Manierismi - taidesuuntauksen historia, El Greco, Parmigianino ja tunnuspiirteet

Manierismi on taidesuuntaus, joka syntyy, kun renessanssin ihanteet, kuten harmonia, tasapaino ja luonnonmukaisuus, on jo saavutettu – ja uusi taiteilijasukupolvi päättää rikkoa niitä tarkoituksella. Noin vuosien 1520 ja 1600 välillä kehot venytetään järjettömiin mittasuhteisiin, värit muuttuvat kylmiksi ja happamiksi, tila pakkautuu ja sommitelmat kiertyvät spiraaleiksi, jotka eivät koskaan anna katseen levätä kunnolla. Tuloksena on taidehistorian arvoituksellisimpia ja moderneimpia maalauksia: Parmigianinon joutsenkaulainen madonna, El Grecon liekehtivät pyhimykset ja Arcimboldon hedelmistä ja vihanneksista rakennetut kasvot.

Manierismi torjuttiin pitkään rappion kautena, keinotekoisena välinäytöksenä Rafaelin kuoleman ja Caravaggion läpimurron välillä. 1900-luvulla tämä tuomio kääntyi täysin. Nykyään manierismi tulkitaan pikemminkin länsimaisen taiteen ensimmäiseksi tietoisesti antinaturalistiseksi suuntaukseksi – ajanjaksoksi, jolloin taiteilija tuo ensimmäistä kertaa avoimesti esiin oman otteensa, oman manieransa, aiheen uskottavuuden sijaan. Tässä oppaassa käydään läpi manierismin historia, tunnuspiirteet, mestariteokset ja ruotsalaiset kokoelmat, joissa suuntausta voi todella nähdä läheltä.

Sisältö
↓ Mitä manierismi on?
↓ Manierismin historia – Rooman ryöstöstä Euroopan hoveihin
↓ Manierismin mestariteokset ja aiheet
↓ Tekniikka ja tyyli – figura serpentinata, väri ja tila
↓ Manierismi Ruotsissa – sotasaaliit ja kuninkaalliset kokoelmat
↓ Manierismin perintö ja vaikutus
↓ Manierismi omassa kodissa
↓ Manierismin aikajana
↓ Aiheeseen liittyviä suuntauksia ja taiteilijoita
↓ Yleisiä kysymyksiä manierismista

Mitä manierismi on?

Manierismi on maalauksessa, kuvanveistossa ja arkkitehtuurissa esiintyvä taidesuuntaus, joka kehittyy Italiassa vuoden 1520 tienoilla ja hallitsee suurta osaa Euroopasta noin vuoteen 1600 asti. Nimi tulee italian sanasta maniera, joka tarkoittaa suunnilleen ”tapaa” tai ”tyyliä” ja jota Giorgio Vasari käytti toistuvasti vuonna 1550 ilmestyneessä taiteilijasanakirjassaan Le vite de' più eccellenti pittori, scultori e architettori. Vasarille maniera oli kehu: taitavalla taiteilijalla oli oma, tunnistettava kädenjälkensä. Vasta paljon myöhemmin sana sai kielteisen sävyn.

Aikakauden nimityksenä käsitteen otti käyttöön italialainen taidehistorioitsija Luigi Lanzi teoksessaan Storia pittorica della Italia vuonna 1792, ja tuolloin selvästi halventavassa merkityksessä: manieristeja kuvattiin taiteilijoiksi, jotka jäljittelivät Michelangelon ja Rafaelin keinoja ymmärtämättä niiden taustalla olevaa luontoa. Tämä arvio säilyi runsaan sadan vuoden ajan. Vasta 1920-luvulla, kun saksalaiset taidehistorioitsijat, kuten Walter Friedlaender ja Max Dvořák, arvioivat ajanjakson uudelleen, manierismi tunnustettiin itsenäiseksi ja tietoisesti kokeelliseksi suuntaukseksi.

Manierismin ytimessä on siis tietoinen poikkeaminen. Siinä missä korke renessanssi tavoitteli tasapainoa, selkeää syvyysvaikutelmaa sekä ihannoituja mutta uskottavia vartaloita, manieristit valitsevat epävakauden, ahtauden ja liioittelun. Hahmoille annetaan pitkänomaiset raajat ja pienet päät, valo muuttuu latteaksi ja epäloogiseksi, värit vaihtelevat vaaleanpunaisen, keltaisen ja myrkynvihreän sävyissä, ja sommitelma täytetään äärimmilleen. Taiteesta tulee älyllistä, eleganttia ja hieman vaikeasti lähestyttävää – se on tehty hoviympäristöihin ja oppineille tilaajille eikä kansanomaisiin alttaritiloihin.

Pikafaktat: Manierismi vaikutti noin vuosina 1520–1600 lähtökohtinaan Firenze, Rooma ja Mantova. Nimi tulee italian sanasta maniera, jota Giorgio Vasari käytti teoksessa Le vite vuonna 1550, kun taas aikakauden käsitteen loi Luigi Lanzi vuonna 1792. Keskeisiä taiteilijoita ovat Pontormo (1494–1557), Rosso Fiorentino (1494–1540), Parmigianino (1503–1540), Agnolo Bronzino (1503–1572), Giuseppe Arcimboldo (1526–1593) ja El Greco (1541–1614). Avainteoksia ovat Madonna pitkine kauloineen (1534–1540, Uffizin galleriat Firenzessä), Orgazin kreivin hautajaiset (1586–1588, Santo Tomé Toledossa) ja Vertumnus (noin 1590, Skoklosterin linna). Suuntauksen huutokauppaennätys on El Grecon Rukoileva Dominicus -teoksella, joka myytiin 9,2 miljoonalla punnalla Sotheby'silla Lontoossa vuonna 2013. Kaksi maailman tunnetuimpiin kuuluvaa manieristista maalausta sijaitsee Ruotsissa, ja molemmat ovat kolmikymmenvuotisesta sodasta peräisin olevia sotasaaliita.

Manierismin historia – Rooman ryöstöstä Euroopan hoveihin

Manierismi syntyy tyhjiössä. Vuonna 1520 Rafael kuolee vain 37-vuotiaana keskellä työskentelyä Vatikaanin stanzojen parissa. Michelangelo työskentelee yhä, mutta vetäytyy jatkuvasti enemmän omiin oloihinsa. Leonardo on ollut kuolleena vuoden. Häntä seuraava sukupolvi perii taiteen, joka näyttää jo saavuttaneen täydellisyytensä – ja jota voidaan siksi uudistaa vain hajottamalla se.

Sacco di Roma 1527 – sukupolveen vaikuttanut järkytys

Toukokuun 6. päivänä 1527 Rooman valtasivat keisari Kaarle V:n kapinoivat palkkasotilaat. Ryöstely jatkui kuukausia, paavi Klemens VII piiritettiin Castel Sant'Angelossa ja kaupungin taiteilijayhteisö hajosi. Rosso Fiorentino joutui vangiksi ja pakeni myöhemmin Ranskaan, Parmigianino lähti kaupungista ja palasi pohjoiseen. Tapahtumaa pidetään yleensä korke renessanssin itsevarmuuden loppuna. Manieristiselle maalaustaiteelle ominainen levottomuus, ahtaus ja psykologinen epävakaus tulkitaan usein juuri tätä taustaa vasten, yhdessä reformaation aiheuttaman hajaannuksen kanssa kirkossa, joka oli ollut taiteen merkittävin tilaaja.

Firenze Medicin aikana – hovitaiteen laboratorio

Firenzessä manierismi kietoutuu tiiviisti Medicin sukuun. Cosimo I nimittää Bronzinon hovimaalariksi, ja herttuaperheen viileän, emalinkiiltoisen muotokuvat toimivat yhtä lailla kuvapolitiikkana kuin maalauksena. Vuonna 1563 Vasari perustaa Cosimon toimeksiannosta Accademia delle Arti del Disegnon – Euroopan ensimmäisen varsinaisen taideakatemian. Piirustuksen, disegnon, korottaminen taiteen älylliseksi perustaksi on itsessään manieristinen ohjelma: idea asetetaan havainnon edelle.

Leviäminen Eurooppaan

Italiasta tyyli leviää eteenpäin taiteilijoiden mukana. Rosso Fiorentino ja Francesco Primaticcio rakentavat 1530-luvulta alkaen niin kutsuttua Fontainebleaun koulukuntaa Ranskan hovissa. Giulio Romano muovaa Palazzo Ten Mantuaan Federico II Gonzagalle vuosina 1524–1534. Bartholomeus Spranger ja Arcimboldo työskentelevät keisari Rudolf II:n hovissa Prahassa, josta tulee 1500-luvun loppupuolella ehkä Euroopan eksentrisin taidekeskus. Espanjassa kreikkalaissyntyinen Domenikos Theotokopoulos – El Greco – kehittää manierismin aivan omaleimaiseksi siirrettyään Toledoon vuonna 1577.

Manierismin mestariteokset ja aiheet

Manierismilla ei ole samanlaista yhtenäistä aihepiiriä kuin esimerkiksi impressionismilla on maisema ja hetkellisyys. Sitä yhdistää sen sijaan tietynlainen suhtautumistapa: uskonnollisia kohtauksia, mytologisia allegorioita ja hovi muotokuvia käsitellään kaikkia samalla kiertyneellä eleganssilla.

Parmigianino – Madonna pitkine kauloineen

Tilattu vuonna 1534 Tagliaferrin perheen hautakappeliin Santa Maria dei Servin kirkossa Parmassa, sitä maalattiin taiteilijan kuolemaan vuonna 1540 asti, eikä sitä koskaan saatu valmiiksi. Madonnan kaula, sormet ja reidet on venytetty kauas anatomisesti uskottavan ulkopuolelle, Jeesus-lapsi on suhteettoman suuri ja näyttää liukuvan hänen sylistään, ja taustalla kohoaa rivistö pylväitä, jotka eivät johda minnekään. Kun teos lopulta sijoitettiin kappeliin vuonna 1542, pylvään juurelle hakattiin kaiverrus, jonka mukaan onneton kohtalo esti Parmasta kotoisin ollutta Francesco Mazzolaa saattamasta työtä päätökseen. Maalaus on nykyään Firenzen Uffizeissa, ja sitä pidetään manierismin selkeimpänä manifestina.

Pontormo – Alasotto Kristukselta

Maalattu vuosina 1525–1528 Firenzen Santa Felicitan Capponin kappelia varten. Täällä ei ole ristiä, tikkaita eikä merkittyä maanrajaa – vain vaaleanpunaisista, vaaleansinisistä ja hailakanvihreistä kehoista muodostuva kudelma, joka leijuu lähes tyhjää taustaa vasten. Väripaletti on imelän makea ja epätodellinen, ja tila on kumottu kokonaan. Teosta pidetään yleensä ensimmäisenä läpikotaisin manieristisena alttaritauluna, ja se osoittaa, kuinka nopeasti uusi sukupolvi hylkäsi renessanssin perspektiivikehyksen.

Bronzino – Allegoria Venuksesta ja Amorista

Tämä noin vuodelta 1545 peräisin oleva arvoituksellinen allegoria, joka on nykyään Lontoon National Galleryssa, maalattiin todennäköisesti diplomaattiseksi lahjaksi Cosimo I:ltä Ranskan kuninkaalle Frans I:lle. Iho on hiottu posliinin kaltaiseksi, kehot ovat viileän eroottisia, ja keskeisen ryhmän ympärille ahtautuu hahmoja, jotka on tulkittu Mustasukkaisuudeksi, Petokseksi, Ajattomuudeksi ja Hulluudeksi. Yksikään tulkinta ei ole saanut tutkijoiden keskuudessa täyttä kannatusta – ja juuri harkittu käsittämättömyys on osa teoksen tarkoitusta. Manieristinen taide oli tarkoitettu hovissa keskusteltavaksi.

El Greco – Kreivi Orgazin hautajaiset

El Grecon monumentaalinen alttaritaulu vuosilta 1586–1588 on yhä alkuperäisellä paikallaan Santo Tomén kirkossa Toledossa. Alaosa kuvaa hautajaisia aikakauden espanjalaisissa asuissa, yläosassa on taivas, jossa pilvet näyttävät kiertyvän kangaskappaleiden tavoin ja hahmot venyvät liekeiksi. Kahden sfäärin välinen siirtymä tapahtuu ilman minkäänlaista loogista tilallista yhteyttä – ratkaisu, jota renessanssitaiteilija ei olisi voinut kuvitellakaan, mutta joka oli manieristille itsestäänselvyys. El Grecon huutokauppaennätys syntyi vuonna 2013, kun Rukoileva Dominicus myytiin Lontoon Sotheby'sissa 9,2 miljoonalla punnalla.

"Hän oli hyvä mies, mutta hän ei ymmärtänyt maalaamisesta mitään." – El Greco Michelangelosta, Francisco Pachecon teoksessa Arte de la pintura (1649)

Tekniikka ja tyyli – figura serpentinata, väri ja tila

Manierismin tunnusmerkit voidaan kuvata melko tarkasti, ja ne toistuvat riippumatta siitä, onko teos maalattu Firenzessä, Prahassa tai Toledossa. Kolme keinoa on ratkaisevia.

Pitkänomainen hahmo ja figura serpentinata

Käsite figura serpentinata, käärmemäinen hahmo, kuvaa kehoa, joka kiertyy oman akselinsa ympäri niin, että katsojan on kierrettävä sen ympäri tai hahmotettava se spiraalina. Giambolognan vuonna 1583 valmistunut marmoriryhmä Sabinittarien ryöstö, joka on esillä Firenzen Loggia dei Lanzissa ja veistetty yhdestä hieman yli neljä metriä korkeasta marmorilohkareesta, on puhdas esimerkki: ryhmällä ei ole määrättyä etupuolta. Maalauksessa sama vaikutelma syntyy pitkänomaisista kauloista, pidennetyistä sääristä ja pienistä taaksepäin kallistuvista päistä – mittasuhteista, jotka ovat pikemminkin elegantteja kuin oikeita.

Viileä ja kirpeä väripaletti

Manieristit käyttivät cangiantismo-tekniikkaa, jossa laskostunut kangaspinta vaihtaa kahden täysin erilaisen värin välillä sen sijaan, että se tummenisi varjoa kohti – vaaleanpunainen vaihtuu vaaleanvihreäksi, keltainen violetiksi. Yhdistettynä tasaiseen, lähes varjottomaan valoon se antaa kuville niiden tunnusomaisen synteettisen sävyn. Se on suorastaan vastakohta dramaattiselle valonkäsittelylle, jonka Caravaggio ottaisi käyttöön vuoden 1600 tienoilla.

Ahdas tila

Renessanssin keskeisperspektiivi rakensi kuvan laatikoksi, jolla oli selkeä syvyys. Manieristit täyttävät sen sijaan kuvapinnan hahmoilla reunoja myöten, antavat horisontin kadota ja siirtävät pääaiheen pois keskeltä. Pontormon alttaritaulussa ei ole maata, jolla seistä. Bronzinoilla tausta on ruumiiden muodostama seinä. Vaikutelma on yhtä aikaa klaustrofobinen ja koristeellinen, mikä selittää, miksi manieristiset kuvat koetaan usein poikkeuksellisen graafisiksi suuresta yksityiskohtaisuudestaan huolimatta.

Arcimboldo ja koottu muotokuva

Giuseppe Arcimboldo vei manierismin leikittelyn pisimmälle kaikista. Hänen muotokuvansa on rakennettu hedelmistä, vihanneksista, kaloista, kirjoista tai eläimistä, jotka yhdistyvät uskottaviksi sivuprofiilikasvoiksi. Vuodelta 1566 peräisin oleva Juristi, joka kuuluu nykyään Kansallismuseon kokoelmaan, kokoaa virkamiehen pään kynitystä linnusta ja paistetusta kalasta. Kuvat olivat samanaikaisesti hovi-viihdettä ja oppinutta arvoitusta, ja ne ovat tehneet Arcimboldosta yhden niistä manieristeista, jotka tuntuvat kaikkein välittömimmin nykyaikaisilta.

Manierismi Ruotsissa – sotasaaliit ja kuninkaalliset kokoelmat

Se, että Ruotsilla on yksi Euroopan huomattavimmista manieristisen taiteen kokoelmista, ei johdu oivaltavista hankinnoista vaan kolmikymmenvuotisesta sodasta. Kun ruotsalaiset joukot valtasivat Prahan vuonna 1648, suuri osa keisari Rudolf II:n kuuluisasta taidekammiosta kuljetettiin sotasaaliina Tukholmaan. Myös Münchenin ryöstö vaikutti siihen, että Keski-Euroopan manieristiset teokset päätyivät ruotsalaisiin kokoelmiin.

Vertumnus Skoklosterin linnassa

Arcimboldon Vertumnus noin vuodelta 1590 esittää keisari Rudolf II:n roomalaisena vuodenaikojen jumalana; kasvot on rakennettu päärynöistä, omenoista, viinirypäleistä, maissista ja kaalista. Maalaus on Mälaren-järven rannalla sijaitsevassa Skoklosterin linnassa ja on linnan ylivoimaisesti tunnetuin esine. Se, että Prahan keisarillisen kokoelman tärkein yksittäinen teos on nykyään ruotsalaisessa 1600-luvun linnassa, on suora seuraus vuoden 1648 ryöstöstä.

Kansallismuseon manieristit

Tukholman Nationalmuseumissa on Arcimboldon Juristi (1566), joka hankittiin museoon vuonna 1866 Gripsholmin linnan kokoelmista. Espanjalaisessa osastossa riippuu El Grecon Pietari ja Paavali, jossa näkyvät hänen kypsälle kaudelleen ominaiset pitkänomaiset hahmot ja väreilevä sivellintyöskentely. Yhdessä museon grafiikkakokoelman Parmigianino-piirrosten kanssa tämä tekee Nationalmuseumista luontevan lähtökohdan sille, joka haluaa nähdä manierismia paikan päällä Ruotsissa ilman matkaa Firenzeen tai Toledoon.

Manierismin perintö ja vaikutus

Tie kohti barokkia

1600-luvun vaihteilla Eurooppa kyllästyy manieristiseen eleganssiin. Vastareformaation kirkko kaipaa kuvia, jotka puhuvat suoraan katsojalle, ja tähän tarpeeseen vastaa barokki. Murros ei kuitenkaan ole täydellinen: barokin dramaattisen liikkeen taju, diagonaaliset sommitelmat ja teatraalinen lavastus ovat suurelta osin perintöä manieristien spiraalimaisesti kiertyvistä hahmoista. Sen, minkä manieristit tekivät silmän vuoksi, barokki teki tunteen vuoksi.

Uudelleenlöytäminen 1900-luvulla

Manierismin todellinen arvostus palautuu modernismin myötä. Kun Walter Friedlaender alkoi vuonna 1914 arvioida kautta uudelleen ja saksankielinen taidehistoria seurasi perässä 1920-luvulla, taiteilijat olivat jo ehtineet edelle: Paul Cézanne ihaili El Grecoa, ja Pablo Picasso tutki häntä tarkoin valmistautuessaan vuonna 1907 teokseen Les Demoiselles d'Avignon. Pitkänomaiset kehot, mielivaltainen väritys ja kumottu tila osoittautuivat yllättävän lähelle sitä, mitä ekspressionismi ja kubismi tavoittelivat neljäsataa vuotta myöhemmin. Yksi osoitus uudelleenarvioinnista: Städel Museumissa Frankfurtissa vuonna 2016 järjestetty laaja katsaus Maniera. Pontormo, Bronzino and Medici Florence oli kaikkien aikojen ensimmäinen suuri saksalainen näyttely, joka oli omistettu firenzeläiselle manierismille.

Manierismi nykyään

Kiinnostus on edelleen vahvaa. Madridin Prado esitti vuonna 2025 näyttelyn El Greco. Santo Domingo el Antiguo, jossa alttaritaulun osat yhdistettiin jälleen ensimmäistä kertaa lähes kahteensataan vuoteen Chicagon Art Instituten Taivaaseenastumisen lainan ansiosta. Se, että neljäsataa vuotta vanha manieristinen alttari voi kantaa kansainvälistä suurnäyttelyä, kertoo jotain siitä, miten kauas liikkeen asema on siirtynyt Lanzin vuoden 1792 tuomiosta.

Manierismi omassa kodissa

Manieristinen taide toimii poikkeuksellisen hyvin julisteena teknisestä syystä: se on alun perin rakennettu graafisesti. Tasainen valo, täytetty kuvapinta ja selkeät ääriviivat säilyttävät aiheiden vaikuttavuuden myös painettuna, toisin kuin esimerkiksi barokkimaalaus, jossa koko vaikutelma perustuu syviin öljylasuurikerroksiin.

Väripaletti ja yhdistely

Manieristinen paletti – vaaleanpunainen, vaaleanvihreä, kullanruskea ja viileä sininen – on yllättävän helppo sijoittaa pohjoismaisesti sisustettuun huoneeseen. Aiheet sopivat hyvin yhteen pellavan, kalkittujen seinien ja käsittelemättömän puun kanssa. Jos haluat hillitä koristeellisuutta, manieristinen hahmotutkielma toimii hienosti yhdessä mustavalkoisten julisteiden kanssa, jotka antavat silmille tauon intensiivisempien aiheiden välissä. Jos taas etsit El Grecon sakraalia vakavuutta, voit jatkaa kokonaisuutta pyhään kategoriaan kuuluvilla aiheilla.

Koko, sijoittelu ja kehyksen valinta

Manieristiset teokset ovat usein korkeita ja kapeita – alttaritaulun muotoisia. Siksi ne sopivat hyvin kapealle seinälle ovenkarmin viereen tai eteiseen, jonne leveä vaakasuuntainen maisemamuoto harvoin mahtuu. Valitse mieluummin 50×70 tai 70×100 kuin pieni koko: hahmojen kiertymät tarvitsevat tilaa tullakseen luetuiksi. Valikoimamme kehyksistä valittu kapea, tumma kehys kehystää viileän väriskaalan kilpailematta sen kanssa. Lisää samanhenkisiä aiheita löydät tunnettujen taiteilijoiden taideteosten joukosta. Jos epäröit, miten ripustaa useita aiheita yhdessä, löydät ohjeet tauluseinää käsittelevästä oppaastamme sekä käytännön neuvoja kehystämiseen artikkelista taiteen kehystäminen.

Vinkki: Älä koskaan ripusta kahta manieristista figuratiivista aihetta suoraan vierekkäin. Sommitelmat ovat jo valmiiksi täynnä yksityiskohtia, ja kaksi tällaista kuvaa rinnakkain heikentää molempien vaikutusta. Anna sen sijaan manieristisen aiheen olla yksin keskipisteenä ja ympäröi se rauhallisemmilla, tyhjemmillä kuvilla – asetelmalla, graafisella muodolla tai typografisella kuvalla. Kontrasti tuo vääntyneen hahmon esiin sen sijaan, että se hukkuisi kokonaisuuteen.

Lisää ideoita yksittäisten taideteosten sijoitteluun eri huoneissa löydät oppaista, jotka käsittelevät julisteita olohuoneeseen ja oikean taiteen valitsemista eri huoneisiin.

Manierismin aikajana

1520 – Rafael kuolee Roomassa 37-vuotiaana. Korkearenessanssi menettää johtohahmonsa, ja uusi sukupolvi ottaa vallan.

1524–1534 – Giulio Romano rakentaa ja koristelee Palazzo Ten Mantovassa Federico II Gonzagalle. Jättiläisten sali on manierismin loistokkain tilakokemus.

1525–1528 – Pontormo maalaa teoksen Laskeutuminen ristiltä Santa Felicitan Capponin kappelia varten Firenzessä.

1527 – Sacco di Roma. Kaarle V:n joukot ryöstävät Rooman ja hajottavat kaupungin taiteilijayhteisön.

1534–1540 – Parmigianino työskentelee teoksen Madonna pitkine kauloineen parissa; teos jää keskeneräiseksi hänen kuollessaan vuonna 1540.

1536–1541 – Michelangelo maalaa Viimeisen tuomion Sikstuksen kappelin alttariseinälle. Teos vaikuttaa ratkaisevasti manieristien tapaan käsitellä hahmoja.

1540–1543 – Benvenuto Cellini valmistaa Saliera-kultasuolakellon Frans I:lle; se on nykyään Wienin Kunsthistorisches Museumissa.

1545 – Bronzino maalaa teoksen Allegoria Venuksen ja Amorin kanssa, todennäköisesti diplomaattiseksi lahjaksi Ranskan hoville.

1550 – Vasari julkaisee teoksen Le vite, jossa maniera-käsitettä käytetään taiteellisena ihanteena. Laajennettu laitos ilmestyy vuonna 1568.

1563 – Accademia delle Arti del Disegno perustetaan Firenzessä – Euroopan ensimmäinen taideakatemia.

1566 – Arcimboldo maalaa teoksen Juristi, joka on nykyään Tukholman Nationalmuseumissa.

1577 – El Greco asettuu Toledoon vietettyään vuosia Venetsiassa ja Roomassa.

1583 – Giambolognan Sabinittarien ryöstö sijoitetaan Loggia dei Lanzille Firenzessä.

1586–1588 – El Greco maalaa teoksen Orgazin kreivin hautajaiset Toledossa sijaitsevaa Santo Tomén kirkkoa varten.

noin 1590 – Arcimboldo maalaa Vertumnuksen Rudolf II:lle Prahassa.

1600 – Caravaggion teokset Rooman San Luigi dei Francesissa merkitsevät barokin läpimurtoa ja manierismin loppua.

1648 – Ruotsalaiset joukot ryöstävät Prahan ja kuljettavat Rudolf II:n kokoelman Tukholmaan. Vertumnus päätyy lopulta Skoklosterin linnaan.

1792 – Luigi Lanzi ottaa käyttöön käsitteen manierismo halventavassa merkityksessä.

1920-luku – Saksankieliset taidehistorioitsijat arvioivat manierismin uudelleen, ja se tunnustetaan itsenäiseksi suuntaukseksi.

2016 – Frankfurtin Städel Museum esittelee näyttelyn Maniera. Pontormo, Bronzino and Medici Florence, Saksan ensimmäisen laajan manierismia käsittelevän katsauksen.

Aiheeseen liittyvät suuntaukset ja taiteilijat

Manierismi ymmärretään parhaiten suhteessa siihen, mitä vastaan se kapinoi ja mihin se johtaa. Se kumpuaa renessanssista ja erityisesti myöhäisestä Michelangelosta, jonka Viimeinen tuomio antoi manieristeille heidän kiertyneiden, lihaksikkaiden ruumiidensa sanaston. Lue lisää hänestä Michelangelo Buonarrotia käsittelevältä sivulta ja ajanjaksosta, josta hän nousi, Leonardo da Vinciä käsittelevältä sivulta.

Manierismi johtaa myöhemmin barokkiin, jossa Caravaggio kääntää koko valonkäsittelyn päälaelleen. Manierismin koristeellinen, pinnallinen puoli saa myöhemmin jatkajakseen rokokoon, kun taas sen arvoituksellisuus ja unenomaisuus palaavat 1800-luvun symbolismissa ja 1900-luvun surrealismissa. Kattava katsaus kaikkiin aikakausiin ja liikkeisiin löytyy taidehistorian oppaastamme, ja täydellisen luettelon kaikista tietosivuistamme löydät Tietopankista.

Usein kysyttyä manierismista

Jos haluat tuoda kotiisi manierismin vääristyneestä eleganssista jotakin, löydät klassisia aiheita kuuluisten taiteilijoiden taideteoksista – renessanssista ja manierismista 1900-luvun modernismiin, painettuina arkistokelpoiselle paperille koossa 21×30–70×100 senttimetriä.