Francisco Goya – mustat maalaukset, Los Caprichos ja modernin taiteen synty
Francisco Goya on taiteilija, joka enemmän kuin kukaan muu kantaa koko modernin taiteen syntyä omassa elämäntyössään. Hän aloitti uransa Espanjan hovin koristeiden suunnittelijana ja maalasi aurinkoisia kansanelämän kohtauksia kuninkaallisten palatsien kudottuihin seinävaatteisiin. Hän päätti uransa neljääntoista synkkään, lähes sietämättömään maalaukseen, jotka hän maalasi suoraan Madridin ulkopuolella sijaitsevan oman talonsa seinille; kukaan ei ollut tilannut niitä, eikä kukaan nähnyt niitä ennen hänen kuolemaansa. Näiden kahden ääripään väliin sijoittuu puoli vuosisataa sotaa, sairautta, kuuroutta, hovin juonitteluja ja järkähtämätöntä halua nähdä todellisuus sellaisena kuin se todella oli.
Taidehistoriasta kiinnostuneille Goya on käännekohta. Ennen häntä maalaustaide palveli pääasiassa kirkkoa, kruunua ja aatelistoa. Hänen jälkeensä taiteilijan oli mahdollista käyttää sivellintä omana todistuksenaan, syytöksenä ja yksityisenä painajaisena. Tällä sivulla käydään läpi Goyan elämä, hänen tärkeimmät teoksensa, hänen tekniikkansa maalarina ja graafikkona, hänen merkityksensä myöhemmille taiteilijoille sekä se, miten hänen kuvamaailmansa toimii taiteena ruotsalaisessa kodissa nykyään. Tarkastelemme myös, missä Goyaa voi Ruotsissa nähdä alkuperäisteoksina.
Sisältö
↓ Kuka oli Francisco Goya?
↓ Fuendetodosista Madridin hoviin
↓ Goyan tärkeimmät teokset
↓ Tekniikka, väri ja taiteellinen signeeraus
↓ Graafikko Goya – Los Caprichos ja sodan kauhut
↓ Mustat maalaukset ja Quinta del Sordo
↓ Goyan perintö ja vaikutus
↓ Goya kotien taiteena
↓ Goya Ruotsissa – Nationalmuseumin kokoelma
↓ Aikajana
↓ Aiheeseen liittyvät taiteilijat
↓ Usein kysyttyä Francisco Goyasta
Kuka oli Francisco Goya?
Francisco José de Goya y Lucientes syntyi 30. maaliskuuta 1746 Fuendetodosissa, pienessä aragonialaisessa kylässä muutaman kymmenen kilometrin päässä Zaragozasta etelään, ja kuoli 16. huhtikuuta 1828 Bordeaux'ssa Ranskassa. Hän eli siis 82-vuotiaaksi, mikä oli hänen aikanaan poikkeuksellisen korkea ikä, ja työskenteli lähes loppuun asti. Hänen tuotantoonsa kuuluu noin 700 maalausta, lähes 900 piirustusta ja noin 280 grafiikan lehteä, mikä tekee hänestä yhden Euroopan taidehistorian tuotteliaimmista taiteilijoista.
Goya oli samanaikaisesti hovimaalaaja ja yhteiskuntakriitikko, mikä vaikuttaa mahdottomalta yhdistelmältä. Hän kuvasi Espanjan kuningasperhettä kullankirjotuissa puvuissa ja kaiversi samalla salaa kuvia papiston ahneudesta ja aateliston typeryydestä. Hän maalasi kirkolle virallisia tilaustöitä ja teki yksityisiä piirustuksia kidutuksen uhreista. Tämä kaksijakoisuus ei ole ristiriita hänen taiteilijantyössään, vaan sen ydin: Goya ymmärsi varhain, että on olemassa virallinen todellisuus ja todellinen todellisuus, eikä hän suostunut valitsemaan niiden välillä.
Pikatietoa: Francisco de Goya syntyi 30. maaliskuuta 1746 Fuendetodosissa Aragonissa ja kuoli 16. huhtikuuta 1828 Bordeaux'ssa. Hän toteutti 63 tapettikartonkia Kuninkaalliselle Santa Bárbaran tapettimanufaktuurille vuosina 1775-1791. Hänet nimitettiin kuninkaalliseksi hovimaalariksi vuonna 1789 Kaarle IV:n aikana ja ensimmäiseksi hovimaalariksi (primer pintor de cámara) vuonna 1799. Vakava sairaus vuosina 1792-1793 teki hänet lähes täysin kuuroksi loppuelämäkseen. Grafiikkasarja Los Caprichos koostuu 80 lehdestä, ja se julkaistiin helmikuussa 1799. Sarja Sodan kauhut käsittää 82 lehteä, jotka luotiin noin vuosina 1810-1820. Neljätoista Mustaa maalausta maalattiin suoraan Quinta del Sordon seinille noin vuosina 1820-1823, ja nykyään ne ovat esillä Madridin Museo del Pradossa. Tukholman Nationalmuseum omistaa neljä Goyan maalausta, yhden piirustuksen sekä suuren määrän grafiikan lehtiä ja albumeita.
Fuendetodosista Madridin hoviin
Goyan isä oli kultaseppä, kirkolliseen taiteeseen liittynyt käsityöläinen, ja perhe kuului vaatimattomaan keskiluokkaan Aragonissa. Neljätoistavuotiaana Francisco aloitti oppipoikana taidemaalari José Luzán y Martínezin luona Zaragozassa, missä hän sai perinteisen koulutuksen: hän kopioi graafisten mallikuvien mukaan, kunnes kädenjälki vakiintui. Sitten hän hakeutui Madridiin Francisco Bayeun luo, joka oli arvostettu hovimaalaaja ja jonka sisar Josefa Goya meni naimisiin vuonna 1773. Avioliitto oli yhtä paljon urastrategiaa kuin rakkaustarina, ja se avasi ovet hoviin.
Matka Italiaan 1770-1771
Goya kustansi itse opintomatkan Roomaan noin vuonna 1770. Siellä hän tutustui antiikkiin, roomalaiseen barokkiin ja nousevaan uusklassismiin. Seuraavana vuonna hän osallistui Parman taideakatemian järjestämään kilpailuun ja sai kunniamaininnan. Matka antoi hänelle kansainvälisen näkökulman, joka erotti hänet monista espanjalaisista kollegoista, jotka eivät koskaan lähteneet niemimaalta, sekä varaston sommittelukaavoja, joiden varaan hän rakentaisi vuosikymmenten ajan.
Tapettikartonkit 1775-1791
Vuosina 1775-1791 Goya maalasi 63 suurta öljymaalausta, jotka toimivat Kuninkaallisen Santa Bárbaran tapettimanufaktuurin mallikuvina eli kartonkeina. Kutojat siirsivät aiheet gobeliineihin, jotka ripustettiin kuninkaallisiin palatseihin, kuten El Pardoon ja El Escorialiin. Aiheiden tuli olla miellyttäviä: piknikkejä, tanssia, leikkiviä lapsia ja markkinanäkymiä. Juuri siksi ne ovat kiinnostavia. Goya hyödynsi toimeksiantoa tutkiakseen valoa, väriyhdistelmiä ja kansanelämää vapaudella, jota muodollinen muotokuva ei olisi koskaan sallinut.
Tunnetuin näistä teoksista on vuodelta 1777 peräisin oleva Aurinkovarjo (El Quitasol), joka on nykyään esillä Museo del Pradossa. Nuori nainen silkkipuvussa istuu kivimuurilla pieni koira sylissään, kun taas majo, yksi Madridin muodikkaista työväenluokan nuorukaisista, seisoo hänen takanaan ja pitää vihreää silkkiaurinkovarjoa hänen päänsä yllä. Aurinkovarjon läpi siivilöityvä vihreä valo värjää hänen kasvonsa viileän, lähes vihertävän sävyisiksi lämpimän keltaista taustaa vasten. Kyseessä on valotutkielma, joka on aikaansa edellä kokonaisen vuosisadan ja osoittaa suoraan kohti impressionismia.
Hovimaalari ja sairaus 1792
Vuonna 1786 Goyasta tuli kuninkaallinen maalari, vuonna 1789 hänet nimitettiin vastikään valtaistuimelle nousseen Karl IV:n hovimaalari ja vuonna 1799 hän saavutti virallisen hierarkian huipun ensimmäisenä hovimaalarina. Näiden nimitysten välissä tapahtui kuitenkin asia, joka jakaa hänen elämänsä kahtia. Talvella 1792–1793 hän sairastui Andalusian-matkalla vakavasti: hän kärsi huimauksesta, tinnituksesta, tilapäisestä sokeudesta ja halvauksesta. Hän selvisi, mutta kuuroutui lähes täysin loppuelämäkseen. Diagnoosista kiistellään; syyksi on ehdotettu pigmenttien aiheuttamaa lyijymyrkytystä, virusinfektiota ja Susacin oireyhtymää.
Kuurous sulki hänet hovielämän valuuttana toimineen keskustelun ulkopuolelle ja heitti hänet sisäiseen tilaan. Vuoden 1793 jälkeen hänen tuotantoonsa alkaa ilmestyä tummia aiheita: Hulluinpiha, kohtauksia rosvoista ja haaksirikoista sekä pian sen jälkeen grafiikkasarja Los Caprichos. Hänen eristyneisyytensä ja taiteilijana radikalisoitumisensa välinen yhteys on yksi taidehistorian kiistellyimmistä aiheista.
Goyan tärkeimmät teokset
Goyan tunnetuimmat teokset levittäytyvät kuudelle vuosikymmenelle ja neljään täysin erilaiseen alueeseen: koristeelliseen, viralliseen, poliittiseen ja yksityiseen. Hänen ymmärtämisensä edellyttää, että näkee, miten nämä alueet keskustelevat keskenään.
Karl IV:n perhe (1800–1801)
Karl IV:n ja hänen perheensä suuri ryhmämuotokuva on kooltaan 280 × 336 senttimetriä, ja se on esillä Pradossa. Kolmetoista henkilöä seisoo rivissä virallisessa hoviympäristössä pukeutuneina silkkiin, samettiin ja kunniamerkkeihin. Goya itse häämöttää vasemmanpuoleisessa varjossa suuren kankaan edessä suorana kunnianosoituksena Velázquezin Las Meninas -teokselle. Maalaus on tullut tunnetuksi näennäisen armottomasta luonnehdinnastaan: kuningatar Maria Luisa keskellä, katseeltaan tyhjä kuningas, koko seurue jäykkänä ja kiillottomana kullasta huolimatta. Taidehistorioitsijat ovat nykyään erimielisiä siitä, tarkoittiko Goya teoksensa satiiriksi vai maalasiko hän yksinkertaisesti näkemänsä sellaisella realismilla, johon hänen aikansa ei ollut tottunut.
Kolmas toukokuuta 1808 (1814)
Tämä on todennäköisesti Goyan yksittäisistä maalauksista vaikutusvaltaisin. Se valmistui vuonna 1814 ja kuvaa Espanjan vastarintaliikkeen teloitusta Madridissa Napoleonin miehitysjoukkoja vastaan tehdyn kansannousun jälkeen toisen ja kolmannen toukokuuta välisenä yönä vuonna 1808. Nimetön, valkopaitainen mies seisoo kädet ojennettuina kasvottoman kivääririvin edessä, maassa olevan nelikulmaisen lyhdyn valaisemana. Sotilailla ei ole kasvoja; he ovat kone. Etualan maa on jo täynnä ruumiita.
Maalaus rikkoo koko sankarillisen taistelukenttäperinteen. Siinä ei ole jalomielistä kenraalia, lippua eikä voittajaa. Manet lainasi sommitelmaa lähes sellaisenaan 1860-luvulla tekemissään maalauksissa keisari Maximilianin teloituksesta, ja Picasso jatkoi sen pohjalta Guernicassa vuonna 1937. Voit lukea tästä jatkumosta lisää sivuillamme, jotka käsittelevät Édouard Manet'ta ja Pablo Picassoa.
Pukeutunut Maja ja alaston Maja (noin 1797–1805)
Kaksi lähes identtistä makaavaa naismuotokuvaa, joista toinen on puettu ja toinen alaston, kuuluivat alun perin pääministeri Manuel Godoyn kokoelmaan. Alastonta Majaa pidetään yhtenä ensimmäisistä tunnetuista länsimaisista maalauksista, joissa alaston nainen esitetään ilman mytologista tekosyytä; hän ei ole Venus, vaan ihminen, ja hän katsoo katsojaa suoraan silmiin. Teokset veivät Goyan inkvisition eteen vuonna 1815, mutta hän kieltäytyi kertomasta, kuka oli tilannut ne. Molemmat ovat nykyään Pradossa.
Omakuvassa tohtori Arrietan kanssa (1820)
Vuonna 1819, 73-vuotiaana, Goya sairastui jälleen hengenvaarallisesti. Seuraavana vuonna hän maalasi itsensä puoliksi tajuttomana vuoteessa, takanaan lääkäri Eugenio García Arrieta, joka pitää lääkepulloa hänen huulillaan. Taustalla häämöttää kolme varjohahmoa. Alareunan teksti kiittää lääkäriä tämän pelastettua hänen henkensä. Maalaus on Minneapolis Institute of Art -museossa Yhdysvalloissa, ja sitä pidetään yhtenä länsimaisen taiteen vaikuttavimmista omakuvista, ex voto -tauluna, jossa taiteilija itse on parannettavan roolissa.
"Järjen hylkäämä mielikuvitus synnyttää mahdottomia hirviöitä; järkeen yhdistyneenä se on taiteiden äiti ja niiden ihmeiden lähde." – Francisco Goya, kommentti Los Caprichos -teoksen lehteen 43, 1799
Tekniikka, väri ja taiteilijan kädenjälki
Goyan maalaustyyli kehittyy sileästä, valaistusta rokokoopaletista yhä karkeammaksi ja tiiviimmäksi ilmaisuksi, jossa sivellin jättää näkyviä jälkiä. Prado-museossa hänen teoksiaan aikajärjestyksessä katsova näkee käden, joka lakkaa vähitellen peittelemästä itseään.
Paletti ja musta pohjavire
1790-luvulta lähtien Goya työskentelee yhä enemmän tummia pohjasävyjä kohti. Hän levittää valon ohuena kalvona syvän ruskeanmustan pohjan päälle, suunnilleen kuten Caravaggio teki kaksi vuosisataa aiemmin, mutta ilman Caravaggion terävää ääriviivaa. Goyan valo on sumuista ja epävarmaa. Teoksessa Toukokuun kolmas 1808 kaikki valo tulee yhdestä ainoasta maassa olevasta lyhdystä, ratkaisu, joka on tekninen mutta samalla dramaturginen: kuolemaan tuomittu on ainoa, joka näkyy.
Siveltimenjälki ja keskeneräisyys
Myöhäisteoksissaan Goya työskentelee palettiveitsellä, rievulla ja jopa peukalollaan. Maali levitetään paksuina, epäsäännöllisinä kerrostumina, ja pohja jätetään toisinaan näkyviin. Tätä pidettiin pitkään huolimattomuutena, minkä vuoksi hänen myöhäistuotantoaan aliarvioitiin suuren osan 1800-lukua. Nykyään samaa siveltimenjälkeä pidetään ekspressionismin suorana edeltäjänä sekä koko sen ajatuksen edeltäjänä, että maalauksen pinta voi itsessään kantaa tunnetta.
Muotokuva psykologiana
Muotokuvamaalarina Goyalla oli ainutlaatuinen kyky antaa vaatetuksen olla loistelias ja katseen paljas. Hänen muotokuvansa Alban herttuattaresta, kirjailija Leandro Fernández de Moratínista ja Chinchónin kreivittärestä esittävät henkilöitä, jotka ovat vangittuina keskelle ajatusta eivätkä poseeraa. Teknisesti hän saavuttaa tämän maalaamalla kasvot huomattavasti useammilla ja ohuemmilla kerroksilla kuin muun kankaan, jolloin iho saa sisäistä hohtoa samalla kun kangas käsitellään nopeasti ja summittaisesti.
Graafikko Goya – Los Caprichos ja sodan kauhut
Goya on yksi taidehistorian suurimmista graafikoista, verrattavissa Rembrandt van Rijniin. Hän työskenteli pääasiassa etsauksen ja akvatintan yhdistelmällä, tekniikalla, jossa hartsi ja happo luovat yhtenäisiä harmaan sävyjä pelkkien viivojen sijaan. Tuloksena on sumun, varjojen ja äkillisten valokenttien täyttämä kuvamaailma.
Los Caprichos (1799)
Los Caprichos koostuu 80 etsauksella ja akvatintalla toteutetusta lehdestä, jotka valmistuivat vuosina 1797–1798 ja julkaistiin albumina helmikuussa 1799. Sarja on järjestelmällinen satiiri 1700-luvun lopun espanjalaisesta yhteiskunnasta: järjestetyistä avioliitoista, prostituutiosta, papiston ahneudesta, aateliston sisäsiittoisuudesta sekä kansan uskosta noitiin ja henkiin. Tunnetuin lehti on numero 43, El sueño de la razón produce monstruos, jossa nukkuvaa miestä kirjoituspöydän ääressä ympäröivät pöllöt ja lepakot.
Julkaisu oli kaupallinen katastrofi ja poliittinen riski. Jo neljätoista päivää sen jälkeen, kun albumi oli asetettu myyntiin, Goya veti jäljellä olevat kappaleet pois inkvisition pelossa, kun hänen suojelijansa Manuel Godoy oli menettänyt valtansa. Vuonna 1803 hän luovutti kuparilevyt ja myymättömät albumit kruunulle vastineeksi pojalleen Javierille maksettavasta elinikäisestä eläkkeestä.
Sodan kauhut (noin 1810–1820)
Los Desastres de la Guerra käsittää 82 lehteä ja kuvaa Espanjan itsenäisyyssotaa Napoleonia vastaan, Madridin nälänhätää vuosina 1811-1812 sekä sitä seurannutta poliittista reaktiota. Lehdet esittävät silpomisia, teloituksia, raiskauksia ja joukkohautoja ilman minkäänlaista kaunistelevaa kehystä. Kuvatekstit ovat lyhyitä ja katkeria: "Ei voi katsoa", "Tämän olen nähnyt", "Miksi?". Sarjaa ei julkaistu Goyan elinaikana, vaan Real Academia de Bellas Artes de San Fernando painatti sen ensimmäisen kerran vuonna 1863, 35 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Tukholman Nationalmuseumin kokoelmiin kuuluu sarjan lehtiä.
Mustat maalaukset ja Quinta del Sordo
Vuonna 1819 Goya osti Madridin ulkopuolelta, Manzanaresjoen varrelta, kaksikerroksisen maatilan. Taloa kutsuttiin jo Quinta del Sordoksi, Kuuron tilaksi, aiemman omistajan mukaan, mutta nimi sopi uudellekin omistajalle yhtä hyvin. Täällä todennäköisesti vuosina 1820-1823 yli seitsemänkymppinen Goya maalasi neljätoista kuvaa suoraan kahden huoneen seinärappaukseen, ilman tilaajaa ja aikomusta näyttää niitä.
Mitä ne esittävät?
Aiheilla ei ole yhtenäistä ohjelmaa. Saturnus syö poikaansa esittää jumalan syömässä ruumista silmät apposen auki. Koiran pää esittää pientä eläimen päätä, joka tuskin pistää esiin okranvärisestä massasta; muu kuva on tyhjä. Pyhiinvaellus San Isidrolle näyttää jauhavan väkijoukon vääristyneine kasvoineen kulkemassa synkän maiseman halki. Kaksi ukkoa syö keittoa, noitasapatti, nainen kalterien ääressä. Teosten nimet eivät ole Goyan omia, vaan ne on annettu jälkikäteen.
Seinältä kankaalle
Maalaukset löydettiin vasta Goyan kuoleman jälkeen vuonna 1828, ja ne säilyivät seinillä vuosikymmeniä. 1870-luvulla silloinen omistaja, paroni Frédéric Émile d'Erlanger, siirrätti ne rappauksesta kankaalle. Tekninen toimenpide oli raju, vaurioitti pintoja ja teki väreistä alkuperäistä tummempia. Teokset olivat esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1878 löytämättä ostajaa, ja ne lahjoitettiin vuonna 1881 Espanjan valtiolle. Siitä lähtien kaikki neljätoista ovat olleet Madridin Museo del Pradossa, jossa niillä on oma yhtenäinen saliosionsa.
Prado aloitti vuonna 2025 laajan 1700-luvun ja Goyan salien uudelleenjärjestelyn. Prosessi, jonka viimeisen vaiheen muodostavat ensimmäisen kerroksen niin sanotut Goya-salit 32-38, jatkuu vuonna 2026. Tavoitteena on tehdä kokoelman kronologiasta ja yhteyksistä kävijälle selkeämpiä.
Goyan perintö ja vaikutus
Goyan vaikutushistoria on poikkeuksellisen pitkä. 1800-luvun jälkipuoliskolla hänestä tuli ranskalaisten realistien ja Manet'n avainhahmo, joka näki hänessä retoriikasta vapaan maalaustaiteen edelläkävijän. Baudelaire kirjoitti hänestä jo vuonna 1857 ja korosti juuri todellisen ja fantastisen sulautumista. 1900-luvulla hänestä tuli välttämätön surrealismille, joka näki Los Caprichos -sarjassa varhaisen unen ja tiedostamattoman tutkimisen.
Picasson Guernica vuodelta 1937 on mahdoton ajatella ilman teosta Kolmas toukokuuta 1808: sama kollektiivisen kärsimyksen muoto, sama kieltäytyminen tehdä väkivallasta kaunista. Sodanjälkeisenä aikana Goyasta tuli viitekohta taiteilijoille, jotka työskentelivät sodan ja poliittisen väkivallan parissa, Robert Motherwellista Chapmanin veljeksiin, jotka ostivat vuonna 1999 Krigets fasor -teoksen alkuperäispainoksen ja muokkasivat sitä.
Näyttelyiden osalta kiinnostus ei ole laantunut. Fondation Beyeler Baselissa esitteli 10. lokakuuta 2021-23. tammikuuta 2022 yhden suurimmista Espanjan ulkopuolella koskaan järjestetyistä Goya-näyttelyistä. Esillä oli 181 teosta: 77 maalausta, 53 graafista lehteä ja 51 piirustusta. Näyttely toteutettiin yhteistyössä Pradon kanssa. Huutokauppamarkkinoilla hänen teoksensa ovat harvinaisia; tammikuussa 2023 Christie's New Yorkissa saavutti ennätystason kahdella Goya-muotokuvalla osana talon Old Masters -huutokauppojen 62,7 miljoonan dollarin kokonaismyyntiä, ja kolme 130 vuotta kateissa ollutta uudelleen löydettyä Goya-luonnosta tuotti noin 8 miljoonaa dollaria.
Goya kotien taiteena
Goya ei ole itsestään selvä taiteilija kotiin, ja juuri siksi hän toimii niin hyvin. Siinä missä tunnetun taiteilijan juliste valitaan usein sen kauneuden vuoksi, Goya valitaan sen latautuneisuuden vuoksi. Se asettaa vaatimuksia sijoittelulle.
Valitse Goyan oikea puoli
Goyan tuotanto sisältää kaksi ääripäätä, ja ne vaativat erilaiset tilat. Tapettikartonkien vaaleat kansanelämän kohtaukset keltaisine, vaaleanvihreine ja vaaleanpunaisine sointuineen sopivat oleskelutiloihin ja ruokailutiloihin; niissä on sama aurinkoinen keveys kuin rokokon kuvamaailmassa. Los Caprichosin grafiikka mustavalkoisine harmaasävyineen kuuluu työhuoneeseen, eteiseen tai portaikkoon, jossa kuljetaan ohi ja pysähdytään hetkeksi. Yhtenäinen mustavalkoisten julisteiden ryhmittely graafisista lehdistä luo eheän, lähes museomaisen vaikutelman.
Kehystäminen ja etäisyys
Goyan grafiikka on alkuperäisessä koossaan pientä, usein noin 20 × 15 senttimetriä, joten se kestää avokätisen paspartuurin. Neljästä kuuteen senttimetriä leveä valkoinen tai luonnonvalkoinen kartonki antaa lehdelle tilaa ja viestii, että kyseessä on graafinen teos eikä koriste. Maalausten kohdalla pätee päinvastainen: tummat kankaat hyötyvät kapeasta, tummasta mustaksi petsatusta tai tummanruskeasta kehyksestä, joka antaa kuvan jatkua tilaan. Lue oppaamme taiteen kehystämisestä mitoista ja materiaalivalinnoista.
Vinkki: Älä koskaan ripusta tummaa Goyaa suoraan ikkunaa vastapäätä, vastavaloon. Mustat alueet imevät valoa, ja kuvasta tulee peili. Sijoita teos sen sijaan valonlähteeseen nähden kohtisuoralle seinälle tai seinälle, jolla ikkuna on, ja täydennä kokonaisuutta suunnatulla tauluvalaistuksella, jonka värilämpötila on noin 2700 kelviniä. Lämmin valo toistaa Goyan okrankeltaiset ja punaruskeat sävyt huomattavasti uskollisemmin kuin kylmänvalkoinen valaistus.
Yhdistä Goya muuhun taiteeseen
Goya sopii hyvin yhteen muun barokin ja romantiikan klassisen taiteen kanssa, mutta kiinnostavinta syntyy kontrastista. Los Caprichos -sarjan grafiikanlehti geometrisesti puhtaan aiheen vierellä luo jännitteen järjen ja mielikuvituksen välille - juuri siitä Goya itse kirjoitti. Yhtenäisessä ripustuksessa Goyan tulisi olla ankkuri: suurikokoisin, painavin ja silmien korkeudelle sijoitettu, muiden aiheiden ryhmittyessä ympärille. Tauluseinäoppaassamme käydään läpi periaatteet, ja olohuoneen oppaassa on konkreettisia mittaehdotuksia. Jos et ole varma, mikä aihe sopii huoneeseesi, voit lukea, miten valitset kotiisi oikean taiteen.
Goya Ruotsissa – Nationalmuseumin kokoelma
Ruotsilla on yllättävän hyvä Goya-kokoelma. Tukholmassa sijaitseva Nationalmuseum omistaa neljä maalausta, yhden piirustuksen sekä suuren määrän irtografiikan lehtiä ja sidottuja albumeita. Kokoelma kattaa näin Goyan eri roolit: muotokuvamaalarin, allegorikon, piirtäjän ja graafikon.
Kaksi maalauksista on suuria allegorioita, jotka pääministeri Manuel Godoy tilasi 1800-luvun alussa: Runous ja Totuus, Aika ja Historia. Jälkimmäinen, öljymaalaus, joka ajoitetaan yleensä noin vuosiin 1812–1814, on kuulunut Nationalmuseumille vuodesta 1961 lähtien ja on yksi museon merkittävimmistä ulkomaisista hankinnoista sodanjälkeisenä aikana. Aiheessa siivekäs Aika nostaa esiin alastoman Totuuden, kun taas Historia tekee muistiinpanoja. Se on kuvallinen valistusohjelma, joka on maalattu keskellä sotaa, joka teki valistuksen optimismin ylläpitämisestä vaikeaa.
Kiinnostus kokoelmaa kohtaan on edelleen elävää. 6. maaliskuuta 2026 pidettiin luento ”Goya Nationalmuseumin kokoelmissa”, jossa espanjalainen taidehistorioitsija José Ignacio Calvo Ruata kävi läpi museon Goya-teokset teos teokselta. Alkuperäisteoksia haluaville grafiikka on tavallisesti nähtävissä museon tutustumiskäynneillä, kun taas maalauksia esitellään pysyvissä kokoelmissa. Lue lisää Wikipedian Goyaa käsittelevästä artikkelista tai Museo del Pradon kokoelmatietokannasta.
Aikajana
1746 – Francisco José de Goya y Lucientes syntyy 30. maaliskuuta Fuendetodosissa Aragonian alueella kultasepän poikana.
1760 – Aloittaa neljätoistavuotiaana maalarinopissa José Luzán y Martínezin luona Zaragozassa.
1770–1771 – Opintomatka Roomaan omalla kustannuksella; saa kunniamaininnan Parman taideakatemian kilpailussa vuonna 1771.
1773 – Menee naimisiin hovimaalari Francisco Bayeun sisaren Josefa Bayeun kanssa, mikä avaa tien hoviin.
1775–1791 – Maalaa 63 tapettipahvityötä Santa Bárbaran kuninkaalliselle tapettimanufaktuurille, niiden joukossa Päivänvarjo vuonna 1777.
1789 – Nimitetään vastakruunatun Kaarle IV:n hovimaalariaksi.
1792–1793 – Sairastuu vakavasti Andalusiassa ja kuuroutuu loppuelämäkseen lähes täysin.
1799 – Julkaisee Los Caprichosin helmikuussa ja hänet nimitetään samana vuonna ensimmäiseksi hovimaalareksi. Albumi vedetään pois myynnistä neljäntoista päivän kuluttua.
1800–1801 – Maalaa suuren ryhmämuotokuvan Kaarle IV:n perhe, 280 × 336 senttimetriä.
1808–1814 – Espanjan itsenäisyyssota. Goya työskentelee teoksen Sodan kauhut parissa ja maalaa vuonna 1814 teokset Toinen toukokuuta 1808 ja Kolmas toukokuuta 1808.
1819 – Ostaa Madridin ulkopuolella sijaitsevan Quinta del Sordon; sairastuu toistamiseen hengenvaarallisesti.
1820 – Maalaa teoksen Tohtori Arrietan muotokuva, joka on nykyään Minneapolis Institute of Artissa.
1820–1823 – Maalaa neljätoista Mustaa maalausta suoraan Quinta del Sordon seinille.
1824 – Lähtee Espanjasta poliittisista syistä ja asettuu Bordeaux’hon.
1828 – Kuolee 16. huhtikuuta Bordeaux’ssa 82-vuotiaana.
1863 – Sodan kauhut julkaistaan ensimmäisen kerran 35 vuotta Goyan kuoleman jälkeen.
1881 – Mustat maalaukset lahjoitetaan Espanjan valtiolle ja viedään Museo del Pradoon.
Aiheeseen liittyvät taiteilijat ja suuntaukset
Goya seisoo toinen jalka barokissa ja toinen romantiikassa, mutta samalla hän käytännössä keksi suuren osan siitä, mitä myöhemmin kutsutaan moderniksi maalaustaiteeksi. Hänen tekninen sukulaisuutensa Rembrandtiin näkyy ennen kaikkea grafiikassa, kun taas hänen valonkäsittelynsä juontaa juurensa Caravaggioon. Aikajanalla eteenpäin linjat johtavat Manet’hen, ekspressionismiin ja Picassoon.
Jos haluat sijoittaa Goyan laajempaan asiayhteyteen, löydät koko yleiskatsauksemme taidehistorian aikakausista taidehistoriaa käsittelevältä sivulta. Täydellinen luettelo taiteilijoita ja taidesuuntauksia käsittelevistä tietosivuistamme löytyy tietopankista.
Usein kysyttyä Francisco Goyasta
Haluatko tuoda kotiin jotain espanjalaismestarin kuvamaailmasta? Löydät koko taidehistoriallisten aiheiden valikoimamme tunnettujen taiteilijoiden julisteista. Kaikki aiheet painetaan FSC-sertifioidulle paperille Ruotsissa, ja tilauksen yhteydessä niihin voi valita tammenvärisen, mustan tai valkoisen kehyksen.