Modernismi – taidesuuntauksen historia, liikkeet ja tunnuspiirteet

Modernismi on kattotermi mullistukselle, joka muutti taidetta noin vuosina 1860–1950 – kaudelle, jolloin maalaustaide lakkasi kuvaamasta maailmaa ja alkoi tutkia itseään. Vajaa sata vuotta kestäneen ajanjakson aikana länsimainen taide siirtyi Salonin kiillotetusta historiamaalauksesta Jackson Pollockin tiputeltuihin kankaisiin, ja matkan varrella taiteilijat keksivät impressionismin, kubismin, ekspressionismin, futurismin, dadaismin, surrealismin ja abstraktion. Lähes jokaisen nykyään modernina pidetyn julisteen tai taulun juuret ovat tässä ajanjaksossa.

Tällä sivulla käydään läpi, mitä modernismi todella oli: milloin se alkoi, mitä suuntauksia siihen kuului, mikä yhdistää niitä siitä huolimatta, että ne näyttävät täysin erilaisilta, miten se saapui Ruotsiin ja miksi siitä tuli poliittisesti vaarallista 1930-luvulla. Perustamme tiedot Tukholman Moderna Museetiin, New Yorkin Museum of Modern Artiin, Göteborgin taidemuseoon, Halmstadin Mjellby konstmuseum -museoon sekä Sotheby'sin huutokauppatietoihin. Lopussa on käytännön opas siihen, miten modernistiset aiheet toimivat seinällä ruotsalaisessa kodissa.

Sisältö
↓ Mitä modernismi on?
↓ Modernismin historia – Pariisi 1863–New York 1945
↓ Modernismin tärkeimmät suuntaukset
↓ Tunnusmerkit, tekniikka ja kuvakieli
↓ Modernismi Ruotsissa
↓ Kun modernismista tuli kiellettyä taidetta
↓ Modernismin perintö nykyajan kuvamaailmassa
↓ Modernistiset aiheet sisustuksessa
↓ Modernismin aikajana
↓ Läheiset suuntaukset ja taiteilijat
↓ Usein kysyttyä modernismista

Mitä modernismi on?

Modernismi ei ole tyyli vaan asenne. Monet'n lumpeenkosken ja Malevitšin mustan neliön yhdistävä tekijä ei ole niiden ulkonäkö vaan peruslähtökohta: taiteen tehtävänä ei enää ole kuvata näkyvää todellisuutta mahdollisimman uskottavasti, vaan tutkia, mikä kuva on ja mitä se voi tehdä. Tästä asenteesta kasvoi noin viisikymmentä suuntausta, jotka usein taistelivat toisiaan vastaan mutta jakoivat saman perustavanlaatuisen vapauden ajatuksen.

Kauden katsotaan yleensä alkaneen 1860-luvun Pariisista, jossa Édouard Manet ja impressionistit tekivät ensimmäistä kertaa itse siveltimenvedon näkyväksi sen sijaan, että olisivat peittäneet sen, ja jatkuneen noin vuosiin 1950–1970, jolloin New Yorkin abstrakti ekspressionismi saattoi hankkeen päätökseen ja postmodernismi alkoi kyseenalaistaa sen. Näinä vuosikymmeninä taiteen painopiste siirtyi maantieteellisesti Pariisista New Yorkiin, teknisesti öljymaalauksesta kollaasin, valokuvan ja löytöesineiden käyttöön sekä sisällöllisesti aiheesta ilmaisuun.

Yksi tärkeä asia on pidettävä erillään: moderni taide tarkoittaa tässä kuvaamaamme historiallista ajanjaksoa, kun taas nykytaide tarkoittaa nyt tehtävää taidetta. Vuonna 1912 maalattu teos on siis modernia taidetta, mutta ei nykytaidetta. Siksi New Yorkin Museum of Modern Art, joka avasi ovensa 7. marraskuuta 1929, on yhä nimeltään sama, vaikka sen ydinkokoelma on nyt yli satavuotias.

Pikafaktaa: Modernismi kattaa noin vuodet 1860–1950. Sen lähtökohtana pidetään yleensä Napoleon III:n vuonna 1863 perustamaa Salon des Refusés -näyttelyä Pariisissa. Painopiste oli Pariisissa vuoteen 1940 asti ja sen jälkeen New Yorkissa. Liike kattaa muun muassa impressionismin, postimpressionismin, fauvismin, ekspressionismin, kubismin, futurismin, dadaismin, De Stijlin, Bauhausin, surrealismin, suprematismin ja abstraktin ekspressionismin. Museum of Modern Art avasi ovensa 7. marraskuuta 1929 ja Moderna Museet Tukholmassa 9. toukokuuta 1958. Huutokaupassa kallein modernistinen teos on Gustav Klimtin muotokuva Elisabeth Ledererista, joka myytiin 236,4 miljoonalla dollarilla Sotheby'silla 18. marraskuuta 2025.

Modernismin historia – Pariisista vuonna 1863 New Yorkiin vuonna 1945

Vuonna 1863 Pariisin salonkin jury hylkäsi niin monia tarjottuja teoksia, että protestit kantautuivat Napoleon III:n tietoon. Keisari määräsi hylätyille järjestettäväksi rinnakkaisnäyttelyn, Salon des Refusés'n, jossa oli esillä muun muassa Manet'n Lounas ruohikolla. Yleisö nauroi, kritiikki raivosi – ja taidehistoria sai lähtölaukauksensa. Ensimmäistä kertaa oli olemassa julkinen tila taiteelle, jonka vakiintunut maku oli torjunut, ja modernistit hyödyntäisivät tätä mahdollisuutta yhdeksänkymmenen vuoden ajan.

Impressionistien läpimurto vuonna 1874

Yksitoista vuotta myöhemmin joukko taiteilijoita järjesti oman näyttelynsä valokuvaaja Nadarin ateljeessa Boulevard des Capucines -kadulla. Monet, Degas, Renoir, Pissarro ja Berthe Morisot esittelivät teoksia, joissa valo oli tärkeämpää kuin esineet. Kriitikko Louis Leroy keksi impressionismi-käsitteen pilkkanimeksi, ja taiteilijat omaksuivat sen. Heidän todellinen panoksensa eivät olleet aiheet vaan periaate: taiteilija itse, ei jury, päättää, mikä on valmis ja esittelemisen arvoinen.

1907–1914 – radikaalit vuodet

Ensimmäistä maailmansotaa edeltävät vuodet olivat modernismin kiihkeintä aikaa. Pablo Picasso maalasi Les Demoiselles d'Avignon -teoksen vuonna 1907 ja mursi keskeisperspektiivin. Filippo Tommaso Marinetti julkaisi futuristisen manifestin Le Figarossa 20. helmikuuta 1909. Wassily Kandinsky maalasi ensimmäiset täysin esittävät kohteet hylkäävät akvarellinsa noin vuosina 1910–1913. Samaan aikaan Hilma af Klint työskenteli Tukholmassa hiljaisuudessa abstraktion parissa, eikä kukaan saanut nähdä sitä ennen vuotta 1986.

Armory Show 1913 – kun Amerikka kohtasi modernismin

Helmikuussa 1913 International Exhibition of Modern Art avattiin rykmenttitalossa New Yorkin Lexington Avenuella. Näyttelyssä oli esillä 1 090 teosta 306 taiteilijalta, ja se houkutteli pelkästään New Yorkissa noin 87 000 kävijää; kun näyttely oli kiertänyt Chicagossa ja Bostonissa, sen oli nähnyt noin 300 000 amerikkalaista. Marcel Duchampin Alaston nainen laskeutuu portaita oli skandaalin keskipiste, ja lehdistössä sitä kuvattiin räjähdykseksi kattotehtaassa. Armory Show siirsi amerikkalaisen taideyleisön kuukaudessa kolme vuosikymmentä eteenpäin ja loi perustan sille, että New Yorkista tuli myöhemmin taiteen pääkaupunki.

Sota, pako ja New Yorkin valtaannousu

Kun Saksa miehitti Ranskan vuonna 1940, suuri osa eurooppalaisesta avantgardesta siirtyi Atlantin toiselle puolelle. Piet Mondrian, Max Ernst, André Breton, Marc Chagall, Fernand Léger ja Josef Albers päätyivät kaikki Yhdysvaltoihin. He toivat mukanaan eurooppalaisen teorian ja kohtasivat nuorten yhdysvaltalaisten taidemaalareiden sukupolven, jolla ei ollut varaa perinteeseen eikä kunnioitusta sitä kohtaan. Tästä kohtaamisesta kasvoi abstrakti ekspressionismi New Yorkissa 1940-luvulla, ja näin modernismin painopiste oli lopullisesti siirtynyt Euroopasta.

Modernismin tärkeimmät liikkeet

Modernismi toimii parhaiten karttana liikkeistä eikä yhtenä kehityslinjana. Monet niistä vaikuttivat samanaikaisesti eri kaupungeissa ja lainasivat vapaasti toisiltaan. Tässä ovat keskeiset nimet ja se, mitä kukin toi mukanaan.

Värin liikkeet: fauvismi ja ekspressionismi

Henri Matissen ja André Derainin ympärille kokoontuneet fauvistit vapauttivat värin aiheesta noin vuonna 1905. Kasvot saattoivat olla vihreät, jos kuva sitä vaati. Saksalainen ekspressionismi, jonka ryhmät Die Brücke Dresdenissä vuodesta 1905 ja Der Blaue Reiter Münchenissä vuodesta 1911, vei samaa vapautta eteenpäin, mutta ahdistuksen ja hengellisyyden suuntaan ilon sijaan. Edvard Munchin Huuto vuodelta 1893 oli jo näyttänyt tietä.

Muodon liikkeet: kubismi, futurismi ja konstruktivismi

Siinä missä fauvistit hyökkäsivät väriä vastaan, kubismi hyökkäsi muotoa vastaan. Picasso ja Georges Braque hajottivat esineet faseteiksi ja esittivät ne samanaikaisesti useista eri suunnista vuosina 1907-1914. Italian futurismi lisäsi mukaan nopeuden ja koneet, venäläinen konstruktivismi yhteiskunnallisen hyödyn, ja Alankomaiden De Stijl pelkisti kaiken suorakulmiksi ja kolmeksi pääväriksi. Kaikki lähtivät samasta oivalluksesta: kuva on rakennettu pinta, ei ikkuna.

Ajatuksen liikkeet: dadaismi ja surrealismi

Ensimmäisen maailmansodan aikana dadaismi syntyi Zürichissä raivokkaaksi vitsiksi sivilisaatiosta, joka oli juuri epäonnistunut. Marcel Duchamp asetti urinaalin näytteille veistoksena vuonna 1917 ja siirsi näin taideteoksen arvon käsityötaidosta ideaan. Dadaismin raunioista kasvoi surrealismi, joka André Bretonin vuonna 1924 julkaisemasta manifestista lähtien teki unesta ja tiedostamattomasta kuvamateriaalia Salvador Dalín, Joan Mirón ja René Magritten teoksissa.

Abstraktion suuntaukset

Radikaalein suuntaus hylkäsi aiheen kokonaan. Kandinsky, Kazimir Malevitš, Hilma af Klint ja Mondrian päätyivät kaikki esittävään taiteeseen perustumattomaan kuvaan 1910-luvulla toisistaan riippumatta ja hyvin erilaisista syistä – teosofiasta, matematiikasta, hengellisyydestä ja musiikista. Lue lisää abstraktista taiteesta kertovasta katsauksestamme. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Jackson Pollock ja Mark Rothko jatkoivat tätä linjaa New Yorkissa ja tekivät abstraktista kankaasta jotakin, johon astutaan sisään sen sijaan, että sitä vain katseltaisiin.

"Taide on valhe, joka saa meidät oivaltamaan totuuden." – Pablo Picasso, aikakauslehti The Arts -lehdessä toukokuussa 1923 julkaistussa haastattelussa

Tunnusmerkit, tekniikka ja kuvakieli

Vaikka suuntaukset näyttävät erilaisilta, niissä on toistuvia piirteitä, joiden ansiosta modernistiset teokset tunnistaa. Ne liittyvät vähemmän aiheeseen kuin siihen, miten kuva on rakennettu.

Pinta saa näkyä

Klassinen maalaustaide kätki jälkensä: siveltimenvedot tasoitettiin, kunnes kangas muuttui illuusioksi. Modernistit tekivät päinvastoin. Monet’n väriläiskät, Van Goghin reliefimäinen pastoosisuus, Cézannen kulmikkaat siveltimenvedot ja myöhemmin Pollockin valumajäljet kertovat kaikki, että kyseessä on maalattu väri pinnalla. Se on ehkä kauden tärkein yksittäinen muutos, ja se on suoraan havaittavissa myös jäljennöksessä.

Perspektiivistä luovutaan

Filippo Brunelleschin noin vuonna 1415 muotoilema renessanssin keskeisperspektiivi oli ohjannut kuvan rakentamista viidensadan vuoden ajan. Kubismi hylkäsi sen seitsemässä vuodessa. Sen tilalle tulivat litteät kuvapinnat, samanaikaiset näkymät sekä sommitelmat, joita järjestävät etäisyyden sijaan värin voimakkuus ja muoto. Seurauksena katse liikkuu kuvan poikki eikä sen sisään.

Uudet materiaalit ja tekniikat

Kauden aikana kollaasi keksittiin, kun Braque ja Picasso liimasivat tapetinpalasia ja sanomalehtileikkeitä teoksiinsa vuonna 1912. Man Rayn ja László Moholy-Nagyn myötä valokuva otettiin taiteelliseksi välineeksi, Pollock toi teoksiin teollisuusvärit, Duchamp löydetyt esineet ja myöhäinen Matisse paperileikkaukset. Kaiken kaikkiaan se, mistä taideteos saattoi koostua, laajeni näiden viidenkymmenen vuoden aikana enemmän kuin edeltäneiden viidensadan vuoden aikana.

Manifesti taiteen muotona

Alikäytettynä tunnuspiirteenä on se, että modernistiset ryhmät kirjoittivat. Marinettin futuristinen manifesti vuodelta 1909, Bretonin surrealistinen manifesti vuodelta 1924, Gropiuksen Bauhaus-manifesti vuodelta 1919 ja De Stijlin ohjelmatekstit ovat yhtä paljon kirjallisuutta kuin taidepolitiikkaa. Modernismi on ensimmäinen aikakausi, jolloin taiteilijat itse muotoilivat teorian – ja osittain juuri siksi liikkeillä on niin selkeät nimet ja vuosiluvut.

Modernismi Ruotsissa

Modernismi saapui Ruotsiin viiveellä, ja siihen suhtauduttiin pitkään vastahakoisesti. Käännekohta oli Henri Matissen taidekoulu Pariisissa, jossa ryhmä nuoria ruotsalaisia opiskeli vuosina 1908–1911 ja toi kotimaahan opin, jonka mukaan väri välittää tunteen sen sijaan, että kuvaisi todellisuutta.

Matisse-oppilaat ja kolme skandaalinäyttelyä

Sigrid Hjertén (1885–1948) ja Isaac Grünewald (1889–1946) opiskelivat molemmat Matissen johdolla vuosina 1910–1911, ja taidehistorioitsijat pitävät heitä modernismin Ruotsiin tuoneina taiteilijoina. Grünewald järjesti yhdessä Nils Dardelin, Einar Jolinin ja Leander Engströmin kanssa kolme näyttelyä Hallins konsthandelissa Tukholmassa. Näyttelyt herättivät lehdistössä kauhistusta, mutta vakiinnuttivat ekspressionismin Ruotsissa. Hjerténin vuonna 1916 valmistunutta teosta Ateljéinteriör, jossa näkyvät perheen ateljee Stadsgårdenilla ja taustalla sininen kaupunkinäkymä, pidetään yleensä ruotsalaisen modernismin avainteoksena. Meidän koko ruotsalaisten taideteosten valikoimamme heijastaa tätä perinnettä.

Halmstadgruppen ja ruotsalainen surrealismi

Vuonna 1929 Halmstadgruppenin perustivat kuusi taiteilijaa: Sven Jonson, Waldemar Lorentzon, Stellan Mörner, Axel Olson, Erik Olson ja Esaias Thorén. Gösta Adrian-Nilssonin, GANina tunnetun taiteilijan, vaikutuksesta he kulkivat kubismin, purismin ja futurismin kautta ja päätyivät omaleimaiseen ruotsalaiseen surrealismiin. Heidän teoksiaan on pysyvästi esillä Mjellby konstmuseumissa Halmstadissa, joka sai alkunsa ryhmän omasta näyttelytilasta.

Moderna Museet – harjoitusrakennuksesta eurooppalaiseksi suurnimeksi

Moderna Museet avattiin Skeppsholmenin vanhaan harjoitusrakennukseen 9. toukokuuta 1958, vuosikymmeniä kestäneen ruotsalaisen 1900-luvun taiteen museota koskeneen keskustelun jälkeen. Samana vuonna Föreningen för nutida konst lahjoitti 150 skandinaavisten taiteilijoiden teosta. Todellinen harppaus otettiin vuonna 1963 Museet av våra önskningar -kampanjan myötä, kun hallitus myönsi viisi miljoonaa kruunua muun muassa Giacomo Ballan, Francis Picabian, Kurt Schwittersin ja Giorgio de Chiricon teosten hankintaan. Nykyään kokoelmaan kuuluu noin 6 000 maalausta, 25 000 grafiikan lehteä, 400 videotaideteosta ja 100 000 valokuvaa. Museolla on aina ollut läheiset suhteet taiteilijoihin itseensä – Andy Warhol sai täällä ensimmäisen yksityisnäyttelynsä eurooppalaisessa museossa vuonna 1968. Vuonna 2026 museossa esitellään muun muassa katsaus ruotsalaiseen sodanjälkeiseen aikaan oman kokoelman teosten kautta.

Kun modernismi oli kiellettyä taidetta

Modernismin vapausprojekti teki siitä autoritaarisille hallinnoille uhan. Münchenissä avattiin 19. heinäkuuta 1937 Entartete Kunst -näyttely, jossa noin 650-740 Kirchnerin, Nolden, Kandinskyn, Kleen ja Chagallin kaltaisten taiteilijoiden teosta ripustettiin pilkallisten tekstien yhteyteen taiteen rappion todistamiseksi. Näyttely oli yksi historian suosituimmista, mutta sen tarkoituksena oli tuomita. Samanaikaisesti hallinto takavarikoi Saksan museokokoelmista noin 16 000 teosta. Osa myytiin ulkomaille valuutan hankkimiseksi, osa poltettiin.

Kampanjalla oli kolme pysyvää seurausta. Ensinnäkin kokonainen taiteilijasukupolvi joutui maanpakoon, mikä vauhditti New Yorkin nousua. Toiseksi katosivat teokset, joiden provenienssia museot ja restitutiojuristit selvittävät yhä lähes yhdeksänkymmentä vuotta myöhemmin. Kolmanneksi modernismi vakiintui vuoden 1945 jälkeen länsimaissa demokratian taiteeksi - asema, joka teki siitä valtiollisen kulttuuripolitiikan välineen kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa kylmän sodan aikana. Myös Neuvostoliitto kielsi käytännössä oman avantgardetaiteensa 1930-luvun puolivälistä alkaen sosialistisen realismin hyväksi, mikä vaimensi konstruktivismin ja suprematismin.

Modernismin perintö nykyisessä kuvamaailmassa

Modernismin kokeilut ovat vaikuttaneet mainontaan, elokuviin, graafiseen suunnitteluun, huonekalumuotoiluun ja arkiseen visuaaliseen kulttuuriin paljon enemmän kuin useimmat ajattelevat. Walter Gropiuksen Weimarissa vuonna 1919 perustama ja hallinnon vuonna 1933 sulkema Bauhaus muotoili suunnittelulogiikan, joka ohjaa yhä kaikkea huonekaluluetteloista käyttöliittymiin: toiminta ennen koristelua, sans serif -kirjasimet ja geometrinen selkeys. De Stijlin ruudukot ja päävärit ovat jäljitettävissä suoraan moderniin verkkosuunnitteluun, ja surrealismin kuvallinen logiikka elää edelleen mainoselokuvissa ja musiikkivideoissa.

Markkinoiden näkökulmasta modernismi on ajanjakso, josta maksetaan korkeimpia hintoja. Klimtin vuosina 1914-1916 maalaama Elisabeth Ledererin muotokuva, joka myytiin Sotheby'sillä 18. marraskuuta 2025 hintaan 236,4 miljoonaa dollaria, on kaikkien aikojen kallein huutokaupassa myyty modernistinen teos ja toiseksi kallein taideteos ylipäätään. Se, että juuri tämä ajanjakso hallitsee hintaennätyksiä, kertoo jotain siitä, miten keskeiseksi se on tullut kuvien tarkastelussamme.

Kotitaidetta ostavalle perintö merkitsee ennen kaikkea kahta asiaa. Modernistiset aiheet ovat muotoilultaan kestäviä, koska ne perustuvat yksityiskohtien runsauden sijaan selkeisiin muotoihin ja väriyhdistelmiin, ja niillä on historiallista syvyyttä tavalla, joka estää niitä tuntumasta vanhentuneilta muutaman vuoden kuluttua. Olemme koonneet kysytyimmät teokset kokoelmaan tunnettujen taiteilijoiden taideteoksia.

Modernistiset aiheet sisustuksessa

Modernistinen taide sopii seinälle kiitollisesti yhdestä yksinkertaisesta syystä: se on tehty katsottavaksi etäältä. Kubistinen sommitelma tai Rothkon värikenttä toimii yhtä hyvin kolmen metrin päästä sohvalta katsottuna kuin läheltä, kun taas yksityiskohtainen 1600-luvun asetelma vaatii lähemmäksi astumista. Siksi modernismi on hyvä valinta tiloihin, joissa taidetta katsotaan ohimennen.

Valitse värilämpötilan, älä aikakauden mukaan

Liikkeiden yhdistäminen on täysin sopivaa – taiteilijat tekivät niin itsekin. Seinän yhtenäisyyden ratkaisee värilämpötila. Fauvistinen aihe, jossa on lämmintä oranssia ja vihreää, Matisse-leikkaus sekä lämminharmaa abstraktio sopivat erinomaisesti yhteen. Jos lisäät samaan ryhmään kylmänsinisen konstruktivistisen sommitelman, kokonaisuus rikkoutuu. Valitse lähtökohdaksi kaksi tai kolme toistuvaa väriä ja anna muotokielen vaihdella vapaasti näissä rajoissa. Valikoimamme abstraktien julisteiden ja graafisten julisteiden joukosta on helppo rakentaa tällainen kokonaisuus.

Modernististen aiheiden koko ja kehys

Geometriset ja abstraktit aiheet kestävät suuria kokoja paremmin kuin esittävät aiheet. 70×100 cm:n kubistinen tai suprematistinen sommitelma saa tarvitsemansa rauhallisen tilan, kun taas sama kuva 30×40 cm:n koossa näyttää usein sekavalta. Kehystys kannattaa pitää hillittynä: kapea musta tai vaalea tammi sekä mielellään paspartuu paperipohjaisille teoksille. Raskas kultakehys vie kuvan museosalin suuntaan ja heikentää modernia vaikutelmaa. Tutustu mielellään minimalistisiin julisteisiin, jos haluat tasapainottaa voimakasta modernistista teosta jollakin rauhallisella sen vierellä.

Vinkki: Kun ripustat vahvan modernistisen teoksen yksin seinälle, kokeile sijoittaa se viidestä kymmeneen senttimetriä tavanomaisen, 145 cm:n silmänkorkeuden alapuolelle. Modernististen sommitelmien painopiste on usein yläosassa, ja hieman matalampi sijoitus saa kuvan tuntumaan ankkuroituneelta eikä leijuv alta. Sääntö koskee erityisesti sohvan tai lipaston yläpuolelle ripustamista, jolloin etäisyyden huonekalun yläreunaan tulisi olla noin 20–25 cm.

Modernismin aikajana

1863 – Salon des Refusés avautuu Pariisissa Napoleon III:n määräyksestä. Manet'n Lounas ruohikolla herättää skandaalin.
1874 – Impressionistien ensimmäinen oma näyttely valokuvaaja Nadarin luona Pariisissa.
1905 – Fauvistit asettavat teoksiaan näytteille Salon d'Automnessa; Die Brücke -ryhmä perustetaan Dresdenissä.
1907 – Picasso maalaa teoksen Les Demoiselles d'Avignon. Kubismi saa alkunsa.
1909 – Marinetti julkaisee futuristisen manifestin Le Figarossa 20. helmikuuta.
1913 – Armory Show -näyttelyssä New Yorkissa esitellään 1 090 teosta 306 taiteilijalta noin 300 000 amerikkalaiselle.
1915 – Malevitš asettaa Mustan neliön näytteille Petrogradissa ja perustaa suprematismin.
1916 – Dadaismi syntyy Cabaret Voltairessa Zürichissä. Sigrid Hjertén maalaa teoksen Ateljéinteriör.
1919 – Walter Gropius perustaa Bauhausin Weimarissa.
1924 – André Breton julkaisee surrealistisen manifestin Pariisissa.
1929 – Museum of Modern Art avataan New Yorkissa 7. marraskuuta. Halmstad-ryhmä perustetaan Ruotsissa.
1937 – Entartete Kunst avataan Münchenissä 19. heinäkuuta; saksalaisista kokoelmista takavarikoidaan noin 16 000 teosta.
1940–1945 – Eurooppalaiset taiteilijat pakenevat Yhdysvaltoihin. Abstrakti ekspressionismi kehittyy New Yorkissa.
1958 – Moderna Museet avataan Tukholman Skeppsholmenilla 9. toukokuuta.
1963 – Toiveidemme museo; Ruotsin valtio myöntää viisi miljoonaa kruunua modernististen teosten hankintaan.

Aiheeseen liittyvät liikkeet ja taiteilijat

Modernismi on kattotermi, ja jokaisella sen alle kuuluvalla liikkeellä on oma historiansa. Aloita impressionismista, joka loi perustan, ja siirry postimpressionismiin, jossa Cézanne valmisteli kubismin syntyä. Geometriseen haaraan kuuluvat De Stijl ja Bauhaus, ja myöhäisvaihetta edustaa abstrakti ekspressionismi. Modernismin marginaalihahmoihin kuuluu myös naivismi, joka toi itseoppineet taiteilijat, kuten Henri Rousseaun, taidehistorian piiriin ja josta tuli tärkeä inspiraation lähde Pariisin avantgardelle. Koko taidehistorian yleiskatsaus löytyy oppaastamme, joka käsittelee taiteen aikakausia ja liikkeitä.

Jos haluat perehtyä yksittäisiin taiteilijoihin ja heidän rooliinsa aikakaudella, olemme kirjoittaneet muun muassa Sonia Delaunaysta ja orfismista, Brâncușista ja modernista kuvanveistosta, Göteborgin koloristeista sekä tutkimuksesta, joka käsittelee sitä, miksi abstrakti taide muuttuu henkilökohtaiseksi. Kaikki taiteilijoita ja taidesuuntauksia käsittelevät faktasivumme on koottu Tietopankkiin.

Usein kysyttyä modernismista

Modernismi on kausi, joka opetti meille, ettei kuvan tarvitse esittää mitään merkitäkseen jotakin – ja tämä oivallus on yhä lähes kaiken seinillemme ripustettavan taiteen perusta. Tutustu koko valikoimaan abstrakteja julisteitamme tai lue lisää yksittäisistä liikkeistä tietopankistamme.

Lähteet ja lisälukemista: Wikipedia modernismista, Tukholman Moderna Museet ja Encyclopædia Britannica modernismista.