De Stijl – neoplasticismi, Mondrian, Rietveld ja geometrinen abstraktio

De Stijl on hollantilainen taidesuuntaus, joka pelkisti maalaustaiteen sen perimmäisiin osatekijöihin - suoraan viivaan, suorakulmaiseen pintaan ja kolmeen pääväriin - ja kirjoitti näin uudelleen sen, mitä juliste, huonekalu ja rakennus saattoivat olla. Liike perustettiin Leidenissä vuonna 1917 samannimisen aikakauslehden ympärille, ja sen tunnetuimmat edustajat Piet Mondrian ja Theo van Doesburg halusivat vähintäänkin löytää universaalin harmonian, joka päti yhtä lailla taiteeseen kuin elämään. Tuloksena oli niin puhdas muotokieli, että se koetaan yhä vuosisataa myöhemmin ajankohtaiseksi ja joka tekee Mondrianin punaisen, keltaisen ja sinisen ruudukosta yhden koko taidehistorian tunnetuimmista kuvista.

Nimi tarkoittaa hollanniksi yksinkertaisesti ”tyyliä”, ja määräisessä muodossa esitetty vaatimus oli tietoinen: tämän ei pitänyt olla yksi tyyli muiden joukossa, vaan Tyyli, lopullinen tyyli. Niiden neljäntoista vuoden aikana, joina liike toimi, vuodesta 1917 aina van Doesburgin kuoleman aikoihin tapahtuneeseen hajoamiseen vuonna 1931, se levitti ajatuksiaan maalauksesta myös arkkitehtuuriin, huonekalutaiteeseen, typografiaan ja kaupunkisuunnitteluun. Tässä oppaassa käydään läpi De Stijlin historia, tärkeimmät teokset ja jäsenet, uusplastismin muotokieli, Bauhausin ja kansainvälisen modernismin perintö, yhteys Pohjoismaihin ja Moderna Museetiin sekä se, miten liikkeen pelkistettyä geometriaa voi hyödyntää omassa sisustuksessa.

Sisällys
↓ Mikä De Stijl on?
↓ De Stijlin historia - aikakauslehti, sota ja hajaannus
↓ Liikkeen tärkeimmät teokset ja jäsenet
↓ Uusplastismin muotokieli - viiva, väri ja suora kulma
↓ Arkkitehtuuri ja perintö - Rietveld-talo ja Bauhaus
↓ De Stijl Ruotsissa ja Pohjoismaissa
↓ De Stijl kodissa - käytännön sisustusopas
↓ De Stijlin aikajana
↓ De Stijliin liittyvät taidesuuntaukset ja taiteilijat
↓ Usein kysyttyä De Stijlistä

Mikä De Stijl on?

De Stijl oli vuosina 1917-1931 toiminut hollantilainen taiteen, arkkitehtuurin ja muotoilun liike. Alun perin se ei kokoontunut gallerian tai akatemian ympärille, vaan Leidenissä taidemaalari ja kriitikko Theo van Doesburgin perustaman aikakauslehden ympärille. Piiri ei koskaan ollut suuri - vuosien mittaan siihen liittyi parikymmentä nimeä - mutta sen kunnianhimo oli kokonaisvaltaista: kehittää puhdas, yleispätevä muotokieli, joka voisi luoda perustan uudelle ja harmoniselle maailmalle ensimmäisen maailmansodan kaaoksen jälkeen.

Kuvallinen ohjelma sai nimekseen uusplastismin, hollanniksi nieuwe beelding, suunnilleen ”uusi muotoilu”. Mondrian muotoili sen taiteeksi, joka rakentui yksinomaan kaikkein perustavimmista elementeistä: vaakasuorista ja pystysuorista mustista viivoista, suorakulmaisista pinnoista sekä kolmesta pääväristä, punaisesta, keltaisesta ja sinisestä, joita täydensivät valkoinen, musta ja harmaa. Kaikki esittävä, kaikki näkyvää maailmaa kuvaava, tuli karsia pois vastakkaisten voimien puhtaan tasapainon hyväksi. Mondrianin mukaan kubismi oli aloittanut matkan kohti abstraktiota mutta jäänyt puoliväliin - De Stijl kulkisi matkan loppuun asti.

Liike erottui aikakauden ekspressiivisemmistä virtauksista lähes matemaattisen viileytensä ansiosta. Siinä missä ekspressionismi tavoitteli tunnetta ja surrealismi unta, De Stijl tavoitteli tasapainoa. Taiteilijat eivät nähneet itseään yksilöllisinä neroina, jotka ilmaisivat sisintään, vaan objektiivisten lakien löytäjinä – asenteena, jonka juuret olivat hollantilaisen filosofin ja teosofin M.H.J. Schoenmaekersin ajatuksissa siitä, että todellisuus voitiin kuvata pystysuoran ja vaakasuoran viivan varaan rakentuvien perusperiaatteiden avulla.

Pikafaktat: Perustettu vuonna 1917 Leidenissä Alankomaissa Theo van Doesburgin toimesta. Toimi vuosina 1917–1931. Kuvallista ohjelmaa kutsutaan uusplastismiksi (nieuwe beelding). Rakennusaineksia ovat vaakasuora ja pystysuora musta viiva, suorakulmaiset kentät, päävärit punainen, keltainen ja sininen sekä valkoinen, musta ja harmaa. Keskeisiä jäseniä: Piet Mondrian, Theo van Doesburg, Bart van der Leck, Vilmos Huszár, Georges Vantongerloo, arkkitehdit J.J.P. Oud, Jan Wils ja Gerrit Rietveld sekä runoilija Antony Kok. De Stijl -lehti ilmestyi vuosina 1917–1931, ja vuonna 1932 julkaistiin viimeinen muistonumero. Mondrianin Composition No. II vuodelta 1922 myytiin 51 miljoonalla dollarilla Sotheby'silla New Yorkissa 14. marraskuuta 2022 – taiteilijan ennätyshinta.

De Stijlin historia – lehti, sota ja hajaannus

De Stijlin historiaa voi lukea kertomuksena lehdestä ja jännitteistä, jotka lopulta hajottivat sen. Liike syntyi keskellä ensimmäistä maailmansotaa, eikä ole sattumaa, että se syntyi juuri puolueettomassa Alankomaissa, joka oli eristyksissä muusta taidemaailmasta mutta säästyi juoksuhaudoilta.

Leiden 1917 ja lehden synty

Lokakuussa 1917 Theo van Doesburg julkaisi De Stijl -lehden ensimmäisen numeron. Se oli halvalle paperille painettu, ohut eikä saavuttanut koskaan suurta levikkiä, mutta siitä tuli liikkeen selkäranka ja kokoontumispaikka. Siinä julkaistiin manifesteja, teoreettisia esseitä ja jäljennöksiä, ja juuri lehden palstoilla Mondrian esitteli vuosina 1917–1918 pitkän artikkelisarjansa uusplastismista. Van Doesburg oli liikkeen väsymätön organisaattori – maalari, salanimellä runoileva runoilija, kriitikko ja toimittaja samassa henkilössä – ja suurelta osin hänen energiansa piti löyhän piirin koossa.

Sota, puolueettomuus ja teosofiset juuret

Eristäytyminen sodan aikana oli paradoksaalisesti edellytys. Koska hollantilaiset taiteilijat eivät voineet matkustaa Pariisiin, he joutuivat työstämään kubismin vaikutteita itsenäisesti ja veivät niitä pidemmälle kuin ranskalaiset itse uskalsivat. Samalla aikakauden hengelliset virtaukset antoivat liikkeelle sen vakavuuden: sekä Mondrian että van der Leck olivat teosofian vaikutuksen alaisia, ja Mondrian näki puhtaan abstraktion keinona tuoda näkyviin esineiden pinnan taustalla oleva, universaali järjestys. Taide ei ollut hänelle koristelua vaan tie oivallukseen.

Mondrianin ja van Doesburgin välinen diagonaali ja välirikko

Ratkaiseva ristiriita syntyi geometriasta itsestään. Vuonna 1924 van Doesburg esitteli sen, mitä hän kutsui elementarismiksi, ja alkoi kallistaa sommitelmiaan niin, että dynaaminen diagonaali korvasi tiukan vaaka- ja pystysuoran linjan. Mondrianille tämä oli petos koko perusajatusta kohtaan – suora kulma oli hänelle loukkaamaton, kosmisten vastakohtien välisen tasapainon ilmaus. Hän jätti liikkeen noin vuonna 1925, eivätkä nämä kaksi miestä koskaan täysin sopineet välejään. Kun van Doesburg kuoli sydänkohtaukseen Davosissa vuonna 1931 vain 47-vuotiaana, De Stijl menetti koossapitävän voimansa, ja aikakauslehti päättyi muistonu­meroon, jonka hänen leskensä Nelly julkaisi vuonna 1932.

Liikkeen tärkeimmät teokset ja jäsenet

De Stijl oli liike, jossa ajatus tuli ennen yksilöä, mutta muutamat teokset ja nimet kantavat koko ohjelmaa harteillaan. Ne ulottuvat Mondrianin maalauksista Rietveldin huonekaluihin ja van Doesburgin ainoaan täysin toteutettuun sisätilaan, ja yhdessä ne osoittavat, miten samoja periaatteita voitiin soveltaa niin kahdessa kuin kolmessa ulottuvuudessa.

Piet Mondrianin sommitelmat

Mondrian on liikkeen keskipiste, ja hänen 1920-luvun kypsät sommitelmansa ovat kuva, joka useimmille tulee mieleen sanasta De Stijl. Teoksissa kuten Composition with Red, Blue and Yellow suuret valkoiset alueet tasapainottuvat pienempiin värilohkoihin, joita eripaksuiset viivat pitävät paikoillaan. Sen, ettei kyse ollut yksinkertaisesta muotoilusta vaan syvällisesti harkitusta maalaustaiteesta, vahvisti markkina vielä niinkin myöhään kuin marraskuussa 2022, jolloin hänen vuonna 1922 valmistunut teoksensa Composition No. II myytiin Sotheby'silla New Yorkissa 51 miljoonalla dollarilla – yli kaksikymmentä kertaa edelliseen omistajanvaihdokseen vuonna 1983 verrattuna. Muutettuaan New Yorkiin vuonna 1940 Mondrian hellitti viimeisten, riemukkaiden teostensa ankaruutta; Broadway Boogie Woogie vuosilta 1942–1943, joka on nykyään MoMA:ssa New Yorkissa, korvaa mustat viivat sykkivillä keltaisilla ruuduilla, ja se ostettiin alun perin 800 dollarilla. Tutustu taiteilijaan tarkemmin Piet Mondriania käsittelevällä tietosivulla.

Gerrit Rietveld ja Punainen-sininen-tuoli

Jos Mondrian antoi liikkeelle sen maalaustaiteen, huonekalupuuseppä Gerrit Rietveld antoi sille kolmannen ulottuvuuden. Hän liittyi vuonna 1918 ja suunnitteli samana vuonna tuolin, joka sai myöhemmin nimen Punainen-sininen-tuoli ja joka valmistui tunnettuun väritykseensä noin vuonna 1923. Se on rakennettu standardoiduista puulistoista, jotka kohtaavat suorakulmissa leikkaamatta toisiaan, ja punaiset ja siniset tasaiset istuin- ja selkänojan pinnat keltaisine päätypintoineen tekevät siitä Mondrianin maalauksen, jossa voi istua. Tuoli kuuluu MoMA:n kokoelmaan, ja sitä pidetään uusplastisismin ensimmäisenä täysipainoisena kolmiulotteisena tulkintana.

Theo van Doesburg ja Café Aubette

Van Doesburg toteutti suurimman tilallisen teoksensa Strasbourgissa, jossa hän muokkasi vuosina 1926–1928 yhdessä Hans Arpin ja Sophie Taeuber-Arpin kanssa Café Aubette -viihdekompleksia. Hän antoi vinojen värikenttien jatkua elokuvateatterin ja tanssisalin seinien ja katon yli niin, että vieras astui kirjaimellisesti yhteen hänen sommitelmistaan. Aikalaisvieraat eivät ymmärtäneet sitä – sisätilat rakennettiin pian uudelleen – mutta ne entisöitiin myöhemmin, ja nykyään niitä pidetään yhtenä modernismin tärkeimmistä kadonneista ja uudelleen löydetyistä tiloista.

"Rakennan viivoja ja väriyhdistelmiä tasaiselle pinnalle ilmaistakseni yleistä kauneutta mahdollisimman tietoisesti." – Piet Mondrian

Neoplastisismin muotokieli – linja, väri ja suora kulma

De Stijl -liikkeen tekee välittömästi tunnistettavaksi se, kuinka harvoja elementtejä se salli itselleen. Neoplastisismi on lähinnä sääntökokoelma, ja parhaiden teosten voima piilee siinä, kuinka paljon vaihtelua niin tiukkoihin kehyksiin mahtuu. Van Doesburg tiivisti periaatteet kuuteentoista kohtaan vuonna 1918, ja ne kaikki kiertyvät pelkistämisen ja tasapainon ympärille.

Suora kulma ja epäsymmetrinen tasapaino

Vain vaakasuora ja pystysuora viiva olivat sallittuja, ja niiden kohtaaminen suorassa kulmassa oli opin varsinainen ydin. Tasapaino ei kuitenkaan saanut koskaan olla symmetrinen. Sen sijaan että Mondrian olisi peilannut toisen puoliskon toiseksi, hän rakensi tasapainon erikokoisten ja eriväristen kenttien välille – pieni, kylläinen punainen saattoi tasapainottaa vastakkaisella puolella olevan suuren valkoisen pinnan. Tämä dynaaminen tasapaino, jossa vastakohdat pidetään jännitteessä ilman, että toinen ottaa vallan, oli liikkeelle kuva olemassaolon syvemmästä järjestyksestä.

Päävärit ja kolme ei-väriä

Paletti rajoittui punaiseen, keltaiseen ja siniseen – väreihin, joita ei voida sekoittaa muista ja joita siksi pidettiin alkuperäisinä ja objektiivisina. Niiden rinnalle tulivat se, mitä liike kutsui ei-väreiksi: valkoinen, musta ja harmaa. Kaikki välisävyt, varjostus ja siirtymät karsittiin pois, ja väri levitettiin tasaisina, litteinä pintoina ilman pienintäkään vihjausta syvyydestä tai valon lankeamisesta. Neoplastisistinen kuva ei koskaan teeskentele olevansa ikkuna toiseen todellisuuteen; se on avoimesti pinta, jolla on muotoja, ja juuri tämä rehellisyys antaa aiheille niiden ajattoman terävyyden.

Maalauksesta kokonaisympäristöön

De Stijl -liikkeen muotokieli ei koskaan rajoittunut kankaalle. Tavoitteena oli yhtenäinen teos, jossa taide, huonekalu ja rakennus noudattivat samoja lakeja ja jossa taulun ja tilan välinen raja mieluiten häivytettiin. Van der Leck työskenteli julisteiden ja sisätilojen parissa, Vantongerloo siirsi periaatteet veistoksiin ja matemaattisesti laskettuihin tilavuuksiin, ja arkkitehdit Oud ja Wils suunnittelivat asuntoja saman logiikan mukaisesti. Ajatus siitä, että harkitun sommittelun tulisi läpäistä koko ympäristö eikä roikkua eristyksissä, on ehkä liikkeen elinvoimaisin perintö.

Arkkitehtuuri ja perintö – Rietveld-talo ja Bauhaus

De Stijlin syvimmät jäljet syntyivät lopulta eivät niinkään maalaustaiteeseen kuin rakennettuun tilaan ja sitä seuranneeseen muotoiluun. Van Doesburgin matkustamisen ja aikakauslehden leviämisen kautta ajatukset ulottuivat kauas Alankomaiden ulkopuolelle ja niistä tuli yksi koko kansainvälisen modernismin kulmakivistä.

Rietveld Schröder -talo Utrechtissa

Liikkeen täydellisin rakennus on Rietveld Schröder -talo Utrechtissa, jonka Gerrit Rietveld suunnitteli vuonna 1924 Truus Schröder-Schräderille. Talo on kolmiulotteinen manifesti: julkisivu hajoaa porrastetuiksi tasoiksi, valkoisiksi ja harmaiksi palkeiksi ja primäärivärisiksi pinnoiksi, ja yläkerta voidaan liukuovien avulla muuttaa avoimesta tilasta erillisiksi huoneiksi. Rakennus lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon 2. joulukuuta 2000 viitenumerolla 965, ja nykyään sitä hallinnoi Utrechtin Centraal Museum, jossa se toimii liikettä esittelevänä museona.

Tie Bauhausiin ja kansainväliseen tyyliin

Van Doesburg asettui vuonna 1921 joksikin aikaa Weimariin ja järjesti siellä omia kurssejaan nuoren Bauhaus-koulun rinnalla. Hänen tiukka, geometrinen sanomansa ravisteli varhaista, ekspressionistisempaa Bauhaus-pedagogiikkaa ja auttoi ohjaamaan sitä kohti puhdasta muotokieltä, josta koulu tuli tunnetuksi. Näin De Stijlin periaatteet siirtyivät funktionalistiseen arkkitehtuuriin ja graafiseen muotoiluun, jotka levisivät ympäri maailmaa. Lue lisää koulusta Bauhausia käsittelevältä tietosivulta ja laajemmasta kehityksestä abstraktia taidetta käsittelevältä sivulta.

De Stijl Ruotsissa ja Pohjoismaissa

De Stijl ei koskaan saanut omaa ruotsalaista haaraansa, mutta liikkeen ajatukset levisivät Pohjolaan kahta reittiä: funktionalismin ja museokokoelmien kautta. Tämä yhdistelmä selittää, miksi geometrinen abstraktio tuntuu ruotsalaisella seinällä niin tutulta Alankomaista peräisin olevasta taustastaan huolimatta.

Mondrian Moderna Museetissa

Ruotsissa liikkeen läheltä näkevä löytää lähimmän kohteensa Tukholman Moderna Museetista, jonka kokoelmiin kuuluu Mondrianin teoksia, muun muassa varhaiset Ocean-sommitelmat. Museon kansainvälinen kokoelma rakennettiin suurelta osin 1960-luvulla sen jälkeen, kun valtio oli myöntänyt viisi miljoonaa kruunua modernin taiteen hankintoihin - panostus teki Tukholmasta yhden Euroopan merkittävimmistä sodanjälkeisen ja sotienvälisen modernismin keskuksista.

Funktionalismi ja skandinaavinen muotoilu

Tiukka geometria ja usko puhtaaseen, toiminnalliseen muotokieleen saavuttivat laajemman ruotsalaisyleisön funktionalismin läpimurron myötä Tukholman näyttelyssä vuonna 1930. De Stijl ja Bauhaus olivat teoreettisia esikuvia, mutta ruotsalainen tulkinta oli pehmeämpi: siinä käytettiin vaaleaa puuta ja lämpimämpiä pintoja. Tämä tiukan modernismin ja pohjoismaisen lämmön välinen kompromissi on perusta sille, mitä maailma nykyään kutsuu skandinaaviseksi muotoiluksi. Tästä perinteestä kerrotaan lisää taidehistoriaa käsittelevällä tietosivulla.

De Stijl kotona – käytännöllinen sisustusopas

Harvoja taidetyylejä on yhtä helppo yhdistää sisustukseen kuin uusplastisismia, ja syy on sama, joka teki siitä vallankumouksellisen: se koostuu hyvin harvoista, selkeän värisistä elementeistä. Punaisen, keltaisen ja sinisen sommitelma erottuu useiden metrien päästä ja kannattelee huonetta vaatimatta katsojaa tulemaan lähelle. De Stijlin hengessä tehty juliste onkin yksi tehokkaimmista tavoista antaa pinnalle luonnetta.

Sijoittelu ja koko

Anna graafisen sommitelman toimia yksin sen sijaan, että se joutuisi kilpailemaan esittävien aiheiden kanssa. Sohvan tai lipaston yläpuolella koot 50x70 cm ja 70x100 cm toimivat parhaiten, ja alareunan tulisi olla noin 20–25 senttimetriä huonekalun yläpuolella. Eteiseen tai portaikkoon voi ripustaa useita pienempiä, saman väriskaalan vedoksia riviin tasaisin välein – tiukka toisto korostaa geometrista ilmettä. Tauluseinäoppaamme esittelee valmiita kokonaisuuksia, joista voit ottaa mallia.

Kehys ja väritys

Pidä kehys viileän sävyisenä ja kapeana. Musta, valkoinen tai käsittelemätön tammi ohuella profiililla antaa sommittelun puhua, kun taas leveä kultakehys toimii koko ajatusta vastaan – De Stijlin hengessä kehyksen tulee toimia rakenteena, ei koristeena. Lue lisää artikkelista taiteen kehystämisestä. Päävärit korostuvat erityisen hyvin luonnonvalkoista tai vaaleanharmaata pintaa vasten ja sopivat yhteen luonnonmateriaalien, kuten pellavan, nahan ja vaalean puun, kanssa. Jos olet epävarma kuva-aiheen valinnasta, opas oikean taiteen valitsemiseen antaa hyvän lähtökohdan.

Vinkki: Poimi huoneen tekstiileihin täsmälleen yksi julisteen kolmesta pääväristä – tyynyyn, torkkupeittoon tai kirjan selkämykseen – ja jätä kaksi muuta väriä kuvaan. Jos toistat kaikki kolme väriä sisustuksessa, vaikutelmasta tulee nopeasti sekava, kun taas yksi toisto sitoo kokonaisuuden yhteen ja saa taiteen näyttämään harkitusti valitulta.

De Stijlin aikajana

1917 – Theo van Doesburg julkaisee lokakuussa De Stijl -lehden ensimmäisen numeron Leidenissä ja kokoaa piirin Mondrianin, van der Leckin ja Huszárin ympärille.

1918 – Liikkeen ensimmäinen manifesti julkaistaan, ja Gerrit Rietveld liittyy mukaan sekä suunnittelee tuolin, josta tulee Punainen ja sininen tuoli.

1920 – Mondrian julkaisee Pariisissa kirjoituksen Le Néo-Plasticisme ja vakiinnuttaa uusplastisismin käsitteen liikkeen teoreettiseksi ytimeksi.

1921 – Van Doesburg asettuu joksikin aikaa Weimariin ja pitää Bauhausin rinnalla omia kurssejaan, mikä tuo De Stijlin ajatukset osaksi koulua.

1923 – Rietveld viimeistelee Punaisen ja sinisen tuolin tunnetussa punaisen, sinisen ja keltaisen värityksessään.

1924 – Van Doesburg esittelee elementarismin vinon lävistäjän avulla, ja Rietveld suunnittelee Schröder-talon Utrechtiin.

1925 - Mondrian riitaantuu van Doesburgin kanssa diagonaalia koskevassa kysymyksessä ja jättää liikkeen.

1928 - Café Aubette Strasbourgissa valmistuu van Doesburgin, Arpin ja Taeuber-Arpin yhteisen suunnittelutyön jälkeen.

1931 - Theo van Doesburg kuolee Davosissa 7. maaliskuuta, ja liike menettää yhdistävän voimansa.

1932 - Aikakauslehdestä julkaistaan viimeinen muistonumero, ja De Stijl lakkaa virallisesti.

2000 - Rietveld Schröderin talo lisätään Unescon maailmanperintöluetteloon 2. joulukuuta.

Aiheeseen liittyviä taidesuuntauksia ja taiteilijoita

De Stijl käy vilkasta vuoropuhelua useiden muiden liikkeiden kanssa. Lähimpänä on abstrakti taide, jonka De Stijl vei yhteen puhtaimmista muodoistaan, sekä kubismi, jonka Mondrian katsoi neoplastismin saattaneen päätökseen. Liikkeen keskeistä hahmoa käsitellään tarkemmin Piet Mondriania käsittelevällä sivulla, ja sen tärkeimpiä seuraajia Bauhausia käsittelevällä tietosivulla. Venäläinen vastine samalle geometriselle pyrkimykselle oli suprematismi, jonka leijuvat muodot saavuttivat De Stijlin El Lissitzkyn länteen suuntautuneiden matkojen kautta.

Jos haluat nähdä, miten De Stijl sijoittuu taiteen aikakausien laajempaan kertomukseen, suosittelemme taidehistoriaa käsittelevän tietosivun yleiskatsausta. Kaikkien oppaidemme täydellinen luettelo löytyy Tietopankista. Läheinen venäläinen avantgardeliike esitellään konstruktivismia käsittelevällä tietosivulla.

Usein kysyttyjä kysymyksiä De Stijlistä

De Stijl omalla seinälläsi

De Stijlin perintö on vakaumus siitä, että linjan ja värin harkittu sommittelu voi kannatella tilaa yhtä varmasti kuin rakennus - ja että geometrinen selkeys kuuluu arkeen, ei vain museoon. Tutustu graafisten julisteidemme, puhtaasti abstraktien aiheiden ja läheistä sukua olevien Bauhaus-julisteiden valikoimaan. Jos haluat saman pelkistetyn ilmeen rauhallisemmassa väriskaalassa, valikoimassamme on myös minimalistisia julisteita.

Jos haluat perehtyä lähteisiin, liikkeen keskeiset teokset esitellään New Yorkin MoMAssa, ja yleiskatsauksen tarjoaa De Stijl -artikkeli ruotsinkielisessä Wikipediassa.