Jackson Pollock – action painting, tiputustekniikka ja abstrakti ekspressionismi

Jackson Pollock on yhdysvaltalainen taiteilija, joka muutti maalaustaiteen luonnetta enemmän kuin kukaan muu. Vuonna 1947 hän levitti kankaan ateljeensa lattialle Springsissä Long Islandilla ja alkoi kaataa, tiputella ja viskoa sen päälle nestemäistä maalia. Näin hän hylkäsi maalaustelineen, siveltimen ja koko eurooppalaisen kuvataiteen perinteen, jonka keskellä hän oli kasvanut. Tuloksena oli taidetta, jolla ei ole keskipistettä, horisonttia eikä tavallista tarkoittamaamme aihetta – pinta, jolla lomittuvat värijuovat tallentavat kehon liikkeen tilassa. Siksi hänen teoksensa toimivat poikkeuksellisen hyvin julisteina: niissä ei ole yhtä määrättyä katselusuuntaa, ja niitä kestää tarkastella yhä uudelleen.

Pollock eli vain 44 vuotta, vuosina 1912–1956, ja hänen kuuluisien roiskemaalaustensa maalauskausi kesti vain hieman alle neljä vuotta. Siitä huolimatta harvan taiteilijan tuotanto on jättänyt yhtä pitkän jäljen. Hänen teoksiaan on nykyään esillä Metropolitan Museum of Artissa, MoMA:ssa, Washingtonin National Gallery of Artissa ja Australian National Galleryssa. Yksi maalauksista, Number 17A vuodelta 1948, vaihtoi omistajaa yksityiskaupassa 200 miljoonalla dollarilla vuonna 2015. Ruotsissa Moderna Museet on esitellyt hänen töitään vuodesta 1963 lähtien, ja sen kokoelmiin kuuluu yksi niistä harvoista teoksista, joissa Pollock jätti figuratiivisen yksityiskohdan keskelle roiskeita. Tällä sivulla käydään läpi hänen elämäänsä, maalausten tekniikkaa, tärkeimpiä teoksia sekä sitä, miten abstraktin ekspressionismin muotokieli toimii taiteena ruotsalaisessa kodissa.

Sisältö
↓ Mikä on ominaista Jackson Pollockin taiteelle?
↓ Kasvuympäristö, koulutus ja tie New Yorkiin
↓ Tärkeimmät teokset
↓ Roiskemaalauksen tekniikka
↓ Lee Krasner ja abstraktin ekspressionismin piiri
↓ Perintö, taidemarkkinat ja Pollock Ruotsissa
↓ Abstrakti ekspressionismi kodin taiteena
↓ Jackson Pollockin elämän aikajana
↓ Aiheeseen liittyvät taiteilijat ja taidesuuntaukset
↓ Usein kysyttyä Jackson Pollockista

Mikä on ominaista Jackson Pollockin taiteelle?

Jackson Pollockin kypsä maalaustaide perustuu kolmeen päätökseen, jotka vaikuttavat yksittäin pieniltä mutta jotka yhdessä katkaisivat siteen useiden vuosisatojen eurooppalaiseen taiteeseen. Hän siirsi kankaan maalaustelineeltä lattialle, vaihtoi siveltimen tikkuihin, kovaharjaisiin siveltimiin ja ruiskupistooleihin sekä vaihtoi tuubissa myytävän öljymaalin nestemäiseen teollisuus- ja kotitalousemaliin, jonka tuotemerkki oli Duco. Näin maali ei koskaan päädy kankaalle pintaa vasten painettavan työvälineen kautta, vaan putoaa ilman halki. Jokainen viiva on jälki siitä, miten nopeasti käsi liikkui, miten korkealla kankaan yläpuolella se oli ja miten juoksevaa maali juuri silloin oli.

Taidehistoriassa tulosta kutsutaan allover-kompositioksi: kuvassa ei ole keskustaa, etualaa eikä taustaa, vaan sen tiheys jakautuu tasaisesti reunoille asti. Kriitikko Clement Greenberg käytti käsitettä jo 1940-luvun puolivälissä Pollockin kankaista. Tässä mielessä Pollockin maalaustaide on radikaalimpaa kuin esimerkiksi Wassily Kandinskyn edustama eurooppalainen abstrakti taide, jossa sommittelu rakentuu yhä painopisteiden ympärille. Toisen yleisen nimityksen, toimintamaalaus, loi kriitikko Harold Rosenberg ARTnews-lehdessä joulukuussa 1952 julkaistussa esseessään ”The American Action Painters”. Siinä kangasta ei kuvata pintana, jolle esitetään jotakin, vaan areenana, jolla toimitaan.

On myös syytä todeta, mitä Pollockin taide ei ole. Se ei ole sattumanvaraista. Fyysikko Richard Taylor ja hänen kollegansa julkaisivat vuonna 1999 Nature-lehdessä analyysin, joka osoitti, että tippumaalausten kuviointi on luonteeltaan fraktaalista ja että fraktaalidimensio kasvoi asteittain noin 1,1:stä vuoden 1943 varhaisissa kankaissa noin 1,7:ään vuoden 1952 teoksissa. Toisin sanoen Pollock kehitti ilmaisuaan vuosi vuodelta tavalla, joka on mitattavissa.

Pikatiedot: Paul Jackson Pollock, syntynyt 28. tammikuuta 1912 Codyssa, Wyomingissa, kuollut 11. elokuuta 1956 Springsissä, New Yorkissa, 44-vuotiaana. Kansallisuus: yhdysvaltalainen. Suuntaus: abstrakti ekspressionismi, josta käytetään usein nimitystä New Yorkin koulukunta. Tippumaalauksen pääkausi: 1947–1950. Materiaalit: kotitalous- ja teollisuusemaali käsittelemättömälle kankaalle. Avioitui taiteilija Lee Krasnerin (1908–1984) kanssa vuonna 1945. Tärkeimmät teokset: Mural (1943), Number 17A (1948), Autumn Rhythm: Number 30 (1950), One: Number 31 (1950), Blue Poles (1952). Korkein tiedossa oleva hinta: 200 miljoonaa dollaria teoksesta Number 17A yksityisessä myynnissä vuonna 2015.

Kasvu, koulutus ja tie New Yorkiin

Paul Jackson Pollock syntyi 28. tammikuuta 1912 Codyssa, Wyomingissa, viidestä veljeksestä nuorimpana. Perhe muutti hänen lapsuudessaan toistuvasti Arizonan ja Kalifornian välillä, ja Amerikan lännestä – sen avaruudesta, karjatilaelämästä ja intiaanikulttuureista, joihin hän tutustui – tuli viitekohta, johon hän palasi koko elämänsä ajan. Hän lähti Wyomingista yksivuotiaana, mutta kuvaili itseään paljon myöhemmin maiseman eikä museoiden muovaamaksi taiteilijaksi.

Manual Arts High School ja varhaisvuodet

Pollock opiskeli Manual Arts High Schoolissa Los Angelesissa, missä opettaja Frederick John de St. Vrain Schwankovsky esitteli hänelle teosofiaa ja Jiddu Krishnamurtin luentoja. Kiinnostuksesta henkisyyteen ja alitajuntaan tuli pysyvä osa hänen ajatteluaan. Hänet erotettiin koulusta kahdesti; toisen kerran vuonna 1930. Samana vuonna hän seurasi vanhempaa veljeään Charlesia New Yorkiin.

Thomas Hart Benton ja Art Students League

Syksystä 1930 lähtien Pollock opiskeli New Yorkin Art Students Leaguessa opettajanaan Thomas Hart Benton, regionalistinen muraalimaalari, joka ylisti Amerikan sisämaan työläisiä ja myyttejä. Benton opetti hänet rakentamaan sommitelman kuvatilan läpi kiertyvien, rytmisten spiraalimaisten liikkeiden varaan – kaavan, jota Benton kutsui nimellä ”the hollow and the bump”. Pollock torjui myöhemmin Bentonin aihemaailman, mutta sen pohjalla oleva rytmiikka säilyi. Bentonista tuli myös isähahmo, ja heidän yhteytensä säilyi pitkään sen jälkeen, kun oppilas oli jatkanut matkaansa.

Siqueirosin työpaja vuonna 1936 ja WPA-vuodet

Kaksi asiaa ratkaisi, mitä seuraavaksi tapahtui. Ensimmäinen oli se, että Pollock osallistui vuonna 1936 meksikolaisen muraalimaalarin David Alfaro Siqueirosin kokeelliseen työpajaan New Yorkin 14th Streetillä. Siellä taiteilijat työskentelivät ruiskumaalilla, lakalla, hiekalla ja maalin satunnaisella virtaamisella. Siellä hän kohtasi ensimmäistä kertaa ajatuksen siitä, että teollinen, juokseva maali oli täysipainoinen taiteellinen materiaali. Toinen oli se, että hän työskenteli vuosina 1935–1942 presidentti Franklin D. Rooseveltin WPA-työllisyysohjelman osaohjelmassa Federal Art Projectissa. Työ toi hänelle kohtuullisen kuukausipalkan ja aikaa maalata. Samana aikana hän kävi jungilaisessa psykoterapiassa, minkä myötä hän alkoi piirtää saadakseen esiin alitajunnan kuvallista ainesta – menetelmä muistutti surrealistien automatismia.

Tärkeimmät teokset

Pollockin tuotanto jaetaan usein kolmeen vaiheeseen: myyttisesti latautuneet, puolittain esittävät maalaukset vuosilta 1938–1946, tippamaalaukset vuosilta 1947–1950 sekä tummemmat, osittain esittävät teokset vuosilta 1951–1955. Alla esitellään maalaukset, joita pidetään useimmiten käännekohtina, ja kunkin nykyinen sijaintipaikka.

Seinämaalaus (1943) – kaiken muuttanut tilaustyö

Taidekeräilijä Peggy Guggenheim teki Pollockin kanssa sopimuksen vuonna 1943 ja järjesti samana vuonna marraskuussa hänen ensimmäisen yksityisnäyttelynsä New Yorkin Art of This Century -galleriassa. Hän tilasi myös maalauksen Manhattanilla sijaitsevan kotinsa sisäänkäyntiin: Seinämaalaus, noin 2,4 × 6 metriä, oli suurin Pollockin koskaan maalaama kangas. Teoksessa ei ole keskipistettä eikä aihetta, vaan se koostuu keltaisten, sinisten ja mustien muotojen jatkuvasta aaltoliikkeestä. Peggy Guggenheim lahjoitti teoksen vuonna 1948 Iowan yliopistolle, ja siitä lähtien se on kuulunut Iowan Iowa Cityssä sijaitsevan Stanley Museum of Artin kokoelmiin. Maalaus konservoitiin neljän vuoden aikana Getty Conservation Institutessa Los Angelesissa, ja se oli siellä esillä vuonna 2014.

Numero 17A (1948) ja läpimurto lehdistössä

Numero 17A vuodelta 1948 on maalaus, joka teki Pollockista julkisuuden henkilön. Se oli mukana nelisivuisessa reportaasissa, jonka Life-lehti julkaisi elokuussa 1949 otsikolla ”Is he the greatest living painter in the United States?” – juttu, joka teki 37-vuotiaasta taiteilijasta kansallisen julkkiksen muutamassa viikossa. Maalaus kuului pitkään David Geffenille, ja se myytiin vuonna 2015 yksityisesti sijoittaja Kenneth C. Griffinille 200 miljoonalla dollarilla. Kauppahinta oli tuolloin korkein maalauksesta koskaan maksettu hinta.

Autumn Rhythm, One ja Lavender Mist (1950)

Vuosi 1950 oli Pollockin uran huippukohta. Muutaman kuukauden aikana hän maalasi kolme suurinta kangastaan: Autumn Rhythm: Number 30, joka on nykyään New Yorkin Metropolitan Museum of Artissa, One: Number 31, joka kuuluu Museum of Modern Artin kokoelmaan, ja Lavender Mist: Number 1, joka on ollut vuodesta 1976 lähtien Washingtonin National Gallery of Artin kokoelmassa. Näissä kolmessa teoksessa kerroksellisuus on kehittyneimmillään: musta emali muodostaa perusrakenteen, valkoinen ja hopeanharmaa asettuvat sen päälle, ja ohuet, heitetyt ruskeat, vihreät tai vaaleanpunaiset viivat sitovat pinnan yhteen. Numerot sisältävät nimet olivat tietoinen valinta – Lee Krasner on kertonut, että pariskunta siirtyi numeroihin juuri siksi, ettei kuvaileva nimi saisi katsojaa etsimään teoksesta jotain esittävää.

Blue Poles (1952) ja Australian-kauppa

Blue Poles, noin 2 × 5 metriä ja maalattu vuonna 1952, on Pollockin myöhäiskauden pääteos. Kahdeksan vinoa sinistä pylvästä leikkaa oranssin, keltaisen ja hopean tiheän kudelman ja antaa maalaukselle pystysuuntaisen rytmin, joka vuoden 1950 tippumaalauksista puuttuu. Elokuussa 1973 Australian National Gallery osti teoksen 2 miljoonalla dollarilla, mikä vastasi noin 1,3 miljoonaa Australian dollaria. Se oli tuolloin korkein yhdysvaltalaisesta maalauksesta maksettu summa. Ostosta syntyi Australiassa poliittinen skandaali, ja siitä väiteltiin parlamentissa. Vuonna 2022 Blue Poles arvioitiin noin 500 miljoonan Australian dollarin arvoiseksi, ja se on museon arvokkain teos.

"Maalauksella on oma elämänsä. Yritän antaa sen tulla esiin. Vasta kun menetän yhteyden maalaukseen, lopputuloksesta tulee sekasotku." – Jackson Pollock, lausunto Possibilities-lehdessä talvella 1947–1948

Tiputusmaalaustekniikan taustalla

Ateljee oli muunnettu lato talon takana Fireplace Roadilla Springsissä. Pollock ja Lee Krasner muuttivat sinne marraskuussa 1945 lainattuaan Peggy Guggenheimiltä 2 000 dollaria käsirahaan. Lato oli kooltaan hädin tuskin 6 × 7 metriä, mikä käytännössä rajoitti niiden kankaiden kokoa, joiden parissa hän pystyi työskentelemään. Lattia on säilytetty, ja nykyään se on Pollock-Krasner House and Study Centerin eniten nähty osa. Stony Brook Universityn ylläpitämä keskus on avoinna vierailijoille kesäkaudella.

Kangas lattialla

Levittämällä pohjustamattoman kankaan lattialle Pollock pystyi kiertämään teosta ja työskentelemään sen kaikilta neljältä sivulta. Hän kuvaili itse etua niin, että tunsi olevansa lähempänä maalausta, melkein osa sitä. Käytännössä painovoimasta tuli työkalu: maali irtoaa kepistä tai purkista ja putoaa, ja viivan paksuus määräytyy etäisyyden ja nopeuden eikä siveltimen leveyden mukaan. Vasta kankaan valmistuttua se pingotettiin kehykseen ja rajattiin; tässä vaiheessa Krasner oli usein mukana päättämässä, mihin reuna tulisi.

Emalimaali, kepit ja vispilät

Pollock ei käyttänyt taiteilijamaaleja vaan alkydipohjaisia koti- ja automaaleja, ennen kaikkea Ducon ja Devoe & Raynoldsin valikoimaa, jota hän joskus ohensi, jotta se valuisi vapaasti. Työkaluina hän käytti kovettuneita siveltimiä, keppejä, lastoja ja keittiövälineitä, kuten taaksepäin käytettyjä vispilöitä. Konservaattorit ovat myöhemmin löytäneet maalikerrosten sisältä tupakantumppeja, tulitikkuja, kolikoita, nauloja ja avaimia – jälkiä ateljeesta, jossa mikä tahansa lattialle pudonnut esine saattoi päätyä maalaukseen. Materiaalivalinnat tekevät teosten säilyttämisestä vaativaa: alkydiemali vanhenee eri tavalla kuin öljyväri, ja se voi halkeilla eri tahtiin kuin alla oleva kangas.

Rytmi, hallinta ja fraktaalit

Ulkopuolisen silmin kaoottiselta näyttävä jälki syntyy Pollockin harjoittelemasta fyysisestä tekniikasta. Elokuvantekijä ja valokuvaaja Hans Namuth dokumentoi hänen työskentelyään syksyllä 1950 sekä valokuvin että filmille, ja aineistosta näkyy, kuinka taiteilija liikkuu hitaasti ja pysähtyy yhtä usein kuin heittää maalia. Richard Taylorin vuonna 1999 Nature-lehdessä julkaisema analyysi viittasi samaan: kuviot noudattavat fraktaalirakennetta, joka toistuu useissa mittakaavoissa. Sitä on vaikea saada aikaan sattumalta. Ranteen liike, maalin viskositeetti ja etäisyys kankaasta vaikuttavat yhdessä viivan syntyyn; sitä ei voi jäljitellä siveltimellä.

Lee Krasner ja abstraktin ekspressionismin piiri

Pollock ei työskennellyt tyhjiössä. New Yorkin taiteilijoiden, galleristien ja kriitikoiden tiivis piiri vei amerikkalaista sodanjälkeistä taidetta eteenpäin, eikä Pollockin tippumaalausten muodostamaa käännekohtaa olisi syntynyt tai huomattu ilman heitä. Liikettä kokonaisuudessaan käsitellään tarkemmin sivulla, joka kertoo abstraktista ekspressionismista.

Lee Krasner – taiteilija, ei vain puoliso

Lee Krasner (1908–1984) oli vakiintunut taiteilija, jolla oli vankka koulutus National Academy of Designista, kun hän tapasi Pollockin vuonna 1941. Hän oli saanut oppia Hans Hofmannilta ja tunsi eurooppalaista modernismia, josta Pollockilta puuttui ymmärrystä. He avioituivat vuonna 1945 ja työskentelivät saman talon eri tiloissa. Krasner jatkoi maalaamista koko elämänsä ajan – hänen 1950-luvun kollaasinsa luetaan nykyään aikakauden merkittävimpiin. Krasner hoiti myös Pollockin kuolinpesää tämän kuoleman jälkeen ja loi perustan Pollock-Krasner Foundationille, joka on jakanut taiteilijoille apurahoja vuodesta 1985. Metropolitan Museum of Artissa on esillä näyttely ”Krasner and Pollock: Past Continuous” 4. lokakuuta 2026–31. tammikuuta 2027. Näyttelyssä on yli 120 teosta yli 80 lainaajalta, ja se on ensimmäinen laajempi New Yorkissa järjestetty näyttely kumman tahansa taiteilijan teoksista yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Peggy Guggenheim ja Betty Parsons

Peggy Guggenheim tarjosi Pollockille hänen ensimmäisen sopimuksensa vuonna 1943 taatulla kuukausikorvauksella, mikä käytännössä vapautti hänet palkkatyöstä. Kun hän muutti Venetsiaan vuonna 1947, galleristi Betty Parsons otti vastuun, ja hänen galleriassaan tiputusmaalauksia esiteltiin ensimmäisen kerran tammikuussa 1948. Näyttely meni huonosti kaupaksi, mutta sai ratkaisevan kriittisen vastaanoton. Clement Greenberg kirjoitti Pollockista jo vuonna 1943, ja seuraavien kymmenen vuoden aikana hän kehitti kokonaisen teorian modernin maalauksen kehityksestä, jonka päätepisteenä olivat juuri Pollockin tasomaisuus ja allover-pinta.

Rothko, de Kooning ja New Yorkin koulukunta

Vuoden 1950 tienoilla amerikkalainen sodanjälkeinen modernismi kokosi hyvin erilaisia ilmaisutapoja käyttäneitä taiteilijoita saman nimikkeen alle. Willem de Kooning työskenteli eleellisesti mutta säilytti hahmon, kun taas Mark Rothko kulki päinvastaiseen suuntaan ja rakensi suuria, leijuvia värikenttiä ilman liikkeen jälkiä. Heidän kuulumisensa yhteen perustuu kuitenkin yhteiseen tavoitteeseen: tehdä maalaamisesta suora kokemus kuvauksen sijaan. Juuret ovat eurooppalaisessa surrealismissa ja sen automatismissa, joka sai jalansijaa New Yorkissa, kun André Bretonin, Max Ernstin ja Roberto Mattan kaltaiset taiteilijat pakenivat sotaa ja asettuivat kaupunkiin.

Perintö, taidemarkkinat ja Pollock Suomessa

Pollock ajoi tieltä ja kuoli kotinsa lähellä Springsissä 11. elokuuta 1956 alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän oli 44-vuotias. Museum of Modern Art oli jo suunnitellut pienimuotoista katselmusnäyttelyä ja muutti sen muistonäyttelyksi, joka avattiin saman vuoden joulukuussa. Hänen asemansa vahvistui nopeasti hänen kuolemansa jälkeen, osittain kulttuuripoliittisista syistä: sodanjälkeinen amerikkalainen modernismi kiersi Euroopassa todisteena vapaasta taide-elämästä, ja Pollockista tuli sen useimmin mainittu nimi.

Hans Namuth ja taiteilijan mielikuva

Hans Namuthin valokuvat ja elokuvat syksyltä 1950 muovasivat mielikuvaa Pollockista yhtä paljon kuin maalaukset itse. Kohtauksesta, jossa hän maalaa lasille alhaalta kuvattuna, tuli yksi 1900-luvun eniten toistetuista taiteilijakuvauksista. Huomion kääntöpuolena oli, että se lukitsi hänet tiettyyn rooliin. Kuvausten jälkeen hän rikkoi useita vuosia kestäneen raittiutensa, ja tuotanto laski jyrkästi: noin viidestäkymmenestä maalauksesta vuonna 1950 kouralliseen vuodessa viimeisinä kausina.

Hinnat ja keräilymarkkinat

Pollockin teosten markkinat ovat äärimmäisen pienet, sillä lähes kaikki suuret teokset ovat museokokoelmissa. Kaksi korkeinta hintaa ovat molemmat yksityiskaupoista: Number 17A myytiin 200 miljoonalla dollarilla vuonna 2015 ja Number 5, 1948 noin 140 miljoonalla dollarilla vuonna 2006. Julkisessa huutokaupassa saavutettu hinta on huomattavasti alhaisempi – Number 19, 1948 myytiin Christie'sissä New Yorkissa toukokuussa 2013 58,4 miljoonalla dollarilla. Ero kertoo siitä, kuinka harvat teokset todella vaihtavat omistajaa.

Pollock Ruotsissa

Ruotsi oli varhain liikkeellä. Tukholman Moderna Museet järjesti Pollockin maalauksista näyttelyn 27. helmikuuta–15. huhtikuuta 1963 museonjohtaja Pontus Hulténin johdolla, vain seitsemän vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen ja kauan ennen kuin useat suuret eurooppalaiset museot tekivät samoin. Museon kokoelmiin kuuluu myös The Wooden Horse: Number 10 A vuodelta 1948, poikkeuksellinen teos, jossa leluhevosen puinen pää on kiinnitetty keskelle roiskemaalattua pintaa – yksi harvoista kerroista, kun Pollock jätti kuvaan tunnistettavan esineen. Vuonna 2012 hänen neljä maalaustaan vuosilta 1947–1949 olivat esillä näyttelyssä Explosion! Maalaus toimintana. Teosten tiedot löytyvät museon avoimesta kokoelmatietokannasta Moderna Museetin sivuilta, ja yleiskatsauksen taiteilijan tuotantoon museokontekstissa tarjoaa Museum of Modern Art.

Abstrakti ekspressionismi kodin taiteena

Pollockin alkuperäisteokset ovat museokokoelmissa, eivätkä ne tekijänoikeussyistä ole vapaasti saatavilla jäljennöksinä. Hänen luomansa tyyli – eleellinen viiva, kauttaaltaan täytetty pinta, väri kuvauksen sijaan fyysisenä aineena – on kuitenkin yksi hyödyllisimmistä lähtökohdista, kun valitaan taidetta kotiin. Syy on helppo muotoilla: kuva, jossa ei ole aihetta, ei kilpaile huoneen muun sisällön kanssa. Se tuo väriä ja liikettä kertomatta tarinaa, joka pitäisi lukea joka kerta ohi kulkiessa. Bozetton valikoimasta löydät abstrakteja julisteita useissa kokoluokissa.

Koko ratkaisee vaikutelman

Yleisin virhe eleellisessä abstraktissa taiteessa on valita liian pieni koko. Pollockin vuonna 1950 maalaamat kankaat ovat kahdesta viiteen metriä leveitä syystä: kaikkialta tiheä pinta tarvitsee tilaa, jotta viivat ehtivät muodostaa rytmin sekamelskan sijaan. Kotona tämä tarkoittaa, että yksin ripustettavan abstraktin sommitelman tulisi harvoin olla alle 50 × 70 senttimetriä, ja 70 × 100 senttimetrin teos tekee usein suuremman vaikutuksen sohvan tai sängyn yläpuolella kuin kolme pienempää teosta vierekkäin. Tavoittele sitä, että taideteos kattaa noin kaksi kolmasosaa huonekalun leveydestä.

Värilämpötila ja valo

Pollockin käyttämä emalimaali loi kiiltävän, osittain metallinhohtoisen pinnan, joka muuttuu valon mukana. Asunnossa lämpimän maanläheiset sävyt, ruskea, okra ja tiilenpunainen sopivat hyvin abstrakteihin teoksiin huoneissa, joissa päivänvaloa on niukasti. Viileämmät siniset ja harmaat sommitelmat taas tarvitsevat enemmän valoa, etteivät ne tunnu raskailta. Mustavalkoinen juliste on varmin valinta, jos huoneessa on jo paljon värejä tekstiileissä ja huonekaluissa. Jos taas haluat taiteen olevan huoneen voimakkain väripilkku, selkeä värikäs sommitelma toimii parhaiten muuten rauhallisella pinnalla.

Yhdistä eleellisyys grafiikkaan

Abstrakti ekspressionismi pääsee usein parhaiten oikeuksiinsa rinnallaan hieman pelkistetympiä teoksia. Eleellisen teoksen ja kahden puhtaasti graafisen julisteen yhdistelmä muodostaa yhtenäisen mutta yksitoikkoisuutta välttävän teosryhmän – sama periaate pätee siihen, miten museot ripustavat Pollockin geometrisen abstraktin taiteen läheisyyteen. Käytännön neuvoja tällaisen kokonaisuuden rakentamiseen löytyy oppaasta tauluseinän luomiseen, ja juuri tämän tyyppisiä aiheita käsitellään tarkemmin abstrakteja julisteita käsittelevässä oppaassa.

Kehyksen ja paspartuun valinta

Eleellisille teoksille sopii kapea kehys, joka ei kilpaile linjojen kanssa. Musta tammi tai valkoiseksi kuultokäsitelty tammi, enintään kolmen senttimetrin levyisenä, riittää. Neljän tai viiden senttimetrin paspartuu antaa kuvalle tilaa pienentämättä sitä. Vältä leveitä kultakehyksiä – ne luovat museomaisen kehyksen, joka vie aiheen aikakauteen, johon se ei kuulu. Lisää aiheesta artikkeleissa taiteen kehystämisestä ja oikean taiteen valitsemisesta kotiin.

Vinkki: Ripusta eleellinen abstrakti teos paikkaan, jonka ohi kuljet vinosti etkä suoraan edestä – esimerkiksi eteiseen, portaiden varrelle tai sohvan viereen. Pollockin kankaat oli tarkoitettu katseltaviksi liikkeessä, ja keskipisteettömästä sommittelusta saa eniten irti, kun sen kohtaa ohimennen. Sijoita kuvan keskikohta noin 145 senttimetrin korkeudelle lattiasta, mikä vastaa seisovan aikuisen keskimääräistä silmänkorkeutta.

Jackson Pollockin elämän aikajana

1912 – Paul Jackson Pollock syntyy 28. tammikuuta Codyssa Wyomingissa viiden pojan nuorimpana.

1930 – Muuttaa New Yorkiin ja alkaa opiskella Thomas Hart Bentonin johdolla Art Students Leaguessa.

1935 – Pääsee töihin Federal Art Projectiin, joka on osa WPA:ta, ja saa kiinteää kuukausipalkkaa vuoteen 1942 asti.

1936 – Osallistuu David Alfaro Siqueirosin kokeelliseen työpajaan New Yorkissa ja tutustuu juoksevaan teollisuusmaaliin.

1943 – Peggy Guggenheim tarjoaa hänelle sopimuksen, järjestää hänen ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Art of This Centuryssä marraskuussa ja tilaa häneltä teoksen Mural.

1945 – Avioituu Lee Krasnerin kanssa lokakuussa ja muuttaa marraskuussa Long Islandin Springsiin.

1947 – Alkaa työskennellä järjestelmällisesti lattialle asetetun kankaan ja valuvan maalin kanssa; tippamaalaus läpimurtoonsa.

1949 – Life-lehti julkaisee elokuussa nelisivuisen artikkelin, joka tekee hänestä valtakunnallisesti tunnetun.

1950 – Maalaa teokset Autumn Rhythm, One: Number 31 ja Lavender Mist; Hans Namuth dokumentoi työskentelyä filmille ja valokuviin.

1952 – Maalaa teoksen Blue Poles; Harold Rosenberg julkaisee joulukuussa ARTnewsissa esseen action paintingista.

1956 – Kuolee 11. elokuuta auto-onnettomuudessa Springsissä 44-vuotiaana. MoMA avaa muist näyttelyn joulukuussa.

1963 – Tukholman Moderna Museet järjestää yksityisnäyttelyn 27. helmikuuta–15. huhtikuuta Pontus Hulténin johdolla.

1973 – Australian kansallisgalleria ostaa teoksen Blue Poles kahdella miljoonalla dollarilla, mikä oli tuolloin ennätys yhdysvaltalaisesta maalauksesta.

2015 – Number 17A vaihtaa omistajaa yksityiskaupassa 200 miljoonalla dollarilla.

2026 – Metropolitan Museum of Art avaa 4. lokakuuta näyttelyn ”Krasner and Pollock: Past Continuous”.

Aiheeseen liittyviä taiteilijoita ja suuntauksia

Jackson Pollock on keskellä taiteellisten vaikutteiden verkostoa, jota voi seurata sekä taakse- että eteenpäin. Taaksepäin jäljet johtavat 1910-luvun abstraktin taiteen pioneereihin, joiden joukossa Wassily Kandinsky ja Hilma af Klint luopuivat ensimmäisinä kokonaan esittävästä aiheesta, sekä surrealistien automaattiseen piirtämiseen, johon Pollock tutustui New Yorkissa sotavuosina. Siqueirosin vuonna 1936 johtama työpaja kuului meksikolaiseen muralismiin, liikkeeseen, jonka teollisiin materiaaleihin ja maalin valuttamiseen Pollock tutustui nuorena. Eteenpäin jäljet johtavat Mark Rothkon värikenttiin ja 1960-luvun minimalismiin, joka reagoi juuri eleelliseen ilmaisuun. Laajemmassa yhteydessä hän kuuluu koko 1900-lukua leimanneeseen modernismiin. Perustiedot elämästä ja urasta löytyvät myös Wikipediasta. Lisää taiteilijoita ja taidesuuntauksia käsitteleviä artikkeleita löydät Bozetton tietopankista.

Usein kysyttyjä kysymyksiä Jackson Pollockista

Jos haluat jatkaa abstraktin ekspressionismin muotokielen parissa, löydät eleellisiä ja värikkäitä aiheita abstrakteista julisteistamme sekä tutustut yksittäisiin mestareihin syvemmin tunnettujen taiteilijoiden kokoelmassa. Aloita suuresta teoksesta pinnalla, jonka ohi kuljet useimmin – juuri siinä sommitelma ilman keskipistettä pääsee parhaiten oikeuksiinsa.