Der Blaue Reiter – konströrelsens historia, Kandinsky, Marc och almanackan

Der Blaue Reiter on taidesuuntaus, joka antoi saksalaiselle ekspressionismille sen lyyrisimmän ja henkisesti latautuneimman ilmaisun, ja sen piirin taide koristaa nykyään julisteina useampia pohjoismaisia koteja kuin minkään muun 1910-luvun avantgarden teokset. Ryhmä muodostui Münchenissä talvella 1911, pysyi koossa vajaat kolme vuotta ja hajosi ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Nämä vuodet riittävät kuitenkin selittämään, miksi sinisistä hevosista, leijuvista värikentistä ja lähes musiikillisista sommitelmista tuli oma kuvakielensä – kuvakieli, jota Wassily Kandinsky, Franz Marc, Gabriele Münter, August Macke ja Paul Klee kehittivät rinnakkain sitoutumatta koskaan yhteiseen manifestiin.

Der Blaue Reiterin erikoisuus on, ettei liike koskaan ollut jäsenrekisteriä ja sääntöjä ylläpitävä yhdistys, vaan toimituksellinen hanke. Kandinsky ja Marc kutsuivat itseään toimitukseksi, julkaisivat almanakan ja järjestivät kaksi näyttelyä esitelläkseen ajatuksiaan. Juuri siksi piiri oli niin avoin: baijerilainen kansantaide lasimaalauksissa, afrikkalaiset naamiot, keskiaikaiset puupiirrokset, lasten piirustukset ja Arnold Schönbergin nuotit päätyivät rinnakkain Cézannen ja Picasson teosten kanssa. Avoimuus on myös syy siihen, että muotokieli on kestänyt aikaa niin hyvin – liikkeen teokset sopivat yhtä hyvin suomalaiseen olohuoneeseen vuonna 2026 kuin müncheniläiseen galleriaan vuonna 1912.

Sisällys
↓ Mikä Der Blaue Reiter on?
↓ Murros Münchenissä 1909–1911
↓ Almanakka ja kaksi näyttelyä
↓ Piirin taiteilijat
↓ Muotokieli, väri ja henkisyys
↓ Sota, hajaantuminen ja Tukholma 1916
↓ Perintö: Bauhaus, Lenbachhaus ja taidemarkkinat
↓ Der Blaue Reiter kotona
↓ Aikajana
↓ Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset
↓ Usein kysyttyä Der Blaue Reiteristä

Mikä Der Blaue Reiter on?

Der Blaue Reiter – ruotsiksi Den blå ryttaren – on nimi näyttely- ja julkaisutoiminnalle, jota Wassily Kandinsky (1866–1944) ja Franz Marc (1880–1916) harjoittivat Münchenissä joulukuun 1911 ja kesän 1914 välisenä aikana. He olivat samannimisen almanakan ainoat toimittajat. Almanakka ilmestyi toukokuun puolivälissä 1912 Piper-kustantamon julkaisemana noin 1 100 kappaleen painoksena. Toimituksen ympärille kokoontui löyhä maalaripiiri: Gabriele Münter, August Macke, Paul Klee, Alexej von Jawlensky, Marianne von Werefkin, Alfred Kubin, Heinrich Campendonk, Albert Bloch sekä veljekset David ja Vladimir Burljuk.

Toisin kuin Dresdenissä toiminut Die Brücke, joka oli muodollinen taiteilijaryhmä ja jossa työskenneltiin yhdessä ateljeessa, Der Blaue Reiter ei koskaan ollut järjestö. Jäsenmaksuja, johtokuntaa tai yhteistä tyyliä ei ollut. Jäseniä yhdisti vakaumus: taiteen tuli ilmaista henkistä totuutta eikä jäljitellä näköhavaintoja, värillä oli oma merkityksensä siitä riippumatta, mitä esinettä se kuvasi, ja maalaustaide ja musiikki olivat sukua toisilleen. Kandinsky muotoili ajatuksen teoksessaan Über das Geistige in der Kunst, joka painettiin Münchenissä joulukuussa 1911.

Pikatiedot: Toiminta-aika 1911–1914, tukikohtana München ja Murnaun kylä Baijerissa · Perustajat ja ainoat toimittajat: Wassily Kandinsky ja Franz Marc · Ensimmäinen näyttely avattiin 18. joulukuuta 1911 Heinrich Thannhauserin galleriassa, ja siellä oli esillä 43 teosta 14 taiteilijalta · Almanakka julkaistiin toukokuussa 1912, ja siinä oli yli 140 kuvatoisintoa ja 14 esseetä · Painoksen rahoitti teollisuusmies Bernhard Koehler · Kiertonäyttely kiersi vuosina 1912–1914 yhdessätoista Euroopan kaupungissa, muun muassa Göteborgissa · Gabriele Münter lahjoitti yli 1 000 teosta Münchenin Lenbachhausille vuonna 1957 · Franz Marcin vuonna 1913 maalaama Die Füchse myytiin Christie'sissä Lontoossa 1. maaliskuuta 2022 hintaan 42,66 miljoonaa puntaa, mikä on taiteilijan huutokauppaennätys.

Välirikko Münchenissä 1909–1911

Tausta juontaa juurensa Neue Künstlervereinigung Müncheniin, N.K.V.M.iin, joka perustettiin vuonna 1909 Marianne von Werefkinin, Alexej von Jawlenskyn, Adolf Erbslöhin ja taidekeräilijä Oscar Wittensteinin aloitteesta. Kandinskysta tuli yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja, ja hän järjesti näyttelyt vuosina 1909 ja 1910. Hän oli jo tuolloin lisännyt sääntöihin niin kutsutun neljän neliömetrin klausuulin, säännön siitä, kuinka suuren tilan lähetetty teos sai viedä – yksityiskohdan, joka antoi hänelle myöhemmin perusteen erota yhdistyksestä.

Jännite kasvoi Kandinskyn maalaustaiteen muuttuessa yhä abstraktimmaksi. N.K.V.M.n konservatiiviset voimat halusivat pitää kiinni tunnistettavasta aihemaailmasta. Kandinsky erosi puheenjohtajan tehtävästä 10. tammikuuta 1911, ja hänen seuraajakseen tuli Adolf Erbslöh, mutta hän pysyi tavallisena jäsenenä. Samaan aikaan hän oli löytänyt liittolaisen: hän tapasi Franz Marcin vuodenvaihteessa 1910–1911, ja ystävyydestä tuli heti tuottoisa. Kandinsky kirjoitti Marcille ensimmäisen kerran 19. kesäkuuta 1911 yhteisen kirjan julkaisemisideasta – aluksi työnimellä Die Kette, ketju.

Sävellys V ja rinnakkainen näyttely

Romahdus tapahtui joulukuussa 1911. Kandinsky jätti Komposition V -teoksen N.K.V.M.:n kolmanteen näyttelyyn, mutta raati hylkäsi teoksen. Kandinsky, Münter, Marc ja Alfred Kubin erosivat yhdistyksestä välittömästi ja järjestivät ennätysajassa oman näyttelynsä virallisen näyttelyn viereisissä tiloissa – samassa rakennuksessa ja saman galleristin luona. Kandinsky muisteli paljon myöhemmin aavistaneensa kiistan jo hyvissä ajoin ja valmistelleensa siksi runsaasti näyttelymateriaalia. Se, että molemmat näyttelyt saattoivat avautua samaan aikaan, teki vaikutuksesta sitäkin suuremman.

Mistä nimi tulee?

Nimi syntyi Kandinskyn oman, vuodelta 1930 olevan kertomuksen mukaan kahvikupin ääressä Sindelsdorfissa: molemmat rakastivat sinistä, Marc rakasti hevosia ja Kandinsky ratsastajia. Kandinsky oli lisäksi maalannut kankaan nimeltä Sininen ratsastaja jo vuonna 1903. Taidehistorioitsija Klaus Lankheit on osoittanut, että maalauksen nimi on lisätty jälkikäteen, mikä tekee yhteydestä epävarman. Siitä ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteikö sininen olisi ollut Kandinskylle merkityksellinen väri – teoksessa Henkisestä taiteessa hän kuvailee, kuinka väri herättää kaipuun ikuisuuteen, ja mitä tummempi sininen, sitä voimakkaampi kutsu.

Almanakka ja kaksi näyttelyä

Der Blaue Reiter oli käytännössä kolme asiaa: kirja ja kaksi näyttelyä. Yhdessä ne muodostavat liikkeen koko julkisen tuotannon, ja ne toteutettiin neljäntoista kuukauden aikana.

Ensimmäinen näyttely, joulukuu 1911

Erste Ausstellung der Redaktion Der Blaue Reiter avattiin 18. joulukuuta 1911 Heinrich Thannhauserin Moderne Galerie -galleriassa Münchenissä. Näyttelyssä oli esillä 43 teosta 14 taiteilijalta, ja se jatkui vuoden 1912 ensimmäisille päiville. Osallistujiin kuuluivat Henri Rousseau, Albert Bloch, David ja Vladimir Burljuk, Heinrich Campendonk, Robert Delaunay, Elisabeth Epstein, Eugen von Kahler, Kandinsky, Macke, Marc, Münter, Jean Bloé Niestlé ja säveltäjä Arnold Schönberg, joka myös maalasi. Se, että säveltäjä ripusti teoksiaan maalareiden rinnalle, ei ollut sattumaa, vaan koko asian ydin.

Sen jälkeen näyttely lähti kiertueelle. Tammikuun 1912 ja heinäkuun 1914 välillä se oli esillä Kölnissä, Berliinissä, Bremenissä, Hagenissa, Frankfurtissa, Hampurissa, Budapestissa, Oslossa, Helsingissä, Trondheimissa ja Göteborgissa. Tämä tarkoittaa, että ruotsalainen yleisö kohtasi Der Blaue Reiterin liikkeen vielä sen ollessa elossa – tosiasia, joka usein sivuutetaan, kun saksalaista ekspressionismia kuvataan ilmiönä, joka saapui Pohjoismaihin vasta sodan jälkeen.

Toinen näyttely, helmikuu 1912

Toinen näyttely avattiin Neue Kunst Hans Goltzin galleriassa Münchenissä 12. helmikuuta 1912, ja se oli esillä 2. huhtikuuta asti. Se oli omistettu kokonaan mustavalkoisille teoksille: piirustuksille, akvarelleille ja grafiikalle. Piiri laajeni jälleen, kun mukaan tuli muun muassa Paul Klee ja Die Brücken taiteilijoita. Näyttelyn rajaaminen mustavalkoiseksi oli tietoinen ratkaisu – se pakotti katsojan tarkastelemaan viivaa ja muotoa ilman värin apua, ja siksi kauden mustavalkoiset grafiikanlehdet toimivat yhä erinomaisesti graafisina julisteina.

Almanakka, toukokuu 1912

Franz Marc sai ensimmäisen painetun kappaleen 11. toukokuuta 1912. Kirja sisälsi yli 140 kuvajäljennöstä ja 14 laajempaa esseetä, ja kustannuksista vastasi teollisuusmies ja keräilijä Bernhard Koehler, August Macken sukulainen. Sisältö ylitti tietoisesti taiteenalojen rajoja: Marcin essee Henkisiä aarteita, jota kuvittivat lasten piirustukset, saksalaiset puupiirrokset ja kiinalainen maalaustaide; Roger Allard kubismista; Schönbergin teksti tekstin suhteesta musiikkiin sekä faksimile hänen laulustaan Herzgewächse; Alban Bergin ja Anton Webernin nuottifaksimilet; Macken essee Naamiot; sekä Kandinskyn näyttämöteksti Keltainen ääni.

Kuvavalikoima kertoo kaiken liikkeen arvoista. Baijerilainen lasimaalaustaide, egyptiläiset nuket, venäläinen kansantaide, etelämeren veistotaide ja keskiaikaiset saksalaiset puupiirrokset saivat yhtä paljon tilaa kuin moderni ranskalainen taide. Van Goghin, Cézannen ja Gauguinin viisi teosta jäivät yhdessä Henri Rousseaun seitsemän työn ja lasten kolmentoista piirustuksen varjoon. Toista osaa suunniteltiin, mutta sota esti sen julkaisemisen; sen sijaan alkuperäisteoksesta painettiin uusi painos vuonna 1914.

"Saliemme lähellä oli N.K.V.M.-näyttelyn huoneita. Siitä tuli sensaatio. Koska aavistin yhteenoton ajoissa, olin valmistellut runsaasti aineistoa Der Blaue Reiteriä varten. Niinpä molemmat näyttelyt pidettiin samaan aikaan. … Kosto oli suloinen." – Wassily Kandinsky joulukuussa 1911

Piirin taiteilijat

Koska Der Blaue Reiterillä ei ollut jäsenluetteloa, piirin rajat ovat häilyvät, mutta muutama taiteilija muodostaa sen ytimen. He työskentelivät läheisesti yhdessä Münchenissä ja Staffelseen rannalla sijaitsevassa Murnaun kylässä, josta Münter osti talon vuonna 1909. Siitä tuli piirin kesätukikohta.

Wassily Kandinsky – teoreetikko

Kandinsky oli piirin älyllinen moottori ja se, joka vei maalaustaiteen pisimmälle kohti puhdasta abstraktiota. Hänen vuosina 1910–1914 tekemänsä Komposition-teokset kuuluvat länsimaisen taidehistorian varhaisimpiin täysin esittäviin aiheisiin perustumattomiin maalauksiin. Hänen kehitykseensä voi tutustua tarkemmin lukemalla tietosivumme Wassily Kandinskysta.

Franz Marc – eläimet ja värioppi

Marc maalasi lähes yksinomaan eläimiä ja käytti niille omaa värijärjestelmäänsä: sininen edusti maskuliinista ja hengellistä, keltainen feminiinistä ja lempeää, punainen aineellista ja väkivaltaista. Teokset Sininen hevonen I vuodelta 1911 ja Suuret siniset hevoset samalta vuodelta kuuluvat koko saksalaisen modernismin eniten jäljennettyihin aiheisiin. Marcin teosten markkina-arvo on myös liikkeen korkein: Ketut vuodelta 1913, sommitelma kahdesta toisiinsa kietoutuneesta ketusta pirstaleisen punaisen ja oranssin geometrisissa muodoissa, myytiin Christie'sillä Lontoossa 1. maaliskuuta 2022 42,66 miljoonalla punnalla. Düsseldorfin kaupunki oli palauttanut teoksen ennen sitä natsien vainoaman keräilijän Kurt Grawin perillisille.

Gabriele Münter – arkistonhoitaja, joka pelasti liikkeen

Münter oli Kandinskyn elämänkumppani vuosina 1902–1916 ja yksi piirin omaperäisimmistä maalareista. Hänen muotonsa olivat voimakkaasti pelkistettyjä, ja leveät ääriviivat olivat saaneet vaikutteita baijerilaisesta lasimaalauksesta. Hänen tärkein perintönsä tuleville sukupolville oli kuitenkin toisenlainen: natsiaikana hän kätki suuren määrän teoksia Murnaun talon kellariin. 80-vuotispäivänään vuonna 1957 hän lahjoitti Münchenin Städtische Galerie im Lenbachhausille yli 1 000 teosta, muun muassa noin 90 Kandinskyn öljymaalausta, noin 330 akvarellia ja piirustusta, 24 lasimaalausta, 28 luonnoskirjaa sekä yli 25 omaa maalaustaan.

August Macke ja Paul Klee

Macke oli piirin jäsenistä lähimpänä ranskalaista orfismia ja Robert Delaunayn väriprismoja; hänen tori- ja puistokohtauksissaan on selkeyttä, joka erottaa ne Kandinskyn mystiikasta. Paul Klee osallistui toiseen näyttelyyn ja avusti almanakkaa, mutta kehitti varsinaisen kuvakielensä vasta sodan aikana ja sen jälkeen. Hänen myöhempää tuotantoaan esitellään tarkemmin Paul Kleetä käsittelevällä tietosivulla: Paul Klee.

Muotokieli, väri ja hengellisyys

Siinä missä Die Brücke kuvasi suurkaupungin levottomuutta kirkuvin värein ja kulmikkain muodoin, Der Blaue Reiter etsi jotakin muuta: kuvaa näkyvän todellisuuden tuolta puolen. Liike luetaan ekspressionismiin, mutta se on sen lyyrinen haara. Aihetta taustoitetaan ekspressionismia käsittelevällä sivullamme: ekspressionismi.

Väri itsenäisenä voimana

Perusajatuksena oli, että väri vaikuttaa katsojaan suoraan, suunnilleen samoin kuin sävel kuulijaan, kulkematta esineen kautta. Siksi Marc saattoi maalata hevosen siniseksi ilman, että sitä pidettiin virheenä: hevonen ei ollut jäljennös vaan tunteen kantaja. Kandinsky puhui nimenomaisesti maalauksen sointiväreistä ja antoi kankailleen musiikillisia nimiä, kuten Improvisaatio ja Kompositio. Tämä silmän ja korvan rinnastaminen on liikkeen omaperäisin anti.

Sisäinen välttämättömyys

Kandinskyn joulukuussa 1911 ilmestyneessä kirjoituksessa keskeinen käsite on sisäinen välttämättömyys. Teos on pätevä, jos se kumpuaa taiteilijan sisäisestä tarpeesta, ei silloin kun se noudattaa akatemian sääntöjä tai markkinoiden makua. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sillä oli radikaaleja seurauksia: jos sisäinen välttämättömyys ei edellytä tunnistettavaa aihetta, aihetta ei tarvita lainkaan. Tästä alkaa abstrakti taide, jota käsitellään tarkemmin sivulla abstrakti taide.

Kansantaide, lasten piirrokset ja ei-eurooppalainen taide

Piirin kiinnostuksessa baijerilaiseen lasimaalaukseen, venäläiseen kansantaiteeseen ja Euroopan ulkopuoliseen kuvanveistoon ei ollut kyse eksotiikasta sen itsensä vuoksi, vaan välittömyyden etsimisestä. He näkivät lapsen piirroksessa ja tuntemattoman kansantaiteilijan teoksessa kuvakielen, jota akateeminen perinne ei ollut turmellut. Se, että vuosialmanakissa annettiin kolmelletoista lasten piirrokselle enemmän tilaa kuin Van Goghille, Cézannelle ja Gauguinille yhteensä, oli tietoinen kannanotto, joka järkytti aikalaisia.

Sota, hajaantuminen ja Tukholma 1916

Sota hajotti piirin muutamassa viikossa. Kandinsky oli Venäjän kansalainen, ja hänen oli lähdettävä Saksasta elokuussa 1914. Jawlensky ja Werefkin pakenivat Sveitsiin. Macke astui palvelukseen ja kaatui jo 26. syyskuuta 1914 Champagnessa 27-vuotiaana. Franz Marc kuoli kranaatinsirpaleeseen Verdunin ulkopuolella 4. maaliskuuta 1916, 36-vuotiaana – häntä oli viikkoa aiemmin ehdotettu taiteilijoiden listalle, joiden piti päästä pois rintamalta, mutta määräys tuli liian myöhään.

Ruotsin-vaihe

Ruotsilla oli liikkeen loppuvaiheessa odottamattoman keskeinen rooli. Kandinsky matkusti Tukholmaan jouluksi 1915, ja 1. helmikuuta 1916 hänen yksityisnäyttelynsä avautui Gummesons Konsthandelissa. Saman vuoden maaliskuussa sama galleria esitteli Gabriele Münterin yksityisnäyttelyn. Kandinsky kirjoitti näyttelyn luettelotekstin, jonka hän omisti Münterille ja jossa hän nosti esiin juuri ne ominaisuudet tämän maalaustaiteessa, joita arvosti eniten. Se jäi heidän viimeiseksi tapaamisekseen. Münter vetäytyi sen jälkeen taide-elämästä ja jäi Skandinaviaan vuoteen 1920 asti, kun taas Kandinsky palasi Venäjälle ja avioitui uudelleen. Se, että sinisen ratsastajan kaksi päähenkilöä jättivät hyvästit Birger Jarlsgatanilla, on alaviite, jota mainitaan ruotsalaisissa yhteyksissä harvoin.

Natsiaika ja menetykset

1930-luvulla piirin taide luokiteltiin rappiotaiteeksi. Teoksia takavarikoitiin saksalaisista museokokoelmista vuonna 1937, myytiin ulkomaille tai tuhottiin. Paradoksaalisesti liike levisi näin kansainvälisesti: Saksasta lähteneet maalaukset päätyivät yhdysvaltalaisiin ja sveitsiläisiin kokoelmiin ja tekivät taiteilijat tunnetuiksi kaukana kotimaansa rajojen ulkopuolella. Vasta vuonna 1949 Münchenin Haus der Kunst pystyi järjestämään suuren katsauksen Ludwig Groten johdolla. Lainateoksia saatiin muun muassa Münteriltä, Nina Kandinskylta ja Sonia Delaunaylta.

Perintö: Bauhaus, Lenbachhaus ja taidemarkkinat

Kandinsky ja Klee kutsuttiin molemmat Bauhausiin, jossa he opettivat 1920-luvulla ja välittivät ajatuksia värin itsenäisestä vaikutuksesta kokonaiselle muotoilijasukupolvelle. Yhteyttä käsitellään tarkemmin Bauhausia käsittelevällä tietosivulla. Vuonna 1923 Kandinsky, Klee, Lyonel Feininger ja Jawlensky perustivat Die Blaue Vier -ryhmän taidekauppias Galka Scheyerin aloitteesta. Vuodesta 1924 alkaen Scheyer järjesti heidän näyttelyitään Yhdysvalloissa ja vei näin liikkeen perinnettä Atlantin yli.

Münchenin Lenbachhaus hallinnoi nykyään maailman suurinta Der Blaue Reiter -kokoelmaa, jonka perustana on Münterin vuoden 1957 lahjoitus. 10. maaliskuuta 2026 alkaen kokoelma on esillä laajassa Über die Welt hinaus. Der Blaue Reiter -näyttelyssä, joka jatkuu 5. syyskuuta 2027 asti – lisätietoja on Lenbachhausin sivuilla. Ruotsissa lähimmät vastineet löytyvät Moderna Museetista, jonka saksalaisen ekspressionismin kokoelmaan kuuluu noin 180 teosta, sekä Göteborgin taidemuseosta, jossa liikkeen kiertävä näyttely oli esillä jo 1910-luvulla.

Huutokauppamarkkinoilla Marc on ylivoimaisesti kallein: hänen ennätyksensä on 42,66 miljoonaa puntaa vuodelta 2022. Kandinskyn huutokauppaennätykset ovat samaa luokkaa, kun taas Münterin teoksia aliarvostettiin pitkään. Hänen arvonsa on noussut vasta 2010- ja 2020-luvuilla, kun naismodernisteja on nostettu esiin tutkimuksessa ja näyttelyissä.

Der Blaue Reiter kotona

Harva taidesuuntaus on yhtä kiitollinen sisustuksessa. Aihepiirit ovat usein neliömäisiä tai lähes neliömäisiä, värimaailma on täyteläinen mutta ei koskaan räikeä, ja sommitelmissa on sisäänrakennettua liikettä, joka kestää pitkääkin tarkastelua. Siksi ne sopivat sekä yksittäisiksi katseenvangitsijoiksi että osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Yksi teos, runsaasti tilaa

Marcin eläinaiheet ja Kandinskyn varhaiset sommitelmat kannattelevat huonetta aivan yksinään. Ripusta suurikokoinen teos keskelle sohvan tai sängyn yläpuolelle ja jätä sen ympärille runsaasti tyhjää tilaa – anna värien tehdä työnsä. Vältä ympäröimästä tällaista teosta monilla pienillä kuvilla – ne vievät siltä tehon. Jos kuitenkin haluat koota suuremman kokonaisuuden, käytännöllisiä mittoja ja etäisyyksiä löydät tauluseinäoppaastamme.

Värimaailma, joka sopii pohjoismaisiin sisustuksiin

Liikkeen siniset, keltaiset ja punaiset sävyt sopivat vaaleille seinille, joiden väri on lämmin valkoinen, luonnonvalkoinen tai vaaleanharmaanbeige. Tummemmassa huoneessa, jossa on vihreät tai syvänsiniset seinät, sama aihe näyttää dramaattiselta, mutta tarvitsee enemmän kohdistettua valoa. Hyvä nyrkkisääntö on poimia huoneen tekstiileihin tai keramiikkaan vain yksi taulun väreistä – ei kaikkia kolmea. Lisää pohdintaa värivalinnoista löydät artikkelista, joka käsittelee kodin taiteen valintaa. Jos kaipaat kylläisiä värejä, tutustu värikkäiden julisteiden valikoimaan.

Kehys ja lasi

Der Blaue Reiterin aiheet sopivat parhaiten yksinkertaisiin vaaleasta tammesta, pähkinäpuusta tai mattamustiin kehyksiin. Runsas paspartuuri antaa mielellään värikentille tilaa hengittää. Vältä kultakehyksiä – ne kuuluvat aivan toiseen aikakauteen ja kilpailevat kuvan omien värien kanssa. Käytännön neuvoja kehyksen profiileista, lasista ja kiinnityksestä löydät artikkelistamme, joka käsittelee taiteen kehystämistä.

Vinkki: Yhdistä Marcin sinisiä hevosia muistuttava värikäs aihe samankokoiseen mustavalkoiseen grafiikanlehteen ja kehystä ne samanlaisilla kehyksillä. Kylläisen värin ja selkeän viivan kontrasti heijastaa täsmälleen sitä, miten liike itse toteutti kaksi näyttelyään vuosina 1911 ja 1912 – ja kokonaisuus pysyy yhtenäisenä muuttumatta yksitoikkoiseksi.

Aikajana

1903 – Kandinsky maalaa kankaan Sininen ratsastaja, jonka nimi yhdistetään myöhemmin liikkeeseen.
1909 – Neue Künstlervereinigung München perustetaan; Kandinskysta tulee sen puheenjohtaja. Gabriele Münter ostaa talon Murnausta.
10. tammikuuta 1911 – Kandinsky eroaa N.K.V.M.in puheenjohtajan tehtävästä, ja hänen seuraajakseen tulee Adolf Erbslöh.
19. kesäkuuta 1911 – Kandinsky ehdottaa kirjeessään Franz Marcille yhteistä vuosikirjaa.
Joulukuu 1911 – Kompositio V hylätään N.K.V.M.:n tuomariston päätöksellä; Kandinsky, Marc, Münter ja Kubin eroavat yhdistyksestä.
18. joulukuuta 1911 – Ensimmäinen näyttely avautuu Thannhauserilla Münchenissä. Näyttelyssä on 43 teosta 14 taiteilijalta. Samassa kuussa painetaan Taiteen henkisestä sisällöstä.
12. helmikuuta–2. huhtikuuta 1912 – Toinen näyttely, jossa on ainoastaan mustavalkoisia teoksia, Neue Kunst Hans Goltzissa.
11. toukokuuta 1912 – Franz Marc saa vuosikirjan ensimmäisen kappaleen.
1913 – Ryhmä osallistuu Berliinissä Erster Deutscher Herbstsaloniin, jonka järjestävät Herwarth Walden ja Der Sturm -galleria.
26. syyskuuta 1914 – August Macke kaatuu Champagnessa 27-vuotiaana.
Helmikuu–maaliskuu 1916 – Kandinsky ja Münter pitävät yksityisnäyttelyt Gummesons Konsthandelissa Tukholmassa ja tapaavat viimeisen kerran.
4. maaliskuuta 1916 – Franz Marc kaatuu Verdunin ulkopuolella 36-vuotiaana.
1923 – Kandinsky, Klee, Feininger ja Jawlensky perustavat Die Blaue Vier -ryhmän.
1937 – Ryhmän teokset takavarikoidaan saksalaisista kokoelmista rappiotaiteena.
1957 – Münter lahjoittaa yli 1 000 teosta Lenbachhausille 80-vuotispäivänään.
1. maaliskuuta 2022 – Marcin teos Die Füchse myydään Christie'sissä Lontoossa 42,66 miljoonalla punnalla.
10. maaliskuuta 2026 – Lenbachhaus avaa näyttelyn Über die Welt hinaus. Der Blaue Reiter, joka on avoinna 5. syyskuuta 2027 asti.

Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset

Der Blaue Reiter sijaitsee tiheässä taidesuuntausten verkostossa. Aikajanalla se johtaa kohti abstraktia taidetta ja edelleen kohti Bauhausia. Taaksepäin se kytkeytyy ekspressionismiin kokonaisuutena sekä fauvismiin, jonka värin vapauttaminen oli suora edellytys. Liikkeen rouheampi sisarryhmä Dresdenissä oli Die Brücke, joka perustettiin vuonna 1905 ja oli saksalaisen ekspressionismin ensimmäinen yhtenäinen taiteilijaryhmä. Samaan aikaan kehittyivät kubismi, johon vuosikirjassa otettiin nimenomaisesti kantaa, sekä futurismi. Yksittäisistä taiteilijoista ilmeisimmät lähtökohdat ovat Kandinsky ja Klee. Täydellinen katsaus kaikkiin taiteilijoihin ja liikkeisiin löytyy tietopankistamme. Vuoden 1912 vuosikirjassa Kandinsky ja Marc nostivat erityisesti esiin itseoppineen Henri Rousseaun esimerkkinä alkuperäisestä tavasta nähdä kuvia. Vuoden 1911 ensimmäiseen näyttelyyn osallistunut Robert Delaunay oli yhdessä Sonia Delaunayn ja František Kupkan kanssa keskeinen pariisilaisessa orfismissa, jonka väriteoria vaikutti August Mackeen ja Franz Marciin.

Jos haluat perehtyä aiheeseen tarkemmin lähteiden pohjalta, lue Wikipedian artikkeli Der Blaue Reiteristä ja tutustu Wikidatan jäsenneltyihin metatietoihin.

Usein kysyttyjä kysymyksiä Der Blaue Reiteristä

Jos haluat tuoda kotiisi jotain liikkeen muotokielestä, löydät kylläisiä, ilmaisuvoimaisia aiheita abstraktien julisteidemme kokoelmasta, tunnettujen mestareiden signeeraamia klassikoita tunnettujen taiteilijoiden joukosta sekä samojen ajatusten geometrisen jatkumon Bauhaus-julisteistamme. Lisää neuvoja abstraktien aiheiden yhteensovittamiseen löydät abstraktien julisteiden oppaastamme.