Konkreettinen taide – konkretismin historia, taiteilijat ja tunnuspiirteet
Konkreettinen taide eli konkretismi on geometrisen modernismin suuntaus, joka kieltäytyy esittämästä mitään. Konkreettinen maalaus ei ole pelkistetty kuva maisemasta, ihmisestä tai tunteesta – se koostuu viivoista, värikentistä ja pinnoista, jotka seisovat itsenäisinä ja jotka on suunniteltu yhtä huolellisesti kuin piirustus. Käsitteen lanseerasi hollantilainen taiteilija Theo van Doesburg manifestissa Pariisissa toukokuussa 1930, ja manifestin allekirjoitti viiden taiteilijan joukossa ruotsalainen Otto G. Carlsund. Samana vuonna Carlsund esitteli suuntauksen taidetta Tukholmassa, ja toisen maailmansodan jälkeen aatteet saivat vahvan jalansijan ruotsalaisessa taiteessa Lennart Rodhen, Olle Bonniérin, Karl Axel Pehrsonin ja – kansainvälisesti tunnetuimpana heistä – Halmstadissa syntyneen Olle Bærtlingin kautta. Nykyään konkreettisen taiteen puhtaat muodot ovat yhtä kysyttyjä museoissa kuin julisteissa ja tauluissa ruotsalaiskodeissa.
Tämä sivu on tarkoitettu kattavimmaksi ruotsinkieliseksi konkreettista taidetta käsitteleväksi resurssiksi. Selitämme, mikä erottaa konkreettisen taiteen abstraktista taiteesta, seuraamme suuntausta Pariisista ja Zürichistä Tukholmaan, São Pauloon ja Buenos Airesiin, esittelemme tärkeimmät taiteilijat ja teokset sekä kerromme, missä konkretismia voi nähdä Ruotsissa – Tukholman Moderna Museetista Göteborgin taidemuseoon ja Norrköpingin taidemuseoon. Yhdistämme suuntauksen myös läheisiin sivuihin, kuten De Stijliin, konstruktivismiin ja op-taiteeseen. Lopuksi saat käytännön neuvoja siitä, miten geometrinen konkreettinen taide sopii kotiin – olohuoneeseen, työhuoneeseen ja eteiseen.
Sisällys
↓ Mitä on konkreettinen taide?
↓ Historia – Art Concretista vuonna 1930 maailmanlaajuiseksi liikkeeksi
↓ Taiteilijat ja tärkeimmät teokset
↓ Tunnusmerkit, tekniikka ja kuvakieli
↓ Perintö, vaikutus ja missä konkreettista taidetta näkee nykyään
↓ Konkreettista taidetta kotiin – sisustusopas
↓ Konkretismin aikajana
↓ Läheiset taidesuuntaukset
↓ Usein kysyttyjä kysymyksiä konkreettisesta taiteesta
Mitä on konkreettinen taide?
Pikatiedot: Konkreettinen taide (konkretismi, ranskaksi art concret, saksaksi konkrete Kunst) on geometrista abstraktiota edustava suuntaus. Käsitteen muotoili Theo van Doesburg (1883–1931) manifestissa ”Base de la peinture concrète”, joka julkaistiin Art Concret -aikakauslehden ainoaksi jääneessä numerossa Pariisissa toukokuussa 1930. Manifestin allekirjoittivat van Doesburg, Otto G. Carlsund, Jean Hélion, Léon Arthur Tutundjian ja Marcel Wantz. Elokuussa 1930 Carlsund järjesti Tukholmassa näyttelyn ”AC: Kansainvälinen postkubistisen taiteen näyttely”. Van Doesburgin kuoltua vuonna 1931 sveitsiläisestä Max Billistä (1908–1994) tuli liikkeen merkittävin teoreetikko; hän järjesti vuonna 1944 ensimmäisen suuren kansainvälisen konkreettisen taiteen näyttelyn Baselissa. Ruotsissa konkretismi läpimurti näyttelyllä ”Nuorta taidetta” Galerie Färg och Formissa Brunkebergstorgilla Tukholmassa vuonna 1947. Olle Bærtlingistä (1911–1981) tuli kansainvälisesti tunnetuin ruotsalainen konkretisti, jonka teoksia esiteltiin Pariisin Galerie Denise Renéssä.
Sana ”konkreettinen” voi kuulostaa paradoksaaliselta. Eikö maalaus, joka koostuu vain suorista viivoista ja värikentistä, ole päinvastoin äärimmäisen abstrakti? Van Doesburgin näkemys oli päinvastainen. Abstrakti taide perustuu hänen mukaansa edelleen johonkin todellisuudessa olevaan – puuhun, kaupunkiin, kasvoihin – jota taiteilija on yksinkertaistanut ja ”abstrahoinut”, kunnes jäljelle jää vain luuranko. Konkreettinen taide ei perustu mihinkään. Punainen neliö konkreettisessa maalauksessa ei ole yksinkertaistettu kuva katosta tai lipusta, vaan se on punainen neliö, täysin todellinen itsessään. Siksi kuva on konkreettinen: se on maailmassa oleva esine, ei kuva toisesta esineestä.
"Mikään ei ole konkreettisempaa, todellisempaa kuin viiva, väri, pinta" – Theo van Doesburg, manifesti Art Concret, Pariisi 1930
Tästä perusajatuksesta seuraa lähes kaikki muu, mikä suuntausta luonnehtii. Jos kuvan ei ole tarkoitus esittää mitään, se on rakennettava kuvan omien sääntöjen pohjalta: mittasuhteiden, ruudukkojen, matemaattisten sarjojen, värikontrastien ja symmetrioiden. Konkreettinen taiteilija suunnittelee siksi teoksensa usein etukäteen, toisinaan harpin ja viivaimen avulla, ja tavoittelee pintaa, jossa ei näy siveltimenvetoja, tekstuuria eikä jälkiä käden sattumanvaraisista liikkeistä. Tavoitteena on taide, joka on yhtä selkeää, täsmällistä ja yleispätevää kuin matematiikka – ja jonka kuka tahansa voi siksi ymmärtää kielestä ja kulttuurista riippumatta.
Konkretismi liittyy läheisesti useisiin muihin liikkeisiin. Se kasvoi De Stijlistä, jossa van Doesburg ja Piet Mondrian tekivät yhteistyötä vuodesta 1917, venäläisestä konstruktivismista ja suprematismista sekä Bauhaus-koulusta, jossa Max Bill opiskeli vuosina 1927–1929. Se puolestaan jätti selkeän perinnön op-taiteelle, minimalismille ja modernille graafiselle suunnittelulle. Konkretismiä on syytä ymmärtää, jos haluaa käsittää koko 1900-luvun taiteen geometrisen perinteen – ja sen, miksi niin suuri osa aikamme muotoilusta näyttää siltä kuin näyttää.
Historia – Art Concretista vuonna 1930 maailmanlaajuiseksi liikkeeksi
Pariisi 1930: manifesti ja Art Concret -ryhmä
Utrechtissa vuonna 1883 syntynyt Theo van Doesburg oli ollut keskeinen vaikuttaja Alankomaiden De Stijl -liikkeessä ja sen lehdessä vuodesta 1917. 1920-luvun puolivälissä hän riitautui Mondrianin kanssa muun muassa siksi, että halusi tuoda diagonaaliset linjat mukaan tiukan vaaka- ja pystysuoran neoplastismin rinnalle. 1920-luvun lopulla hän asui Pariisissa ja kokosi ympärilleen nuorten taiteilijoiden piirin. Heidän joukossaan oli ruotsalainen Otto G. Carlsund, joka oli tullut Pariisiin vuonna 1924 opiskelemaan Fernand Légerin ja Amédée Ozenfantin johdolla Académie Modernessa.
Vuonna 1929 van Doesburg, Carlsund, ranskalainen Jean Hélion, armenialainen Léon Arthur Tutundjian ja nuori Marcel Wantz perustivat Art Concret -ryhmän. Toukokuussa 1930 ilmestyi samannimisen lehden ainoa numero, jossa julkaistiin yhteinen manifesti ”Base de la peinture concrète” – konkreettisen maalaustaiteen perusteet. Manifestissa vaadittiin taidetta, joka oli suunniteltu kokonaan taiteilijan mielessä ennen toteutusta, johon ei saanut tulla mitään luonnosta, aisteista tai tunteista ja joka piti toteuttaa ”mekaanisesti”, ilman yksilöllisiä jälkiä. Saman kesän aikana ryhmä piti näyttelyn Pariisin Salon des Surindépendants -salongissa.
Tukholma 1930: Carlsund ja AC-näyttely
Konkreettinen taide saapui Ruotsiin yllättävän varhain. Elokuussa 1930, keskellä Tukholman näyttelyä – suurta funkisnäyttelyä Djurgårdsbrunnsvikenin rannalla – Otto G. Carlsund järjesti ”AC: Kansainvälinen postkubistisen taiteen näyttely”. Se oli kunnianhimoinen kansainvälinen katselmus geometrisesta avantgardetaiteesta. Carlsund oli myös toteuttanut näyttelyalueella sijainneeseen Lilla Paris -ravintolaan seinämaalaussarjan Rapidité. Rakennus kuului Gunnar Asplundin laajaan näyttelyarkkitehtuuriin. Carlsund kirjoitti luetteloon, että ohjelma oli selvä: ”absoluuttinen purismi” – sekoitus neoplastismia, purismia ja konstruktivismia.
Vastaanotto oli silti pettymys. Kriitikot suhtautuivat näyttelyyn ymmärtämättömästi ja ankarasti, ja jälkikäteen sitä on pidetty sekä taloudellisena että kriittisenä epäonnistumisena. Carlsund muutti takaisin Tukholmaan ja työskenteli vuoden 1932 jälkeen pääasiassa taidekriitikkona. Arvostus palautui vasta sodan jälkeen: Tukholmassa vuonna 1947 järjestetty retrospektiivinen näyttely sai erittäin myönteisen vastaanoton. Samana vuonna nuori ruotsalainen konkretismi nousi esiin. Lue lisää siitä, miten tämä sukupolvi suhtautui aiempiin ruotsalaisiin modernisteihin sivuiltamme Halmstadgruppen ja De unga 1909.
Max Bill ja Zürichin koulukunta
Van Doesburg kuoli Davosissa maaliskuussa 1931. Jo hieman ennen hänen kuolemaansa useat Art Concreten jäsenet olivat liittyneet Pariisissa toimineeseen suurempaan Abstraction-Création-ryhmään. Sen sijaan Sveitsissä ”konkreettisen taiteen” käsite sai laajan merkityksen. Vuonna 1908 Winterthurissa syntynyt Max Bill oli opiskellut Dessaun Bauhausissa vuosina 1927–1929, ja hän toimi yhtä aikaa arkkitehtina, maalarina, kuvanveistäjänä, typografina ja muotoilijana. Vuodesta 1937 lähtien hänellä oli keskeinen rooli sveitsiläisessä taiteilijaryhmässä Allianz, ja vuonna 1944 hän järjesti Baselissa ensimmäisen suuren kansainvälisen konkreettisen taiteen näyttelyn. Samana vuonna hän julkaisi abstrakt-konkret-aikakauslehden Zürichin Galerie des Eaux Vivesissä järjestetyn näyttelyn yhteydessä.
Billin ympärille kehittyi niin kutsuttu Zürichin koulukunta eli ”die Zürcher Konkreten”. Richard Paul Lohse, Camille Graeser ja Verena Loewensberg olivat sen tärkeimpiä nimiä. He kehittivät konkreettista taidetta järjestelmäksi, joka perustui usein matemaattisiin sarjoihin, moduuleihin ja värien asteittaisiin muutoksiin. Sama ajattelutapa ulottui myös julistetaiteeseen, typografiaan ja teolliseen muotoiluun. Billin yhdessä Hans Gugelotin kanssa suunnittelema Ulmer Hocker -jakkara vuodelta 1954 sekä hänen Junghansille suunnittelemansa kellot ovat nykyään muotoiluhistorian klassikoita.
Latinalainen Amerikka, Italia ja Pohjoismaat
Vuoden 1945 jälkeen konkretismi levisi ympäri maailmaa nopeammin kuin lähes mikään muu modernistinen suuntaus. Buenos Airesissa perustettiin Arte Concreto-Invención vuonna 1945 ja Madí-liike vuonna 1946. Milanossa perustettiin Movimento Arte Concreta (MAC) vuonna 1948. Etelä-Amerikan kannalta ratkaiseva oli Max Billin retrospektiivinen näyttely São Paulon taidemuseossa vuonna 1951. Näyttelyä on kuvailtu kipinäksi, joka sytytti Brasilian taiteellisen vallankumouksen. Seuraavana vuonna São Paulossa perustettiin Grupo Ruptura ja Rio de Janeirossa Grupo Frente. Vuonna 1959 Lygia Clark, Hélio Oiticica ja Lygia Pape kirjoittivat neokonkreettisen manifestin, jonka tavoitteena oli tuoda keho ja katsoja osaksi tiukkaa geometriaa.
Pohjoismaissa perustettiin Linien II -ryhmä Kööpenhaminassa vuonna 1947, ja tanskalaiset Richard Mortensen ja Robert Jacobsen kytkeytyivät läheisesti Galerie Denise Renéen Pariisissa, josta tuli liikkeen tärkein galleria sodan jälkeen. Suomessa muun muassa Lars-Gunnar Nordström, Sam Vanni ja Birger Carlstedt kehittivät 1950-luvulla omaa suomalaista konkretismia. Ruotsissa vuosi 1947 oli käännekohta – silloin uusi taiteilijasukupolvi piti yhteisnäyttelyn ja antoi konkreettiselle taiteelle ruotsalaisen äänen.
Taiteilijat ja tärkeimmät teokset
Konkreettinen taide ei ole liike, jolla olisi yksi keskus tai yksi johtaja, vaan useissa maissa toimivien taiteilijoiden verkosto, jota yhdisti sama perusajatus mutta joka antoi sille hyvin erilaisia ilmaisumuotoja. Esittelemme tässä suuntauksen ymmärtämisen kannalta tärkeimmät taiteilijat – erityisesti ruotsalaiset konkretistit, sillä heidän teoksiaan on ruotsalaisten museoiden kokoelmissa ja niitä on helpointa nähdä paikan päällä.
Theo van Doesburg – perustaja
Theo van Doesburg (1883–1931) oli maalari, arkkitehti, runoilija ja kirjoittaja, mutta ennen kaikkea organisaattori ja teoreetikko. Hän perusti De Stijl -aikakauslehden vuonna 1917 ja matkusti ympäri Eurooppaa levittämässä uutta geometrista taidetta, muun muassa Weimarin Bauhausiin vuosina 1921–1922. 1920-luvulla hän kehitti niin sanomansa elementarismin, jossa diagonaali rikkoi Mondrianin tiukan suorakulmaisen ruudukon. Yhdessä Hans Arpin ja Sophie Taeuber-Arpin kanssa hän uudisti Strasbourgin Aubette-viihdekeskuksen vuosina 1926–1928 yhdeksi modernismin tunnetuimmista sisätiloista. Hänen viimeiset suuret teoksensa, Samanaikainen vastakoostumus ja matemaattisesti rakennetut Arithmetic Composition vuosilta 1929–1930, osoittavat siirtymän konkreettiseen taiteeseen: kuviin, jotka perustuvat kokonaan sisäiseen lukujärjestykseen havaintojen sijaan.
Otto G. Carlsund – manifestin ruotsalainen
Otto G. Carlsund syntyi 11. joulukuuta 1897 St. Petersburgissa ja kuoli 25. heinäkuuta 1948 Tukholmassa. Hän opiskeli Richard Müllerin johdolla Dresdenissä ja Christian Krohgin johdolla Oslon akatemiassa, ennen kuin hän saapui Pariisiin vuonna 1924 Fernand Légers Académie Moderneen. Siellä hän ystävystyi sekä Mondrianin että Ozenfantin kanssa, ja vuonna 1926 Katherine Dreier ja Société Anonyme kutsuivat hänet osallistumaan modernin taiteen kansainväliseen näyttelyyn Brooklyn Museumissa New Yorkissa. Carlsundin 1920-luvun maalaukset – konemaiset sommitelmat, joissa on ympyröitä, sylintereitä ja selkeästi rajattuja värikenttiä – ovat eräitä radikaaleimmista kuvista, joita ruotsalainen taiteilija maalasi sotien välisenä aikana. Hänen teoksiaan on nykyään Moderna Museetin ja Norrköpings konstmuseumin kokoelmissa, ja Tukholman Liljevalchs konsthallissa järjestettiin suuri retrospektiivinen näyttely vuosina 2007–2008.
Max Bill – teoreetikko ja muotoilija
Max Bill (1908–1994) muovasi konkreettisen taiteen kuvaa vuoden 1930 jälkeen enemmän kuin kukaan muu taiteilija. Hän määritteli konkreettisen taiteen taiteeksi, jonka muotoa ei ole poimittu luonnosta vaan se on luotu omien, usein matemaattisten, lainalaisuuksien pohjalta – uudeksi muotojen tieteeksi, joka voisi olla aistittavissa. Hän työskenteli veistoksissa Möbiuksen nauhojen, maalauksissa värisarjojen sekä julisteissa ja kirjoissa tiukan ruudukkomaisen typografian parissa. Hän oli myös mukana perustamassa Hochschule für Gestaltungia Ulmiin. Vuonna 1953 avattu korkeakoulu oli Bauhausin seuraaja Länsi-Saksassa. Hänen julkisiin teoksiinsa kuuluvat Pavillon-Skulptur Zürichissä (1979–1983), Einstein-Denkmal Ulmissa (1982) ja Endlose Treppe Ludwigshafenissa (1991). Fundación Juan March esitteli Madridissa vuosina 2015–2016 retrospektiivin, jossa oli 170 teosta.
Lennart Rodhe ja vuoden 1947 miehet
Lennart Rodhe syntyi 15. marraskuuta 1916 Tukholmassa ja kuoli siellä 17. tammikuuta 2005. Hän opiskeli Konsthögskolanissa vuosina 1938–1944 Sven X:et Erixonin johdolla ja toimi myöhemmin itse siellä professorina. Hänen oppilaisiinsa kuului Peter Dahl. Vuonna 1947 hän osallistui samanikäisten taiteilijoiden ryhmänäyttelyyn ”Ung konst”, joka järjestettiin Galerie Färg och Formissa Brunkebergstorgilla Tukholmassa. Ryhmää alettiin kutsua ”vuoden 1947 miehiksi”, ja näyttelystä tuli ruotsalaisen konkretismin lähtölaukaus. Ruotsinkielisen Wikipedian kuvauksen mukaan Olle Bonniér, Pierre Olofsson ja Lennart Rodhe olivat johtavia voimia Tukholman ryhmässä, joka harjoitti konkreettista taidetta 1940-luvun jälkipuoliskolla; myös Karl Axel Pehrson ja Lage Lindell kuuluivat piiriin.
Rodhen noiden vuosien teokset kuuluvat ruotsalaisen sodanjälkeisen taiteen parhaimmistoon: Spiraltrappan (1946), Sågverket (1947), Snurran ja Drakar (1948) sekä rytmisesti sykkivä Rotor (1954), joka kuuluu Göteborgin taidemuseon kokoelmaan. Tiukoista sveitsiläisistä poiketen Rodhe lähti usein liikkeelle kaupungin merkeistä, koneista ja liikkeistä tekemistään havainnoista, jotka hän sitten muokkasi puhtaiksi, rytmisiksi muotokuvioiksi. Hän sai maalaustaiteen Prins Eugen -mitalin vuonna 1967 ja toteutti useita suuria julkisia taideteoksia.
Olle Bærtling – avoimen muodon mestari
Olle Bærtling syntyi vuonna 1911 Halmstadissa ja kuoli vuonna 1981 Tukholmassa. Hän työskenteli pankkivirkailijana ja ryhtyi taiteilijaksi vasta 23-vuotiaana. Pariisin-matkoillaan hän löysi oman tiensä Groupe Espacen – André Blocin, Nicolas Schöfferin ja Victor Vasarelyn – sekä Auguste Herbinin kautta. 1950-luvulla hän kehitti sen, mitä kutsui avoimeksi muodoksi: teräviä kulmia ja kiilamaisia muotoja mustana ja kirkkaina väreinä, jotka näyttävät jatkuvan kuvan reunojen ulkopuolelle, ilman taustaa ja suljettuja geometrisia kuvioita. Hänen teoksillaan on usein keksittyjä, lähes äänimaalauksellisia nimiä, kuten Kereb, Xrek, Nuly ja Bipax.
Bærtling piti näyttelyitä Galerie Denise Renéssä Pariisissa ja oli yksi harvoista ruotsalaisista taiteilijoista, jotka kuuluivat luontevasti sodanjälkeiseen kansainväliseen geometriseen taiteeseen. Vuonna 1970 hän kirjoitti ”Prologi avoimen muodon manifestiin”. Moderna Museet omistaa muun muassa teoksen Kereb ja hänen ehdotuksensa Asamk veistokseksi Sergels torgille. Keväällä 2026 Institut suédois Pariisissa esitteli näyttelyn Formes ouvertes (20. helmikuuta–19. heinäkuuta 2026), jossa Bærtlingin teokset kohtasivat nykytaiteilijoiden Jacob Dahlgrenin, Rana Begumin ja Ulla von Brandenburgin teoksia – selvä osoitus siitä, että ruotsalainen konkretismi herättää edelleen kansainvälistä kiinnostusta.
"Ohjelma on selvä: ehdoton purismi" – Otto G. Carlsund AC-näyttelyn luettelossa, Tukholma 1930
Tunnusmerkit, tekniikka ja kuvakieli
Vaikka Pariisin, Zürichin, Tukholman ja São Paulon konkreetikot työskentelivät eri tavoin, tunnistettavia piirteitä on useita. Ne liittyvät sekä siihen, mitä kuva esittää, että siihen, miten se on tehty. Vuoden 1930 manifestissa lueteltiin kuusi kohtaa, joista useita voi käyttää käytännön tarkistuslistana vielä nykyäänkin.
Ei esikuvaa – vain muotoa, väriä ja pintaa
Ensimmäinen ja tärkein tunnusmerkki on, ettei kuvalla ole esikuvaa. Konkreettinen maalaus ei esitä mitään, eikä sitä pidä tulkita minkään symboliksi. Se koostuu geometrisista perusmuodoista – viivoista, neliöistä, suorakulmioista, ympyröistä, kolmioista ja kiiloista – sekä väreistä, jotka ovat yleensä puhtaita ja kylläisiä: punaisesta, keltaisesta, sinisestä, mustasta, valkoisesta ja harmaasta, mutta myöhempien konkreetikkojen teoksissa myös kokonaisista sarjoiksi järjestetyistä väriskaaloista. Kuvan kaikkien osien tulee olla täsmälleen yhtä tärkeitä; siinä ei ole päähenkilöä eikä taustaa.
Suunnitelmallisuus, järjestelmät ja matematiikka
Toinen tunnusmerkki on suunnitelmallisuus. Konkreetikot tekivät luonnoksia, laskelmia ja joskus tarkkoja piirustuksia ennen maalaamista. Max Bill ja Richard Paul Lohse rakensivat kuvia matemaattisten sarjojen ja moduulien varaan, jolloin yksi sääntö määräsi koko pinnan jaon. Theo van Doesburgin vuonna 1929–1930 tekemä Arithmetic Composition rakentuu neliöistä, jotka pienenevät tietyssä suhteessa. Myös ruotsalaisten teoksissa näkyy järjestelmäajattelu: Lennart Rodhen 1940-luvun kuvat perustuvat rytmikkäisiin toistoihin ja värivaihteluihin, joita voi lähes lukea partituurina.
Sileä pinta ja näkymätön kädenjälki
Kolmas tunnusmerkki on tekniikka. Konkreettinen taide maalataan yleensä öljy- tai akryyliväreillä kankaalle tai levylle, ja sen pinta on tasainen, matta tai puolimatta, ilman näkyviä siveltimenvetoja. Konkretistit käyttivät maalarinteippiä, viivainta ja harppia saadakseen väripintojen rajat teräviksi. Monet työskentelivät myös serigrafian parissa, sillä tämä painomenetelmä tuottaa täsmälleen saman tiiviin, sileän väripinnan kuin maalatussa alkuperäisteoksessa. Esimerkiksi Olle Bærtling teki suuren määrän signeerattuja ja numeroituja serigrafioita, usein 100 tai 120 kappaleen painoksina. Niitä myydään nykyään säännöllisesti ruotsalaisissa huutokauppataloissa, kuten Bukowskisissa.
Juuri siksi konkreettinen taide on lähellä graafista muotoilua. Samat säännöt – ruudukko, moduuli, kontrasti, tyhjä tila – ohjasivat Zürichin koulukunnan julisteita ja kansainvälistä typografista tyyliä, joka muovasi 1950- ja 60-lukujen graafista suunnittelua. Lue lisää tästä yhteydestä graafisten julisteiden oppaastamme ja Bauhausia käsittelevältä sivultamme.
Perintö, vaikutus ja missä näet konkreettista taidetta nykyään
Konkretismin perintö on laajempi kuin nimi antaa ymmärtää. Op art, joka nousi esiin vuonna 1965 New Yorkin Museum of Modern Artissa järjestetyllä ”The Responsive Eye” -näyttelyllä, pohjautui suoraan konkreettisen taiteen geometriaan mutta suuntasi huomion silmän reaktioihin – lue lisää op artista. Amerikkalainen minimalismi omaksui 1960-luvulla ajatuksen teoksesta itsenäisenä esineenä. Myös moderni graafinen suunnittelu ruudukoineen ja asiallisine typografioineen on monella tapaa konkreettista taidetta sovellettuna käyttömuotoon.
Ruotsissa konkretismi nousi yhdeksi sodanjälkeisen taiteen vaikutusvaltaisimmista suuntauksista. Se näkyi julkisessa taiteessa, kouluissa, sairaaloissa ja metroasemilla sekä tekstiileissä, lasissa ja huonekaluissa. Useat 1947 års män -ryhmän taiteilijat saivat merkittäviä toimeksiantoja julkisiin tiloihin, ja sileä, rytmikäs geometria muodostui osaksi ruotsalaisen kansankodin visuaalista kieltä.
Konkreti taide Ruotsin museoissa
Konkreettista taidetta haluavalle on Ruotsissa useita hyviä vaihtoehtoja. Tukholman Moderna Museetissa on yksi maan tärkeimmistä kokoelmista, jossa on muun muassa Carlsundin, Bærtlingin ja Rodhen teoksia sekä kansainvälisten taiteilijoiden teoksia. Lue lisää museon kauden esittelystä blogikirjoituksestamme Ruotsalaista taidetta 1945–1979 Moderna Museetissa. Göteborgin taidemuseon kokoelmiin kuuluu Rodhen Rotor, ja museossa oli 13. kesäkuuta–18. marraskuuta 2018 esillä näyttely Universaali kieli, joka käsitteli sodanjälkeistä abstraktia taidetta. Ruotsalaisista taiteilijoista mukana olivat Rodhe, Eddie Figge, Jörgen Fogelquist ja Ulf Trotzig. Norrköpingin taidemuseolla on merkittävä Carlsund-kokoelma, ja Halmstad on luonnollisesti paikkakunta, jolla Bærtlingin nimi elää yhä.
Ulkomailla on kaksi museota, jotka ovat kokonaan omistautuneet tälle suuntaukselle: Museum für Konkrete Kunst Ingolstadtissa Saksassa ja Haus Konstruktiv Zürichissä. Alankomaiden Amersfoortissa sijaitseva Mondriaanhuis kertoo De Stijlin taustasta. Etelä-Amerikkaan matkustavalle São Paulon ja Rio de Janeiron modernin taiteen museot ovat keskeisiä brasilialaisen konkretismin ja neokonkretismin kannalta.
Konkreettista taidetta kotona – sisustusopas
Harva taidesuuntaus sopii yhtä hyvin moderniin ruotsalaiseen kotiin kuin konkreettinen taide. Muodot ovat selkeitä, värit puhtaita ja kuviin sisältyy järjestys, joka sopii yhteen skandinaavisen arkkitehtuurin, suorien huonekalulinjojen ja vaaleiden seinäpintojen kanssa. Samalla puhtaat väripinnat tuovat energiaa ja elävöittävät pelkistettyäkin huonetta. Bozettos abstraktit julisteet sisältävät lähes 600 aihetta, ja monet niistä perustuvat samoihin geometrisiin periaatteisiin, jotka konkretistit muotoilivat vuonna 1930.
Valitse huone kuvan rytmin mukaan
Konkreettinen taide, jossa on vahvoja kontrasteja – mustaa keltaista vasten, punaista sinistä vasten, teräviä kiilamaisia muotoja Bærtlingin hengessä – sopii parhaiten tiloihin, joihin halutaan energiaa: olohuoneeseen, eteiseen tai työhuoneeseen. Rauhallisemmat sommitelmat, joissa on pehmeämpiä värisarjoja Max Billin tai Zürichin koulukunnan hengessä, sopivat hyvin makuu- ja lukuhuoneisiin. Jos haluat selkeän yhteyden Bauhausiin ja varhaiseen geometriseen modernismiin, Bauhaus-julistekokoelmamme on luonteva lähtökohta, ja vielä pelkistetympään tyyliin sopivat minimalistiset julisteet.
Kehykset, formaatti ja sijoittelu
Koska konkreettinen taide perustuu tarkkoihin mittasuhteisiin, kehys vaikuttaa paljon. Kapea musta tai valkoinen alumiinikehys korostaa kuvan graafista terävyyttä, kun taas vaalea tammikehys tuo siihen lämpimämpää skandinaavista sävyä. Valitse mielellään reilunkokoinen formaatti – 50×70 tai 70×100 senttimetriä – jotta väripinnat pääsevät oikeuksiinsa, ja ripusta kuva niin, että sen ympärillä on hyvin tilaa. Tauluseinällä kaksi tai kolme samanväristä geometrista kuva-aihetta voi muodostaa yhtenäisen sarjan, samaan tapaan kuin konkretistit itse työskentelivät sarjoina. Lue lisää abstrakteja julisteita käsittelevästä oppaastamme ja Bauhaus-oppaastamme.
Vinkki: Tuo kuvan värit osaksi huoneen sisustusta. Keltainen, musta ja valkoinen konkreettinen sommitelma saa lisää tehoa, kun toistat yhtä väreistä tyynyssä, lampunvarjostimessa tai maljakossa. Pidä huoneen muut kuviot hillittyinä – konkreettisen taiteen vahvuus on siinä, että se saa olla huoneen selkein muoto. Jos haluat yhdistellä eri aikakausia, geometriset aiheet sopivat erinomaisesti myös 1950- ja 60-lukujen retro- ja vintagejulisteisiin, jotka ovat samalta ajalta kuin ruotsalainen konkretismi oli voimakkaimmillaan.
Konkretismin aikajana
1917 – Theo van Doesburg perustaa De Stijl -aikakauslehden Leidenissä yhdessä muun muassa Piet Mondrianin kanssa.
1924 – Otto G. Carlsund saapuu Pariisiin ja opiskelee Fernand Légerin ja Amédée Ozenfantin johdolla Académie Modernessa.
1929 – Van Doesburg, Carlsund, Hélion, Tutundjian ja Wantz perustavat Art Concret -ryhmän.
1930 – Art Concret -aikakauslehti ja ”Base de la peinture concrète” -manifesti julkaistaan Pariisissa toukokuussa; elokuussa Carlsund esittelee AC-näyttelyn Tukholmassa Tukholman näyttelyn yhteydessä.
1931 – Theo van Doesburg kuolee Davosissa maaliskuussa; useat jäsenet ovat liittyneet Abstraction-Création-ryhmään.
1937 – Max Billistä tulee sveitsiläisen taiteilijaryhmä Allianz -ryhmän keskeinen vaikuttaja.
1944 – Max Bill järjestää ensimmäisen laajan kansainvälisen konkreettisen taiteen näyttelyn Baselissa.
1947 – Tukholman Galerie Färg och Formin ”Ung konst” -näyttely nostaa esiin 1947 års män -ryhmän ja ruotsalaisen konkretismin; Carlsund saa ylistetyn retrospektiivin Tukholmassa.
1951 – Max Billin retrospektiivi São Paulossa käynnistää brasilialaisen konkretismin.
1952 – Grupo Ruptura perustetaan São Paulossa ja Grupo Frente Rio de Janeirossa.
1954 – Lennart Rodhe maalaa teoksen Rotor, joka on nykyään Göteborgin taidemuseossa; samana vuonna Max Bill ja Hans Gugelot suunnittelevat Ulmer Hockerin.
1959 – Lygia Clark, Hélio Oiticica ja Lygia Pape kirjoittavat neokonkreettisen manifestin Rio de Janeirossa.
1970 – Olle Bærtling kirjoittaa ”Prolog till ett manifest om den öppna formen”.
2007 – Tukholman Liljevalchs konsthall avaa laajan Carlsund-retrospektiivin, joka on esillä vuosina 2007–2008.
2026 – Pariisin Institut suédois esittelee Formes ouvertes -näyttelyn, jossa on Olle Bærtlingin teoksia, 20. helmikuuta–19. heinäkuuta.
Läheiset taidesuuntaukset
Konkreettinen taide kuuluu geometristen ja abstraktien suuntausten pitkään jatkumoon. Sitä edeltävät suprematismi, jonka tunnettu teos on Kazimir Malevitšin musta neliö vuodelta 1915, venäläinen konstruktivismi ja De Stijl, jonka van Doesburg itse perusti vuonna 1917. Lue myös Piet Mondrianista, jonka ruudukot olivat konkreettisen taiteen tärkein esikuva, sekä laajempi katsaus abstraktin taiteen historiaan ja uranuurtajiin.
Ajan myötä konkretismi johti op-taiteeseen, kinetiseen taiteeseen ja minimalismiin. Ruotsalaisesta taustasta kiinnostuneille suosittelemme Halmstad-ryhmää, joka oli myös kotoisin Bærtlingin kotikaupungista. Kaikki Bozetton tietosivut taiteilijoista ja taidesuuntauksista on koottu tietopankkiin, jossa voit seurata taidehistoriaa gotiikasta nykypäivään. Lyhyt hakuteosartikkeli löytyy myös ruotsalaisesta Wikipedian artikkelista konkreettisesta taiteesta.
Usein kysyttyä konkreettisesta taiteesta
Haluatko tuoda konkretismin selkeät muodot omaan kotiisi? Tutustu Bozetton abstrakteihin julisteisiin ja Bauhaus-julisteisiin – geometriseen taiteeseen museolaatuisena, paksulle mattapaperille painettuna ja kehystysvalmiina. Tutustu mielellään myös englanninkieliseen Concrete art -tietosanakirja-artikkeliin.
