Sigrid Hjertén – ruotsalainen modernismi, ekspressionismi ja värin mestari

Sigrid Hjertén on ruotsalaisen taiteen tinkimättömin koloristi. Kolmekymmenvuotisen uransa aikana hän muutti näkymän Södermalmilla sijaitsevasta ikkunasta yhdeksi pohjoismaisen modernismin latautuneimmista kuvallisista tiloista, ja teki sen väreillä, joille aikakauden kriitikoilla ei ollut sanoja. Nykyään hänen teoksiaan on esillä Moderna Museetissa ja Nationalmuseumissa, hänen maalauksistaan maksetaan huutokaupoissa kahdeksannumeroisia summia kruunuissa, ja hänen aiheistaan on tullut tuttu näky ruotsalaisissa kodeissa – niin museoissa alkuperäisteoksina kuin seinille ripustettuina taidevedoksinakin.

Silti Hjerténin tarina on yhtä lailla tarina viivästyksestä. Hän oli ainoa nainen ryhmissä, jotka veivät ruotsalaista maalaustaidetta kohti modernismia, hän osallistui 106 näyttelyyn ja kirjoitti taiteesta päivälehdissä jo parikymppisenä. Silti hänen elinaikanaan häntä pidettiin usein miehensä Isaac Grünewaldin sivuhenkilönä, ja kun hän kuoli vuonna 1948, hän ei ollut maalannut kahteentoista vuoteen. Tällä sivulla käydään läpi hänen elämäänsä, tärkeimpiä teoksiaan, teknisiä keinojaan, loppuvuosien lääketieteellistä tragediaa ja sitä, miten hänen kuvamaailmansa toimii nykyään kodin tilassa.

Sisältö
↓ Kuka oli Sigrid Hjertén?
↓ Sundsvallista Matissen ateljeeseen
↓ Hjerténin tärkeimmät teokset
↓ Väri, perspektiivi ja taiteellinen kädenjälki
↓ De Unga, De Åtta ja ruotsalainen avantgarde
↓ Viimeiset vuodet ja hiljaisuus
↓ Jälkimaine, museokokoelmat ja markkina-arvo
↓ Sigrid Hjertén kotona – käytännön opas
↓ Aikajana
↓ Liittyvät taiteilijat ja suuntaukset
↓ Usein kysyttyjä kysymyksiä Sigrid Hjerténistä

Kuka oli Sigrid Hjertén?

Sigrid Maria Hjertén syntyi 27. lokakuuta 1885 Sundsvallissa ja kuoli 24. maaliskuuta 1948 Tukholmassa. Hän oli ruotsalainen taidemaalari ja koulutettu tekstiilitaiteilija, yksi niistä kolmesta tai neljästä henkilöstä, jotka enemmän kuin kukaan muu toivat mannermaisen värimaalauksen ruotsalaiseen taiteeseen vuoden 1910 tienoilla. Hänen maalauksilleen ovat ominaisia kylläiset, sekoittamattomat väripinnat, katsojaa kohti kohoava perspektiivi sekä hahmot, jotka ovat usein kääntyneet poispäin meistä, ikään kuin tila olisi kasvoja tärkeämpi.

Pika-asiat: Syntynyt 27. lokakuuta 1885 Sundsvallissa, kuollut 24. maaliskuuta 1948 Tukholmassa. Opiskeli Tukholman korkeakoulussa taideteollisella alalla, alun perin tekstiilitaiteilijaksi. Henri Matissen oppilas Pariisissa vuodesta 1909. Naimisissa taidemaalari Isaac Grünewaldin kanssa vuosina 1911–1937; poika Iván Grünewald syntyi vuonna 1911. Osallistui 106 näyttelyyn noin kolmenkymmenen työvuoden aikana. Taiteilijaryhmien De Unga ja De Åtta ainoa naisjäsen. Pääteos Ateljéinteriör maalattiin vuonna 1916, ja se on kuulunut Moderna Museetin kokoelmaan vuodesta 1953. Huutokauppaennätys: Iván i fåtöljen (1915) myytiin Bukowskisin huutokaupassa 10,8 miljoonalla kruunulla.

Hjerténin asema taidehistoriassa on kaksijakoinen. Hän omaksui värioppinsa ranskalaisesta fauvismista ja Matissen opetuksesta, mutta hänen kuvallinen temperamenttinsa veti saksalaiseen suuntaan – kohti ekspressionismin levottomuutta, kulmikkuutta ja psykologista latausta. Tämä jännite tekee hänestä vaikeasti luokiteltavan mutta helposti tunnistettavan. Lue lisää ranskalaisesta perustasta fauvismia käsittelevältä sivultamme ja saksalaisesta vastapoolista ekspressionismia käsittelevältä sivulta.

Sundsvallista Matissen ateljeeseen

Lapsuus ja tekstiilitaide

Hjertén varttui yläluokkaisessa perheessä Sundsvallissa; hänen isänsä oli varamaaoikeudenneuvos. Hänen äitinsä kuoli Sigridin ollessa pieni, ja elämäkerrat kuvaavat hänen lapsuuttaan aineellisesti turvatuksi mutta tunne-elämältään vaikeaksi. Hän muutti Tukholmaan ja opiskeli Högre konstindustriella skolassa, josta valmistui piirustuksenopettajaksi ja tekstiilitaiteilijaksi. Koulutus ei ole sivuseikka: se selittää, miksi hänen maalauksissaan kangas on aina pinta, joka täytetään rytmisesti kuvioilla, toistolla ja tasaisilla värikentillä, eikä ikkuna syvyyteen.

Ennen ulkomaille lähtöään hän työskenteli tekstiilialalla ammattilaisena. Hän oli siis omillaan toimeentuleva, ammattikoulutettu nainen jo ennen kuin ryhtyi maalariksi – epätavallinen lähtökohta Ruotsin taide-elämässä noin vuonna 1908. Konstindustriella skolanin opetus perustui sommitteluun määrätyllä pinnalla: reunuksen piti sulkeutua, raportin toistua saumattomasti ja värin sopia toiseen tahraantumatta. Kun hän muutamaa vuotta myöhemmin asetti kirkkaanpunaisen nojatuolin harmaansinistä kaupunkisiluettia vasten, juuri tämä koulutus pääsi esiin, ei hetken mielijohde.

Pariisi 1909 ja Académie Matisse

Vuonna 1909, kaksikymmentäneljävuotiaana, Hjertén matkusti Pariisiin opiskelemaan Henri Matissen johdolla. Académie Matisse oli avattu edellisenä vuonna, ja siitä tuli lyhyen toimintansa aikana pohjoismaisten maalareiden keskus. Siellä hän tapasi Isaac Grünewaldin, neljä vuotta nuoremman taiteilijan, joka kuului jo piiriin. He menivät naimisiin vuonna 1911, samana vuonna, jona heidän poikansa Iván syntyi.

Matissen opetus antoi hänelle kaksi asiaa, joista hän ei koskaan luopunut. Ensimmäinen oli periaate, että väri on kuvan kantava rakenne, ei piirustuksen päälle jälkikäteen lisätty koriste. Toinen oli lupa yksinkertaistaa: antaa käsivarren muuttua kaareksi, kasvojen naamioksi ja lattian yhdeksi punaiseksi pinnaksi. Henri Matissea käsittelevällä faktasivullamme käydään hänen menetelmänsä yksityiskohtaisesti läpi.

Oppilaan ja opettajan ero näkyy jo kotiinpaluussa vuonna 1911. Siinä missä Matisse tavoittelee tasapainoa ja lähes musiikillista levollisuutta, Hjertén lataa huoneensa levottomuudella. Väri riemuitsee, mutta sommittelu puristaa.

Hjerténin tärkeimmät teokset

Ateljeen sisäkuva (1916)

Ateljeen sisäkuva on Hjerténin tunnetuin maalaus, ja Moderna Museet hankki sen vuonna 1953. Kuvassa näkyvät perheen asunto ja ateljee Stadsgårdenissa Tukholman Södermalmilla, satamanäkymä hahmojen takana kylläisen sinisenä kenttänä. Huoneessa ovat itse taiteilija, Grünewald ja useita taidemaailman vieraita. Kukaan heistä ei näytä puhuvan kenenkään muun kanssa.

Kyseessä on ryhmäkuva ilman yhteisöllisyyttä. Perspektiivi on kallistettu niin, että lattia kohoaa katsojaa kohti, hahmot ovat venyneitä ja kulmikkaita, ja sininen satama tunkeutuu ikkunasta sisään omana läsnäolonaan. Teos toimii samalla ajankuvana ruotsalaisen modernismin sosiaalisesta piiristä ja omakuvana naisesta, joka istuu sen keskellä kuulumatta siihen oikein.

Kuva on myös yksi harvoista ruotsalaisen taidehistorian teoksista, joissa naistaiteilija kuvataan omassa työtilassaan kollegoiden ympäröimänä, väristä koostuvan aidan erottamana heistä. Se, että Moderna Museet odotti teoksen hankkimista vuoteen 1953 – kolmekymmentäseitsemän vuotta sen maalaamisen ja viisi vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen – kertoo paljon siitä, miten hitaasti ruotsalaiset instituutiot muuttivat käsitystään sen arvosta.

Punainen rullaverho (1916)

Punainen rullaverho, myös vuodelta 1916 ja Moderna Museetin omistuksessa, luetaan oletetuksi omakuvaksi. Saksalaisen ekspressionismin vaikutuksesta Hjertén ottaa tässä ratkaisevan askeleen pois akateemisen perinteen ihannoivasta ja levollisesta alastonkuvasta. Ruumis ei ole tutkimuskohde vaan paineen alla oleva hahmo, ja sen takana oleva punainen verho toimii tunnelmana eikä rekvisiittana.

Juuri tästä aiheesta on tullut yksi ruotsalaisen modernismin jäljennetyimmistä, ja sitä myydään muun muassa julisteena Moderna Museetin omassa myymälässä – merkki siitä, miten hyvin tiivis, tasainen väritys toimii painettuna.

Näkymä Slussenille (1919)

Sotavuosina ja niitä välittömästi seuranneina vuosina Hjertén kuvasi kerta toisensa jälkeen Slussenin ympäristöä – ensin varhaisesta ateljeestaan Kornhamnstorgilta ja myöhemmin kodistaan Katarinavägeniltä. Näkymä Slussenille vuodelta 1919 kuuluu Moderna Museetin kokoelmaan, ja siinä näkyy Stadsgårdskajenin vilkas toiminta: nostureita, purjealuksia, liikettä.

Tukholma-aiheet ovat Hjerténin helposti lähestyttävin puoli. Ne ovat kaupunkikuvia, mutta ne on maalattu ylhäältä ja vinosta kulmasta, kaupunki värilohkojen kuviona. Niille, jotka haluavat ymmärtää, miten pohjoismaista valoa käsitellään aivan eri tavoin aikalaisruotsalaisten taiteilijoiden teoksissa, vertailu Anders Zornia käsittelevään sivuumme on valaiseva.

Iván nojatuolissa (1915)

Maalaus esittää pariskunnan nelivuotiasta Iván-poikaa punaisessa nojatuolissa, taustallaan Tukholman vanhakaupunki ja siluetti. Teosta ei ollut koskaan aiemmin tarjottu myyntiin, kun se myytiin Bukowskisilla pitkän tarjouskilpailun päätteeksi 10,8 miljoonalla kruunulla – taiteilijan uusi ennätys. Edellinen ennätys oli teoksella Hamnbild – utsikt från ateljén mot Stadsgårdskajen (1914), joka myytiin 7,6 miljoonalla kruunulla.

Hjertén ei maalannut huonetta, jossa istui – hän maalasi sen tunnelman. Siksi Ateljéinteriör tuntuu yhä epämukavalta sata vuotta myöhemmin. – Bozetton toimitus

Väri, perspektiivi ja taiteellinen tunnusmerkki

Väri rakenteena

Hjertén käyttää vain muutamia suuria, yhtenäisiä väripintoja. Sinistä vasten punaista, vihreää vasten oranssia, usein ilman niitä vaimentavia välisävyjä, joihin ruotsalainen maisemamaalausperinne nojasi. Ero Grünewaldiin on selvä: hänen palettinsa on kuumempi ja ulospäinsuuntautuneempi, kun taas Hjerténin on usein viileämpi ja yhtenäisempi, ja sen tummempi pohjavire tiivistää kuvaa sen sijaan, että se laajenisi.

Myös väri kantaa psykologista merkitystä. Satama-aiheiden sininen ei kuvaa säätä vaan tunnelmaa. Rullaverhon punainen ei ole kangasta vaan olotila. Tekniikka juontuu suoraan Matissen ja saksalaisen ekspressionismin kohtaamisesta, ja sitä käsitellään tarkemmin modernismia käsittelevällä sivullamme.

Kallistettu perspektiivi

Toistuva keino on kallistaa lattia tai katu kohti kuvapintaa niin, että tila melkein liukuu katsojaa kohti. Silloin katsoja ei saa koskaan olla paikoillaan. Ateljéinteriör-teoksessa tämä yhdistyy eri mittakaavoissa kuvattuihin hahmoihin, jolloin tila hahmottuu näyttämöksi eikä mitatuksi tilaksi. Keinon taustalla on hänen tekstiilikoulutuksensa: ensin pinta, sitten syvyys.

Hahmo, ikkuna ja poispäin kääntynyt katse

Hjerténin hahmot kääntyvät usein poispäin. He seisovat ikkunan ääressä, katselevat kaupunkia, ovat läsnä mutta tavoittamattomissa. Ikkuna palaa kuvassa yhä uudelleen taiteilijan omana kommenttina: ulkona on värikäs ja liikkeessä oleva maailma, sisällä ahtaampi. Hänen 1930-luvun maalauksissaan tämä korostuu entisestään – taidehistorioitsijoiden aiheissa havaitsema mollitunnelma ja levottomuus voimistuvat, ja siveltimenveto muuttuu kiihkeämmäksi.

Nuoret, De Åtta ja ruotsalainen avantgarde

Ainoa nainen ryhmissä

Palattuaan kotiin vuonna 1911 Hjerténistä tuli ruotsalaisen avantgarden eturivin hahmo. Hän oli ainoa naisjäsen edistyksellisissä taiteilijaryhmissä De Unga ja De Åtta, jotka nousivat esiin Tukholmassa 1910-luvun alussa tavoitteenaan murtaa Konstakademienin makusuunta. Lisäksi hän kirjoitti päivälehdissä modernismin puolesta – poikkeuksellista nuorelle naismaalarille 1910-luvun Ruotsissa ja varhainen osoitus siitä, että hän piti itseään omalla äänellään toimivana taiteilijana, ei taiteilijapariskunnan vaimona.

Ekspressionistinen näyttely Liljevalchsissa vuonna 1918

Liljevalchsin taidehallissa Tukholmassa vuonna 1918 järjestetty suuri ekspressionistinen näyttely, jossa Hjertén esitteli teoksiaan yhdessä Grünewaldin ja Leander Engströmin kanssa, nousi ruotsalaisen modernismin läpimurron puhutuimmaksi tapahtumaksi. Vastaanotto jakautui: voimakkaat värit ja pelkistäminen ärsyttivät yleisöä, joka oli tottunut kansallisromantiikan hillittyyn väriskaalaan. Katso myös sivumme kansallisromantiikasta, niin näet, mitä vastaan he asettuivat.

1920-luvulla Hjertén jäi usein paljon tunnetumman Isaacin varjoon. Pari asui ajoittain Pariisissa, ja hänen aihepiirinsä laajeni ranskalaisiin kaupunkinäkymiin, maisemiin ja muotokuviin. Kuten useissa elämäkerroissa todetaan, taiteilijan rooli vaimona oli konkreettinen este hänen omalle uralleen.

Viimeiset vuodet ja vaikeneminen

Vuonna 1932 Hjertén otettiin sisään Tukholman Konradsbergin sairaalaan, ja hän sai skitsofreniadiagnoosin. Paradoksaalisesti sairaalaan joutumisen aikoihin, suunnilleen vuosina 1932–1934, hänen luomisvoimansa oli huipussaan: hän maalasi ajoittain yhden teoksen päivässä, ilmaisi tunteita voimakkaasti ja käytti sivellintä huomattavasti repivämmin kuin 1910-luvun kurinalaisilla pinnoilla. Taidehistorioitsijat ovat ajan mittaan arvostaneet näitä myöhäisiä teoksia yhä enemmän.

Avioliitto Grünewaldin kanssa päättyi vuonna 1937. Jo edellisenä vuonna, 1936, masennus sai hänet lopettamaan maalaamisen kokonaan. Hän vietti viimeiset vuotensa laitoshoidossa Tukholmassa ja kuoli 24. maaliskuuta 1948 lobotomian jälkeisiin komplikaatioihin – toimenpiteeseen, jota tehtiin tuolloin rutiininomaisesti ruotsalaisessa psykiatriassa ja jota pidetään nykyään yhtenä 1900-luvun vakavimmista lääketieteellisistä väärinkäytöksistä.

Se, että hänen taiteellinen toimintansa päättyi kaksitoista vuotta ennen hänen kuolemaansa, on keskeinen syy siihen, miksi hänen jälkimaineensa vakiintui hitaasti. Kun ruotsalaisen modernismin historiaa kirjoitettiin sodanjälkeisenä aikana, hän ei ollut paikalla vaikuttamassa siihen. Hän ei voinut pitää näyttelyitä, kirjoittaa eikä vaatia itselleen paikkaa kertomuksessa, jota muovasivat yhä aktiiviset taiteilijat. Vertailu Grünewaldiin on havainnollinen: hän työskenteli ja esiintyi julkisuudessa kuolemaansa saakka vuonna 1946, joten hänen nimensä oli jo vakiintunut kaanoniin, kun taas hänen nimeään ei vielä ollut siellä.

On myös syytä huomata, miten myöhäistuotantoa tulkittiin pitkään. Vuosien 1932–1934 teokset sivuutettiin vuosikymmenten ajan sairauden dokumentteina eikä maalauksina. Nykyinen tutkimus tekee päinvastoin: se näkee taiteilijan, joka vie oman ilmaisukielensä äärirajoille ja ennakoi samalla paljon siitä, mitä myöhemmin kutsuttiin epämuodolliseksi tai ekspressiiviseksi sodanjälkeiseksi maalaustaiteeksi.

Tämä on vaikea aihe, ja mielenterveyden ongelmat koskettavat monia. Tukea tarvitseva voi kääntyä terveydenhuollon tai mielenterveyden parissa työskentelevän järjestön puoleen.

Jälkimaine, museokokoelmat ja markkina-arvo

Arvonpalautus

Käännekohta tuli vuonna 1964, kun Moderna Museet Tukholmassa esitteli hänen maalauksiaan retrospektiivisessä näyttelyssä – kuusitoista vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Sen jälkeen hänen asemansa on vahvistunut tasaisesti. Sekä Moderna Museet että Nationalmuseum omistavat useita teoksia pysyvissä kokoelmissaan, ja nykyään häntä pidetään itsestään selvänä ruotsalaisen 1910-luvun taiteen keskeisenä hahmona eikä sivuroolissa.

Hänen elämäänsä on dokumentoitu myös Svenskt kvinnobiografiskt lexikonissa ja sivustolla skbl.se, ja hänen teosluettelonsa on haettavissa Moderna Museetin sivustolla. Ruotsinkielinen yleiskatsaus löytyy myös Wikipediasta.

Markkinat ja ajankohtaiset näyttelyt

Myös huutokauppamarkkinat ovat seuranneet perässä. Ennätyshinta 10,8 miljoonaa kruunua maalauksesta Iván i fåtöljen ja Hamnbild-teoksen 7,6 miljoonan kruunun myyntihinta nostavat hänet ruotsalaisen 1900-luvun maalaustaiteen ehdottomaan kärkeen. Syksyllä 2026 hän on esillä myös museossa: Nationalmuseum avaa 24. syyskuuta 2026 näyttelyn Till havet!, joka on avoinna 7. helmikuuta 2027 asti. Siinä Hjerténin teoksia nähdään rinnakkain Claude Monet’n, Edvard Munchin ja Anders Zornin teosten kanssa. Olemme kirjoittaneet näyttelystä artikkelissa Till havet! Nationalmuseumissa 2026 ja Hjerténin asemasta siinä artikkelissa Sigrid Hjertén – modernisti, jonka värien merkityksen Ruotsi ymmärsi liian myöhään.

Sigrid Hjertén kotona – käytännön opas

Värimaailma, joka sopii Hjerténin teoksille

Hjerténin maalaukset rakentuvat muutamista voimakkaista väripinnoista. Siksi ne toimivat parhaiten rauhallista taustaa vasten – kalkinvalkoista, luonnonvalkoista, vaaleanharmaata tai hillittyä harmaanvihreää. Jos kylläisen sininen satamamotiivi asetetaan yhtä voimakkaan seinän eteen, ne alkavat kilpailla keskenään ja maalaus jää alakynteen. Tavallinen virhe on yrittää sovittaa huoneen väri maalauksen aiheeseen; päinvastainen toimii paremmin. Pidä huone neutraalina ja anna maalauksen olla katseenvangitsija.

Jos haluat tuoda kylläistä väriä myös muuhun sisustukseen, poimi jokin aiheen sivuväreistä tekstiiliin tai yksityiskohtaan – älä pääväriä. Valikoimamme räväkän värikkäitä julisteita ja sinisiä julisteita ovat lähellä Hjerténin värimaailmaa.

Käytännön huomio: Hjerténin sininen on lähes aina kylmempi kuin sininen, jota nykyään käytämme pohjoismaisessa sisustuksessa. Siksi tällainen teos kiinnittää huomiota lämpimiä puupintoja ja beigensävyisiä tekstiilejä sisältävässä huoneessa, ja kontrasti toimii useimmiten paremmin kuin varovainen sävyjen yhteensovittaminen. Huoneissa, joissa on tammea, pellavaa ja valkopigmentoitua paneelia, hänen kaupunkiaiheensa toimivat poikkeuksellisen hyvin juuri siksi, etteivät ne sulaudu ympäristöön.

Koko, kehys ja sijoittelu

Koska sommitelmat ovat suurikokoisia ja pinnallisia, ne kestävät – ja usein vaativat – suuremman koon. Koossa 30x40 cm sisätilaa esittävä aihe, jossa on paljon hahmoja, menettää luettavuutensa, kun taas 50x70 cm tai 70x100 cm antaa värialueille niiden kaipaaman tilan. Kapea musta, tummanruskea tai käsittelemätön puukehys häiritsee vähiten; leveät kultakehykset vievät kuvan salonkimaiseen tyyliin, joka on kaukana hänen pyrkimyksistään.

Vinkki: Ripusta Hjerténin tyyliä mukaileva teos seinälle, jolle päivänvalo lankeaa sivulta, ei suoraan edestä. Sivulta tuleva valo korostaa vierekkäisten värialueiden eroja, kun taas suora valo latistaa ne. Mittaa niin, että kuvan keskipiste on noin 145–150 cm:n korkeudella lattiasta – silloin väri osuu seisovan katsojan silmien tasolle, jolle aiheet on sommiteltu.

Laajempi katsaus aiheiden ja tilan vuorovaikutukseen löytyy artikkeleistamme Mitä seinät paljastavat sinusta ja Anders Zorn 2026.

Aikajana

1885 – Sigrid Maria Hjertén syntyy 27. lokakuuta Sundsvallissa.
Noin 1904–1908 – Opiskelee Tukholman korkeammassa taideteollisuuskoulussa; valmistuu piirustuksenopettajaksi ja tekstiilitaiteilijaksi.
1909 – Matkustaa Pariisiin ja ryhtyy Henri Matissen oppilaaksi Académie Matisse -taidekoulussa.
1911 – Avioituu Isaac Grünewaldin kanssa; poika Iván syntyy; pariskunta palaa Ruotsiin.
1912 – Tulee esiin Tukholmassa taiteilijaryhmä De Åttan kanssa ryhmän ainoana naisjäsenenä.
1915 – Maalaa teoksen Iván nojatuolissa, josta tulee hänen huutokauppaennätyksensä runsaat sata vuotta myöhemmin.
1916 – Läpimurtovuosi, jolloin syntyvät Ateljeen sisätila ja Punainen rullaverho.
1918 – Osallistuu huomattavaan ekspressionistiseen näyttelyyn Liljevalchin taidehallissa.
1919 – Maalaa teoksen Näkymä Slussenille, joka kuuluu nykyään Moderna Museetin kokoelmaan.
1932 – Otetaan sisään Konradsbergin sairaalaan ja saa skitsofreniadiagnoosin; vuosina 1932–1934 intensiivinen luomiskausi.
1936 – Lopettaa maalaamisen.
1937 – Avioliitto Grünewaldin kanssa päättyy.
1948 – Kuoli 24. maaliskuuta Tukholmassa lobotomian jälkeisiin komplikaatioihin.
1953 – Moderna Museet hankkii kokoelmiinsa Ateljéinteriör-teoksen.
1964 – Moderna Museet järjestää hänen maalauksistaan retrospektiivisen näyttelyn.
2026 – Edustettuna Nationalmuseumin näyttelyssä Till havet!, 24. syyskuuta 2026 – 7. helmikuuta 2027.

Aiheeseen liittyvät taiteilijat ja suuntaukset

Hjertén ymmärretään parhaiten muiden taiteilijoiden rinnalla. Henri Matisse oli hänen opettajansa ja perehdytti hänet värioppiin; fauvismi on hänen johtamansa taidesuuntaus, jonka hän toi mukanaan kotiin. Hänen puolisollaan ja kollegallaan Isaac Grünewaldilla on oma tietosivunsa, jolla esitellään hänen teoksiaan, lavastuksiaan ja Konserttitalon Grünewald-salia. Hänen 1910- ja 1930-lukujen teostensa tunnevoimaisuus kuuluu sen sijaan ekspressionismiin, ja hänen sukupolveensa kuulunut Nils Dardel edustaa aivan toisenlaista tietä ulos samoista Pariisin oppivuosista. Koko sukupolven yhteinen historia Hallinin taidekaupasta vuonna 1909 Berliiniin vuonna 2026 löytyy De ungaa ja De åttaa käsittelevältä sivulta. Tukholman maalaamiselle Södermalmin kukkuloilta oli lisäksi edeltäjä: Eugène Jansson, sininen maalari, joka teki Riddarfjärdenin ja Slussenin maisemista symbolistisia yökuvia yhdellä värillä jo kaksi vuosikymmentä aiemmin.

Jos haluaa nähdä, mitä ruotsalainen modernismi vastusti, luonnolliset vertailukohdat ovat kansallisromantiikka ja Anders Zorn, ja laajempi kokonaiskuva hahmottuu modernismia käsittelevällä sivulla. Kaikki tietosivut on koottu tietopankkiimme.

Usein kysyttyjä kysymyksiä Sigrid Hjerténistä

Hjerténin värimaailma – kylläinen, viileä ja tinkimätön – kuuluu ruotsalaisiin koteihin tavalla, johon harva muu modernisti pystyy. Tutustu ruotsalaisiin taideteoksiimme ja koko tunnettujen taiteilijoiden teosten valikoimaan ja löydä samaan perinteeseen kuuluvia aiheita.