Kubismi – taidesuuntauksen historia, Picasso, Braque ja tunnuspiirteet

Kubismi on taidesuuntaus, joka rikkoi enemmän kuin mikään muu eurooppalaisen taiteen viisisataavuotisen perinteen kuvata todellisuutta sellaisena kuin silmä sen näkee. Kun Pablo Picasso ja Georges Braque alkoivat Pariisissa vuoden 1907 tienoilla pilkkoa kasvoja, kitaroita ja pulloja fasetoiduiksi pinnoiksi, he loivat aivan uuden kuvakielen – sellaisen, jossa esineen saattoi nähdä yhtä aikaa edestä, sivulta ja alhaalta. Taiteen ystäville kubismi ei ole vain historiallinen sivujuonne, vaan koko modernin maalaustaiteen lähtökohta, ja sen geometriset aiheet elävät yhä tauluissa ja julisteissa tuhansissa ruotsalaiskodeissa.

Tämän tietosivun tavoitteena on olla kattavin ruotsinkielinen kubismia käsittelevä lähde: se kertoo kubismin synnystä ja kahdesta vaiheesta, sen uranuurtajista, taidehistoriaa muuttaneista teoksista ja niiden mahdollistaneista tekniikoista. Tarkastelemme myös, miten suuntaus otettiin vastaan Ruotsissa, mitä kubistinen teos maksaa nykyään huutokaupassa ja miten voit tuoda suuntauksen geometrisen muotokielen omaan kotiisi graafisen taiteen avulla. Jokainen osio perustuu museoiden, kuten Moderna Museetin ja Museum of Modern Artin, varmennettuihin tietoihin.

Sisällys
↓ Mitä kubismi on?
↓ Kubismin synty ja historia
↓ Kubismin tärkeimmät teokset
↓ Tekniikka, tyyli ja tunnusmerkit
↓ Kubismin perintö ja vaikutus
↓ Kubismi kotona
↓ Aikajana
↓ Läheiset taidesuuntaukset
↓ Usein kysyttyä kubismista

Mitä kubismi on?

Kubismi on Pariisissa noin vuonna 1907 syntynyt taidesuuntaus, joka hajotti aiheet geometrisiksi, fasetoiduiksi muodoiksi näyttääkseen ne samanaikaisesti useista näkökulmista. Sen sijaan, että kubistit olisivat esittäneet esineen sellaisena kuin se näyttäytyy silmälle yhdellä hetkellä, he rakensivat kuvan palasista, jotka kuvasivat kohdetta eri suunnista. Näin renessanssin yhtenäinen, keskeisperspektiiviin perustuva kuvallinen tila hajosi täysin – ja juuri tämä murros on syy siihen, että taidehistorioitsijat pitävät kubismia modernin taiteen todellisena nollapisteenä.

Pikatietoa: Synty: Pariisi, noin 1907. Perustajat: Pablo Picasso (1881–1973) ja Georges Braque (1882–1963). Ensimmäinen teos: Les Demoiselles d'Avignon (1907), 243,9 × 233,7 cm, nykyään Museum of Modern Artissa New Yorkissa. Vaiheet: analyyttinen kubismi (noin 1908–1912) ja synteettinen kubismi (vuodesta 1912 alkaen). Termin keksi: kriitikko Louis Vauxcelles Gil Blas -lehdessä 14. marraskuuta 1908. Huutokauppaennätys: Picasson Femme assise (1909) myytiin 63,4 miljoonalla dollarilla Sotheby'silla vuonna 2016 – kaikkien aikojen kallein kubistinen maalaus. Ruotsalainen kokoelma: Tukholman Moderna Museetissa on Picasson, Braquen ja Fernand Légerin teoksia.

Liikkeen nimi oli alun perin pilkallinen ilmaus. Kun Braque asetti maisemiaan näytteille Salon d'Automnessa vuonna 1908, kriitikko Louis Vauxcelles kuvaili niitä Gil Blas -lehdessä pelkistetyiksi ”geometrisiksi perusmuodoiksi, kuutioiksi”. Ilmaus jäi elämään, ja sana ”cubisme” oli yleisesti käytössä maalarien ja kriitikoiden keskuudessa jo vuoden 1909 lopulla. Yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista suuntauksista sai siis nimensä arvostelijalta, joka halusi oikeastaan vain tyrmätä sen.

Jotta ymmärtäisi, miten radikaali lähestymistapa oli, kannattaa muistaa, mitä vastaan kubismi kapinoi. Renessanssista lähtien eurooppalainen maalaustaide oli perustunut illuusioon kolmiulotteisesta tilasta, jota katsotaan ikkunasta yhdestä kiinteästä näkökulmasta. Kubistit hylkäsivät tämän viisisataavuotisen perinteen. He ymmärsivät, että maalaus on pohjimmiltaan tasainen pinta ja että taiteilija voi siksi rakentaa kuvan idean logiikan eikä silmän mukaan. Tämä oivallus – että kuva on itsenäinen rakennelma eikä ikkuna todellisuuteen – on ehkä kubismin tärkein perintö taidehistorialle, ja se muodostaa perustan lähes kaikelle, mitä kutsutaan moderniksi taiteeksi.

Kubismin synty ja historia

Kubismin pääkauden katsotaan ulottuvan vuodesta 1907 vuoteen 1914, jolloin liikkeen katkaisi ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen. Sen siemenet kylvettiin kuitenkin jo aiemmin. Ratkaisevia vaikutteita oli kaksi: Paul Cézannen myöhäiskauden maisemat, joissa luonto pelkistettiin ”sylinteriksi, palloksi ja kartioksi”, sekä kohtaaminen afrikkalaisen ja iberialaisen veistotaiteen kanssa. Picasso tutki Pariisissa niiden pelkistettyjä, naamiomaisia kasvoja. Näiden vaikutteiden risteymästä syntyi maalaustaide, joka ei enää pyrkinyt jäljittelemään näköhavaintoa vaan analysoimaan muodon rakennetta.

Cézannen perintö ja afrikkalaiset naamiot

Paul Cézanne kuoli vuonna 1906, ja seuraavana vuonna Pariisissa järjestettiin suuri muistonäyttely, jolla oli ratkaiseva merkitys nuorelle sukupolvelle. Cézannen tapa sulauttaa tasot toisiinsa ja maalata sama aihe hieman eri kulmista toimi suorana esikuvana kubismin fragmentoinnille. Samaan aikaan Euroopan ulkopuolinen taide tarjosi Picassolle ilmaisukielen, joka vapautui akateemisesta luonnonmukaisuudesta – ilmaisukielen, joka pääsee täyteen voimaansa teoksessa Les Demoiselles d'Avignon.

Picasso ja Braque – ainutlaatuinen yhteistyö

Vuosina 1909–1914 Picasso ja Braque työskentelivät niin tiiviisti yhdessä, että heidän teoksiaan on ajoittain vaikea erottaa toisistaan. Braque kuvasi suhdettaan itse ”kahdeksi vuorikiipeilijäksi, jotka on sidottu samaan köyteen”. He vierailivat päivittäin toistensa ateljeissa, tarkastelivat toistensa kankaita ja veivät yhdessä kehitystä eteenpäin fragmentoinnista kollaasiksi. Tämä radikaali yhteistekijyys on yksi taidehistorian tunnetuimmista luovista kumppanuuksista, ja se selittää, miksi kubismi kehittyi niin nopeasti vain muutaman intensiivisen vuoden aikana.

Vuoden 1912 jälkeen mukaan tuli lisää nimiä. Juan Gris kehitti synteettistä kubismia kirkkailla väreillä ja selkeällä sommittelulla, ja Fernand Léger kehitti oman putkimaisen muunnelmansa, jota kutsutaan usein ”tubismiksi”. Sota hajotti taiteilijapiirin vuonna 1914 – Braque ja Léger kutsuttiin palvelukseen – mutta siihen mennessä liike oli jo levinnyt kauas Pariisin ulkopuolelle.

Picasson ja Braquen rinnalla toimi myös laajempi joukko niin sanottuja salonkikubisteja, jotka asettivat teoksiaan yhteisnäyttelyihin ja tekivät liikkeen tunnetuksi suurelle yleisölle. Taiteilijat, kuten Albert Gleizes ja Jean Metzinger, julkaisivat vuonna 1912 teoksen *Du cubisme*, joka oli liikkeen ensimmäinen teoreettinen esitys. Samana vuonna joukko kubisteja osallistui Pariisissa paljon huomiota saaneeseen Section d'Or -näyttelyyn. Picasso ja Braque itse selittivät harvoin aikeitaan sanoin, mutta nämä teoreetikot loivat kubismille älyllisen viitekehyksen ja levittivät sen ajatuksia kansainväliselle yleisölle.

Kubismin tärkeimmät teokset

Muutamat maalaukset kantavat koko liikkeen historiaa. Tässä ovat teokset, joiden kautta jokaisen kubismia käsittelevän kuvauksen on kuljettava: vuoden 1907 ensijärkytyksestä 1910-luvun värikkäisiin kollaaseihin. Yhdessä ne piirtävät kartan siitä, miten liike siirtyi analyysistä synteesiin alle vuosikymmenessä.

Les Demoiselles d'Avignon (1907)

Picasson Les Demoiselles d'Avignonia pidetään yleisesti ensimmäisenä kubistisena maalauksena ja teoksena, joka avasi tien koko modernille taiteelle. Maalauksen koko on 243,9 × 233,7 cm. Siinä on viisi naishahmoa, joiden vartalot on hajotettu kulmikkaiksi tasoiksi ja joiden kasvot muistuttavat osittain naamioita. New Yorkin Museum of Modern Art hankki maalauksen vuonna 1939 Lillie P. Blissin testamenttilahjoituksen kautta, ja se on siitä lähtien ollut yksi museon kokoelman ehdottomista kohokohdista. Teos järkytti jopa Picasson läheisimpiä ystäviä, kun se asetettiin näytteille, ja kesti vuosia ennen kuin sen merkitys ymmärrettiin täysin.

Femme assise ja analyyttinen vaihe

Picasson Femme assise vuodelta 1909 esittää mallia ja taiteilijan tuolloista kumppania Fernande Olivieria. Teos maalattiin eräänä kesänä espanjalaisessa Horta de Ebron kylässä. Se on analyyttisen kubismin malliesimerkki: kasvot ja vartalo on hajotettu pieniin, hillityn ruskean, harmaan ja okran sävyisiin tasoihin. Se, että juuri tämä teos myytiin vuonna 2016 Sotheby'sillä Lontoossa 43,2 miljoonalla punnalla – mikä vastasi 63,4 miljoonaa dollaria – ja siitä tuli siten kaikkien aikojen kallein huutokaupassa myyty kubistinen maalaus, kertoo, kuinka korkealle markkinat nykyään arvostavat liikkeen alkuvuosia.

Braquen kollaasit ja synteettinen käänne

Vuonna 1912 Georges Braque liimasi ensimmäisenä paperista leikattuja paloja suoraan kankaalle – tekniikkaa kutsutaan nimellä papier collé. Tapetinpalasista, sanomalehtipaperista ja puunsyykuviointia jäljittelevistä materiaaleista koostuvilla teoksilla kubismi siirtyi muotojen analysoinnista niiden uudelleen kokoamiseen. Värit kirkastuivat, ja kirjaimet, nuotit sekä arkiset esineet tulivat osaksi kuvaa. Braquen huutokauppaennätys on 10,1 miljoonaa puntaa teoksesta Paysage à La Ciotat (1907), joka myytiin Christie'sillä vuonna 2010 – muistutus siitä, että vaikka Braque oli yhtä keskeinen kuin Picasso, hän jäi markkinoilla pitkään kumppaninsa varjoon.

"Maalaan esineitä sellaisina kuin ajattelen ne, en sellaisina kuin näen ne." – Pablo Picasso, lainattu John Goldingin teoksessa *Cubism* (1959)

Tekniikka, tyyli ja tunnuspiirteet

Mikä siis tekee kuvasta kubistisen? Liikkeellä on useita tunnistettavia tunnuspiirteitä, jotka eroavat selvästi analyyttisen ja synteettisen vaiheen välillä. Käymme alla läpi tärkeimmät keinot, jotka kaikki olivat vakiintuneet jo vuosina 1908–1914.

Useita näkökulmia samanaikaisesti

Kubismin perustavanlaatuisin keino on esittää esine samassa kuvassa useista eri kulmista. Pullo voi näkyä sekä ylhäältä että sivulta, kasvot sekä sivulta että edestä. Katsoja joutuu itse kokoamaan osat kokonaisuudeksi, mikä tekee hänestä aktiivisen kanssaluojan passiivisen vastaanottajan sijaan. Picasso muotoili tämän periaatteen kuuluisassa lausumassaan, jonka mukaan esineet tulisi maalata sellaisina kuin hän ne ajatteli.

Analyyttinen kubismi ja hillitty väripaletti

Analyyttisessa vaiheessa, noin vuosina 1908–1912, aiheet pilkottiin yhä useampiin ja pienempiin tasoihin, kunnes niitä oli lähes mahdoton tunnistaa. Väripaletti rajattiin tietoisesti ruskeaan, harmaaseen ja okraan, lähes yksiväriseksi, sillä kirkkaat värit olisivat häirinneet silmää hahmottamasta monimutkaisia muotoja. Siksi kuvat voivat vaikuttaa ensi silmäyksellä vaikeaselkoisilta – ne vaativat katsojaa pysähtymään ja erottamaan hitaasti fasettien kuviosta kitaran, sanomalehden tai kasvot.

Synteettinen kubismi, papier collé ja kollaasi

Vuodesta 1912 alkaen liike siirtyi synteettiseen kubismiin. Nyt kuva rakentui valmiista, pelkistetyistä muodoista, ja kankaalle liimattiin oikeita materiaaleja: sanomalehtileikkeitä, tapettia ja puunsyitä jäljittelevää paperia. Papier collé – liimatut paperinpalat – oli täysin uusi tekniikka ja suora edeltäjä koko 1900-luvun kollaasitaiteelle. Värit kirkastuivat ja sommitelmista tuli selkeämpiä, ja taide lähestyi ensimmäistä kertaa abstraktiota hylkäämättä kuitenkaan kokonaan esittävää kuvausta.

Arkiaiheet ja graafinen pinta

Kubistit eivät etsineet dramaattisia tai yleviä aiheita. Päinvastoin he maalasivat kitaroita, pulloja, sanomalehtiä, piippuja ja kahvilanpöytiä – arkisia esineitä. Aiheen vähäeleisyys, joka korostaa muodon ja pinnan itseisarvoa, on keskeinen osa kubismin modernia luonnetta ja yksi syy siihen, miksi liikkeen kuvakieli soveltuu niin hyvin graafiseen taiteeseen ja julisteisiin vielä nykyäänkin.

Passepartout ja matala kuvasyvyys

Koko liikettä yhdistävä tekninen tunnusmerkki on tietoisesti matala kuvasyvyys. Siinä missä vanhempi maalaustaide loi syvyyttä perspektiivin ja ilmaperspektiivin avulla, kubismi litistää tilan niin, että etuala ja tausta sulautuvat lähes samaksi tasoksi. Esineet näyttävät leijuvan lähellä kankaan pintaa, ja varjoihin sekä tilavuuteen vain viitataan sen sijaan, että ne kuvattaisiin yksityiskohtaisesti. Tuloksena on kuva, joka muistuttaa katsojaa jatkuvasti siitä, että kyseessä on nimenomaan maalattu pinta – yksi syy siihen, miksi kubistiset teokset säilyttävät voimansa myös pienikokoisina ja painettuina.

Kubismin perintö ja vaikutus

Harvat liikkeet ovat vaikuttaneet niin laajasti. Jo 1910-luvulla kubismin aatteet levisivät uusiksi suuntauksiksi ympäri Eurooppaa, ja liikettä pidetään nykyään perustana lähes kaikelle sitä seuranneelle abstraktille taiteelle.

Futurismista konstruktivismiin

Italialainen futurismi omaksui kubismin pirstaleisuuden mutta latasi siihen liikettä ja vauhtia. Venäjällä konstruktivismi ja suprematismi jatkoivat geometristen tasojen kehittelyä, ja Ranskassa kokeilut johtivat kohti puhdasta abstraktiota. Myös Wassily Kandinskyn ja Piet Mondrianin tiet kohti ei-esittävää taidetta voidaan jäljittää kubismin ensimmäisenä mahdollistamaan vapauteen jäljittelystä.

Picasson myöhäisempi kubismi ja Guernica

Kubismi ei kuollut ensimmäiseen maailmansotaan. Picasso kantoi sen kuvakieltä mukanaan koko elämänsä ajan ja yhdisti kuuluisimmassa teoksessaan, vuonna 1937 valmistuneessa Guernicassa, kubismin pirstaleiset muodot vahvaan poliittiseen sisältöön. Yli seitsemän metriä leveä mustavalkoinen, tasomainen sommitelma osoittaa, kuinka liikkeen keinoin voitiin käsitellä syvällisintäkin vakavuutta. Se, että kubismin muotokieli taipui kaikkeen asetelmista sodan kauhuihin, on selkeimpiä todisteita sen kantavuudesta ilmaisukielenä tyylin sijaan.

Kubismi Ruotsissa ja Moderna Museet

Kubismi saapui Ruotsiin 1910-luvun alussa ennen kaikkea ruotsalaisten taiteilijoiden mukana, kun nämä matkustivat Pariisiin ja Berliiniin. Heistä tärkein oli Gösta Adrian-Nilsson, joka tunnettiin nimellä GAN (1884–1965) ja jota pidetään ruotsalaisen modernismin uranuurtajana. Saavuttuaan Pariisiin vuonna 1920 hän tutustui Fernand Légeriin ja maalasi siellä ensimmäisinä vuosinaan sarjan niukkoja sommitelmia synteettisen kubismin hengessä. Maanmies Otto G. Carlsund opiskeli Légerin Académie Modernessa. Nykyään Tukholman Moderna Museet omistaa merkittäviä teoksia kubismin uranuurtajilta Picassolta, Braquelta ja Légeriltä, joten se on Ruotsissa itsestään selvä paikka tutustua liikkeeseen läheltä.

Kubismi kotona – käytännön opas

Kubismin geometrinen muotokieli on yksi helpoimmin sisustukseen sovitettavista juuri siksi, että se on graafinen ja selkeä. Kubistisesta taulusta inspiroitunut teos tuo huoneeseen rakennetta ja älyllistä painoarvoa vaatimatta esimerkiksi ekspressionismille ominaisia voimakkaita värikontrasteja. Analyyttisen vaiheen hillityt maanläheiset sävyt – ruskea, harmaa ja okra – sopivat lisäksi luontevasti yhteen puun, pellavan ja muiden skandinaavisissa kodeissa yleisten materiaalien kanssa.

Jos kaipaat lisää elävyyttä, valitse sen sijaan synteettisen kubismin kirkkaamman värimaailman mukaisia aiheita tai puhtaita geometrisia abstraktioita, jotka vievät liikkeen ajatuksia eteenpäin. Kubistinen juliste toimii erinomaisena ankkurina tauluryhmässä graafisten ja abstraktien aiheiden rinnalla, sillä fasetoidut muodot yhdistävät eri tyylejä. Valikoimastamme löytyy useita liikkeen muotokieleen liittyviä aiheita abstraktien julisteiden ja graafisten julisteiden joukosta.

Ota huomioon myös koko. Kubistinen aihe, jossa on paljon pieniä tasoja, näyttää hyvältä suuressa koossa ripustettuna, jotta yksityiskohdat erottuvat, kun taas pelkistetympi geometrinen sommitelma toimii hyvin myös pienempänä tauluna osana kokonaisuutta. Olohuoneeseen sopii hyvin suuri, huomiota herättävä teos sohvan yläpuolelle, kun taas eteiseen tai työhuoneeseen sopii tiiviimpi kokonaisuus, jossa on useita pienempiä, sävyiltään toisiinsa sopivia teoksia.

Vinkki: Jätä kubistiselle taululle reilusti tilaa ympärille. Viisteiset muodot ovat visuaalisesti voimakkaita, joten yksinkertainen, kapea musta tai luonnonvärinen kehys ja rauhallinen ympäristö antavat aiheelle tilaa hengittää. Jos haluat koota taidekokoelman, yhdistä geometrinen aihe kahteen tai kolmeen rauhallisempaan abstraktiin teokseen, joissa on sama hillitty värimaailma – näin kokonaisuudesta tulee harkittu eikä huone näytä levottomalta.

Jos haluat perehtyä tarkemmin taiteen ripustamiseen ja yhdistelemiseen, meillä on useita oppaita: lue lisää tauluseinän luomisesta, taiteen kehystämisestä ja abstrakteista julisteista saadaksesi lisää inspiraatiota harkittuun sisustukseen.

Kubismin aikajana

Kubismin intensiiviset kehitysvuodet voi tiivistää aikajanaksi, joka ulottuu varhaisista vaikutteista suuntauksen leviämiseen.

1906: Paul Cézanne kuolee, ja seuraavan vuoden muistonäyttelystä tulee tärkeä innoituksen lähde Pariisin nuorille maalareille.

1907: Picasso saa valmiiksi teoksen Les Demoiselles d'Avignon, jota pidetään kubismin alkupisteenä.

1908: Braque asettaa maisemia näytteille Salon d'Automnessa; kriitikko Louis Vauxcelles kuvailee niitä ”kuutioiksi” Gil Blas -lehdessä 14. marraskuuta ja antaa suuntaukselle sen nimen.

1909: Picasso maalaa Femme assise -teoksen Horta de Ebrossa; sana ”cubisme” on nyt yleisessä käytössä. Analyyttinen vaihe alkaa.

1910–1911: Analyyttinen kubismi saavuttaa huippunsa teoksissa, joiden muodot ovat voimakkaasti pirstoutuneita ja lähes yksivärisiä.

1912: Braque ottaa käyttöön papier collén; synteettinen kubismi alkaa muotoutua kollaasien ja vaaleampien värien myötä. Gleizes ja Metzinger julkaisevat Du cubisme -teoksen, ja Juan Gris nousee johtavaksi hahmoksi.

1914: Ensimmäinen maailmansota syttyy; Braque ja Léger kutsutaan palvelukseen, ja uranuurtajien piiri hajoaa.

1920-luku: Kubismin ideat leviävät kansainvälisesti; Ruotsissa GAN ja Otto G. Carlsund vievät suuntausta eteenpäin tavattuaan Légerin Pariisissa.

1937: Picasso maalaa Guernican ja osoittaa, että kubismin kuvakieli pystyy ilmaisemaan myös syvintä vakavuutta.

Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset ja taiteilijat

Kubismi loi myös perustan ruotsalaiselle modernismille: Halmstadgruppen kehittyi kubismista ja purismista 1920-luvulla opiskeltuaan Fernand Légerin johdolla Pariisissa ja Alexander Archipenkon johdolla Berliinissä.

Kubismi on modernien taidesuuntausten verkoston ytimessä. Liikkeen tärkeimpään perustajaan voi tutustua Pablo Picassoa käsittelevällä sivullamme, ja perimätiedon mukaan Henri Matisse käytti ensimmäisenä Braquen ”pienistä kuutioista” puhuvaa ilmausta. Tie kohti esittävää taidetta vailla olevaa kuvataan abstraktia taidetta ja sen edelläkävijää Wassily Kandinskya käsittelevillä sivuillamme, kun taas surrealismi nousi kubismin jälkeen Pariisin johtavaksi avantgardeliikkeeksi. Kubismin geometrinen muotokieli jatkui myös 1920-luvun koristeellisessa art deco -tyylissä. Katso kattavasta taidehistorian katsauksestamme, miten kaikki liittyy toisiinsa, ja tutustu taiteilijoita ja suuntauksia käsitteleviin tietosivuihin tietopankissamme. Voit syventyä suuntaukseen myös lukemalla Wikipedian kubismia käsittelevän artikkelin, tutustumalla Moderna Museetin kokoelmaan ja katsomalla Les Demoiselles d’Avignon -teoksen sivua MoMAssa. Dadaismi syntyi rinnakkain modernismin provosoivimpana kapinaliikkeenä – lue lisää dadaismista. Pariisilainen suuntaus orfismi, jonka edustajiin kuuluivat Robert ja Sonia Delaunay sekä František Kupka, vei kubismin fragmentoinnin eteenpäin puhtaan värin pariin.

Haluatko tutustua läheiseen taidesuuntaukseen? Lue syventävä artikkelimme futurismista – italialaisesta avantgardeliikkeestä, joka teki nopeudesta ja liikkeestä taidetta.

Usein kysyttyä kubismista

Haluatko tuoda kubismin geometrisen muotokielen omaan kotiisi? Tutustu abstraktien julisteiden valikoimaamme, tunnettuihin taiteilijoihimme sekä julisteilla sisustamisen oppaaseen ja löydä teoksia, jotka vievät liikkeen perintöä eteenpäin.