Jälki-impressionismi – taidesuuntauksen historia, Van Gogh, Cézanne, Seurat ja tunnuspiirteet

Postimpressionismi on taidesuuntaus, joka vuosina 1886–1905 vei modernin taiteen impressionismin valotutkielmista kohti henkilökohtaisen ilmaisun aikakautta. Nimitys kokoaa yhteen kourallisen ranskalaisia mestareita – Paul Cézannen, Vincent van Goghin, Paul Gauguinin ja Georges Seurat’n – jotka kukin veivät impressionismin siveltimenvedot ja värimaailman aivan omaan suuntaansa. Kukaan heistä ei perustanut muodollista ryhmää, jolla olisi ollut yhteinen manifesti, ja silti heidät lasketaan nykyään koko taidehistorian vaikutusvaltaisimpien nimien joukkoon. Heidän teoksensa kuuluvat maailman eniten jäljennettyihin aiheisiin, ja juliste tai taidevedos, jossa on Van Goghin tähtitaivas tai Cézannen asetelma, on yhä ensimmäisiä asioita, joita monelle tulee mieleen, kun puhutaan taiteesta.

Tällä tietosivulla perehdytään perusteellisesti postimpressionismin historiaan, tekniikoihin ja merkittävimpiin taiteilijoihin. Saat tietää, miksi brittiläinen kriitikko Roger Fry keksi käsitteen, miten pointillismi ja syntetismi eroavat toisistaan, mitä suuntaus merkitsi kubismille ja ekspressionismille sekä miten postimpressionistiset teokset otettiin vastaan Ruotsissa. Sivu päättyy aikajanaan, käytännön oppaaseen siihen, miten voit tuoda suuntauksen tunnelman omaan sisustukseesi, sekä vastauksiin aikakautta koskeviin yleisimpiin kysymyksiin.

Sisältö
↓ Mitä postimpressionismi on?
↓ Historiallinen tausta – irtautuminen impressionismista
↓ Suuntauksen tärkeimmät taiteilijat ja teokset
↓ Tekniikka, tyyli ja taiteilijan tunnusomainen ilmaisu
↓ Kulttuurivaikutus ja perintö
↓ Aiheet ja teemat
↓ Postimpressionismi Ruotsissa
↓ Postimpressionismi sisustuksessa
↓ Aikajana
↓ Aiheeseen liittyvät suuntaukset ja taiteilijat
↓ Usein kysytyt kysymykset

Mitä postimpressionismi on?

Postimpressionismi on yleisnimitys ranskalaiselle maalarisukupolvelle, joka työskenteli impressionismin vanavedessä mutta irtautui tietoisesti sen ihanteista. Impressionistien pyrkiessä tavoittamaan valon ja tunnelman ohikiitävän hetken postimpressionistit etsivät jotain pysyvämpää: rakennetta, symboliikkaa ja henkilökohtaista ilmaisua. Useimmat taidehistorioitsijat ajoittavat suuntauksen 1880-luvun puolivälistä noin vuoteen 1905, ja sen tavanomaisena alkupisteenä pidetään viimeisen impressionistiryhmän näyttelyä vuonna 1886.

Taiteilijoita yhdistää paradoksaalisesti se, että he ovat niin erilaisia. Cézanne rakensi maisemia pienillä, rakennetta luovilla siveltimenvedoilla; Van Gogh antoi värin välittää tunnetta ja liikettä; Gauguin etsi symbolista ja unenomaista; Seurat jakoi valon tuhansiin pisteisiin. Heitä yhdistää vakaumus siitä, ettei taideteoksen pidä vain kuvata ulkoista todellisuutta vaan ilmentää taiteilijan sisäistä kokemusta siitä.

Postimpressionismin kuvaaminen yhtenäisenä liikkeenä on siis jälkikäteen tehty tulkinta. Taiteilijat tunsivat toisensa vaihtelevassa määrin – Van Gogh ja Gauguin asuivat jonkin aikaa yhdessä Arlesissa syksyllä 1888 – mutta he eivät koskaan allekirjoittaneet yhteistä ohjelmaa ja asettivat teoksiaan harvoin esille ryhmänä. Jälkimaailma, etunenässään Roger Fry, on koonnut heidät saman kattokäsitteen alle. Yhteisen opin puute on samalla liikkeen vahvuus: siihen mahtuu kaikkea Seuratin lähes tieteellisestä tarkkuudesta Van Goghin hehkuvaan subjektiivisuuteen, ja juuri siksi postimpressionismista tuli niin monipuolinen innoituksen lähde myöhemmälle taiteelle.

Pikatietoa: Aktiivinen noin vuosina 1886–1905, pääasiassa Ranskassa. Kriitikko Roger Fry otti nimen käyttöön ennen 8. marraskuuta 1910–15. tammikuuta 1911 Grafton Galleriesissa Lontoossa järjestettyä näyttelyä ”Manet and the Post-Impressionists”. Keskeisiä taiteilijoita: Paul Cézanne (1839–1906), Vincent van Gogh (1853–1890), Paul Gauguin (1848–1903), Georges Seurat (1859–1891), Paul Signac, Henri de Toulouse-Lautrec ja Émile Bernard. Tärkeitä tekniikoita: pointillismi, syntetismi ja cloisonismi. Qatar osti Cézannen maalauksen ”Kortinpelaajat” noin 250 miljoonalla dollarilla vuonna 2011. Pariisin Musée d'Orsayssa on maailman suurin impressionistisen ja postimpressionistisen taiteen kokoelma.

Historiallinen tausta – irtautuminen impressionismista

Jotta postimpressionismia voi ymmärtää, on ymmärrettävä, mihin se oli vastaus. 1870-luvulla impressionistit olivat mullistaneet maalaustaiteen siirtymällä ulos maalaamaan valoa sellaisena kuin silmä sen todellisuudessa näki, nopein siveltimenvedoin ja puhtain värein. 1880-luvun puolivälissä useat nuoret taiteilijat kokivat, että tämä menetelmä oli saavuttanut rajansa. Hetken vangitseminen ei enää riittänyt; he halusivat ilmaista jotakin pysyvämpää ja henkilökohtaisempaa.

Viimeinen yhteinen impressionistinäyttely järjestettiin vuonna 1886. Samana vuonna Georges Seurat esitteli monumentaalisen maalauksensa ”Sunnuntai-iltapäivä Grande Jatten saarella”, joka tuhansine puhdasvärisine pisteineen merkitsi uuden aikakauden alkua. Seuraavan vuosikymmenen aikana Cézanne, Van Gogh ja Gauguin kehittivät kukin oman ilmaisukielensä, usein erillään toisistaan, mutta yhteisenä tavoitteenaan tehdä taiteesta ajatusten ja tunteiden välittäjä.

Itse käsite ”postimpressionismi” on nuorempi kuin taide, jota sillä kuvaillaan. Sen keksi englantilainen taidemaalari ja kriitikko Roger Fry, kun hän kokosi vuonna 1910 Lontoon Grafton Galleriesissa näyttelyn ”Manet and the Post-Impressionists”. Brittiyleisö näki siellä ensimmäistä kertaa laajemmin Van Goghin, Cézannen, Gauguinin ja Seurat'n maalauksia, ja teokset herättivät aluksi paheksuntaa. Fry yhdisti nuoret ranskalaiset Édouard Manet'hon ikään kuin tuotemerkiksi ja antoi näin kokonaiselle aikakaudelle nimen jälkikäteen.

Liikkeen tärkeimmät taiteilijat ja teokset

Postimpressionismilla ei ole yhtä ainoaa johtohahmoa. Sen kantavia voimia ovat neljä omaleimaista taiteilijaa, joiden tuotanto yhdessä kattaa lähes kaiken sen, mitä moderni taide myöhemmin tutkisi. Alla esitellään tärkeimmät nimet ja heidän tunnetuimmat teoksensa.

Vincent van Gogh – väri tunteena

Hollantilainen maalari Vincent van Gogh (1853–1890) muutti viimeisinä vuosinaan värin ja siveltimenvedot mielialan välittömiksi ilmaisukeinoiksi. Teokset, kuten ”Tähtikirkas yö” (1889), sekä auringonkukkamaalausten sarja syntyivät paksuista, pyörteisistä siveltimenvedoista, joissa jokainen säde tuntuu elävän. Vaikka hän myi elinaikanaan tuskin lainkaan maalauksia, hänen kankaansa kuuluvat nykyään maailman kalleimpiin: ”Orchard with Cypresses” (1888) myytiin Christie'sin huutokaupassa New Yorkissa 117 180 000 dollarilla 9. marraskuuta 2022. Harva taiteilija on vaikuttanut yhtä paljon siihen, miten jälkipolvet näkevät maalauksellisen temperamentin.

Paul Cézanne – rakenteen etsijä

Ranskalaista Paul Cézannea (1839–1906) kutsutaan usein modernin taiteen isäksi. Hän rakensi maisemansa, asetelmansa ja hahmonsa pienistä, tasaisista siveltimenvedoista, joissa havainnointi yhdistyi geometriaan, ja palasi kerta toisensa jälkeen Provenceen kuuluvan Montagne Sainte-Victoiren vuoren äärelle. Hänen 1890-luvulla maalaamastaan ”Kortinpelaajat”-sarjasta tuli historiallinen myös taidehuutokauppojen maailmassa: Qatarin kuningasperhe osti yhden sarjan maalauksista vuonna 2011 noin 250 miljoonalla dollarilla, mikä oli tuolloin korkein taideteoksesta koskaan maksettu hinta. Cézannen tapa pelkistää luonto faseteiksi viitoitti suoraan tietä kubismille.

Georges Seurat ja Paul Gauguin – pisteet ja unelma

Georges Seurat (1859–1891) kehitti pointillismin, tekniikan, jossa kokonainen kuva rakennetaan pienistä puhtaista väripisteistä, jotka silmä yhdistää etäältä. Hänen pääteoksensa "Sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatten saarella" (1884–1886) on nykyään esillä Chicagon taideinstituutissa, ja sitä pidetään yhtenä 1800-luvun tunnetuimmista maalauksista. Paul Gauguin (1848–1903) valitsi aivan toisen tien ja jätti havaitun todellisuuden mielikuvituksen ja symboliikan maailmaan. Bretagneen ja Tahitille suuntautuneiden matkojensa ja tasapintaisen, värikkään muotokielensä ansiosta hänestä tuli primitivismin ja symbolismin edelläkävijä. Myös Henri de Toulouse-Lautrec lasketaan tähän taiteilijapiiriin Pariisin huvielämää kuvaavien litografisten julisteidensa ansiosta.

Näiden keskeisten hahmojen ympärillä oli laajempi taiteilijapiiri. Paul Signac järjesti Seuratin pointillismin järjestelmälliseksi ja nousi sen tärkeimmäksi teoreetikoksi, kun taas Émile Bernard kehitti yhdessä Gauguinin kanssa cloisonismin bretonilaisessa Pont-Avenin kylässä. Itseoppinut Henri Rousseau maalasi unenomaisia viidakkonäkymiään liikkeen laitamilla ja nousi naivismin esikuvaksi. Kaikille heille oli yhteistä se, että he pitivät impressionismin saavutuksia itsestäänselvyytenä mutta kieltäytyivät pysähtymästä siihen – he käsittelivät kangasta omien lakiensa mukaan toimivana pintana eivätkä ikkunana todellisuuteen.

"Sen sijaan, että yrittäisin kuvata sitä, mitä näen edessäni, käytän väriä vapaammin ilmaistakseni itseäni voimakkaasti." – Vincent van Gogh, kirjeessään veljelleen Theolle

Tekniikka, tyyli ja taiteilijan oma tunnus

Jos impressionismin voi tiivistää yhteen menetelmään, postimpressionismi vaatii useampia. Liikkeen taiteilijat kehittivät kukin oman teknisen ratkaisunsa samaan perusongelmaan: miten siirtää kankaalle valon lisäksi myös ajatus ja tunne? Tässä ovat kolme tärkeintä lähestymistapaa.

Pointillismi ja divisionismi

Seurat ja Paul Signac kehittivät lähes tieteellisen menetelmän: sen sijaan, että väriä olisi sekoitettu paletilla, puhtaita, sekoittamattomia väripisteitä asetettiin vierekkäin, jolloin silmä yhdisti ne etäältä kirkkaiksi, väriseviksi pinnoiksi. Menetelmä perustui aikansa väriteoriaan, ja sitä kutsutaan pointillismiksi tai divisionismiksi. Se vaati kärsivällisyyttä – yhden suuren kankaan viimeistely saattoi kestää vuosia – mutta tuotti hohtavan tuloksen, johon mikään aiempi tekniikka ei ollut pystynyt. Seuratia, Signacia ja väripisteiden tiedettä käsitellään tarkemmin sivullamme pointillismista ja uusimpressionismista.

Syntetismi ja cloisonismi

Gauguin ja Émile Bernard kulkivat päinvastaiseen suuntaan. He pelkistivät aiheet suuriksi, tasaisiksi väripinnoiksi, joita reunustivat tummat ääriviivat. Tekniikka sai nimensä cloisonnismi emalitaiteen metallirimoista. Tavoitteena oli syntetismi: taiteilijan näkemän yhdistäminen siihen, mitä hän tuntee ja ajattelee, sen sijaan että luontoa jäljiteltäisiin uskollisesti. Lopputulos oli koristeellinen, symbolinen ja usein unenomainen, ja värit valittiin niiden ilmaisuvoiman eikä luonnonmukaisuuden perusteella.

Cézannen konstruktivistiset siveltimenvedot

Cézanne kehitti kolmannen suunnan. Hän levitti väriä pienin, suunnatuin vedoin ja rakensi muodon niiden avulla ikään kuin muuraten. Samalla hän pelkisti luonnon esineet perusmuodoiksi – lieriöksi, palloksi ja kartioksi. Analyyttinen suhtautuminen kuvan rakenteeseen teki hänestä tärkeimmän linkin 1800-luvun maalaustaiteen ja 1900-luvun abstraktion välille. Ilman Cézannea kubismia on vaikea kuvitella.

Teknisistä eroista huolimatta taiteilijoilla oli yhteinen perusasenne. Kaikki kolme menetelmää – pointillistinen, syntetistinen ja konstruktivistinen – perustuivat siihen, että taidemaalari tulkitsee ja järjestää aktiivisesti näkemäänsä sen sijaan, että heijastaisi sitä passiivisesti. Väristä tuli itsenäinen, siveltimenvedot näkyviä ja sommittelusta tietoista. Tämä yhteinen vapautuminen luonnonmukaisesta jäljentämisestä on punainen lanka, joka yhdistää muutoin hyvin hajanaista liikettä. Se selittää, miksi niin erilaiset temperamentit ovat voineet yhdistyä yhden ja saman käsitteen alle.

Kulttuurinen vaikutus ja perintö

Jälki-impressionismin todellinen merkitys on siinä, mitä se mahdollisti. Liikkeen runsaan kahden vuosikymmenen toimintakaudella luotiin perusta lähes koko myöhemmälle modernille taiteelle. Cézannen muodon fasetointi johti edelleen Picasson ja Braquen kubismiin. Van Goghin tunteikas värinkäyttö ja voimakkaat siveltimenvedot innoittivat suoraan Henri Matissea ja fauvismia sekä saksalaista ekspressionismia. Gauguinin symboliikka ja tasaiset pinnat viittasivat sekä symbolismiin että varhaiseen modernismiin.

Se, että Roger Fryn Lontoon-näyttely herätti kiivaita reaktioita vuonna 1910, kertoo siitä, miten radikaaleina näitä teoksia pidettiin omana aikanaan. Vain pari vuosikymmentä myöhemmin samoista taiteilijoista oli tullut museoklassikoita. Nykyään Pariisin Musée d'Orsaysta löytyy maailman suurin impressionistisen ja jälki-impressionistisen taiteen kokoelma. Museon vuonna 2024 toteuttama Van Goghin teosten uudelleenripustus houkutteli muutamassa kuukaudessa 793 556 kävijää – osoitus siitä, kuinka elävänä kiinnostus yhä säilyy. Jälki-impressionismin aiheita on jäljennetty taidehistoriassa enemmän kuin juuri mitään muita, ja ne koristavat kaikkea postikorteista suuriin julisteisiin nykykodeissa.

Perinnön voi mitata myös luvuissa. Van Goghin "Orchard with Cypresses" myytiin 117 miljoonalla dollarilla vuonna 2022, Cézannen "Kortspelarna" noin 250 miljoonalla dollarilla vuonna 2011, ja kokoelmat ympäri maailmaa kilpailevat harvoista markkinoille tulevista teoksista. Syvin merkitys ei kuitenkaan piile hinnoissa vaan ajatuksissa. Ajatus siitä, että taiteilija saa vääristää muotoa ja väriä tunteen ilmaisemiseksi, että kuva saa olla tasapintainen ja koristeellinen ja että aiheen saa rakentaa puhtaista pisteistä tai geometrisista kappaleista – kaikki tämä muodostui 1900-luvun taiteessa itsestäänselvyydeksi juuri jälki-impressionistien ansiosta.

Jälki-impressionismin aiheet ja teemat

Jälki-impressionistit maalasivat pohjimmiltaan samanlaisia aiheita kuin impressionistit – maisemia, asetelmia, muotokuvia ja arkielämän kohtauksia – mutta antoivat niille uuden merkityksen. Cézannen toistuvasti maalaamasta vuoresta, Montagne Sainte-Victoiresta Provencessa, tuli laboratorio, jossa hän tutki, miten vuorenselänne voidaan rakentaa väripinnoista viivojen sijaan. Van Goghin sypressit, oliivilehdot ja tähtitaivaat muuttuivat värähteleviksi, lähes eläviksi muodoiksi. Gauguinin tahitilaiset naiset ja bretonilaiset talonpojat ilmensivät kaipuuta pois modernista sivilisaatiosta kohti jotakin alkuperäistä ja symbolista.

Asetelma sai aikakaudella aivan uuden painoarvon. Aiemmin vähäarvoisena pidetystä lajityypistä Cézanne teki edistyneimpien muotoa koskevien kysymysten kantajan – omenalautanen saattoi sisältää yhtä paljon taiteellista ajattelua kuin historiallinen maalaus. Myös modernia kaupunkielämää kuvattiin: Seurat’n puistokohtaukset ja Toulouse-Lautrecin kabareet vangitsivat 1800-luvun lopun Pariisin. Tämä aihemaailman laajuus on yksi syy siihen, miksi jälki-impressionistiset teokset sopivat nykyään niin hyvin taidejulisteiksi – jokaiseen huoneeseen ja jokaiseen makuun löytyy sopiva aihe.

Jälki-impressionismi Ruotsissa

Ranskalainen jälki-impressionismi saapui Ruotsiin viiveellä, mutta vaikutti siihen, miten ruotsalaiset taiteilijat näkivät värin ja muodon 1900-luvun taitteen aikoihin. Tukholman kansallismuseolla on nykyään suppea mutta merkittävä valikoima impressionistista ja jälki-impressionistista taidetta, ja museolla oli keskeinen rooli aikakauden esittelemisessä ruotsalaiselle yleisölle. Kun kansallismuseo esitteli vuonna 1946 laajan Van Gogh -näyttelyn, se herätti niin paljon huomiota, että taiteilijan veljenpoika matkusti sen vuoksi Ruotsiin. Sen jälkeen ranskalaiset vuosisadanvaihteen taidekokoelmat ovat kiertäneet toistuvasti pohjoismaisissa museoissa ja houkutelleet runsaasti yleisöä, mikä kertoo ruotsalaisten pysyvästä kiinnostuksesta aikakautta kohtaan.

Ernst Josephsonin ja Opponenterna-ryhmän ympärille muodostunut ruotsalaisten taiteilijoiden sukupolvi oli jo 1880-luvulla kääntänyt katseensa Pariisiin ja ranskalaiseen ulkoilmamaalaukseen, ja jälki-impressionismin edustama avoimuus väreille ja henkilökohtaiselle ilmaisulle sai vastakaikua pohjoismaisessa taiteessa. Jos haluat asettaa ruotsalaisen taiteen kehityksen laajempaan yhteyteen, voit lukea lisää pohjoismaisen taiteen sivultamme sekä yleiskatsauksestamme, joka käsittelee impressionismia, jota jälki-impressionistit sekä jatkoivat että vastaan kapinoivat.

Jälki-impressionismi sisustuksessa

Harva aikakausi sopii kodin seinille yhtä hyvin kuin jälki-impressionismi. Aihepiirit ovat lämpimiä, värikkäitä ja heti tunnistettavia, ja ne sopivat yhtä hyvin selkeälinjaiseen moderniin huoneeseen kuin perinteisempään kotiin. Van Goghin siniset ja keltaiset sävyt tuovat eloa makuuhuoneeseen, Cézannen hillityt maisemat tuovat rauhaa olohuoneeseen, ja Seuratin pointillistiset pinnat herättävät keskustelua keittiössä tai eteisessä. Jälki-impressionistista aihetta esittävä taidejuliste tuo mukanaan kokonaisen taidehistorian aikakauden. Koska liike sisältää hyvin erilaisia tyylisuuntia Seuratin viileästä pistetekniikasta Van Goghin kiihkeisiin väripyörteisiin, on helppo löytää juuri omaan sisustukseen sopiva aihe, piditpä sitten hillitystä tai rohkeasta tyylistä.

Bozetton valikoimasta löydät useita tapoja tutustua aikakauden estetiikkaan. Tutustu klassisiin aiheisiin tunnettujen taiteilijoiden kokoelmassamme, jälki-impressionismin maisemamaalausta heijastaviin luontoaiheisiin sekä mustavalkoisiin julisteisiin, kun haluat hillitymmän ilmeen. Jos haluat tarkastella aikakautta ruotsalaisesta näkökulmasta, ruotsalainen taide sopii hyvin. Käytännön neuvoja löydät oppaistamme, jotka käsittelevät sisustamista julisteilla, taiteen kehystämistä oikein ja tauluseinän kokoamista.

Vinkki: Jälki-impressionismin kirkkaat värit pääsevät parhaiten oikeuksiinsa rauhallista taustaa vasten. Ripusta värikäs Van Gogh tai Gauguin valkoiselle tai hiekanväriselle seinälle ja valitse yksinkertaiset luonnonsävyiset tammikehykset, jotta aihe saa puhua puolestaan. Jos haluat yhdistellä useita julisteita, sido ne yhteen yhteisellä värisävyllä tai aikakaudella identtisten kehysten sijaan.

Aikajana – jälki-impressionismin tärkeimmät vuodet

Postimpressionismi käsittää alle kolmekymmentä vuotta, mutta harvalla aikakaudella on ollut yhtä tiivis vaikutus. Seuraava aikajana esittelee keskeiset käännekohdat impressionismin viimeisistä vuosista näyttelyyn, joka antoi liikkeelle sen nimen.

1874 – Ensimmäinen impressionistinäyttely järjestetään Pariisissa ja luo perustan, jota postimpressionistit myöhemmin kapinoivat vastaan.
1886 – Kahdeksas ja viimeinen impressionistinäyttely; Seurat esittelee teoksen "Sunnuntai-iltapäivä Grande Jatten saarella", ja pointillismi syntyy.
1888 – Van Gogh muuttaa Arlesiin ja maalaa auringonkukkia ja hedelmätarhoja; Gauguin ja Émile Bernard kehittävät syntetismiä Bretagnessa.
1889 – Van Gogh maalaa "Tähtikirkkaan yön" Saint-Rémyn sairaalassa.
1890 – Vincent van Gogh kuolee Auvers-sur-Oisessa 37-vuotiaana.
1891 – Georges Seurat kuolee vain 31-vuotiaana; Gauguin matkustaa ensimmäistä kertaa Tahitille.
1895 – Cézanne saa ensimmäisen suuren yksityisnäyttelynsä taidekauppias Ambroise Vollardin galleriassa Pariisissa.
1903 – Paul Gauguin kuolee Marquesassaarilla Ranskan Polynesiassa.
1906 – Paul Cézanne kuolee Aix-en-Provencessa; vuonna 1907 järjestettävä retrospektiivi osoittautuu ratkaisevaksi kubisteille.
1910 – Roger Fry avaa Lontoossa näyttelyn "Manet and the Post-Impressionists" ja antaa aikakaudelle sen nimen.

Liittyvät liikkeet ja taiteilijat

Postimpressionismi sijoittuu taidehistorian virtaan ja yhdistää useita aikakausia. Se kehittyi impressionismista ja viitoitti tietä kubismille, fauvismille ja ekspressionismille. Yksi sen tärkeimmistä suuntauksista oli pointillismi ja uusimpressionismi Seuratin ja Signacin ympärillä. Liike on myös yksi ensimmäisistä vaiheista kehityksessä, jota käsittelemme modernismia käsittelevässä oppaassamme. Jos haluat sijoittaa liikkeen laajempaan yhteyteen, yleiskatsauksemme taidehistorian aikakausiin ja liikkeisiin on hyvä lähtökohta. Kaikkiin syventäviin artikkeleihimme pääset keskitetysti Bozettos kunskapsbank -sivulta. Koulutettujen taiteilijoiden rinnalla työskenteli itseoppinut Henri Rousseau, naivismin merkittävin edustaja. Yksi liikkeen koristeellisimmista suuntauksista oli nabismi. Bonnard, Vuillard ja Denis jatkoivat Gauguinin värikenttien pohjalta.

Postimpressionismin jäljillä kulkevan kannattaa tutustua sen suuriin mestareihin: Vincent van Goghiin, Paul Cézanneen, Georges Seuratiin ja Paul Gauguiniin. Liike viitoitti tietä myös kubismille sekä Henri Matisselle ja fauvismille. Lisää aikakauden ranskalaisista juurista löytyy Wikipediasta, Musée d'Orsayn kokoelmista sekä Art Institute of Chicagosta, jossa on esillä Seuratin tunnetuin teos.

Usein kysyttyä postimpressionismista

Valmis tuomaan kotiin palan taidehistoriaa? Tutustu Bozetton kokoelmaan, jossa on kuuluisia taiteilijoita, ja löydä postimpressionistinen aihe, joka herättää seinäsi eloon.