Op-taide – optinen taide, Vasarely, Bridget Riley ja illuusion estetiikka
Op art on taidesuuntaus, joka teki silmästä taideteoksen tärkeimmän välineen. 1960-luvulla kansainvälinen taiteilijaryhmä loi maalauksia ja grafiikanlehtiä, joissa mustavalkoiset ruudukot, aaltoilevat linjat ja tarkkaan tasapainotetut värikontrastit saivat staattisen kuvapinnan näyttämään värähtelevältä, pullistuvalta ja liikkuvalta. Mikään kankaalla ei liiku – liike syntyy katsojan näköjärjestelmässä. Juuri siksi op art on noussut yhdeksi halutuimmista suuntauksista, kun etsitään graafista taidetta ja selkeän visuaalisen vaikutelman luovia julisteita.
Suuntaus sai nimensä lokakuussa 1964 ja läpimurtonsa New Yorkin Museum of Modern Artissa keväällä 1965, mutta sen juuret ulottuvat 1920-luvun Bauhausin värioppiin ja sodanjälkeisen Ranskan kokeiluihin kineettisen taiteen parissa. Kertomusta hallitsevat kaksi nimeä: Unkarissa syntynyt Victor Vasarely, joka muotoili suuntauksen teoreettisen ohjelman, ja britti Bridget Riley, jonka mustavalkoisista maalauksista tuli sen tunnetuimpia kuvia. Tällä sivulla käydään läpi op artin historiaa, tekniikoita ja keskeisiä teoksia sekä sen yhteyttä Ruotsiin Moderna Museetin kautta ja sitä, miten aiheet toimivat kodissa.
Sisällys
↓ Mitä op art on?
↓ Op artin historia – Bauhausista The Responsive Eye -näyttelyyn
↓ Keskeiset teokset ja taiteilijat
↓ Tekniikka, menetelmä ja visuaalinen vaikutus
↓ Op art Ruotsissa ja Pohjoismaissa
↓ Perintö muodissa, muotoilussa ja grafiikassa
↓ Op art kotona – käytännön opas
↓ Aikajana
↓ Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset
↓ Usein kysyttyä op artista
Mitä op art on?
Op art eli optinen taide on abstrakti taidesuuntaus, jossa hyödynnetään näköaistin rajoituksia liikkeen, syvyyden, välkynnän ja jälkikuvien kokemusten luomiseksi täysin staattiseen kuvaan. Nimitys on lyhenne englannin ilmauksesta optical art, ja sen keksi allekirjoittamaton kirjoittaja Time-lehdessä 23. lokakuuta 1964 Julian Stanczakin Optical Paintings -näyttelyn yhteydessä Martha Jackson Galleryssa New Yorkissa. Taiteilija ja kriitikko Donald Judd oli käyttänyt ilmausta saman näyttelyn arvostelussaan, mutta Time teki sanasta yleisesti tunnetun.
Useimmista muista 1900-luvun taidesuuntauksista poiketen op art ei perustu yhteiseen manifestiin tai yhtenäiseen ystäväpiiriin. Taiteilijoita yhdistää menetelmä: kuvan vaikutuksen on synnyttävä silmän kohtaamisessa kuvan kanssa, ei tulkittavasta aiheesta. Siksi taiteilija työskentelee lähes kuin optikko – kontrastien, taajuuden, toiston ja muuten säännölliseen järjestelmään tehtyjen millimetrintarkkojen poikkeamien parissa.
Pikatietoa: Nimi keksittiin Time-lehdessä 23. lokakuuta 1964. Läpimurtonäyttely The Responsive Eye oli esillä New Yorkin Museum of Modern Artissa 23. helmikuuta–25. huhtikuuta 1965. Näyttelyssä oli noin 125 teosta yli 100 taiteilijalta, ja sen kuratoi William C. Seitz. Keskeisiä hahmoja olivat Victor Vasarely (1906–1997) ja Bridget Riley (s. 24. huhtikuuta 1931). Liikkeen ensimmäinen kansainvälinen näyttämö oli vuonna 1955 Galerie Denise Renéssä Pariisissa järjestetty Le Mouvement -näyttely. Bridget Rileystä tuli vuonna 1968 ensimmäinen nainen, jolle myönnettiin Venetsian biennaalin kansainvälinen maalaustaiteen palkinto. Rileyn huutokauppaennätys on 4,34 miljoonaa puntaa teoksesta Untitled (Diagonal Curve) vuodelta 1966. Fondation Vasarely vihittiin käyttöön Aix-en-Provencessa 14. helmikuuta 1976.
Op-taiteen historia – Bauhausista The Responsive Eye -näyttelyyn
Bauhaus, Albers ja tieteellinen värioppi
Op-taiteen esihistoria alkaa opetussaleista. Bauhausissa Josef Albers ja Johannes Itten tutkivat järjestelmällisesti, miten viereiset värit ja pinnat muuttavat värien vaikutelmaa. Albers jatkoi työtään Yhdysvalloissa ja aloitti vuonna 1950 elämänmittaisen sarjansa Homage to the Square, jossa hän maalasi neliöitä toistensa sisään tuhansissa väriyhdistelmissä. Hänen vuonna 1963 julkaistusta oppikirjastaan Interaction of Color tuli kokonaisen sukupolven teoreettinen perusta. Ajatus oli helppo muotoilla mutta vaikea hallita: väri ei ole koskaan muuttumaton ominaisuus, vaan suhteessa ympäristöönsä.
Taiteilijat ammensivat rinnakkain myös hahmopsykologiasta, joka kuvasi, miten aivot rakentavat aktiivisesti kokonaisuuksia puutteellisen tiedon pohjalta. Op-taide käänsi taideteoksen ja katsojan välisen suhteen päälaelleen: teoksesta tuli reaktion käynnistävä laite, ja katsojasta paikka, jossa taide todella tapahtui.
Le Mouvement 1955 ja Vasarelyn keltainen manifesti
Ratkaiseva tapahtuma järjestettiin Pariisissa. Galerie Denise Renén Le Mouvement -näyttely avautui vuonna 1955, ja se kokosi yhteen taiteilijoita, jotka työskentelivät eri tavoin liikkeen parissa – todellisen tai näennäisen. Victor Vasarely esitteli näyttelyssä Manifeste Jaune -teoksensa eli keltaisen manifestinsa, jossa hän puolusti taidetta, joka rakentuu toistettavista muodon ja värin yksiköistä. Vasarely halusi vapauttaa taiteen alkuperäisteoksen yksinoikeudesta: jos kuva voitaisiin kuvata elementtien järjestelmänä, sitä voitaisiin monistaa ja tuoda kaikkien ulottuville. Ajatuksesta ”taidetta kaikille” tuli hänen elämäntyönsä, ja se selittää, miksi op-taide siirtyi varhain grafiikan, julisteiden ja massatuotettujen muotoilutuotteiden pariin.
1964 – liikkeelle annetaan nimi
1960-luvun alussa useilla mantereilla toimivat taiteilijat käsittelivät toisistaan riippumatta samankaltaisia kysymyksiä: Bridget Riley Lontoossa, Julian Stanczak ja Richard Anuszkiewicz Yhdysvalloissa, latinalaisamerikkalaistaustaiset Jesús Rafael Soto ja Carlos Cruz-Diez Pariisissa, Gruppo N ja Gruppo T Italiassa sekä ZERO-ryhmä Düsseldorfissa. Vasta kun Time julkaisi artikkelinsa 23. lokakuuta 1964, kaikki nämä rinnakkaiset suuntaukset saivat yhteisen nimityksen. Kuten taidehistoriassa usein, nimi oli journalistinen lyhenne eikä taiteilijoiden oma valinta – Riley on koko uransa ajan vastustanut nimitystä.
The Responsive Eye 1965 – läpimurto
23. helmikuuta 1965 avattiin The Responsive Eye Museum of Modern Artissa New Yorkissa. Kuraattori William C. Seitz kokosi näyttelyyn noin 125 teosta ja kuvaili niiden vaikutusta sanoilla «ihastus, levottomuus ja jopa huimaus». Näyttely, joka oli avoinna saman vuoden 25. huhtikuuta asti, oli museon siihenastisista näyttelyistä suosituin ja esitteli Rileyn ja Vasarelyn kaltaisia eurooppalaisia taiteilijoita amerikkalaisyleisölle. Ohjaaja Brian De Palma dokumentoi avajaiset samannimisessä lyhytelokuvassa, joka valmistui vuonna 1966 – ajan kuva, joka tallentaa, miten nopeasti taide- ja muotimaailma kietoutuivat liikkeen ympärille.
Keskeiset teokset ja taiteilijat
Victor Vasarely – Zebra, Vega ja systeemiajattelu
Victor Vasarely syntyi 9. huhtikuuta 1906 Pécsissä Unkarissa. Hän aloitti lääketieteen opinnot Budapestin yliopistossa vuonna 1925, mutta keskeytti ne kahden vuoden jälkeen taideopintojen hyväksi. Hän opiskeli muun muassa Sándor Bortnyikin johdolla Budapestin Bauhaus-vaikutteisessa Műhely-koulussa. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jälkeen Budapestissa vuonna 1930 hän muutti Pariisiin, missä hän elätti aluksi itsensä mainosgraafikkona – kokemus vaikutti hänen mieltymykseensä selkeisiin, monistettaviin muotoihin.
Vuoden 1937 teosta Zebra, jossa kaksi toisiinsa kietoutunutta eläintä muodostuu yksinomaan mustista ja valkoisista raidoista ilman ääriviivoja, pidetään yleisesti yhtenä optisen taiteen varhaisimmista esimerkeistä. 1950-luvun lopulta lähtien Vasarely kehitti oman muotokielensä, joka koostui neliöistä, vinoneliöistä ja ympyröistä. Kuuluisassa 1960-luvulla alkaneessa Vega-sarjassa tiukka ruudukko vääristyy niin, että kuvan pinta näyttää pullistuvan katsojaa kohti pallon tavoin – puhtaasti geometrinen keino, joka luo silti lähes kehollisen kokemuksen tilavuudesta. Vasarely kuoli Pariisissa vuonna 1997. Hänen teoksensa AltaÏ III (1955–1958) huutokauppahinta oli 565 250 puntaa palkkiot mukaan lukien.
"Tulevaisuuden taiteesta tulee yhteinen aarre, tai se ei ole mitään." – Victor Vasarely, teoksesta Manifeste Jaune, 1955
Bridget Riley – Movement in Squares ja Fall
Bridget Riley syntyi Lontoossa 24. huhtikuuta 1931. Hänen tiensä abstraktioon kulki neoimpressionismin kautta: hän perehtyi perusteellisesti Georges Seuratin värien jakamiseen ja on itse sijoittanut itsensä mieluummin jälki-impressionistiseen perinteeseen kuin op artiin. Läpimurto tuli vuonna 1961 valmistuneella teoksella Movement in Squares, jossa ruutukuvio puristuu vähitellen keskikohtaa kohti, kunnes pinta näyttää taittuvan sisäänpäin kuin paperin taitos. Maalaus kuuluu Lontoon Arts Council Collectioniin, ja taiteilija itse pitää sitä kypsän tuotantonsa lähtökohtana.
Seuraavina vuosina Riley kehitti aaltoilevien viivojen, samankeskisten ympyröiden ja kolmioiden valikoimaa. Vuodelta 1963 peräisin oleva Fall, joka kuuluu Taten kokoelmaan, koostuu tiheästi asetelluista aaltomaisista viivoista, jotka kuvan alaosaa kohti pakkautuvat fyysisesti epämiellyttäväksi tuijottaa. 1960-luvun puolivälistä lähtien hän siirtyi mustavalkoisesta väreihin ja maalasi sarjoja pystysuuntaisia raitoja tarkoin punnituissa sävyissä. Vuonna 1968 hän edusti Britanniaa Venetsian biennaalissa ja oli ensimmäinen nainen, jolle myönnettiin kansainvälinen maalaustaiteen palkinto. Riley jatkaa yhä työskentelyä: taiteilija lahjoitti vuonna 2024 valmistuneen maalauksen Concerto I Tatelle, ja se on esillä Tate Britainissa 7. kesäkuuta 2026 asti. Pariisin Musée d'Orsay puolestaan järjesti hänelle yksityisnäyttelyn Point de départ 21. lokakuuta 2025–25. tammikuuta 2026.
Amerikkalaiset – Anuszkiewicz, Stanczak ja Albersin perintö
Puolassa vuonna 1928 syntynyt Julian Stanczak ja Pennsylvanian Erieessä vuonna 1930 syntynyt Richard Anuszkiewicz opiskelivat molemmat Josef Albersin johdolla Yalessa. Stanczakin syksyllä 1964 järjestetty näyttely Optical Paintings antoi suuntaukselle sen nimen, kun taas Anuszkiewicz kehitti erityisen voimakkaan värioptiikan, jossa vastavärit asetetaan vierekkäin niin, että niiden välinen raja näyttää hehkuvan. Heidän teoksensa edustavat op artin amerikkalaista haaraa: se on eurooppalaista vähemmän teoreettinen ja keskittyy enemmän puhtaaseen kromatiseen voimaan.
Kineettinen haara – Soto, Cruz-Diez ja Agam
Läheinen ryhmä työskenteli teoksilla, jotka muuttuvat katsojan liikkuessa. Venezuelalaiset Jesús Rafael Soto ja Carlos Cruz-Diez sekä israelilainen Yaacov Agam rakensivat reliefejä ja lamelliteoksia, joissa kuva kirjaimellisesti muuttuu katselukulman mukaan. Raja kineettiseen taiteeseen on tässä häilyvä, ja molemmilla suuntauksilla oli yhteinen kotinsa Galerie Denise Renéssa Pariisissa.
Tekniikka, menetelmä ja visuaalinen vaikutus
Mustavalkoinen, moiré ja jälkikuvat
Välittömin op-taiteen vaikutelma syntyy maksimaalisesta kontrastista. Kun mustat ja valkoiset elementit asetetaan tiheään ja säännölliseen muodostelmaan, verkkokalvo ei pysty erottamaan, mihin toinen pinta päättyy ja toinen alkaa. Tuloksena on moiré-ilmiö – hohtava interferenssi-ilmiö – sekä jälkikuvia, jotka viipyvät katseen siirtyessä. Riley hyödynsi tätä varhaisissa teoksissaan kirurgisella tarkkuudella, ja siksi myös mustavalkoiset aiheet ovat säilyneet liikkeen tunnusmerkkinä.
Värin optiikka – samanaikaiskontrasti
Väriop-taide perustuu samanaikaiskontrastiin, vaikutukseen, jota Albers kuvaili vuonna 1963 teoksessaan Värien vuorovaikutus: sama sävy havaitaan eri tavoin sen mukaan, mitä sen vieressä on. Kun rinnakkain asetetaan yhtä kirkkaita mutta sävyltään vastakkaisia värejä, taiteilija saa rajapinnan värähtelemään, koska silmä ei pysty tarkentamaan reunaa, jossa ei ole luminanssikontrastia. Anuszkiewicz ja Vasarely veivät tekniikan pisimmälle.
Ruudukko ja hallittu poikkeama
Lähes kaikki op-taide perustuu säännölliseen järjestelmään – ruudukkoon, viivojen sarjaan tai ympyräriviin. Vaikutelma syntyy poikkeamasta: asteittaisesta siirtymästä, koon hitaasta muutoksesta tai pinnan yli leviävästä kaareutumisesta. Vasarelyn Vega-sarja on oppikirjaesimerkki, jossa pelkkä ruudukon muodonmuutos luo pallon illuusion. Menetelmä on lähellä De Stijlin ja konstruktivismin järjestelmällistä muotokieltä, mutta sen tavoite on aivan toinen: ei harmonia vaan epävakaus.
Op-taide Ruotsissa ja Pohjoismaissa
Liike taiteessa, Moderna Museet 1961
Ruotsilla oli huomattavan suuri rooli liikkeen esihistoriassa. 17. toukokuuta 1961 Pontus Hulténin johdolla avattiin näyttely Liike taiteessa Moderna Museetissa Tukholmassa. Ruotsalaisessa versiossa oli yli 200 teosta 80 taiteilijalta, ja se oli laajennettu versio näyttelystä, jonka Hultén oli järjestänyt Galerie Denise Renéssä Pariisissa vuonna 1955. Sitä ennen näyttely oli avattu Amsterdamin Stedelijk Museumissa nimellä Bewogen Beweging tiiviissä yhteistyössä Willem Sandbergin kanssa. Jean Tinguelyn koneista tuli yleisömagneetti, ja Niki de Saint Phalle loi teoksen suoraan avajaisiltana. Neljä vuotta ennen kuin New York sai op-taiteen näyttelynsä, Tukholmassa oli siis jo esitelty liikkeen eurooppalaisia lähtökohtia.
Olle Bærtling ja ruotsalainen konkretismi
Ruotsalainen taiteilija Olle Bærtling kuului Pariisin Galerie Denise Renén piiriin ja osallistui taiteilijaryhmä Groupe Espacen perustamiseen vuonna 1952. Jo vuonna 1957 hän oli näyttelyssä Vasarelyn, Robert Jacobsenin ja Richard Mortensenin kanssa Galerie Artekissa Helsingissä. Bærtlingin kirkasväriset, avoimet kolmiot, jotka näyttävät jatkuvan kankaan reunojen ulkopuolelle, jakavat op artin kiinnostuksen pinnan aktivoimiseen esittämättä mitään. Hänen teoksiaan esiteltiin laajassa katsauksessa Malmö Konsthallissa ja Moderna Museetissa vuonna 1981, ja ne muodostavat selkeimmän ruotsalaisen yhteyden kansainväliseen geometristen abstraktioiden suuntaukseen. Lue lisää pohjoismaisesta kuvataideperinteestä sivultamme pohjoismainen taide.
Perintö muodissa, muotoilussa ja grafiikassa
Harvat taidesuuntaukset ovat levinneet yhtä nopeasti museoiden ulkopuolelle. Jo vuonna 1965, samana vuonna kuin The Responsive Eye, muotiala otti mustavalkoiset aiheet käyttöön mekoissa, kankaissa ja mainonnassa – usein ilman taiteilijoiden lupaa, mikä sai Bridget Rileyn harkitsemaan oikeustoimia ja arvostelemaan kehitystä julkisesti. Kesällä 1965 op art -kuvioidut kankaat olivat valtava ilmiö amerikkalaisissa tavarataloissa.
Vasarely kulki päinvastaiseen suuntaan ja omaksui soveltavan käytön. Vuonna 1972 hän suunnitteli Renaultin uuden vinoneliölogon version, joka oli käytössä vuoteen 1992 asti – yhden levinneimmistä kuvista, joita kukaan taiteilija on luonut. Hänen vuonna 1966 perustamansa Fondation Vasarely Aix-en-Provencessa, jonka hän avasi 14. helmikuuta 1976, rakennettiin nimenomaan laboratorioksi taiteen, arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun yhdistämiseen. Hän avasi myös museoita syntymäkaupungissaan Pécsissä ja Budapestissa.
Levynkansien, kirjanpäällysten ja julisteiden kautta op artin muotokieli tuli osaksi 1960- ja 70-lukujen visuaalista perustunnelmaa, ja se palaa säännöllisesti graafiseen suunnitteluun. Yhteys pop-taiteeseen on aikakauden hengessä ilmeinen, mutta tavoitteet eroavat: pop-taide kommentoi ympärillämme olevia kuvia, op art tutki itse näkemistä. Samalla suuntaus jakaa pelkistämisen halun minimalismin kanssa, joka kehittyi täsmälleen samoina vuosina.
Op art kotona – käytännön opas
Sijoittelu ja katseluetäisyys
Op art on taidemuoto, jossa etäisyydellä on suurin merkitys. Tiheä viivakuvio, joka läheltä katsottuna väreilee epämiellyttävästi, voi neljän metrin päästä näyttää rauhalliselta ja veistokselliselta, ja päinvastoin. Kokeile siis kuvaa aiotussa paikassa ennen koon päättämistä. Nyrkkisääntönä tiheät, korkeataajuiset aiheet sopivat parhaiten tiloihin, joissa kuljetaan ohi – eteiseen, porraskäytävään, käytävään – kun taas rauhallisemmat, suurista elementeistä koostuvat sommitelmat sopivat paremmin paikkoihin, joissa istutaan pitkään.
Kehykset, lasi ja paspartuuri
Koska tehoste perustuu puhtaaseen kontrastiin, kehys ei saa viedä huomiota. Kapeat, mustat, valkoiset tai käsittelemättömästä tammesta tehdyt kehykset ovat varmin valinta; vältä leveitä profiileja ja kiiltäviä kultareunuksia. Reilu valkoinen paspartuuri antaa silmälle levähdystilaa ennen kuviota ja vahvistaa paradoksaalisesti kuvan liikettä. Valitse mielellään heijastamaton lasi – heijastukset rikkovat optisen tehosteen täysin. Taiteen kehystämistä käsittelevässä oppaassamme käymme vaihtoehdot läpi yksityiskohtaisesti, ja kehysvalikoimastamme löydät graafisiin aiheisiin sopivat profiilit.
Yhdistele rauhallisempiin aiheisiin
Kaksi op art -teosta vierekkäin alkavat helposti kilpailla keskenään. Parempi lopputulos syntyy, kun annat yhden optisen aiheen loistaa yksin ja ympäröit sen rauhallisemmilla teoksilla – valokuvalla, typografisella julisteella tai hillityllä abstraktilla teoksella. Tauluseinässä optinen teos kannattaa sijoittaa keskelle tai hieman silmien korkeuden yläpuolelle, jotta katse kiinnittyy siihen ensin. Tauluseinäoppaastamme näet, miten kokonaisuus rakennetaan, ja abstrakteja julisteita käsittelevästä oppaastamme löydät lisää yhdistelyperiaatteita.
Vinkki: Kokeile teosta siinä valaistuksessa, joka huoneessa todella vallitsee. Op art -tehosteet perustuvat luminanssikontrastiin, ja ne heikkenevät huomattavasti lämpimässä iltavalossa, jonka tuottaa yksi ainoa lamppu. Kohdistettu spotti tai sivulta tulevassa päivänvalossa oleva huone saa tehosteen parhaiten esiin – äläkä ripusta teosta suoraan ikkunaa vastapäätä, sillä vastavalo latistaa kontrastin.
Aikajana
1923–1933 – Josef Albers ja Johannes Itten kehittävät järjestelmällistä värioppia Bauhausissa Weimarissa ja Dessaussa.
1930 – Victor Vasarely pitää ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Budapestissa ja muuttaa samana vuonna Pariisiin.
1937 – Vasarely maalaa teoksen Zebra, jota kuvataan usein ensimmäiseksi op art -teokseksi.
1950 – Albers aloittaa Homage to the Square -teossarjan, jota hän työstää kuolemaansa asti vuonna 1976.
1955 – Le Mouvement -näyttely Galerie Denise Renéssä Pariisissa; Vasarely julkaisee Manifeste Jaune -manifestin.
1961 – Bridget Riley maalaa teoksen Movement in Squares. Rörelse i konsten -näyttely avautuu 17. toukokuuta Moderna Museetissa Tukholmassa. Näyttelyssä on yli 200 teosta 80 taiteilijalta.
1963 – Riley maalaa teoksen Fall, joka kuuluu nykyään Taten kokoelmaan. Albers julkaisee teoksen Interaction of Color.
23. lokakuuta 1964 – Time-lehti ottaa käyttöön termin op art Julian Stanczakin Optical Paintings -näyttelyn yhteydessä.
23. helmikuuta–25. huhtikuuta 1965 – The Responsive Eye -näyttely Museum of Modern Artissa New Yorkissa on museon siihen mennessä suosituin näyttely.
1968 – Riley edustaa Britanniaa Venetsian biennaalissa ja on ensimmäinen nainen, jolle myönnetään kansainvälinen maalaustaiteen palkinto.
1972 – Vasarely suunnittelee Renault’n logon, joka on käytössä vuoteen 1992 asti.
14. helmikuuta 1976 – Fondation Vasarely vihitään käyttöön Aix-en-Provencessa.
1997 – Victor Vasarely kuolee Pariisissa 90-vuotiaana.
2025–2026 – Bridget Riley on esillä Point de départ -näyttelyssä Pariisin Musée d'Orsayssa ja Learning to See -näyttelyssä Turner Contemporaryssa Margatessa 22. marraskuuta 2025–4. toukokuuta 2026; Concerto I on esillä Tate Britainissa 7. kesäkuuta 2026 asti.
Läheiset taidesuuntaukset
Op art liittyy kiinteästi useisiin 1900-luvun suuntauksiin. Geometrisen perustan se jakaa abstraktin taiteen ja De Stijlin kanssa, kun taas sen pedagoginen menetelmä on peräisin Bauhausista. Väritieteen juuret ovat pointillismissa ja uusimpressionismissa, joissa Seurat ja Signac saivat jo 1880-luvulla silmän sekoittamaan värit. Aikanaan op art kehittyi rinnakkain pop-taiteen ja minimalismin kanssa. Liikkuvaa haaraa, jossa teos todella liikkuu, käsitellään kineettistä taidetta käsittelevällä sivulla. Kattava katsaus kaikkiin aikakausiin ja taiteilijoihin löytyy tietopankistamme.
Usein kysyttyä op artista
Jos haluat tuoda kotiisi jotakin liikkeen visuaalisesta tyylistä, valikoimastamme löydät geometriaa, ruudukoita ja optisia tehosteita sisältäviä graafisia julisteita, kun taas abstraktit aiheet ja minimalistiset taidevedokset tarjoavat samaa pelkistettyä ilmettä rauhallisempaan tahtiin. Jos et tiedä, mistä aloittaa, oppaamme oikean taiteen valintaan kotiin tarjoaa selkeän etenemistavan.