Fauvismi - taidesuuntauksen historia, Matisse, Derain ja villieläinten väri

Fauvismi oli taidesuuntaus, joka aloitti 1900-luvun modernin maalaustaiteen – ensimmäinen avantgardesuuntaus, jossa väri vapautettiin täysin todellisuuden säännöistä. Kun juliste tai taulu hehkuu nykyään puhtaissa, sekoittamattomissa väreissä jäljittelemättä luontoa, kyseessä on usein fauvistien vallankumouksen perintö. Muutaman kiihkeän vuoden ajan vuoden 1905 tienoilla pieni joukko ranskalaisia maalareita, Henri Matisse ja André Derain kärjessä, siirtyi maailman kuvaamisesta sen ilmaisemiseen värin avulla omana kielenään. Punaiset puut, vihreät kasvot ja säihkyvänoranssit meret järkyttivät aikalaisyleisöä – ja loivat perustan kaikelle myöhemmin syntyneelle, ekspressionismista abstraktiin taiteeseen.

Nimi ”fauvismi” tulee ranskan ilmauksesta les fauves, ”villipedot”, ja sen keksi pilkkanimeksi kriitikko. Loukkauksesta tuli kuitenkin kunnianimi. Tällä sivulla käymme läpi fauvismin historian, sen tärkeimmät taiteilijat ja teokset, sen tekniset ja tyylilliset tunnusmerkit, yhteyden suomalaiseen taiteeseen ja kokoelmiin sekä sen, miten voit hyödyntää fauvismin rohkeaa värikieltä omassa sisustuksessasi. Tavoitteena on tarjota kattavin suomenkielinen tietolähde aiheesta – perusteellisempi ja konkreettisempi kuin tietosanakirja.

Sisällys
↓ Mitä fauvismi on?
↓ Taustalla ollut historia – skandaali Salon d'Automnessa vuonna 1905
↓ Fauvismin tärkeimmät taiteilijat ja teokset
↓ Tekniikka, väri ja tyyli – fauvismin tunnusmerkit
↓ Fauvismin perintö ja yhteys Suomeen
↓ Fauvismi kotona – puhdasta väriä sisustukseen
↓ Fauvismin historian aikajana
↓ Aiheeseen liittyviä taidesuuntauksia ja taiteilijoita
↓ Usein kysyttyä fauvismista

Mitä fauvismi on?

Fauvismi on taidesuuntaus, joka kukoisti Ranskassa suunnilleen vuosina 1904–1908 ja jota pidetään 1900-luvun ensimmäisenä avantgardena. Fauvisteja ei yhdistänyt yhteinen manifesti tai vakiintunut jäsenryhmä, vaan radikaali näkemys väristä: sen tuli olla puhdas, voimakas ja itsenäinen, ja sitä levitettiin usein suoraan tuubista laimentamatta luonnon todellisia sävyjä jäljitteleväksi. Taivas saattoi olla kirkkaanpunainen, kasvot vihreät ja puunrungot vaaleanpunaiset – ei valon kuvaamiseksi, vaan tunteen ilmaisemiseksi ja kuvan oman sisäisen harmonian luomiseksi.

Liikkeen julkinen läpimurto tapahtui syyssalongissa Salon d'Automnessa Pariisissa vuonna 1905, jolloin teokset koottiin nykyään legendaariseen Salle VII:ään (sali numero seitsemän). Ydinkokoonpanoon kuuluivat Henri Matisse ja André Derain, liikkeen kiistattomat johtajat, sekä Maurice de Vlaminck, Albert Marquet, Henri Manguin, Charles Camoin ja Georges Rouault. Myöhemmin mukaan liittyivät muun muassa Raoul Dufy, Kees van Dongen ja nuori Georges Braque, joka pian tämän jälkeen perustaisi kubismin yhdessä Picasson kanssa.

On syytä korostaa, kuinka radikaalia tämä oli. 1800-luvulla edistyksellisimmätkin maalarit olivat pitäneet jonkinlaisen yhteyden näkyvään todellisuuteen: impressionistit hajottivat muotoa valoon, mutta heidän väreillään pyrittiin yhä kuvaamaan todellista ilmapiiriä. Fauvistit katkaisivat viimeisenkin siteen. Heille vihreä varjo kasvoilla ei ollut havainto vaan päätös – tietoinen valinta, jotta kuvan kokonaisuus toimisi. Tämä siirtymä silmästä tunteeseen ja kuvauksesta sommitteluun on ytimessä siinä, mikä tekee fauvismista modernismin ensimmäisen todellisen askeleen. Liikkeellä ei ollut virallista ohjelmaa, mutta sen jäseniä yhdisti vakaumus siitä, että maalaus on itsenäinen objekti, jolla on omat lakinsa, ei ikkuna ulkomaailmaan.

Pikatiedot: Sai alkunsa Ranskassa noin vuosina 1904–1908. Julkinen läpimurto tapahtui Pariisin Salon d'Automnessa syksyllä 1905, Salle VII:ssä. Keskeiset taiteilijat: Henri Matisse (1869–1954) ja André Derain (1880–1954). Nimen keksi kriitikko Louis Vauxcelles, ja se julkaistiin Gil Blas -lehdessä 17. lokakuuta 1905. Keskeiset teokset: Matissen Femme au chapeau (1905) ja Le bonheur de vivre (1905–06), Derainin Arbres à Collioure (1905). Fauvistisen teoksen ennätyshinta: Derainin Arbres à Collioure, noin 24,2 miljoonaa dollaria Sotheby'sissa Lontoossa vuonna 2010.

Taustaa – skandaali vuoden 1905 Salon d'Automnessa

Vuoden 1905 syyssalongista tuli yksi taidehistorian puhutuimmista näyttelyistä. Salle VII:ssä oli esillä Matissen, Derainin, Vlaminckin ja heidän tovereidensa maalauksia – kankaita, joiden värit räjähtivät puhtaudeltaan kyseenalaisina, säihkyvinä sävyinä ja rikkoivat täysin akateemisen perinteen. Keskellä huonetta seisoi kuvanveistäjä Albert Marquen pieni, tavanomainen, renessanssivaikutteinen rintakuva. Kontrasti sai taidekriitikko Louis Vauxcellesin huudahtamaan, että se oli kuin ”Donatello chez les fauves” – Donatello villipetojen keskellä. Kommentti julkaistiin 17. lokakuuta 1905 päivälehti Gil Blasissa, ja se antoi liikkeelle sen nimen. Pilkaksi tarkoitettu nimitys vakiintui nopeasti, ja taiteilijat itsekin hyväksyivät sen.

Eniten kohua herättänyt yksittäinen maalaus oli Matissen Femme au chapeau (Nainen hattu päässä), muotokuva hänen vaimostaan Améliesta, maalattuna rohkein, näennäisen mielivaltaisin värivedoin. Yleisö ja lehdistö reagoivat pilkalla ja suuttumuksella. Teos sai kuitenkin myös ensimmäiset ihailijansa: yhdysvaltalaiset keräilijät, sisarukset Leo ja Gertrude Stein, ostivat maalauksen suoraan vuoden 1905 salongista, vaikka Leo Stein itse kuvaili ensivaikutelmaansa näin: ”inhottavinta värisotkua, mitä olen koskaan nähnyt”. Ostosta tuli yhden modernismin tärkeimmistä kokoelmista alkusysäys.

Skandaali ei ollut vähäpätöinen – se merkitsi hetkeä, jolloin moderni maalaustaide hylkäsi lopullisesti jäljentämisen ihanteen. Nuoremmalle taiteilijasukupolvelle fauvistien vapaus käyttää värejä antoi luvan mennä vielä pidemmälle. Se, että liike herätti niin voimakkaita reaktioita, osoittaa, kuinka syvään juurtunut käsitys taiteesta oli yhä: sen tuli kuvata näkyvää mahdollisimman uskollisesti.

Salon d'Automne oli perustettu vain kaksi vuotta aiemmin, vuonna 1903, turvapaikaksi taiteilijoille, jotka oli suljettu ulos konservatiivisemmista virallisista salongeista. Juuri siksi siitä tuli näyttämö, jossa uudelle oli tilaa. Fauvistien maalaukset saattoivat ylipäätään olla esillä yhdessä omassa huoneessaan tämän avoimemman ilmapiirin ansiosta. Kritiikki oli silti ankaraa: useat arvostelijat puhuivat "maalipurkista, joka oli heitetty yleisön kasvoille", ja kävijät nauroivat avoimesti maalauksille. Huomio – myös kielteinen – teki nuoret taiteilijat yhdessä yössä tunnetuiksi ja houkutteli heidän luokseen keräilijöitä, taidekauppiaita ja seuraajia. Skandaali toimi paradoksaalisesti liikkeen tehokkaimpana lanseerauksena.

Fauvismin tärkeimmät taiteilijat ja teokset

Fauvismi oli lyhyt mutta intensiivinen taidesuuntaus, ja sen perintö on harvojen keskeisten hahmojen harteilla. Matisse ja Derain veivät kehitystä eteenpäin ratkaisevana kesänä 1905, jolloin he maalasivat rinnakkain pienessä Välimeren satamassa Colliouressa Etelä-Ranskassa. Siellä, kimmeltävässä katalonialaisessa valossa, kypsyi fauvistinen tyyli.

"Unelmoin tasapainon, puhtauden ja rauhan taiteesta." – Henri Matisse, teoksesta Notes d'un peintre, 1908

Henri Matisse – Femme au chapeau ja Elämän ilo

Henri Matisse (1869–1954) oli fauvismin älyllinen ja taiteellinen johtaja. Kokeiltuaan impressionismin valoa ja Georges Seuratin pointillismia hän saavutti teoksessa Femme au chapeau (1905) uuden vapauden, jossa väri irtautui täysin aiheesta. Seuraavana vuonna hän sai valmiiksi teoksen Le bonheur de vivre (Elämän ilo, 1905–06), suuren sommitelman alastomista hahmoista idyllisessä maisemassa, jossa aaltoilevat linjat ja puhtaat väripinnat luovat unelman harmoniasta. Maalausta pidetään yhtenä modernismin perusteoksista, ja se viittaa jo fauvismin tuolle puolen Matissen myöhempään monumentaaliseen pelkistämiseen.

André Derain – Collioure ja Lontoo

André Derain (1880–1954) oli Matissea nuorempi mutta yhtä rohkea aisapari. Hänen kesällä 1905 Colliouressa maalaamansa kankaat, kuten Arbres à Collioure, kuuluvat liikkeen ehdottomiin huippuihin. Juuri tästä aiheesta tehty maalaus myytiin vuonna 2010 Sotheby'sin huutokaupassa Lontoossa noin 24,2 miljoonalla dollarilla (noin 16,3 miljoonalla punnalla), mikä oli tuolloin fauvistisen teoksen ennätys. Taidekauppias Ambroise Vollardin kannustamana Derain matkusti vuonna 1906 Lontooseen, jossa hän maalasi noin kolmekymmentä teosta Thamesista ja kaupungin silloista. Maalauksissa, kuten Charing Cross Bridge, hän muutti Lontoon sumun vaaleanpunaisen, oranssin ja smaragdinvihreän huumaksi.

Maurice de Vlaminck ja muut fauvistit

Ratkaisevan sysäyksen antoi myös Paul Signac ja uusimpressionismi, jonka tieteellistä väriteoriaa Matisse kokeili kesällä 1904 Saint-Tropez’ssa ennen kuin irtautui siitä kohti vapaampaa värinkäyttöä. Fauvistit omaksuivat divisionismilta oivalluksen, että vierekkäiset värit vaikuttavat toisiinsa, mutta hylkäsivät pienet, järjestelmälliset pisteet leveiden, spontaanien siveltimenvetojen hyväksi.

Maurice de Vlaminck (1876–1958), itseoppinut ja temperamenttinen, kehuskeli sillä, ettei ollut koskaan astunut jalallaan museoon, ja maalasi Chatoun maisemansa puristamalla maalia suoraan tuubista kankaalle. Albert Marquet toi mukaan rauhallisempia ja harkitumpia satamanäkymiä, kun taas Kees van Dongen ja Raoul Dufy toivat fauvistisen paletin muotokuviin ja koristeelliseen maalaustaiteeseen. Georges Rouault kulki varhain omaa, synkempää tietään. Yhdessä he muodostivat löyhästi yhteenkuuluvan piirin, jota yhdisti muutaman vuoden ajan sama vakaumus: väri itsessään pystyi kannattelemaan taideteosta.

Tekniikka, väri ja tyyli – fauvismin tunnusmerkit

Fauvistisen maalauksen tunnistaa heti sen tinkimättömästä puhtaan värin käytöstä. Fauvistit jatkoivat jälki-impressionismin oppeja – erityisesti Vincent van Goghin ilmaisuvoimaisia siveltimenvetoja, Paul Gauguinin tasaisia väripintoja ja Paul Cézannen jäsenneltyä sommittelua – mutta veivät värin pisteeseen, jota kukaan ei ollut aiemmin uskaltanut tavoitella. Tässä ovat kolme tärkeintä tunnuspiirrettä.

Puhdas väri suoraan tuubista

Fauvistit jättivät usein värit sekoittamatta paletilla. Sen sijaan he levittivät intensiivisiä, sekoittamattomia sävyjä vierekkäin kankaalle. Kesällä 1905 Colliouressa Matisse ja Derain kehittivät tämän menetelmän huippuunsa niin, että jokainen siveltimenveto säilytti täyden kirkkautensa. Tuloksena oli kuvia, jotka näyttivät säteilevän sisältäpäin ja olivat paljon voimakkaampia kuin luonnon todellinen valo pystyi toistamaan.

Vastavärit ja optinen jännite

Keskeinen periaate oli asettaa vastavärit vastakkain – punainen vihreää, oranssi sinistä ja keltainen violettia vasten. Kun tällaiset vastaparit kohtaavat, ne voimistavat optisesti toisiaan ja luovat värähtelevää energiaa. Fauvistit käyttivät tätä tietoisesti rakentaakseen kuvan jännitettä värin avulla valon ja varjon sijaan, kuten perinne edellytti.

Yksinkertaistetut muodot ja näkyvät siveltimenvedot

Fauvistit yksinkertaistivat muotoja, antoivat siveltimenvedoille selkeän, usein karkean luonteen ja jättivät kankaan valkoisen pohjan pilkistämään väripintojen välistä. Perspektiivi ja yksityiskohtaisuus saivat väistyä välittömän ilmaisun tieltä. Tämä litteys ja kuvan pinnan korostaminen pintana, ei ikkunana todellisuuteen, antoivat ratkaisevan sysäyksen koko modernin taiteen kehitykselle 1900-luvulla.

Kaiken kaikkiaan juuri tämä yhdistelmä – puhdas väri, tietoiset komplementtikontrastit ja yksinkertaistettu muoto – tekee fauvistisista teoksista niin vaikuttavia myös pienessä koossa. Kuvat on sommiteltu toimimaan kauempaa katsottuina, ja ne kestävät pienentämisen menettämättä hehkuaan, sillä ilmaisun perustana ovat laajat väripinnat hienojen yksityiskohtien sijaan. Tämä selittää, miksi Matisse ja Derain toimivat niin hyvin taideprintteinä ja miksi heidän kuvamaailmastaan on tullut olennainen osa modernia sisustusta. Fauvistinen sommitelma koskettaa ilman selityksiä; se puhuttelee suoraan väriensä kautta, aivan kuten taiteilijat tarkoittivat.

Fauvismin perintö ja ruotsalainen yhteys

Fauvismi oli yhtenäisenä liikkeenä lyhytikäinen, mutta sen vaikutus oli valtava. Jo vuosina 1907–1908 taiteilijapiiri alkoi hajota, kun useat taiteilijoista etsivät uusia suuntia ja Cézanne-retrospektiivi sekä kubismin nousu veivät huomiota muualle.

Fauvismista ekspressionismiin ja abstraktioon

Matissen kohdalla fauvismi ei ollut päätepiste vaan ponnahduslauta. Seuraavien vuosikymmenten aikana hän yksinkertaisti ilmaisuaan yhä enemmän, kunnes loi elämänsä ehtoopuolella kuuluisat paperileikkauksensa. Vuoden 1905 vapautunut väri kulki hänen mukanaan loppuun asti ja muodosti perustan yhdelle 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista taiteilijanurista. Myös Derain muuttui: tavattuaan Cézannen ja tutustuttuaan afrikkalaiseen kuvanveistoon hän hylkäsi fauvismin hehkuvan paletin hillitymmän, klassisvaikutteisen tyylin hyväksi.

Fauvismin vapauttama väri inspiroi suoraan saksalaista ekspressionismia, jossa Die Brücken ja Der Blaue Reiterin kaltaiset ryhmät veivät emotionaalista värinkäyttöä pidemmälle. Derainin ja Braquen matka kohti yksinkertaistettua muotoa viitoitti suoraan tietä kubismiin, ja puhdas, itsenäinen väri raivasi tietä Wassily Kandinskyn kaltaisten taiteilijoiden täysin abstraktille taiteelle. Fauvistien oivalluksesta – että väri ja muoto voivat välittää merkityksiä esittämättä mitään – tuli yksi modernismin peruskivistä.

Fauvismi ja ruotsalainen taide

Fauvismi sai varhain vastakaikua Ruotsissa. Matissen Marokon maisemat päätyivät Ruotsin kansallismuseoon jo vuonna 1917 lahjana norjalaiselta taidekauppiaalta Walther Halvorsenilta, joka oli itse ollut Matissen oppilas. Tämä teos ja muita varhaisia modernistisia teoksia siirrettiin vuonna 1998 Kansallismuseosta Tukholman Moderna Museetiin, joka hallinnoi nykyään Ruotsin merkittävintä 1900-luvun alun taiteen kokoelmaa, johon kuuluu muun muassa Matissen ja Picasson teoksia. Moderna Museetissa järjestettiin lisäksi suuri Matisse-retrospektiivi 3. marraskuuta 1984–6. tammikuuta 1985, ja se nousi museon suosituimpien näyttelyiden joukkoon. Useat niin sanotun vuoden 1909 miesten sukupolven ruotsalaistaiteilijat saivat voimakkaita vaikutteita Ranskan väri-ilmaisun vallankumouksesta.

Kiinnostus fauvismiin elää yhä vahvana maailmalla. Näyttely Vertigo of Color: Matisse, Derain, and the Origins of Fauvism oli esillä New Yorkin Metropolitan Museum of Artissa ja sen jälkeen Houstonin Museum of Fine Artsissa 25. helmikuuta – 27. toukokuuta 2024, ja esillä oli 65 teosta. San Francisco Museum of Modern Art (SFMOMA) puolestaan rekonstruoi 16. toukokuuta – 13. syyskuuta 2026 näyttelyssään Matisse's Femme au chapeau: A Modern Scandal vuoden 1905 Salle VII:n – osoituksena siitä, että Salon d'Automnen aikainen kohu kiehtoo yhä yli vuosisataa myöhemmin.

Fauvismi kotona – puhtaita värejä sisustukseen

Harva taidesuuntaus sopii värikkääseen sisustukseen yhtä hyvin kuin fauvismi. Siinä missä suuri osa nykytaiteesta leikittelee hillityillä sävyillä, fauvistinen juliste tuo tilaan annoksen puhdasta, itsevarmaa väriä ilman tarvetta vaihtaa kaikkia huonekaluja. Fauvistien selkeiden väripintojen ja yksinkertaisten muotojen ansiosta heidän kuvamaailmansa toimii erinomaisesti painettuna. 50×70 senttimetrin julisteesta tulee luonteva katseenvangitsija sohvan tai lipaston yläpuolelle, kun taas pienemmät, 30×40 senttimetrin kokoiset julisteet sopivat hyvin osaksi kokonaisuutta.

Vinkki: Anna yhden fauvistisen julisteen hallita tilaa. Nosta siitä jokin voimakkaimmista väreistä – esimerkiksi säihkyvä oranssi tai syvä vihreä – lähellä olevaan tyynyyn, maljakkoon tai kirjan selkämukseen. Näin syntyy harkittu kokonaisuus, joka yhdistää taiteen huoneeseen, aivan kuten fauvistit itse tasapainottivat vastavärejään.

Sijoita fauvistinen juliste huoneeseen

Värikäs taideteos kaipaa ympärilleen tilaa – ja tarvitsee sitä. Kun ripustat sen yksin rauhallista, vaaleaa seinää vasten, värit pääsevät oikeuksiinsa. Jos haluat luoda tauluseinän, fauvistinen juliste toimii värikkäänä ankkurina neutraalimpien vedosten joukossa. Yksinkertainen, kapea musta, valkoinen tai vaaleapuinen kehys rajaa teoksen kilpailematta sen kanssa. Inspiraatiota löydät oppaastamme, jossa neuvomme, miten luot tauluseinän.

Kodinsisustus fauvismin väripaletilla

Sinun ei tarvitse omistaa Matissen teosta omaksuaksesi fauvismin ajattelutavan. Sen perusperiaatteen – muutaman puhtaan, voimakkaan värin yhdistämisen harkituiksi vastapareiksi – voi tuoda suoraan osaksi huonetta. Yhdistä lämmin ja viileä sävy, pidä muut pinnat rauhallisina ja anna taiteen määrätä tunnelma. Lue lisää siitä, miten voit sisustaa julisteilla ja kehystää taidetta oikein. Lisää inspiraatiota tämän vuoden suuntauksista löydät kauden sisustusvinkeistämme.

Fauvismin historian aikajana

Fauvismin ydinvaihe kesti vain muutaman vuoden, mutta sen esihistoria ja jälkivaikutukset ulottuvat vuosikymmenten ajalle. Tässä ovat tärkeimmät käännekohdat aikajärjestyksessä.

1869 – Henri Matisse syntyy Le Cateau-Cambrésis'ssä Pohjois-Ranskassa.
1880 – André Derain syntyy Chatoussa Pariisin ulkopuolella.
1899–1904 – Matisse kokeilee impressionismia ja Seuratin pointillismia ja lähestyy puhtaita värejä.
Kesä 1905 – Matisse ja Derain maalaavat yhdessä Colliouressa ja kehittävät fauvismin kypsän tyylin.
Syksy 1905 – Salon d'Automne avautuu; teokset ovat esillä Salle VII:ssä, ja Louis Vauxcelles keksii nimityksen ”les fauves” 17. lokakuuta Gil Blas -lehdessä.
1905 – Leo ja Gertrude Stein ostavat Matissen teoksen Femme au chapeau suoraan näyttelystä.
1905–06 – Matisse saa valmiiksi teoksen Le bonheur de vivre; Derain matkustaa Lontooseen ja maalaa kolmisenkymmentä teosta.
1907 – Liike alkaa hajota; Cézannen retrospektiivi ja kubismin nousu suuntaavat huomion muualle.
1908 – Fauvismi lakkaa käytännössä olemasta yhtenäinen liike, kun taiteilijat lähtevät eri teille.
1917 – Matisse Marokon maisemat lahjoitetaan Ruotsin Kansallismuseolle.
1990 – Sarah Steinin perilliset testamenttaavat teoksen Femme au chapeau SFMOMA:lle.
2010 – Derainin Arbres à Collioure myydään Sotheby'sissa noin 24,2 miljoonalla dollarilla.
2026 – SFMOMA luo näyttelyssä A Modern Scandal uudelleen Salle VII:n.

Läheiset taidesuuntaukset ja taiteilijat

Fauvismi on modernin taiteen läpimurron ytimessä, ja se liittyy läheisesti sekä sitä edeltäneeseen että sitä seuranneeseen taiteeseen. Liikkeen keskeistä hahmoa tarkastelemme lähemmin Henri Matissen sivulla. Värivallankumous jatkoi suoraan postimpressionismin ja sen uranuurtajien, kuten Vincent van Goghin ja Paul Cézannen, jalanjäljissä. Samassa salissa Salon d'Automne -näyttelyssä vuonna 1905 oli esillä myös Henri Rousseau suurella kankaallaan Nälkäinen leijona syöksyy antiloopin kimppuun. Matissen pohjoismaisista oppilaista Sigrid Hjertén toi fauvistisen väriopin Ruotsiin vuonna 1911. Hänen sukupolvensa kokoontui ruotsalaiseen taiteilijaryhmään De unga ja De åtta, joka perustettiin vuonna 1907 ja jonka jäseniä kutsuttiin ”ruotsalaisiksi fauvisteiksi”.

Myöhemmin fauvismin vapautunut värinkäyttö johti ekspressionismiin, kun taas muodon pelkistäminen viittasi kubismiin. Jos haluat tutustua kaikkiin aikakausiin ja suuntauksiin yhdestä paikasta, löydät ne tietopankistamme. Voit syventyä aiheeseen myös ulkoisten lähteiden avulla, kuten Wikipedian fauvismia käsittelevässä artikkelissa, Taten taidesanastossa ja Moderna Museetin kokoelmissa.

Tutustu fauvismin ilmaisuun valikoimassamme: selaa tunnettujen taiteilijoiden teoksia, tutustu värikkäisiin abstrakteihin julisteisiin, löydä pelkistettyjä graafisia julisteita ja tyylikkäitä chic-julisteita.

Usein kysyttyä fauvismista

Haluatko tuoda fauvismin rohkean värikielen omaan kotiisi? Tutustu valikoimaamme tunnettujen taiteilijoiden julisteita ja löydä aihe, joka saa huoneen loistamaan – aivan kuten fauvistit aikoinaan antoivat värin puhua puolestaan.