Japonismi – taidesuuntauksen historia, japanilaiset puupiirrokset ja länsimaiden kohtaaminen Japanin kanssa

Japonismen är namnet på den konströrelse som förändrade västerlandets bildspråk när japansk konst nådde Europa efter 1854. Under knappt femtio år gick de japanska träsnitten från att vara exotiskt omslagspapper i importlådor till att bli den enskilt viktigaste impulsen bakom impressionismen, postimpressionismen och art nouveau. Den beskurna kompositionen, den tomma ytan som fick vara tom, konturlinjen som bär bilden utan skuggor - nästan allt vi idag uppfattar som modernt i en målning har sina rötter i Edo-periodens tryckta blad.

Ordet japonisme lanserades 1872 av den franske kritikern och samlaren Philippe Burty, som behövde ett begrepp för något som redan pågick för fullt i Paris ateljéer. Claude Monet byggde upp en samling på 231 japanska träsnitt i Giverny. Vincent van Gogh köpte 660 blad under en enda vinter. Edgar Degas, James McNeill Whistler, Mary Cassatt, Gustav Klimt och Henri de Toulouse-Lautrec arbetade alla med grepp som de hade lånat från Hokusai, Hiroshige och Utamaro. I Sverige nådde samma våg konstnärskolonin vid sjön Racken i Värmland, och Carl Larsson skrev 1919 den mening som kanske bäst sammanfattar hela rörelsen: att han som konstnär räknade Japan som sitt fosterland.

Innehåll
↓ Vad är japonism?
↓ Historisk bakgrund: när Japan öppnade sina gränser
↓ Japonismens viktigaste verk och konstnärer
↓ Teknik och bildspråk: vad västerlandet faktiskt lånade
↓ Japonism i Sverige
↓ Japonism i det egna hemmet
↓ Tidslinje över japonismen
↓ Relaterade konströrelser
↓ Vanliga frågor om japonism

Vad är japonism?

Japonism är samlingsnamnet för det japanska inflytandet på västerländsk konst, konsthantverk och formgivning under perioden ungefär 1860-1920. Till skillnad från de flesta konströrelser har japonismen varken ett manifest, en grundare eller en utställning som markerar startpunkten. Den är snarare ett sätt att se som sprids från ateljé till ateljé, från Paris till Bryssel, Wien, London och vidare norrut till Skandinavien.

Philippe Burty lanserade begreppet i tidskriften La Renaissance littéraire et artistique 1872, och till en början användes det för att beskriva samlandet av japanska föremål. Ganska snart kom ordet att omfatta något betydligt mer omvälvande: att europeiska målare började bygga upp sina bilder enligt japanska principer i stället för den renässansperspektiviska tradition som hade dominerat sedan 1400-talet. Det är skillnaden mellan japonaiserie - att avbilda japanska föremål - och japonism, att tänka japanskt.

Pikafaktaa: Japonismi vaikutti noin vuosina 1860–1920, pääasiassa Ranskassa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Itävallassa ja Skandinaviassa. Termin japonisme otti käyttöön vuonna 1872 kriitikko Philippe Burty. Laukaiseva tapahtuma oli Japanin avautuminen Kanagawan sopimuksen myötä vuonna 1854 yli 215 vuotta kestäneen eristäytymisen jälkeen. Läpimurto Euroopassa tapahtui Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1867. Tärkeintä lähdeaineistoa olivat ukiyo-e-teokset eli Edon kauden 1603–1868 japanilaiset väripuupiirrokset. Claude Monet omisti Givernyssä 231 japanilaista puupiirrosta, Vincent van Gogh noin 660 lehteä. Taidekauppias Siegfried Bing julkaisi Le Japon artistique -aikakauslehteä 36 numerona vuosina 1888–1891 kolmella kielellä. Liike jatkui art nouveaun pariin, ja Bingin Maison de l'Art Nouveau -liike (1895–1901) antoi koko tyylisuunnalle sen nimen.

Historiallinen tausta: kun Japani avasi rajansa

Japonismia on mahdotonta ajatella ilman konkreettista poliittista tapahtumaa. Tokugawa-shogunaatin sakoku-politiikan aikana Japani oli vuodesta 1639 lähtien käytännössä suljettu ulkomaailmalta, lukuun ottamatta tiukasti säänneltyä kauppaa Nagasakin edustalla sijaitsevan Deijiman hollantilaisen kauppa-aseman kautta. Kun kommodori Matthew Perryn yhdysvaltalainen laivasto-osasto pakotti Kanagawan sopimuksen solmimiseen 31. maaliskuuta 1854, satamat avautuivat - ja niiden mukana alkoi virrata esineitä, joiden kaltaisia Eurooppa ei ollut koskaan nähnyt.

Sakoku ja 215 vuotta eristäytymistä

Eristäytymisen aikana japanilainen kuvataide kehittyi täysin omaan suuntaansa. Ukiyo-e eli ”kelluvan maailman kuvat” syntyi massatuotettuna ja edullisena taidemuotona Edon porvaristolle. Aiheita olivat näyttelijät, kurtisaanit, maisemat, vuodenajat ja arkielämän kohtaukset. Tekniikka - kunkin värin painamiseen käytettiin erillistä puulaattaa - tuotti litteitä, selkeästi rajattuja väripintoja ilman mallinnusta. Mikään eurooppalaisen taiteen perinteessä ei muistuttanut sitä. Jos haluat lukea lisää alkuperästä, tutustu Bozetton syventävään artikkeliin japanilaisesta taiteesta ja ukiyo-e:stä.

Maailmannäyttelyt leviämisen moottorina

Usein toistettu anekdootti siitä, että taidemaalari Félix Bracquemond löysi vuonna 1856 Hokusain luonnoskirjojen vihkon tuontiposliinin käärepaperina, on yksityiskohdiltaan vaikeasti todennettavissa, mutta se tavoittaa jotain olennaista: ensimmäiset lehdet saapuivat Eurooppaan pakkausmateriaalina. Järjestelmällinen läpimurto tapahtui myöhemmin. Lontoon maailmannäyttelyssä vuonna 1862 esiteltiin japanilaisia esineitä brittiläisen diplomaatin Rutherford Alcockin kokoelmasta, ja Pariisin Exposition Universelle -näyttelyssä vuonna 1867 Japanilla oli ensimmäistä kertaa oma virallinen paviljonki. Vuoden 1867 jälkeen japanilaiset painokuvat, viuhkat, lakkatyöt ja keramiikka olivat osa pariisilaisen taide-elämän arkea.

Siegfried Bing ja japonismin kustantaja

Kukaan yksittäinen henkilö ei tehnyt enempää muuttaakseen muoti-ilmiötä taideteoriaksi kuin taidekauppias Siegfried Bing (1838–1905). Hän matkusti itse Japaniin noin vuonna 1881, kokosi Pariisiin vedoksista ja taidekäsityöesineistä koostuvan varaston ja julkaisi vuosina 1888–1891 ylellistä kuukausilehteä Le Japon artistique rinnakkain ranskaksi, englanniksi ja saksaksi – 36 numeroa, joissa oli väritaulukoita, jotka levisivät kaikkialle Eurooppaan. Vuonna 1895 Bing avasi Maison de l'Art Nouveau -liikkeen, joka toimi vuoteen 1901 asti ja antoi art nouveau’lle sen nimen. Juuri Bिंगin tiloissa japonismin ja jugendin välinen linja kulkee suoraan.

Japonismin tärkeimmät teokset ja taiteilijat

Japonismilla ei ole omia mestariteoksia siinä mielessä, että ne kuuluisivat yksinomaan tähän liikkeeseen eivätkä mihinkään muuhun. Sen sijaan se on kietoutunut joihinkin modernin taiteen tunnetuimmista maalauksista. Tässä ovat neljä tärkeintä vaikutusjuonnetta.

Claude Monet: La Japonaise ja lumpeikkolampi

Monet maalasi vuonna 1875 muotokuvan La Japonaise, jossa hänen vaimonsa Camille käyttää näyttävää punaista kimonoa, jossa on kirjailtu samuraihahmo. Häntä ympäröivät japanilaiset viuhkat, ja lisäksi hänellä on vaalea peruukki korostamassa sitä, että hän on eurooppalainen. Maalaus oli esillä toisessa impressionistinäyttelyssä vuonna 1876, ja se myytiin samana vuonna 2 000 frangilla – Monet’lle tuolloin huomattava summa. Bostonin Museum of Fine Arts hankki teoksen vuonna 1956 45 000 dollarilla, ja se on yhä siellä esillä.

Mutta Monet’n syvempi japonismi ei piillyt kimonossa. Se piili Givernyn puutarhassa, jossa hän rakennutti japanilaisen sillan lumpeikkolammen yli, sekä hänen 231 japanilaisen puupiirroksen kokoelmassaan, jotka ovat yhä esillä talossa – niiden joukossa 46 Kitagawa Utamaron, 48 Utagawa Hiroshigen ja 23 Katsushika Hokusain lehteä. Lumpeenlaulumaalausten korkea horisontti, taivaan puuttuminen ja pinnan korostaminen tilan sijaan ovat japonismia puhtaimmillaan. Lue lisää aiheesta Monet’sta ja Givernystä.

Vincent van Gogh: 660 puupiirrosta ja Hiroshigen jäljennökset

Van Gogh kohtasi ukiyo-e-vedokset ensimmäisen kerran Antwerpenissä vuonna 1885. Talvella 1886–87 Pariisissa hän ja hänen veljensä Theo ostivat Siegfried Bingiltä noin 660 japanilaista puupiirrosta, osittain myyntiä varten. Kokoelma on pääosin säilynyt Amsterdamin Van Gogh -museossa. Vincent järjesti maaliskuussa 1887 oman näyttelyn vedoksista Le Tambourin -kahvilassa ja maalasi samana vuonna kolme teosta suoraan japanilaisten esikuvien pohjalta, niiden joukossa version Hiroshigen Sateenkaarisillasta ja kukkivasta luumupuusta. Hän kehysti ne japanilaisilla kirjoitusmerkeillä, jotka hän kopioi ymmärtämättä niiden merkitystä. Lue lisää Van Goghin elämästä ja taiteesta.

Edgar Degas ja rajattu katse

Degas'n teoksissa japonismi näkyy aiheen sijaan rajauksessa. Hänen balettikohtauksensa ja kylpevät naiset nähdään ylhäältä vinosti, usein niin, että yksi hahmo leikkautuu kuvan reunasta ja suuret lattian tai seinän alueet jäävät tyhjiksi. Tämä sommitteluperiaate on peräisin lähes sanasta sanaan Hiroshigen kaupunkinäkymistä, joissa pylväs tai puunrunko voi leikata etualan suoraan poikki. Sama keino on nykyään käytössä jokaisella valokuvaajalla, joka sijoittaa pääaiheen tietoisesti kuvan reunaan.

Whistler, Klimt ja koristeellinen perintö

James McNeill Whistler oli Lontoossa yksi ensimmäisistä japanilaisten vedosten keräilijöistä, ja hänen 1870-luvun Nocturnes-sarjansa perustuu samaan ajatukseen kuvasta värillisenä pintana ikkunan sijaan. Wienissä Gustav Klimt omaksui japanilaiset ornamentiikan periaatteet kultakaudelleen: vuoden 1907–08 Suudelman kuvioiduilla kentillä on selvä sukulaisuus japanilaisiin tekstiileihin ja lakkatöihin. Henri de Toulouse-Lautrecin teoksissa ukiyo-e muuttui julistetaiteeksi, jossa on suuria litteitä väripintoja, selkeä ääriviiva ja sommitelmaan integroitu teksti.

”…taiteilijana Japani on isänmaani.” – Carl Larsson, 1919

Tekniikka ja kuvakieli: mitä länsi todella lainasi

On helppo ajatella, että japonismi käsitteli kirsikankukkia ja kimonoja. Todellinen vaikutus oli tekninen ja rakenteellinen, ja sen voi kuvata kolmen periaatteen avulla, jotka kaikki rikkovat eurooppalaista akateemista perinnettä.

Rajattu sommitelma

Hiroshigen Sata kuuluisaa näköalaa Edosta -sarjassa, joka julkaistiin 118 vedoksena vuosina 1856–1858, etualalle sijoitetaan usein suuri esine – lokki, oksa, palotikas – joka leikkautuu kuvan reunan kohdalta ja luo dramaattista syvyyttä pientä, kaukaista näkymää vasten. Eurooppalainen maalaustraditio edellytti, että aihe oli kokonainen ja keskitetty. Japonismi teki vastakohdasta tavanomaisen, ja rajatusta kuvasta tuli modernin katsomisen varsinainen tunnusmerkki. Bozetton katsaus silmänliikkeitä koskevaan tutkimukseen osoittaa, miksi rajaus toimii edelleen myös seinällä.

Pinta ennen syvyyttä

Japanilaisissa grafiikanlehdissä ei käytetä keskeisperspektiiviä, jossa on pakopiste. Niissä käytetään rinnakkaisperspektiiviä ja päällekkäin aseteltuja kuvatasoja, minkä vuoksi kuva ei koskaan teeskentele olevansa ikkuna. Juuri tätä oivallusta Paul Gauguin, Maurice Denis ja nabi-ryhmä tarvitsivat voidakseen väittää, että maalaus on ennen kaikkea tasainen pinta, joka on peitetty tietyssä järjestyksessä asetetuilla väreillä. Siitä kulkee suora linja koko 1900-luvun abstraktiin taiteeseen.

Ääriviiva ja tasainen väri

Koska puupiirroksen jokainen väri painetaan omalta laataltaan, värialueet ovat tasaisia ja selkeästi rajattuja, ja niitä pitää usein koossa avainlaatalta painettu ääriviiva. Émile Bernard ja Gauguin omaksuivat tämän estetiikan Pont-Avenissa cloisonnismina, ja siitä tuli sittemmin juliste- ja kuvitustaiteen vakiintunut piirre. Myös tietoinen epäsymmetria kuuluu tähän: japanilaisessa sommittelussa vältetään keskiakselia ja käytetään epätasapainoa, joka on silti yhtenäinen. Katsushika Hokusain sarja Fuji-vuoren kolmekymmentäkuusi näkymää, joka julkaistiin noin vuosina 1830–1832, on yksittäinen sarja, joka levisi laajimmalle kaikista ja määrittää yhä sitä, mitä monet tarkoittavat japanilaisella kuvalla.

Japonismi Ruotsissa

Ruotsalainen japonismi on ranskalaiseen verrattuna selvästi alitutkittu, mutta sitä on olemassa ja se on hyvin dokumentoitu. Ruotsalaiset taiteilijat tutustuivat japanilaiseen taiteeseen yleensä Pariisissa 1880- ja 1890-luvuilla ja toivat vaikutteet kotiin kansallisromanttiseen kontekstiin, jossa ne sulautuivat kiinnostukseen ruotsalaista luontoa ja ruotsalaista käsityötä kohtaan.

Rackenjärven ympärillä toimivat Rackstadin taiteilijat

Selkein ruotsalainen japonismi ilmenee Arvikan ulkopuolella Värmlannissa sijaitsevan Rackenjärven taiteilijasiirtokunnassa. Gustaf ja Maja Fjæstad, Bror Lindh, Björn Ahlgrensson, keraamikko Hilma Persson-Hjelm ja ryhmän taontataiteilijat työskentelivät 1890-luvulta alkaen epäsymmetristen sommitelmien, korostetun kuvapinnan ja lähes syvyydettömien maisemien parissa - sekä japanilaisvaikutteisella asenteella, jossa taiteen ja käsityön välinen raja häivytettiin tietoisesti. Gustaf ja Maja Fjæstad omistivat itse japanilaisia puupiirroksia. Värmlandsin museon tuottama näyttely När Japan kom till Värmland, joka oli esillä Thielska Gallerietissä 17. helmikuuta–3. kesäkuuta 2018, oli ensimmäinen aiheesta tehty kattava katsaus, ja se kuului Ruotsin ja Japanin vuonna 1868 solmittujen diplomaattisuhteiden 150-vuotisjuhlallisuuksiin.

Kokoelmat: Ernest Thiel ja Itä-Aasian museo

Taidemesuenaatti Ernest Thiel jakoi taiteilijoiden kiinnostuksen. Thielin omasta kokoelmasta peräisin olevat neljä 1700-luvun mestari Kitagawa Utamaron puupiirrosta löydettiin uudelleen Thielin gallerian varastosta vuoden 2018 näyttelyä varten. Japanismin vaikutus näkyy myös Bruno Liljeforsin töissä, joiden tyhjää taustaa vasten kuvatut lintututkielmat ovat vaikeasti selitettävissä ilman ukiyo-e:tä, sekä Julia Beckin teoksissa. Institutionaalinen kokoelma rakennettiin myöhemmin: Tukholmassa sijaitseva Itä-Aasian museo perustettiin vuonna 1926, ja se hallinnoi nykyään Ruotsin suurinta japanilaisen grafiikan ja taidekäsityön kokoelmaa. Japanismin ja ruotsalaisen kansallisromantiikan välinen yhteys ei siis ole jälkikäteinen tulkinta, vaan asia, jonka aikalaiset tiedostivat täysin.

Japanismi omassa kodissa

Japanismin kuvakieli toimii poikkeuksellisen hyvin nykyajan seinällä yksinkertaisesta syystä: se on suunniteltu painettavaksi. Ukiyo-e:tä ei koskaan luotu ainutlaatuisiksi alkuperäisteoksiksi, vaan painoksina vakiomuodoissa. Yleisin, ōban, oli kooltaan noin 39 × 26 senttimetriä - siis hyvin lähellä nykyisen 30 × 40 -koon mittasuhteita. Japanilaista aihetta tarvitsee siksi harvoin rajata tai suurentaa, jotta se sopisi tavalliseen kehykseen.

Japandi: japanismin nykyaikainen perillinen

2020-luvulla japanandiksi kutsuttu tyylisuunta on käytännössä japanismin toinen aalto. Siinä japanilainen pelkistäminen ja pohjoismainen funktionaalisuus kohtaavat samassa hillityssä mittakaavassa: vaaleaa puuta, käsittelemätöntä pellavaa, vähän esineitä ja paljon tyhjää tilaa. Se on sama esteettinen logiikka, jota Rackstadin taiteilijat noudattivat sata kaksikymmentä vuotta sitten. Bozetton japandi-kokoelma kokoaa tämän perinteen mukaisia aiheita, ja aidosta japanilaisesta grafiikasta kiinnostuneille on tarjolla Ohara Koson, jonka 1900-luvun alun lintu- ja kukkapuupiirrokset kuuluvat aikakauden haetuimpiin. Kiinnostaako, miten tyylit hedelmöittävät toisiaan? Katso myös, miten scanditalia yhdistää pohjoismaisen pelkistetyn tyylin eteläeurooppalaiseen lämpöön.

Aiheen sijoittelu, kehys ja ympäröivä tila

Japanismin perussääntö on, että tyhjä tila on osa kuvaa, ei virhe. Siksi japanilainen aihe toimii parhaiten avaran paspartuurin ja kapean, huomaamattoman mustan, vaalean puun tai luonnonvärisen kehyksen kanssa. Vältä leveitä koristeellisia kehyslistoja - ne kilpailevat ääriviivan kanssa. Jos ripustat useita vedoksia yhdessä, sama kehys ja sama koko sekä tasaiset välimatkat toimivat parhaiten, sillä sarjallisuus kuuluu ukiyo-e:n luonteeseen. Jos haluat ymmärtää, miksi eri katsojat kokevat japanilaiset aiheet eri tavoin, Bozettolla on katsaus kulttuuria ja taiteen havaitsemista koskevaan tutkimukseen.

Vinkki: Sijoita japonistinen aihe niin, että kuvan tyhjä osa suuntautuu huoneen avoimelle sivulle, ei huonekalua kohti. Puupiirrosten sommittelu on epäsymmetrinen, ja niissä on aina painopiste ja tyhjä tila – jos annat tyhjän tilan suuntautua huoneeseen, kuva saa ilmaa, kun taas painopiste voi kohdata kirjahyllyn tai sohvan selkänojan. Sama periaate saa aikaan sen, että yksi hyvin sijoitettu lehti toimii usein paremmin kuin kolme aihetta peräkkäin.

Japonismin aikajana

1639 – Tokugawa-shogunaatti toteuttaa sakokun ja sulkee Japanin ulkomaailmalta lukuun ottamatta hollantilaista kauppa-asemaa Dejimassa. 1830–1832 – Katsushika Hokusai julkaisee teoksen Fuji-vuoren kolmekymmentäkuusi näkymää, johon sisältyy Kanagawan suuri aalto. 1854 – Kanagawan sopimus allekirjoitetaan 31. maaliskuuta, ja Japani avaa Shimodan ja Hakodaten satamat. 1856–1858 – Utagawa Hiroshige julkaisee teoksen Sata kuuluisaa näkymää Edosta 118 lehtenä; tämän sarjan Van Gogh myöhemmin kopioi.

1862 – Japanilaisia esineitä esitellään laajalle eurooppalaiselle yleisölle Lontoon maailmannäyttelyssä. 1867 – Japanilla on oma paviljonki Pariisin Exposition Universellessa, mitä pidetään japonismin läpimurtona. 1868 – Meiji-restauraatio alkaa Japanissa, ja samana vuonna Ruotsin ja Japanin välille solmitaan diplomaattisuhteet. 1872 – Philippe Burty keksii termin japonisme.

1875–1876 – Monet maalaa teoksen La Japonaise, joka esitetään toisessa impressionistinäyttelyssä ja myydään 2 000 frangilla. 1886–1887 – Van Gogh hankkii Pariisissa noin 660 japanilaista puupiirrosta ja asettaa ne näytteille Le Tambouriniin. 1888–1891 – Siegfried Bing julkaisee Le Japon artistiquen 36 numerona kolmella kielellä. 1890 – Laaja japanilaisen grafiikan näyttely École des Beaux-Artsissa Pariisissa tavoittaa uuden sukupolven, muun muassa Mary Cassattin ja Toulouse-Lautrecin.

1895 – Bing avaa Maison de l'Art Nouveaun, ja japonismi muuttuu jugendiksi. 1899–1910 – Värmlannin Rackstad-taiteilijat kehittävät japanilaisvaikutteisen synteesinsä maalaustaiteesta ja käsityöstä. 1907–1908 – Gustav Klimt maalaa Suudelman, jossa japanilainen ornamenttiperintö saavuttaa tunnetuimman muotonsa. 1919 – Carl Larsson muotoilee tunnustuksensa Japanille. 1926 – Itä-Aasian museo perustetaan Tukholmaan. 2018 – Thielska Galleriet esittelee näyttelyn När Japan kom till Värmland, ensimmäisen kattavan ruotsalaisen aihetta käsittelevän näyttelyn. 2025–2026 – Philbrook Museum of Art Tulsassa esittelee näyttelyn Japonisme: New Perspectives from the Land of the Rising Sun 12. maaliskuuta 2025–29. maaliskuuta 2026, ja Hunter Museum of American Art näyttelyn Japonisme and America 28. elokuuta 2025–13. heinäkuuta 2026, mikä vahvistaa, että aihe on erittäin ajankohtainen kansainvälisessä museomaailmassa.

Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset

Japonismi on pikemminkin risteys kuin umpikuja, ja se koskettaa lähes kaikkia vuosien 1860 ja 1920 välillä vaikuttaneita suuntauksia. Lähimpänä on impressionismi, joka muotoutui täsmälleen samoina vuosina ja jonka vaaleaa palettia, arkisia aiheita ja rohkeita rajauksia on tuskin mahdollista selittää ilman japanilaisia puupiirroksia. Seuraavaksi tulee postimpressionismi, jossa sekä Gauguinin tasaiset väripinnat että Van Goghin ääriviivat ovat suoria lainoja. Koristeellisessa suunnassa jälki johtaa art nouveaun ja jugendin pariin; ne perivät orgaanisen linjan sekä periaatteen, jonka mukaan käyttöesineillä tulee olla taiteellinen muoto.

Tuntemisen arvoinen aiempi rinnakkaisilmiö on chinoiserie, 1700-luvun eurooppalainen unelma Kiinasta, joka perustui samaan kiehtovuuden ja väärinymmärrysten sekoitukseen. Ero on ratkaiseva – chinoiserie kopioi aiheita, japonismi lainasi menetelmän. Bozettolla on erillinen katsaus chinoiserieen ja sen vaiheisiin ruotsalaisessa sisustuksessa. Koko katsaus taidehistorian suuntauksiin ja taiteilijoihin on koottu Bozettos tietopankkiin.

Usein kysyttyä japonismista

Tuo japonismin kuvakieli kotiisi

Japonismi on taidesuuntaus, joka opetti länsimaailmalle, että kuva voi olla epäsymmetrinen, rajattu ja litteä - ja juuri siksi se näyttää edelleen modernilta seinällä 150 vuotta myöhemmin. Jos haluat aloittaa jostakin, Ohara Kosonin lintupuupiirrokset ovat suorin väylä aiheeseen, kun taas minimalistiset julisteet jatkavat siitä, mihin japonismi päättyy ja pohjoismainen pelkistäminen alkaa. Tutustu Bozetton koko tunnettujen taiteilijoiden taideteosten valikoimaan: museolaatuinen painatus 200 gramman paperille ja toimitus kaikkialle Pohjoismaihin.