Ekspressionismi – taidesuuntauksen historia, taiteilijat ja tunnusmerkit

Ekspressionismi on yksi modernismin vaikutusvaltaisimmista taidesuuntauksista. Se syntyi saksalaisessa kulttuuripiirissä 1900-luvun taitteessa, kun uusi taiteilijasukupolvi käänsi selkänsä todellisuuden objektiiviselle jäljentämiselle ja antoi sisäisten tunteiden ohjata väriä, muotoa ja viivaa. Maailman kuvaamisen sijaan sellaisena kuin se näytti, ekspressionistit halusivat maalata sen, miltä se tuntui sisimmässä – ahdistuksen, hurmoksen, yksinäisyyden ja kaipuun. Tuloksena syntyi kuvakieli, jossa kirkkaat, hillittömät värit, vääristyneet hahmot ja voimakkaat siveltimenvedot poikkesivat radikaalisti 1800-luvun akateemisista ihanteista.

Liike sai järjestäytyneen muotonsa kahdessa taiteilijaryhmässä: Die Brücke, joka perustettiin Dresdenissä vuonna 1905, ja Der Blaue Reiter, joka perustettiin Münchenissä vuonna 1911. Yhdessä ne muuttivat saksalaisen taiteen yhdeksi modernismin merkittävimmistä saavutuksista ja innoittivat kaikkea Edvard Munchin ahdistuneista hahmoista sodanjälkeiseen abstraktiin ekspressionismiin New Yorkissa. Tässä oppaassa perehdytään ekspressionismin historiaan, sen tärkeimpiin taiteilijoihin ja teoksiin, sille ominaisiin tekniikoihin, ruotsalaiseen ja pohjoismaiseen perintöön sekä siihen, miten voit itse antaa ekspressionistiselle taiteelle paikan omassa kodissasi.

Sisältö
↓ Mitä ekspressionismi on?
↓ Ekspressionismin historia ja synty
↓ Tärkeimmät teokset ja taiteilijat
↓ Tekniikka, tyyli ja taiteellinen tunnusmerkki
↓ Ekspressionismin perintö ja vaikutus
↓ Ruotsalainen ja pohjoismainen ekspressionismi
↓ Ekspressionismi kodissa – sisustusopas
↓ Aikajana – tärkeät vuosiluvut
↓ Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset ja taiteilijat
↓ Usein kysyttyä ekspressionismista

Mitä ekspressionismi on?

Ekspressionismi on modernistinen taidesuuntaus, joka syntyi Saksassa ja Itävallassa 1900-luvun alkupuolella, suunnilleen vuosina 1905–1925, vastareaktiona teollisuusyhteiskunnan kylmyydelle, suurkaupungin vieraantuneisuudelle ja akateemisen taiteen säännöille. Itse sana tulee latinan sanasta expressio – ilmaista tai puristaa ulos – ja kiteyttää suuntauksen ytimen: taiteilijan tuli puristaa sisäiset kokemuksensa kankaalle sen sijaan, että hän jäljentäisi ulkoista todellisuutta. Siinä missä impressionistit olivat sukupolvea aiemmin tavoittaneet verkkokalvolle piirtyvät valon ohikiitävät vaikutelmat, ekspressionistit käänsivät katseensa sisäänpäin, sielun tilaan.

Ekspressionismille ovat tunnusomaisia voimakkaat, usein epäluonnolliset värit, pelkistetyt ja vääristyneet muodot, vinot perspektiivit ja dramaattinen lataus. Taivas voitiin maalata verenpunaiseksi, kasvot vihreiksi ja katu vääntyä epämukaviin kulmiin – kaiken tarkoituksena oli voimistaa tunnetta. Käsite syntyi noin vuonna 1911, ja se laajeni nopeasti käsittämään maalaustaiteen lisäksi grafiikan, kuvanveiston, kirjallisuuden, teatterin ja elokuvan. Vuoden 1920 ekspressionistista mykkäelokuvaa Tohtori Caligarin kabinetti pidetään yhtenä elokuvahistorian varhaisimmista ja vaikutusvaltaisimmista esimerkeistä.

On tärkeää ymmärtää, ettei ekspressionismi koskaan ollut yhtenäinen tyyli, jolla olisi ollut yhteinen manifesti, vaan pikemminkin asenne ja yhteinen pyrkimys, jotka saivat erilaisia muotoja eri taiteilijoiden ja kaupunkien käsissä. Dresdenin Die Brücke tavoitteli raakaa ja alkukantaista, Münchenin Der Blaue Reiter henkistä ja abstraktia, kun taas Egon Schielen ympärille muodostunut wieniläispiiri vaali psykologista ja ruumiillista intensiteettiä. Heitä kaikkia yhdisti vakaumus siitä, ettei taiteen tehtävänä ollut jäljitellä luontoa vaan kuvata inhimillistä kokemusta kaikkine huolineen, iloineen ja haavoittuvuuksineen. Tämä ajatus osoittautui erittäin elinvoimaiseksi ja leimasi suuren osan 1900-luvun taiteesta.

Pikatiedot: Syntypaikka: Saksa, 1900-luvun alku (noin 1905–1925). Tärkeimmät ryhmät: Die Brücke (Dresden, perustettu 1905) ja Der Blaue Reiter (München, perustettu 1911). Keskeisiä taiteilijoita: Ernst Ludwig Kirchner, Erich Heckel, Karl Schmidt-Rottluff, Emil Nolde, Wassily Kandinsky, Franz Marc, Egon Schiele. Edelläkävijöitä: Edvard Munch ja Vincent van Gogh. Tunnuspiirteitä: voimakkaat värit, vääristyneet muodot, tunteiden ilmaiseminen kuvaamisen sijaan. Huutokauppaennätys: Kirchnerin Berliner Strassenszene (1913) myytiin 34 miljoonalla dollarilla Christie'sillä New Yorkissa 8. marraskuuta 2006. Ruotsalainen yhteys: Tukholman Moderna Museet omistaa laajan saksalaisen ekspressionismin kokoelman, johon kuuluu noin 180 teosta.

Ekspressionismin historia ja synty

Ekspressionismi ei syntynyt tyhjiössä. Se jatkoi jälki-impressionismin perinnettä ja kahden taiteilijan työtä, joka viitoitti tietä suoraan uuteen: norjalaisen Edvard Munchin, jonka vuonna 1893 maalattu Huuto ilmensi puhdasta eksistentiaalista ahdistusta, ja hollantilaisen Vincent van Goghin, jonka värien värinä ja hermostuneet siveltimenvedot osoittivat, että maalaustaide voi kantaa tunnetta eikä vain kuvata aiheita. Kun nuori saksalainen taiteilijapolvi järjestäytyi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, pohja oli jo luotu.

Die Brücke – Dresden 1905

Neljä arkkitehtiopiskelijaa – Ernst Ludwig Kirchner, Fritz Bleyl, Erich Heckel ja Karl Schmidt-Rottluff – perusti 7. kesäkuuta 1905 taiteilijaryhmän Die Brücke (Silta) Dresdenissä. Nimi viittasi siltaan kohti tulevaisuuden taidetta. Ryhmä etsi rosoista ja välitöntä ilmaisua sekä ammensi vaikutteita keskiaikaisista saksalaisista puupiirroksista, afrikkalaisista ja oseanialaisista veistoksista sekä voimakkaista väreistä. Se kuvasi suurkaupungin hermostuneisuutta, luonnossa kylpeviä ihmisiä ja sirkusmaailmaa pelkistetyin muodoin ja rikkonaisin perspektiivein. Emil Nolde, Max Pechstein ja Otto Mueller liittyivät mukaan myöhemmin. Die Brücke hajosi vuonna 1913 kahdeksan intensiivisen vuoden ja lähes kahdeksankymmenen yhteisnäyttelyn jälkeen, mutta oli siihen mennessä jo synnyttänyt kokonaisen taidesuuntauksen.

Der Blaue Reiter – München 1911

Münchenissä perustettiin vuonna 1911 toinen suuri taiteilijaryhmä, Der Blaue Reiter (Sininen ratsastaja), jonka ympärille kokoontuivat Wassily Kandinsky ja Franz Marc. Toisin kuin Die Brücken kaupunkilainen rosoisuus, tämä ryhmä suuntautui hengellisyyteen ja symboliikkaan sekä Kandinskyn tapauksessa puhtaaseen abstraktioon. Vuonna 1912 ryhmä julkaisi vaikutusvaltaisen almanakan Der Blaue Reiter, ohjelmajulistuksen, jossa eurooppalainen taide asetettiin kansantaiteen ja Euroopan ulkopuolisten perinteiden rinnalle. Franz Marcin sinisistä hevosista ja Kandinskyn yhä hajanaisemmista sommitelmista tuli vertauskuvia taiteelle, joka pyrki ilmaisemaan sisäistä välttämättömyyttä ulkoisen muodon sijaan.

Wien ja itävaltalainen ekspressionismi

Saksalaisten ryhmien rinnalla Wienissä kehittyi oma, psykologisesti latautuneempi ekspressionisminsa. Johtaviksi nimiksi nousivat Egon Schiele ja Oskar Kokoschka, joiden teoksissa nähtiin riutuneita, vääntyneitä vartaloita ja kaunistelematonta seksuaalisuuden, haavoittuvuuden ja kuolemantietoisuuden kuvausta. Itävaltalainen ekspressionismi kävi tiivistä vuoropuhelua Wienin separatismin ja Gustav Klimtin kanssa, mutta korvasi tämän kultahohtoisen koristeellisuuden kulmikkaammalla ja ahdistuneemmalla viivalla. Wienissä 11. huhtikuuta–31. elokuuta 2025 esillä ollut Experiment Expressionism -näyttely kokosi yhteen Schielen ja Kokoschkan teoksia sekä Kirchnerin ja Nolden teoksia.

Ekspressionismin tärkeimmät teokset ja taiteilijat

Ekspressionismiin kuuluu yksi modernin taiteen tunnetuimmista teoksista – Munchin Huuto – mutta myös pitkä rivi mestariteoksia, jotka nykyään riippuvat maailman johtavissa museoissa ja joiden hinnat kohoavat huimaaviin lukemiin huutokaupoissa. Pastelliversio Huudosta myytiin vuonna 2012 Sotheby's-huutokaupassa New Yorkissa 119,9 miljoonalla dollarilla. Se oli tuolloin huutokaupassa myydyn taideteoksen maailmanennätys.

"En maalaa sitä, mitä näen, vaan sitä, mitä olen nähnyt." – Edvard Munchin nimiin pantu sitaatti. Munch raivasi tietä ekspressionismille.

Edvard Munch – Huuto

Vuonna 1893 luotu Huuto on ekspressionismin tunnetuin edeltäjä ja eksistentiaalisen ahdistuksen ikoni. Veripunaisen taivaan alla näkyvä aaltoileva hahmo ei ilmaise mitään tiettyä tapahtumaa vaan mielentilaa, ja Munch palasi aiheeseen useissa maalauksissa, pastellitöissä ja litografioissa. Munchin omien muistiinpanojen mukaan hän sai idean kävelyllä, kun taivas värjäytyi yhtäkkiä veripunaiseksi ja hänestä tuntui, että luonnon halki kulki loputon huuto. Hänen kykynsä saada maisema itsessään väreilemään sisäisestä levottomuudesta ja saada maan ja taivaan kaartuvat linjat myötäilemään hahmon ahdistusta teki hänestä suoran inspiraation lähteen Die Brücke -ryhmälle ja sitä seuranneelle saksalaiselle ekspressionismille. Lue lisää syventävästä artikkelistamme Edvard Munchista ja Huudosta.

Ernst Ludwig Kirchner – Berliinin katunäkymät

Kirchneriä pidetään Die Brücken johtohahmona. Hänen vuosina 1913–1915 maalaamaansa Berliinin katunäkymien sarjaa pidetään usein hänen taiteellisen uransa huippuna, ja se kuuluu saksalaisen ekspressionismin ehdottomiin mestariteoksiin. Seitsemän maalausta kuvaavat suurkaupungin kylmyyttä ja naishahmoja hermostuneella, kulmikkaalla tyylillä. Vuodelta 1913 peräisin oleva Berliner Strassenszene myytiin vuonna 2006 34 miljoonalla dollarilla, ja sen hankki New Yorkin Neue Galerie. MoMA-museo kokosi myöhemmin koko sarjan huomattua huomiota herättäneeseen näyttelyyn Kirchner and the Berlin Street. Kirchner kuvasi tässä modernin ihmisen juurettomuutta anonyymissä suurkaupungissa tarkkanäköisesti tavalla, jota harvat aikalais­taiteilijat tavoittivat.

Wassily Kandinsky ja tie kohti abstraktiota

Der Blaue Reiter -ryhmässä Wassily Kandinsky vei ekspressionismin äärimmäiseen muotoonsa: puhtaaseen abstraktioon. Kompositioissaan hän vähitellen häivytti tunnistettavan aiheen ja antoi värien ja muotojen välittää puhtaasti hengellistä sisältöä. Hänen kirjoituksestaan Taiteen henkisestä sisällöstä (1911) tuli yksi modernismin tärkeimmistä teoreettisista teksteistä. Syvenny aiheeseen sivullamme Wassily Kandinskysta ja abstrakteista kompositioista.

Franz Marc ja eläinten henkisyys

Kandinskyn rinnalla toimi Franz Marc, jonka teoksia leimasi lähes uskonnollinen kunnioitus eläimiä kohtaan. Maalauksissa, kuten Suuret siniset hevoset (1911), Marc käytti värejä symbolisesti: sininen edusti henkisyyttä ja maskuliinisuutta, keltainen iloa ja naisellisuutta, punainen aineellisuutta ja väkivaltaa. Marc näki eläimet puhtaampina ja alkuperäisempinä kuin ihmiset ja etsi niiden kautta harmoniaa, jonka hän katsoi modernin sivilisaation menettäneen. Hänen taiteilijanuransa katkesi traagisesti, kun hän kaatui Verdunissa vuonna 1916 vain 36-vuotiaana – yhtenä monista esimerkeistä siitä, kuinka ensimmäinen maailmansota niitti ekspressionistista sukupolvea.

Tekniikka, tyyli ja taiteellinen omaleimaisuus

Ekspressionistisen teoksen tunnistaa lähes aina jo kaukaa. Tekniikka perustui tietoisesti poikkeamiseen luonnonmukaisuudesta, ja Moderna Museetin näyttelyssä Tysk expressionism Brücken tyyliä kuvataan juuri selkeiden värien, pelkistettyjen muotojen, rikkonaisen perspektiivin ja suurten väripintojen maalaukseksi, jossa ilmaistaan tunteita ulkoisen todellisuuden sijaan.

Väri tunteiden kielenä

Ekspressionisteilla väri ei ollut koskaan kuvailevaa vaan tunteisiin vetoavaa. Se irrotettiin luonnollisesta esikuvastaan, ja sen tehtäväksi tuli ilmaista tunnelmaa: aggressiivinen punainen, melankolinen sininen, kuumeinen keltainen. Innoitusta saatiin yhtäältä Van Goghin voimakkaasta väripaletista ja toisaalta Ranskan fauvisteilta, joiden keskeinen taiteilija oli Henri Matisse. Brücke-taiteilijat levittivät usein värit suoraan tuubista suurina, sekoittamattomina pintoina, mikä teki kuvista välittömästi ja toisinaan järkyttävän säihkyviä.

Vääristely ja pelkistetty muotokieli

Toinen peruspilari oli tietoinen vääristely. Vartaloita pidennettiin ja väänneltiin, kasvot pelkistettiin naamionkaltaisiksi merkeiksi ja tila kallistui epämukaviin kulmiin. Tästä suuri osa oli peräisin saksalaisesta puupiirroksesta, graafisesta tekniikasta, jonka Die Brücke elvytti ja joka sopi liikkeen tarpeeseen luoda voimakkaita kontrasteja ja kulmikkaita ääriviivoja. Puupiirroksesta tuli ekspressionismin tunnusomainen tekniikka, ja se levisi julisteiden, kirjojen ja aikakauslehtien kautta kauas taidesalongien ulkopuolelle.

Tekniikkaan kuului myös tietoinen akateemisesta viimeistelystä irtisanoutuminen. Siveltimenvedot saivat näkyä, pinnat jätettiin usein rosoisiksi ja keskeneräisiksi, ja sommittelut rakennettiin jännitteiden eikä klassisen tasapainon varaan. Monet ekspressionistit saivat lisäksi innoitusta siitä, mitä he kutsuivat primitiiviseksi taiteeksi – afrikkalaisista naamioista, oseaanisesta kuvanveistosta ja eurooppalaisesta kansantaiteesta – joita he pitivät aidompina ja teeskentelemättömämpinä kuin länsimaisen perinteen ihannoituja muotoja. Tämä kiinnostus, jota jakoivat myös aikalaiset kuten Pablo Picasso, ei ollut ongelmaton, ja sitä on viime vuosina tarkasteltu kriittisesti; Amsterdamin Stedelijk-museon näyttely Kirchner and Nolde: Expressionism. Colonialism. valotti juuri sitä, miten kolonialistinen katse väritti liikkeen viehtymystä Euroopan ulkopuoliseen.

Ekspressionismin perintö ja kulttuurivaikutus

Ekspressionismin vaikutus ulottuu paljon 1900-luvun alun Saksan ulkopuolelle ja näkyy yhä taiteessa, elokuvissa ja muotoilussa. Harva taidesuuntaus on jättänyt yhtä pysyvän jäljen siihen, miten ymmärrämme värin ja tunteiden välisen yhteyden, ja sen ajatukset palaavat jatkuvasti nykymaalauksessa, kuvituksessa ja graafisessa suunnittelussa. Liikkeen historiaan kuuluu kuitenkin myös synkkä luku: natsien modernin taiteen vaino, joka lähes hävitti ekspressionismin sen kotimaassa muutamaksi vuodeksi, ennen kuin se voitiin elvyttää sodan jälkeen.

”Entartete Kunst” ja vuoden 1937 kielto

Kun natsit nousivat valtaan, ekspressionismi leimattiin ”entartetiksi” – rappiolliseksi – ja vuonna 1937 Münchenissä järjestettiin pahamaineinen propagandanäyttely Entartete Kunst, jossa Kirchnerin, Nolden ja monien muiden teoksia ripustettiin esille pilkattaviksi. Saksan museoista takavarikoitiin tuhansia teoksia. Kunsthalle Mannheim, jossa oli yksi Saksan ensimmäisistä ekspressionistisen taiteen museokokoelmista, kärsi kovasti; museon näyttely Kirchner, Lehmbruck, Nolde (26. syyskuuta 2025–11. tammikuuta 2026) kertoo juuri tuosta historiasta 50 maalauksen, 30 veistoksen ja 100 grafiikanlehden avulla. Vaino ajoi Kirchnerin maanpakoon ja vaikutti hänen kuolemaansa vuonna 1938.

Abstrakti ekspressionismi ja sodanjälkeinen aika

Toisen maailmansodan jälkeen uusi sukupolvi New Yorkissa omaksui perinnön abstraktissa ekspressionismissa, jossa Mark Rothkon ja Jackson Pollockin kaltaiset taiteilijat antoivat värin ja eleen välittää koko tunnepitoisen sisällön. Yhteys on selvä: tässäkin taiteessa oli kyse sisäisen ilmaisemisesta ulkoisen kuvaamisen sijaan. Lue lisää Mark Rothkosta ja värikenttämaalauksesta ja näe, miten tämä kehityskulku jatkui Atlantin yli.

Ekspressionismi elokuvassa, teatterissa ja kirjallisuudessa

Ekspressionismi ei koskaan ollut pelkästään maalaustaiteen asia. Kirjallisuudessa se synnytti kokonaisen sukupolven saksankielisiä runoilijoita ja näytelmäkirjailijoita, jotka kuvasivat suurkaupungin kaaosta ja ihmisen sisäistä ristiriitaisuutta. Näyttämöllä kehittyi ekspressionistinen teatteri tyyliteltyine liikkeineen ja terävine valokontrasteineen, ja elokuvassa saksalainen mykkäelokuva tuli maailmankuuluksi. Tohtori Caligarin kabinetti (1920) vinoine lavasteineen ja maalattuine varjoineen, samoin kuin Fritz Langin Metropolis (1927), veivät ekspressionismin kuvakielen laajan yleisön tietoisuuteen ja vaikuttivat myöhemmin Hollywoodin film noir -elokuviin. Näin suuntauksen estetiikka tavoitti miljoonia ihmisiä, jotka eivät koskaan astuneet jalallaan taidemuseoon.

Ruotsalainen ja pohjoismainen ekspressionismi

Ekspressionismi juurtui varhain myös Pohjoismaihin, ja sen merkittävin edelläkävijä oli tunnetusti norjalainen Edvard Munch. Ruotsissa suuntaus nousi esiin 1910-luvulla, suurelta osin Henri Matissen ja hänen Pariisin ateljeensa välityksellä.

Sigrid Hjertén ja Isaac Grünewald

Ruotsalainen ekspressionismi luetaan yleensä 1910-luvun niin sanottuun modernismin läpimurtoon, jolloin joukko nuoria, Pariisin Académie Matissessa opiskelleita taiteilijoita palasi kotiin mukanaan radikaalisti uusi kuvakieli. Aluksi he kohtasivat ymmärtämättömyyttä ja saivat osakseen pilkkaa lehdistössä, mutta lopulta he muuttivat ruotsalaista taidetta perusteellisesti. Hjerténin ja Grünewaldin lisäksi tähän piiriin kuuluivat taiteilijat kuten Leander Engström ja Einar Jolin. Heidät tunnettiin usein yhteisnimityksellä ”De unga”. Yhdessä he juurruttivat kansainvälisen ekspressionismin ruotsalaiseen kontekstiin ja raivasivat tietä modernille maalaustaiteelle Pohjoismaissa.

Taiteilijapariskunta Sigrid Hjertén ja Isaac Grünewald olivat kaksi Matissen tunnetuinta ruotsalaista oppilasta, ja he toivat Tukholmaan rohkean ja värikkään ekspressionismin. Hjertén debytoi Ruotsin taidekentällä 1910-luvun puolivälissä radikaaleilla maalauksilla, jotka herättivät aikalaistensa paheksuntaa. Hänen taiteensa sai hänen elinaikanaan osakseen ankaraa kritiikkiä, mutta nykyään hänet lasketaan ruotsalaisen ekspressionismin johtaviin hahmoihin, ja useita hänen teoksiaan kuuluu Moderna Museetin kokoelmaan. Ruotsalais-pohjoismaista perinnettä käsitellään tarkemmin pohjoismaista taidetta käsittelevällä sivullamme.

Ekspressionismi kotona – käytännön sisustusopas

Ekspressionistista taidetta on helppo käyttää sisustuksessa, sillä se on täynnä energiaa ja värejä. Yksi ekspressionistinen juliste voi piristää koko huonetta ja antaa sille luonnetta. Koska suuntaus kattaa kaiken Munchin hillitystä ahdistuksesta Kandinskyn riemukkaisiin abstraktioihin, aiheita löytyy useimpiin sisustustyyleihin.

Värikkäitä aiheita olohuoneeseen

Rauhallisen, neutraalin sävyisessä huoneessa värikäs ekspressionistinen juliste toimii luontevana katseenvangitsijana. Uskalla yhdistää taideteoksen voimakas punainen tai sininen sävy samanvärisiin tekstiileihin, niin huone muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Tutustu abstraktien julisteiden valikoimaamme ja erityisen kylläisten värien kategoriaamme, josta löydät värikkäitä julisteita ekspressionistisessa hengessä. Lisää sisustusvinkkejä löydät abstraktien julisteiden oppaastamme. Koska ekspressionismi sai vaikutteita fauvismin rohkeasta värienkäytöstä, voit myös hakea inspiraatiota Henri Matissen tauluja käsittelevästä oppaastamme.

Makuuhuoneessa voit hillitä tunnelmaa valitsemalla rauhallisemman, hillityn sävyisen ekspressionistisen aiheen, jolloin huone säilyy levollisena mutta saa samalla taiteellista syvyyttä. Yksi tarkoin valittu teos sängynpäädyn yläpuolella riittää pitkälle – konkreettisempia neuvoja koosta ja sijoittelusta löydät Gustav Klimt -julisteoppaastamme. Sen kultahohtoiset aiheet heijastavat samaa aikakautta kuin itävaltalainen ekspressionismi.

Ekspressionistisen taiteen kehystäminen

Ekspressionismin voimakkaat värit pääsevät parhaiten oikeuksiinsa hillityissä kehyksissä, jotka eivät kilpaile aiheen kanssa. Kapea musta tai luonnonpuinen kehys rajaa teoksen viemättä siltä huomiota, kun taas leveä valkoinen paspartuuri antaa graafisille puupiirroksille tilaa. Voit yhdistää useita ekspressionistisia aiheita graafiseksi kokonaisuudeksi – inspiraatiota löydät tauluseinäoppaastamme. Graafisista julisteistamme löydät aiheita, jotka sopivat yksinkertaisiin kehyksiin.

Vinkki: Anna värikkään ekspressionistisen aiheen erottua rauhallisella seinäpinnalla sen sijaan, että se kilpailisi monien pienten taulujen kanssa. Sijoita juliste mielellään silmien korkeudelle sohvan tai lipaston yläpuolelle ja poimi jokin aiheen vahvimmista väreistä lähellä olevaan tyynyyn tai maljakkoon – näin kokonaisuus näyttää harkitulta ja yhtenäiseltä.

Aikajana – ekspressionismin tärkeimmät vuosiluvut

Ekspressionismi kehittyi muutamana kiihkeänä vuosikymmenenä 1900-luvun alussa. Tässä ovat tärkeimmät käännekohdat:

1893 – Edvard Munch maalaa teoksen Huuto, ekspressionismin tunnetuimman edeltäjän.
1905 – Die Brücke perustetaan 7. kesäkuuta Dresdenissä. Perustajina ovat Kirchner, Bleyl, Heckel ja Schmidt-Rottluff.
1911 – Der Blaue Reiter perustetaan Münchenissä Kandinskyn ja Marcin ympärille; ekspressionismin käsite vakiintuu.
1912 – Der Blaue Reiter -almanakka julkaistaan liikkeen ohjelmajulistuksena.
1913 – Kirchner aloittaa Berliinin katunäkymiä kuvaavan sarjansa; Die Brücke hajoaa samana vuonna.
1914–1918 – Ensimmäinen maailmansota; Franz Marc kaatuu vuonna 1916 ja August Macke vuonna 1914.
1920 – Ekspressionistinen elokuva Tri Caligarin kabinetti saa ensi-iltansa.
1937 – Natsit järjestävät Münchenissä propagandanäyttelyn Entartete Kunst.
1938 – Ernst Ludwig Kirchner kuolee maanpaossa Sveitsissä.
Vuoden 1945 jälkeen – Abstrakti ekspressionismi jatkaa perintöä New Yorkissa.

Sukulaisliikkeet ja taiteilijat

Ekspressionismi käy jatkuvaa vuoropuhelua useiden muiden suuntausten ja taiteilijoiden kanssa. Se kehittyi impressionismista ja jälki-impressionismista, jakoi aikakauden hengen Gustav Klimtin ja Wienin sesession kanssa ja sai värien käytön rohkeutta fauvismilta ja sen johtajalta Henri Matisselta. Tie kohti abstraktiota jatkuu Wassily Kandinskyn ja ruotsalaisen Hilma af Klintin kautta, kun taas eksistentiaalinen pohjavire on vahvimmillaan Edvard Munchilla. Kattavan katsauksen aikakausiin ja suuntauksiin löydät taidehistoriaoppaastamme ja kootusta tietopankistamme. Itävaltalainen ekspressionisti Egon Schiele kuuluu wieniläisen modernismin radikaaleimpiin edustajiin. Lisää saksalaisista alkuperäisteoksista voit lukea Moderna Museetista ja Wikipedian ekspressionismia käsittelevästä artikkelista. Ekspressionismi kehittyi osittain symbolismista ja sen kiinnostuksesta sielun sisäiseen elämään. Ekspressionismin lyyrinen ja hengellinen suuntaus keskittyi Der Blaue Reiterin ympärille Münchenissä vuosina 1911–1914. Saksalaiselle ekspressionismille ensimmäisen yhtenäisen muodon antanut taiteilijaryhmä oli Die Brücke, joka perustettiin Dresdenissä vuonna 1905. Ruotsissa ekspressionismi sai voimakkaimman koloristisen tulkintansa Sigrid Hjerténin teoksissa. Hänen vuonna 1916 maalaamassaan teoksessa Punainen rullaverho näkyy selvästi saksalaisia vaikutteita. Ekspressionismin paluuta 1980-luvun figuratiiviseen maalaustaiteeseen, jonka keskiössä olivat Baselitz, Kiefer ja Basquiat, käsitellään neoekspressionismia käsittelevällä sivullamme. Ekspressionismin realistinen rinnakkaissuuntaus 1920-luvun Saksassa, jossa vaikuttivat Dix, Grosz ja Schad, esitellään uuden asiallisuuden sivullamme.

Usein kysyttyä ekspressionismista

Haluatko tuoda omaan huoneeseesi hieman ekspressionistista loistetta? Tutustu valikoimaamme abstrakteja julisteita, tunnettujen taiteilijoiden teoksia ja ruotsalaisen taiteen kokoelmaamme – ja löydä teos, joka välittää samaa tunnetta, jonka ekspressionismin mestarit aikoinaan vangitsivat kankaalle.