin vuodesta 1650 lähtien. Ranskaksi: nature morte. Länsimaisen maalaustaiteen ensimmäinen itsenäinen asetelma: Caravaggion Hedelmäkori, noin 1597–1600, Pinacoteca Ambrosianassa Milanossa. Kultakausi: Alankomaat ja Flanderi noin 1600–1700. Alalajeja: vanitas, kukka-asetelma, ontbijtje (aamiaispöytä), banketje, pronkstilleven, metsästysasetelma ja trompe-l'œil. Asetelmasta maksettu korkein huutokauppahinta: Cézannen Rideau, cruchon et compotier, 60,5 miljoonaa dollaria Sotheby'silla New Yorkissa vuonna 1999. Tärkein ruotsalainen kokoelma: Tukholman Nationalmuseum, jossa on muun muassa Jan Davidsz. de Heemin Kukka-asetelma hedelmäkulhon ja ostereiden kanssa vuosilta 1665–1672. Akateeminen arvojärjestys: Félibien sijoitti lajityypin vuonna 1667 viidestä lajityypistä alimmalle sijalle.

Asetelman historia – Pompejista Amsterdamiin

Lajityyppi on nimeään vanhempi. Pompejin ja Herculaneumin roomalaisissa huviloissa, jotka hautautuivat Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79, on seinämaalauksia ja lattiamosaiikkeja persikoista, viikunoista, lasikulhoista ja linnuista. Roomalaiset kutsuivat niitä nimellä xenia – vieraanlahjoja – ja niillä oli sosiaalinen tehtävä: isäntä osoitti anteliaisuuttaan maalaamalla tarjoamansa ruoan. Illusionistinen taituruus oli jo tuolloin keskeistä. Plinius vanhempi kertoo taidemaalarien Zeuxiksen ja Parrhasioksen välisestä kilpailusta, jossa Zeuxiksen viinirypäleet houkuttelivat lintuja lentämään seinään.

Keskiajalla itsenäiset esinekuvat katosivat lähes kokonaan ja säilyivät yksityiskohtina uskonnollisissa kohtauksissa: liljana Neitsyt Marian yhteydessä, leipänä ehtoollispöydällä ja pääkallona ristin juurella. Vasta 1500-luvulla esineet irtautuvat jälleen omiksi aiheikseen. Varhainen ja usein siteerattu esimerkki on Jacopo de' Barbarin Peltohyyppä rautahansikkaiden ja varsijousen nuolen kanssa vuodelta 1504. Teos on nykyään Münchenin Alte Pinakothekissa, ja sitä kutsutaan yleensä ensimmäiseksi Alppien pohjoispuolella tehdyksi päivätyksi itsenäiseksi asetelmaksi.

Ratkaiseva askel otettiin Roomassa vuoden 1600 tienoilla. Caravaggion Hedelmäkori, joka maalattiin joskus vuosina 1597–1600 kardinaali Federico Borromeolle ja joka on edelleen Pinacoteca Ambrosianassa Milanossa, sijoittaa punotun korin pöydän reunalle niin, että se työntyy katsojan tilaan. Lehdet ovat laikukkaat, yksi omena on madonsyömä ja rypäleet alkavat rypistyä. Kieltäytymällä ihannoimasta Caravaggio muutti arkisen korin monumentiksi, ja hänen terävän sivuvalaistuksen käyttönsä muodostui koko lajityypin normiksi. Lue lisää hänen menetelmästään sivulta Caravaggio ja chiaroscuro.

Silti juuri Alankomaissa asetelmasta tuli kansanliike. Nuorella tasavallalla oli varakas porvaristo ilman hoviperinnettä, protestanttinen kirkko, joka ei tilannut alttaritauluja, sekä kauppaimperiumi, joka toi kotiin kiinalaista posliinia, turkkilaisia mattoja, brasilialaista sokeria ja Itä-Intian mausteita. Maalaustaiteesta tuli markkinoilla myytävä kauppatavara, ja taiteilijat erikoistuivat äärimmäisen pitkälle: yksi maalari maalasi vain kukkia, toinen vain kaloja, kolmas vain hopeaa ja lasia.

Spekulaatiotalous näkyy suoraan aiheissa. Tulppaanikauppa nosti yksittäisten sipulien hinnat usean vuoden palkkaa vastaaviksi ennen markkinoiden romahtamista helmikuussa 1637, ja kimpuissa toistuvat kirjavat, liekehtiväkuvioiset tulppaanit olivat usein virustartunnan saaneita ja siksi äärimmäisen kalliita. Ambrosius Bosschaert vanhempi ja Jan Brueghel vanhempi maalasivat kimppuja, jotka eivät olisi voineet todellisuudessa koskaan olla olemassa, koska niiden kukat kukkivat eri kuukausina – ne on koottu koko vuoden aikana tehtyjen tutkimusten pohjalta.

Lajityyppi oli myös yksi harvoista, joissa naistaiteilijat saattoivat yltää huipulle, koska se ei edellyttänyt alastonmallin mukaan tehtäviä opintoja. Clara Peeters signeerasi vuonna 1611 asetelman, joka on nykyään esillä Madridin Museo del Pradossa. Hän on maalannut oman peilikuvansa useita kertoja pikarin ja tinakannun kiiltäville pinnoille. Rachel Ruysch työskenteli seitsemänkymmentä vuotta ja sai elinaikanaan korkeampia hintoja kuin monet miespuoliset kollegansa. Maria van Oosterwijckin noin vuodelta 1690 peräisin olevan vanitas-asetelman Rijksmuseum hankki kokoelmiinsa, ja vuonna 2025 se sijoitettiin museon kunniagalleriaan Rembrandtin ja Vermeerin teosten joukkoon.

1700-luvulla painopiste siirtyi Ranskaan ja Jean-Siméon Chardiniin, joka käänsi selkänsä loisteliaille asetelmille ja maalasi kuparikattiloita, leivän kannikoita ja vesilasia vertaansa vailla olevalla vakavalla hellyydellä. Hänet hyväksyttiin Ranskan akatemiaan vuonna 1728 ”eläinten ja hedelmien maalarina” – nöyrä arvonimi ihmiselle, joka sai vuonna 1757 asunnon Louvresta ja asui siellä kuolemaansa asti. Espanjassa kehittyi samanaikaisesti bodegón, jossa Juan Sánchez Cotán ja Francisco de Zurbarán ripustivat kvitteneitä naruihin hiilimustaa taustaa vasten ja tekivät maalaustaiteesta lähes meditatiivista.

Asetelman tärkeimmät aiheluokat

Kultakaudella lajityyppi jakautui selkeästi rajattuihin alalajeihin, jotka ostajat tunnistivat ja hinnoittelivat eri tavoin. Tämä jaottelu on edelleen hyödyllisin avain asetelman lukemiseen, ja se selittää myös, miksi tietyt aiheet sopivat kodin tietylle seinälle paremmin kuin toiset.

Vanitas – katoavaisuuden kuvakieli

Vanitas-asetelma on lajityypin vakavin haara, ja se perustuu Saarnaajan sanoihin siitä, että kaikki on turhuutta. Pääkallo on ilmeisin symboli, mutta koko kuvakieli on koodattu: sammunut valo ja savu kuvaavat elämän lyhyyttä, tiimalasi ja taskukello aikaa, saippuakupla hetkellisyyttä, kuihtuva kukka ja kuorittu sitruuna sitä, että kaunis on myös katoavaista. Kirjat, kartat ja soittimet edustavat oppineisuutta, joka ei seuraa hautaan.

Pieter Claeszin Vanitas ja Spinario vuodelta 1628, Amsterdamin Rijksmuseumissa, on oppikirjaesimerkki: kumoon kaadettu pikarimalja, sammunut lamppu ja antiikin Spinario-veistoksen kipsijäljennös pinottuina ruskean monokromaattiseen asteikkoon, joka tekee koko kuvasta pitkän huokauksen. Claesz työskenteli Haarlemissa, jossa lähes väritön monochrome banketje kehittyi omaksi erikoisalakseen.

Kukka-asetelma

Kukka-asetelma on genren myydyin haara niin ennen kuin nykyäänkin. Se kehittyi kasvitieteellisestä kuvituksesta ja aidosta tieteellisestä uteliaisuudesta: monet maalarit työskentelivät kuivattujen näytteiden ja uusissa kasvitieteellisissä puutarhoissa tehtyjen havaintojen perusteella. Rachel Ruysch oli anatomian professorin tytär, jonka isällä oli oma luonnonesinekokoelma, ja hänen hyönteisensä ja liskonsa ovat määritettävissä lajeittain. Taiteen ja luonnontieteiden välinen yhteys oli retrospektiivin Rachel Ruysch: Nature into Art aiheena. Ensi-iltansa Münchenin Alte Pinakothekissa saanut näyttely esitteli 35 hänen maalaustaan Toledo Museum of Artissa 12. huhtikuuta–27. heinäkuuta 2025 ja sen jälkeen Museum of Fine Artsissa Bostonissa 23. elokuuta–7. joulukuuta 2025.

Jos genren kasvitieteellinen puoli kiinnostaa, aiheesta kerrotaan tarkemmin sivulla kasvitieteellinen taide ja kasvikuvitus, ja vastaavia aiheita löytyy valikoimasta kohdasta kukka-aiheiset julisteet.

Aamiaispöytä ja pröystäilevä asetelma

Vaatimattomassa ontbijtje-asetelmassa nähdään puoliksi syöty ateria: sillinpala, leivänkannikka ja kuorittu sitruuna, jonka kuori roikkuu spiraalina pöydän reunan yli. Vastakohtana on pronkstilleven, pröystäilevä asetelma, jonka Willem Kalf (1619–1693) vei täydellisyyteen kiinalaisilla posliinikulhoilla, kullatuilla hopeisilla nautiluspikareilla, persialaisilla matoilla ja yhdellä kirkkaalla valolla, joka saa lasin hehkumaan pimeyttä vasten. Jan Davidsz. de Heem yhdisti nämä molemmat perinteet asettamalla kukat, hedelmät ja osterit samaan ylenpalttiseen sommitelmaan.

Juuri tällainen de Heemin teos on Ruotsissa. Kukka-asetelma hedelmäkulhon ja osterien kera, ajoitettu vuosille 1665–1672, hankittiin Tukholmassa sijaitsevaan Nationalmuseumiin Nationalmusei Vänner -yhdistyksen tuella, ja se on yksi Skandinavian kokoelmien merkittävimmistä alankomaalaisista asetelmista. Samassa kokoelmassa on myös Johan Johnsenin (1653–1708) kukka-asetelma. Kielissä syntynyt taidemaalari saapui Ruotsiin 1670-luvun lopulla ja maalasi tulppaaneja, daalioita ja pioneja sinivalkoiseen kulhoon, joka on joko kiinalaista vientiposliinia tai Delftin fajanssia.

Trompe-l'œil ja petetty silmä

Neljäs haara vie illuusion äärimmilleen. Trompe-l'œil-teoksessa esineet maalataan luonnollisen kokoisina ja samassa tasossa katsojan kanssa, usein lautaan naulattuina tai nauhan taakse työnnettyinä, niin että silmä uskoo hetken niiden olevan oikeasti siinä. Muoto esiintyi Alankomaissa, William Harnettin 1800-luvun yhdysvaltalaisessa perinteessä sekä täysin omaleimaisena korealaisena muunnelmana, chaekgeorina, jossa hoville maalattiin kirjoja ja oppineisuuden esineitä täynnä olevia hyllyjä – ilmiöstä olemme kirjoittaneet myös artikkelissa korealaisesta kirjahyllymaalauksesta.

"Värejä käytetään, mutta maalataan tunteella." – Jean-Siméon Chardin, Denis Diderot'n mukaan

Tekniikka, valo ja sommittelu

Asetelma on ainoa lajityyppi, jossa taiteilija hallitsee jokaista muuttujaa, ja siksi siitä on tullut maalaustaiteen laboratorio. Lähes kaikkia eurooppalaisen öljymaalauksen teknisiä edistysaskeleita on kokeiltu ensin hedelmiä täynnä olevalla pöydällä.

Valo dramaturgiana

Klassinen ratkaisu on yksi ainoa valo, joka lankeaa viistosti ylhäältä vasemmalta kohti tummaa, määrittelemätöntä taustaa. Caravaggion tenebrismi vei kontrastin äärimmilleen, ja häntä seurannut alankomaalainen sukupolvi pehmensi sitä viileämmäksi ikkunasta tulevaksi päivänvaloksi. Vaikutus on sama: esineet irtoavat pimeydestä ja saavat tilavuutta, kun taas tausta lakkaa olemasta huone ja muuttuu pinnaksi. Siksi asetelma-aiheet toimivat niin hyvin myös painokuvina – ne on rakennettu toimimaan rajallisella valoalueella.

Lasuurimaalaus ja öljyvärin kerrokset

Hehku, joka tekee viinirypäletertusta tai hopeakannusta lähes käsin kosketeltavan, syntyy lasuurimaalauksella: ohuita, läpikuultavia värikerroksia levitetään kuivan, vaaleamman pohjasävyn päälle. Valo kulkee kerrosten läpi, heijastuu vaaleasta pohjasta ja palaa takaisin värjäytyneenä, mikä luo sisäisen hehkun, jota peittävä väri ei pysty jäljittelemään. Yksi Kalfin lasi voi koostua kuudesta tai seitsemästä tällaisesta kerroksesta, joiden välillä on viikkojen kuivumisaika. Tekniikka edellyttää, että aihe pysyy paikallaan kuukausien ajan – jälleen yksi syy siihen, että juuri esineistä, eivätkä ihmisistä, tuli ateljeen malleja.

Sommittelun hiljaiset säännöt

Lähes kaikki klassiset asetelmat rakentuvat saman perusidean varaan: katseen kuvan läpi johdattava diagonaali, pöydän reunan rikkova ja katsojaa kohti työntyvä esine, sommitelmalle elävyyttä tuova korkeuksien epätasapaino sekä kylläisen värin piste – sitruuna, punainen tulppaani, hummerinkuori – johon silmä palaa. Cézanne rikkoi tietoisesti perspektiivin logiikkaa maalaamalla hedelmävadin hieman ylhäältä nähtynä ja pöydän reunan suoraan edestä nähtynä samaan kuvaan. Tämä synnyttää lievän huimauksen, josta kubismi sai lähtökohtansa.

Cézanelta Warholiin – asetelman perintö

Cézanne ja moderni muoto

Kukaan ei ole tehnyt enemmän lajityypin aseman hyväksi kuin Paul Cézanne. Hän maalasi omenoita neljänkymmenen vuoden ajan, ei siksi, että omenat ovat kauniita, vaan koska ne pysyvät riittävän kauan paikoillaan, jotta hän saattoi tutkia, kuinka väri rakentaa muotoa. Se, että markkinat lopulta antoivat hänelle oikeutuksen, näkyy luvuissa: Rideau, cruchon et compotier, joka maalattiin vuosina 1893–1894, myytiin Sotheby'sillä New Yorkissa vuonna 1999 hintaan 60,5 miljoonaa dollaria, ja se oli siten pitkään maailman kallein asetelma. Vincent van Goghin vuonna 1888 maalaamat Auringonkukat – pohjimmiltaan saviruukussa oleva kimppu – oli jo vuonna 1987 myyty Christie'sillä 39,9 miljoonalla dollarilla ja osoittanut, että lajityyppi saattoi yltää kaikkein korkeimmille hintatasoille. Syvenny molempiin Paul Cézannea ja Vincent van Goghia käsittelevillä sivuilla.

Kollaasit, pullot ja keittopurkit

Toukokuussa 1912 Pablo Picasso liimasi soikealle kankaalle palan painettua rottinkikuviollista vahakangasta ja maalasi sen ympärille. Asetelma rottinkituolin kanssa oli taidehistorian ensimmäinen kollaasi – ja aiheena oli kuvaavasti kahvilapöytä, jolla oli lasi ja sanomalehti. Samana vuosikymmenenä Georges Braque, Juan Gris ja myöhemmin Henri Matisse tekivät asetelmasta modernismin vakiotehtävän.

Giorgio Morandi valitsi päinvastaisen suunnan. Bolognassa sijaitsevasta Via Fondazzan ateljeestaan hän maalasi vuosikymmenten ajan lähes yksinomaan samoja muutamia pulloja, purkkeja ja kulhoja, pölyisinä ja joskus mattavalkoisiksi ylisivellettyinä, hillityssä harmaan, okran ja hailakan vaaleanpunaisen sävyasteikossa. Hänen 1940-luvulla maalaamansa Natura morta, joka kuului aiemmin Peggy ja David Rockefellerin kokoelmaan, asetti taiteilijan huutokauppaennätyksen 4,33 miljoonalla dollarilla Christie'sillä New Yorkissa toukokuussa 2018. Kun Andy Warhol asetti vuonna 1962 näytteille kolmekymmentäkaksi maalattua Campbell'sin keittopurkkia, ympyrä oli sulkeutunut: arkinen esine oli palannut keskiöön, mutta nyt massatuotettuna hyödykkeenä kaupankäyntivoiton sijaan. Lisää tästä käänteestä löytyy pop-taidetta käsittelevältä sivulta.

Asetelmat kodissa – käytännön opas

Asetelmat ovat yksi kiitollisimmista lajityypeistä kodissa kolmesta syystä. Väripaletti on useimmiten hillitty ja maanläheinen, joten aiheet sopivat yhteen useimpien sisustusten kanssa. Sommittelu rakentuu selkeän keskuksen ympärille, joten kuva toimii myös pienessä koossa. Ja sisältö on konkreettista olematta päällekäyvää – hedelmät ja astiat eivät herätä samanlaisia voimakkaita reaktioita kuin muotokuvat tai figuurikohtaukset.

Huone huoneelta

Keittiö ja ruokailutila ovat lajityypin luontevia sijoituspaikkoja: klassisen tyylinen aamiaispöytä, sitruunakulho tai viinilasi tuo huoneeseen historiallisen pohjavireen ilman museomaista vaikutelmaa. Tutustu valikoimaan keittiötaulujen ja sitrus- ja hedelmäjulisteiden alta. Olohuoneessa tummemmat vanitas- ja prameat asetelmat toimivat parhaiten lipaston tai sohvan yläpuolella, jolloin syvä tausta tukee koko kalusteryhmää. Takan yläpuolella, jossa valo on usein lämmin ja suunnattu alhaalta, kulta- tai kuparisävyinen aihe korostuu erityisen hyvin - olemme koonneet neuvot takan yläpuolelle sijoitettavia julisteita käsittelevään oppaaseen. Kahvilassa tai ravintolassa asetelma on lähes oikotie oikean tunnelman luomiseen, kuten käymme läpi kahvilan ja ravintolan taidetta käsittelevässä oppaassa.

Kehys, koko ja väri

Klassiset asetelmat hyötyvät lämpimän sävyisestä kehyksestä: tammi, pähkinäpuu tai tummaksi petsattu kehyslista poimii aiheen ruskeat ja kultaiset sävyt. Musta kehys sopii espanjalaisiin, pelkistettyihin bodegón-asetelmiin ja Morandin hillittyihin sommitelmiin, kun taas valkoinen kehys tekee harvoin aiheelle oikeutta, koska se katkaisee tumman taustan syvyyden. Passepartout on lähes aina eduksi: se antaa silmälle tauon ennen tiiviin sommitelman kohtaamista. Jos haluat yhdistää asetelmia muiden aikakausien teoksiin samalla seinällä, menetelmä löytyy eklektista sisustusta käsittelevästä oppaastamme.

Vinkki: Ripusta tumma asetelma paikkaan, jossa se saa sivuvaloa, ei suoraan edestä. Aiheiden on maalattu olevan yhden ainoan vasemmalta tulevan valon varassa, ja kun sijoitat taulun niin, että huoneen valonlähde tulee samasta suunnasta, alkuperäinen vaikutelma palautuu - esineet saavat tilavuutta ja tausta vetäytyy taka-alalle. Taulun eteen vinosti sijoitettu seinä- tai lattiavalaisin tekee tunnelmalle enemmän kuin suoraan yläpuolella oleva kattovalo, joka sen sijaan synnyttää lasiin heijastuksia.

Aikajana

Vuosi 79 – Vesuviuksen purkaus säilyttää Pompejissa ja Herculaneumissa xenia-maalauksia, joissa on hedelmiä ja lasikulhoja; ne ovat lajityypin vanhimpia säilyneitä esimerkkejä.
1504 – Jacopo de' Barbari maalaa teoksen Peltopyy, rautahansikkaat ja varsijousen nuoli, jota kutsutaan usein ensimmäiseksi Alppien pohjoispuolella päivätyksi itsenäiseksi asetelmaksi. Alte Pinakothek, München.
Noin 1597–1600 – Caravaggio maalaa Hedelmäkoria kardinaali Federico Borromeolle. Pinacoteca Ambrosiana, Milano.
1611 – Clara Peeters signeeraa asetelmansa, jossa on kullattu hopeapikari ja kuivattuja hedelmiä; teos on nykyään Museo del Pradossa Madridissa.
1628 – Pieter Claesz maalaa teoksen Vanitas Spinario-patsaalla, joka on nykyään Rijksmuseumissa Amsterdamissa.
Helmikuu 1637 – Alankomaiden tulppaanimarkkinat romahtavat; kirjavat tulppaanit elävät maalauksissa edelleen statussymbolina.
1665–1672 – Jan Davidsz. de Heem maalaa teoksen Kukka-asetelma hedelmäkulhon ja osterien kanssa, jonka Tukholman Nationalmuseum hankkii myöhemmin kokoelmiinsa.
1667 – André Félibien sijoittaa asetelman Ranskan akatemian lajityyppihierarkiassa alimmalle sijalle.
1728 – Jean-Siméon Chardin hyväksytään Ranskan akatemiaan eläin- ja hedelmämaalariksi; vuonna 1757 hän saa asunnon Louvresta.
1888 – Vincent van Gogh maalaa Auringonkukat-sarjansa Arlesissa.
1893–1894 – Paul Cézanne maalaa teoksen Rideau, cruchon et compotier, joka myydään vuonna 1999 60,5 miljoonalla dollarilla.
Toukokuu 1912 – Picasson Asetelma rottinkituolin kanssa muodostuu taidehistorian ensimmäiseksi kollaasiksi.
1962 – Andy Warhol asettaa Los Angelesissa näytteille kolmekymmentäkaksi Campbellin keittotölkkimaalausta.
Toukokuu 2018 – Rockefellers-kokoelmasta peräisin oleva Morandin Natura morta asettaa taiteilijan huutokauppaennätykseksi 4,33 miljoonaa dollaria Christie'sillä.
2025 – Retrospektiivi Rachel Ruysch: Nature into Art on esillä Toledossa 12. huhtikuuta–27. heinäkuuta ja Bostonissa 23. elokuuta–7. joulukuuta; Rijksmuseum nostaa Maria van Oosterwijckin vanitas-aiheen kunniagalleriaan.

Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset ja taiteilijat

Asetelma kuuluu samanaikaisesti useisiin yhteyksiin. Sen kultakausi osuu yksiin hollantilaisen kultakauden kanssa, jolloin sama porvarillinen markkina synnytti myös Johannes Vermeerin genremaalauksen ja sisäkuvan. Valonkäsittely juontaa juurensa barokista, ja luonnontieteellisen perinnön se jakaa kasvitieteellisen taiteen kanssa. Ajan myötä laji johtaa suoraan kubismiin ja edelleen pop-taiteeseen. Jos haluat nähdä kaikkien aikakausien, suuntausten ja taiteilijoiden yleiskatsauksen, se löytyy tietopankistamme.

Ruotsissa lajilla on oma perinteensä. Nationalmuseum muodostaa kansainvälisen perustan, kun taas 1900-luvun ruotsalaiset taidemaalarit antoivat asetelmalle valoisamman ja koristeellisemman sävyn: Einar Jolin (1890–1976) maalasi orkideoita ja kukka-asetelmia naivistisesti pelkistetyllä tyylillä, Vera Nilsson (1888–1979) ja Ivar Arosenius (1878–1909) työskentelivät esinekuvien parissa muiden tunnetumpien aihepiiriensä ohella. Osa tästä perinnöstä on edustettuna ruotsalaisten taideteosten valikoimassamme sekä laajemmassa tunnettujen taiteilijoiden taideteosten kokoelmassa. Yleiskatsaus lajin määritelmään löytyy myös Wikipedian asetelma-artikkelista, ja hollantilaisiin pääteoksiin voi tutustua Rijksmuseumin kokoelmassa.

Usein kysyttyä asetelmista

Om du vill föra in stillebenets lugn i hemmet är det enklast att börja med ett motiv som samspelar med rummets befintliga färger – en fruktskål till matplatsen, en bukett till hallen eller ett dämpat vanitasmotiv över byrån. Hela urvalet av klassiska motiv finns samlat under konstverk av kända konstnärer, där stillebenets fyrahundra år av frukt, blommor och stilla ljus står redo att flytta in.