Camille Pissarro – impressionismin isä, Pontoise ja Éragny

Camille Pissarro oli impressionismin yhdistävä voima ja liikkeen ainoa taiteilija, joka osallistui kaikkiin kahdeksaan impressionistiseen näyttelyyn vuosina 1874–1886. Hän oli ryhmän vanhin, pitkään köyhimpänä pysytellyt ja tiedoissaan anteliain – taiteilija, jonka maalaukset harvoin huutavat, mutta jonka puoleen lähes kaikki muut kääntyivät neuvoja tarvitessaan. Paul Cézanne, Paul Gauguin ja Vincent van Gogh oppivat kaikki häneltä jotakin ratkaisevaa, ja Gauguin kutsui häntä yksinkertaisesti ”isä Pissarroksi”.

Tällä sivulla seurataan Pissarroa hänen syntymäsaareltaan Saint Thomasilta Tanskan Länsi-Intiassa Pontoisen ja Éragnyssa sijaitseviin maalaiskyliin ja edelleen Pariisin hotellihuoneiden ikkunoille, joista hän maalasi myöhäiset kaupunkimaisemansa. Käymme läpi hänen tärkeimmät teoksensa, pitkän elämän aikana neljä kertaa muuttuneen maalaustekniikan, anarkistisen vakaumuksensa, roolinsa seuraavan sukupolven opettajana sekä sen, missä hänen maalauksiaan nykyään on – myös pohjoismaisissa kokoelmissa. Lopuksi esitellään käytännönläheisesti, miten hänen hillityt vihreän, okran ja harmaansinisen sävynsä sopivat suomalaiseen kotiin.

Sisältö
↓ Kuka oli Camille Pissarro?
↓ Tanskan Länsi-Intiasta Éragnyyn
↓ Pissarron tärkeimmät teokset
↓ Tekniikka, värit ja taiteellinen tyyli
↓ Anarkisti Pissarro
↓ Opettaja – Cézanne, Gauguin ja Gauguinin seuraajat
↓ Pissarro, Pohjoismaat ja Suomi
↓ Pissarron kuvamaailma kotona
↓ Elämän ja uran aikajana
↓ Muita taiteilijoita ja taidesuuntauksia
↓ Usein kysyttyä Camille Pissarrosta

Kuka oli Camille Pissarro?

Jacob Abraham Camille Pissarro syntyi 10. heinäkuuta 1830 Charlotte Amaliessa Saint Thomasin saarella, joka kuului tuolloin Tanskan Länsi-Intiaan. Hänen isänsä Frédéric oli ranskalais-portugalilainen juutalainen ja piti rautakauppaa satamakaupungissa; äiti Rachel oli syntynyt saarella. Perheen asema oli kahdella tapaa marginaalinen – juutalainen kreolilaisessa siirtomaakaupungissa, ranskankielinen Tanskan lipun alla – ja tämä jätti jälkensä poikaan. Pissarro pysyi Tanskan kansalaisena koko elämänsä eikä koskaan hakenut Ranskan kansalaisuutta, vaikka asui Ranskassa lähes viisikymmentä vuotta ja hänestä tuli yksi maan vaikutusvaltaisimmista maalareista.

Pikatiedot: Syntynyt 10. heinäkuuta 1830 Charlotte Amaliessa Saint Thomasilla, Tanskan Länsi-Intiassa. Kuollut 13. marraskuuta 1903 Pariisissa, haudattu Père Lachaisen hautausmaalle. Tanskan kansalainen koko elämänsä ajan. Ainoa taiteilija, joka osallistui kaikkiin kahdeksaan impressionistiseen näyttelyyn vuosina 1874–1886. Joachim Pissarron ja Claire Durand-Ruel Snollaertsin kokoamassa vuoden 2005 teosluettelossa on 1 529 maalausta. Preussilaiset sotilaat tuhosivat Louveciennesissä noin 1 500 kangasmaalausta talvella 1870–71. Huutokauppaennätys: Le Boulevard de Montmartre, matinée de printemps (1897) myytiin 19,9 miljoonalla punnalla Sotheby'sillä Lontoossa 5. helmikuuta 2014. Pariisin Musée d'Orsayssa on noin neljäkymmentä hänen maalaustaan.

Pissarro oli yhdeksän vuotta Cézannea, kymmenen vuotta Monet’ta ja kahdeksantoista vuotta Gauguinia vanhempi. Ikäero teki hänestä ryhmän luontaisen sovittelijan piirissä, joka oli muuten täynnä kilpailua ja loukattuja tunteita. Kun impressionismi oli liikkeenä hajoamassa 1880-luvulla, juuri Pissarro piti sen koossa – ja kun se silti hajosi, hän oli ainoa, joka siirtyi seuraavaan vaiheeseen ja kokeili uusimpressionismin pistekniikkaa kuusikymppisenä.

Tanskan Länsi-Intiasta Éragnyyn

Kasvu Karibialla ja pako Venezuelaan

Pissarro lähetettiin 12-vuotiaana sisäoppilaitokseen Pariisin ulkopuolelle, ja vuonna 1847 hän palasi Saint Thomasiin työskentelemään isänsä kauppaan. Hän piirsi salaa varastossa. Vuonna 1852 hän lähti kotoa vanhempiensa luvatta tanskalaisen taiteilijan Fritz Melbyen kanssa ja vietti kaksi vuotta Caracasissa Venezuelassa. Siellä hän teki satoja piirustuksia ja akvarelleja toreista, palmuista ja työn ääressä olevista ihmisistä. Aihevalinnasta – tavallisista työtä tekevistä ihmisistä, ei sankareista ja jumalista – tuli pysyvä osa hänen taiteellista tuotantoaan.

Pariisi, Corot ja Académie Suisse

Vuonna 1855 Pissarro muutti pysyvästi Pariisiin, samana vuonna kun maailmannäyttely esitteli Gustave Courbet’n realismia kansainväliselle yleisölle. Hän opiskeli École des Beaux-Artsissa ja vapaamuotoisemmassa Académie Suissessa, jossa opettajat eivät korjanneet töitä ja kuka tahansa sai maalata mallista pientä maksua vastaan. Siellä hän tapasi Claude Monet’n ja myöhemmin Cézannen. Hänen ensimmäinen varsinainen opettajansa oli maisemamaalari Camille Corot, joka opetti häntä työskentelemään suoraan luonnon äärellä ja rakentamaan kuvan sävyjen eikä ääriviivojen varaan.

Louveciennesin katastrofi vuonna 1870

Ranskan ja Preussin välisen sodan syttyessä heinäkuussa 1870 perhe asui Louveciennesissä Pariisin länsipuolella. Tanskan kansalaisena Pissarroa ei voitu kutsua Ranskan armeijaan, mutta hän ei myöskään voinut jäädä maahan. Syyskuussa preussilaisjoukot ottivat talon haltuunsa. Sotilaat käyttivät kankaita mattoina pihan mudassa ja teurastamon esiliinoina. Noin 1 500 Pissarron jälkeensä jättämästä maalauksesta vain nelisenkymmentä säilyi. Se on impressionismin historian suurin yksittäiseen taiteilijan tuotantoon kohdistunut menetys ja syy siihen, että Pissarron varhaiskausi on nykyään niin niukasti edustettuna museokokoelmissa.

Lontoo, Pontoise ja Éragny

Perhe pakeni ensin ystävänsä Ludovic Pipetten maatilalle Montfoucault’hon ja sitten joulukuussa 1870 Lontooseen, missä he asettuivat Norwoodin esikaupunkiin. Lontoossa Pissarro tapasi taidekauppias Paul Durand-Ruelin, josta tuli hänen tärkein taloudellinen tukijansa 30 vuodeksi, ja tutustui Monet’n kanssa englantilaisiin maisemamaalareihin. Vuonna 1872 hän palasi Ranskaan ja asettui Pariisin luoteispuolella sijaitsevaan Pontoiseen, jossa hän asui 12 vuotta. Vuodesta 1884 kuolemaansa asti hän asui Éragny-sur-Epten kylässä Normandiassa, talossa, jossa oli puutarha ja jonka Monet auttoi häntä lunastamaan.

Pissarron tärkeimmät teokset

Boulevard de Montmartre -sarja (1897)

Talvella ja keväällä 1897 Pissarro vuokrasi huoneen Hôtel de Russien hotellista Boulevard des Italiensin ja Rue Drouot'n kulmasta ja maalasi näkymää Boulevard de Montmartrelle eri valaistuksissa, säässä ja vuorokaudenaikoina. Sarja on hänen tunnetuin ja kysytyin. Yksi näistä teoksista, Le Boulevard de Montmartre, matinée de printemps, myytiin Sotheby'sissä Lontoossa 5. helmikuuta 2014 19,9 miljoonalla punnalla, mikä vastaa noin 32 miljoonaa dollaria – yli kaksinkertaisesti edelliseen ennätykseen, Les Quatre Saisons -teokseen vuodelta 1872, joka myytiin Christie'sissä 14,6 miljoonalla dollarilla 6. marraskuuta 2007. Kankaan oli ostanut vuonna 1923 saksanjuutalainen teollisuusmies Max Silberberg, jonka kokoelma myytiin pakkohuutokaupalla natsiaikana vuosina 1935–36, ja se palautettiin paljon myöhemmin perillisille.

Valkoinen kuura ja Pontoisen maalaismaisemat

Pontoisen-vuosina Pissarro maalasi kynnettyjä peltoja, kaaliviljelmiä, kyläteitä ja Oise-joen varrella olevia tehdaspiippuja. Gelée blanche (Valkoinen kuura) vuodelta 1873, joka on nykyään Musée d'Orsayssa, oli esillä ensimmäisessä impressionistisessa näyttelyssä vuonna 1874, ja kriitikot nauroivat sille – eräs arvostelija kirjoitti, että kankaalta puuttuivat sekä ylä- että alapuoli, etu- ja takaosa. Nykyään sitä pidetään yhtenä liikkeen teknisesti merkittävistä teoksista: vastavalossa oleva pelto, joka on maalattu yksinomaan lyhyillä kylmän ja lämpimän sävyisillä siveltimenvedoilla ilman ainuttakaan ääriviivaa.

Punainen katto ja puiden peittämät rinteet

Teokset kuten Les Toits rouges (1877) osoittavat Pissarron tavan sijoittaa rakennusryhmä paljaiden oksien muodostaman ristikon taakse. Kuvasta muodostuu kylmän verkon läpi nähtyjen lämpimän punaruskeiden alueiden ruudukko – keino, jota Cézanne tutki tarkasti ja joka toistuu myöhemmin kubismin tavassa kuvata etu- ja taka-ala samassa tasossa. Teos on Musée d'Orsayssa, ja se on yksi selkeimmistä esimerkeistä siitä, miten läheistä taiteilijoiden työskentely oli Pontoisen-vuosina.

Hahmomaalaukset ja torikohtaukset

1870-luvun lopulta lähtien Pissarro nosti hahmot etualalle maalauksissaan. Nurmikolla lepääviä maalaisnaisia, omenanpoimijoita, kanoja torilla myyviä naisia Gisorsissa. Toisin kuin Edgar Degas, hän ei koskaan tehnyt malleistaan karikatyyrinomaisia, eikä hän toisaalta myöskään kaunistellut heitä salonkimaalausten maalaisromantiikan tapaan. He seisovat tukevasti, ottavat tilansa ja tekevät työtään. Sarja oli Pissarron vastaus kysymykseen siitä, miten moderni maalaustaide voisi kuvata työtä tekemättä siitä ihannoitua tai pilkallista.

"Siunattu on se, joka näkee kauneutta vaatimattomissa paikoissa, joissa muut eivät näe mitään." – Camille Pissarrolle omistettu

Tekniikka, väri ja taiteellinen kädenjälki

Maanläheinen paletti

Siinä missä Monet kallistui violettiin ja turkoosiin, Pissarro pitäytyi hillityssä väriskaalassa: oliivinvihreässä, okrassa, terrakotassa, lyijynharmaassa ja niukasti käyttämässään liidunvalkoisessa. Värit ovat murrettuja, harvoin suoraan tuubista otettuja, ja ne levittyvät ohuina kerroksina, joiden läpi kankaan kudos kuultaa. Tuloksena on kuvia, joissa on vähän kontrastia mutta runsaasti sisäistä vaihtelua – ne eivät koskaan tunkeudu liikaa tajuntaan, mutta niitä jaksaa katsella pitkään. Juuri tämä ominaisuus tekee hänen aiheistaan poikkeuksellisen sopivia seinätaiteeksi huoneeseen, jossa oleskellaan päivittäin.

Pointillistinen välivaihe 1885–1890

Vuonna 1885 Pissarro tapasi kolmekymmentä vuotta nuoremmat Georges Seuratin ja Paul Signacin ja vakuuttui heidän ajatuksistaan heti. Viiden vuoden ajan hän maalasi pointillismin menetelmän mukaan käyttäen erillisiä väripisteitä, joiden oli tarkoitus sekoittua katsojan silmässä. Hän osallistui uusimpressionistisilla teoksilla kahdeksanteen ja viimeiseen impressionistinäyttelyyn vuonna 1886, mikä osaltaan hajotti ryhmää. Noin vuonna 1890 hän hylkäsi menetelmän. Kirjeessään eräälle kriitikolle hän selitti, että tekniikka esti häntä tavoittamasta ohikiitäviä ja muuttuvia aistimuksia – menetelmä oli liian hidas siihen, mitä hän halusi tehdä.

Silmäsairaus ja ikkunaperspektiivi

1880-luvun lopulta lähtien Pissarro kärsi kroonisesta kyynelkanavan tulehduksesta, jonka vuoksi hän ei sietänyt pölyä, tuulta eikä kirkasta valoa. Ulkona maalaaminen oli vaikeaa suurimman osan vuodesta. Ratkaisuksi hän vuokrasi huoneita korkealta taloista ja maalasi kaupunkia ikkunasta. Juuri sairaus sai aikaan hänen myöhäistuotantonsa kaupunkikuvat Pariisista, Rouenista, Dieppestä ja Le Havresta – tämä on yksi taidehistorian selkeimmistä esimerkeistä siitä, miten fyysinen rajoite synnyttää uuden kuvakielen sen sijaan, että pysäyttäisi sen.

Graafikko

Pissarro oli myös yksi 1800-luvun innovatiivisimmista etsaajista ja litografeista. Hän kokeili yhdessä Degasin kanssa akvatintaa, kuivaneulaa ja ruskeita pohjasävyjä vedoksissa, joita tehtiin usein vain kymmenen kappaletta. Hän painoi monet vedokset itse Éragnyn ateljeessaan prässillä, jonka hänen poikansa Lucien vei myöhemmin mukanaan Englantiin. Mustavalkografiikan keräilijöille Pissarron maisemaetsaukset ovat kauden halutuimpia.

Anarkisti Pissarro

Pissarro oli vakaumuksellinen anarkisti ja luki Pierre-Joseph Proudhonia ja Peter Kropotkinia. Vakaumus ei ollut poliittista kulissia, vaan selitys aihevalinnoille: jos yhteiskunta piti rakentaa alhaalta ylöspäin, myös kuvat oli otettava alhaalta. Joulukuussa 1889 hän sai valmiiksi Turpitudes sociales -albumin, joka sisälsi kaksikymmentäkahdeksan kynäpiirustusta köyhyydestä, keinottelusta, itsemurhasta ja rikkaiden juhlista modernissa Pariisissa. Kansikuvan suunnitteli hänen poikansa Lucien. Albumia ei ollut koskaan tarkoitettu myyntiin – Pissarro lähetti sen Englannissa asuville veljentyttärilleen selittääkseen, miksi maailma oli sellainen kuin oli. Alkuperäisteos on nykyään yksityiskokoelmassa Genevessä, ja se on ollut julkisesti esillä vain muutaman kerran.

1890-luvun Dreyfus-tapauksen aikana Pissarro asettui Émile Zolan ja Monet’n rinnalle puolustamaan syyttömästi tuomittua upseeria, kun taas useat hänen vanhoista ystävistään – heidän joukossaan Degas ja Renoir – asettuivat vastakkaiselle puolelle ja katkaisivat välinsä häneen. Juutalainen Pissarro joutui elämänsä viimeisinä vuosina kokemaan antisemitismiä ihmisiltä, joiden kanssa hän oli ollut näytteillä kahden vuosikymmenen ajan.

Opettaja – Cézanne, Gauguin ja Gauguinin seuraajat

Cézanne Pontoisessa

Vuosina 1872–1874 Paul Cézanne työskenteli Pissarron rinnalla Pontoisessa ja Auversissa. Vanhempi taiteilija sai nuoremman kirkastamaan palettiaan, luopumaan palettiveitsestä ja maalaamaan suoraan aiheen äärellä. He maalasivat samoja näkymiä vierekkäin ja vaihtoivat toisinaan kankaita. Cézanne kutsui myöhemmin Pissarroa ”jonkinlaiseksi isäksi minulle” ja sanoi tämän olleen ensimmäinen, joka oli todella opettanut hänelle jotakin. Ilman noita kahta vuotta Pontoisessa modernia taidetta ei olisi sellaisena kuin sen tunnemme.

Gauguin, van Gogh ja Lucien

Vuodesta 1879 lähtien Paul Gauguin oli Pissarron oppilas, joka tuolloin toimi vapaa-ajallaan vielä pörssivälittäjänä. Pissarro suostutteli hänet asettamaan teoksiaan näytteille impressionistien kanssa. Myös Vincent van Gogh hakeutui hänen luokseen Pariisin-vuosinaan 1886–88 ja vei mukanaan Pissarron neuvot vastaväreistä Arlesiin. Pojasta Lucien Pissarosta tuli taiteilija ja graafikko. Hän muutti Englantiin ja perusti vuonna 1894 bibliofiilisen kirjapainon Eragny Pressin, josta tuli tärkeä yhteys ranskalaisen impressionismin ja brittiläisen Arts and Crafts -liikkeen välille.

Pissarro, Pohjola ja Ruotsi

Pissarro oli ainoa suurista impressionisteista, jolla oli Pohjoismaan kansalaisuus. Hän syntyi Tanskan lipun alla, säilytti tanskalaisen passinsa kuolemaansa asti ja oli siten virallisesti ulkomaalainen siinä Ranskassa, jonka maalaustaiteen uudistamisessa hän oli mukana. Tanskan kansalaisuudella oli hyvin konkreettisia seurauksia: juuri siksi hän ei voinut astua palvelukseen vuonna 1870 ja päätti paeta Lontooseen – mikä puolestaan johti tapaamiseen Durand-Ruelin kanssa ja impressionismin ensimmäiseen kosketukseen Englannin taidemarkkinoiden kanssa.

Jos haluat nähdä Pissarron teoksia paikan päällä Pohjoismaissa, Göteborgin taidemuseo Götaplatsenilla on Ruotsin itsestään selvä vierailukohde. Museon ranskalaisessa kokoelmassa impressionismia edustavat Degas, Monet, Pissarro, Renoir ja Alfred Sisley, ja samassa kerroksessa on lisäksi Cézannen, Gauguinin ja van Goghin teoksia – vertailukohde, jota harva Pohjois-Euroopan museo pystyy tarjoamaan. Tanskassa Kööpenhaminan pohjoispuolella Charlottenlundissa sijaitseva Ordrupgaard on koonnut yhden Euroopan vahvimmista yksityisistä impressionistikokoelmista ja hankkinut Pissarron teoksia ranskalaiseen osastoonsa.

Yhteys ruotsalaiseen taiteeseen toimii myös toiseen suuntaan. Ruotsalaiset taiteilijat, jotka lähtivät 1880-luvulla Ranskaan ja asettuivat Grez-sur-Loingiin, palasivat kotiin sama perusajatus mukanaan, jota Pissarro oli edistänyt jo kaksikymmentä vuotta: maalaa ulkona, maalaa lähellä olevaa, luota silmään akatemian sijaan. Kapinaan, joka johti Opponenternan ja Kuninkaallisen taideakatemian välirikkoon vuonna 1885, juuret olivat juuri ranskalaisessa ulkoilmamaalauksen perinteessä. Jos haluat seurata tätä suuntausta pidemmälle ruotsalaisessa taiteessa, tutustu klassisten taideteosten valikoimamme yleiskatsaukseen.

Pissarron kuvamaailma kodissa

Pissarro on sisustuksessa yksi käyttökelpoisimmista impressionisteista juuri siksi, että hänen väripalettinsa on vähäsaturaatioinen. Monet vetää huoneessa kaiken huomion puoleensa. Pissarro sopii yhteen huonekalujen, tekstiilien ja päivänvalon kanssa ottamatta tilaa haltuunsa. Hänen oliivinvihreät, okranväriset ja harmaansiniset sävynsä ovat lähellä ruotsalaisen sisustuksen vallitsevaa palettia – pellavaa, käsittelemätöntä puuta ja kalkkimaalia – joten Pissarro-juliste on pikemminkin huoneen jatke kuin keskeytys.

Boulevardien kaupunkinäkymät toimivat parhaiten koossa, joka antaa syvyydelle tilaa: ne rakentuvat pakopisteen ympärille ja tarvitsevat vähintään 50 × 70 cm:n koon, jotta katuperspektiivi toimii. Pontoisen ja Éragnyin maisemat sen sijaan sopivat ripustettaviksi pieninä ja tiiviisti, sillä niissä ei ole yhtä katseen kiinnittävää kohdetta, ja ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden myös ryhmässä. Kolmen tai viiden pienemmän maisemataulun ripustus samaan kehykseen luo rauhallisen, yhtenäisen pinnan – katso tauluseinäoppaastamme mitoitus- ja väliohjeet.

Vinkkejä: Kehystä Pissarro lämpimään tammi-, pähkinäpuu- tai vaaleaan saarnikehykseen mustan sijaan. Musta kehys muodostaa kovan reunan maalaukseen, jossa ei ole lainkaan kovia reunoja, ja kontrasti tappaa hillityt sävyt. Valitse myös luonnonvalkoinen paspatuuri puhtaanvalkoisen sijaan – puhtaanvalkoinen saa Pissarron murretut värit näyttämään likaisilta, kun taas lämmin valkoinen reuna tuo ne esiin. Lue lisää kehystysoppaastamme.

Valaistuksella on Pissarron teoksissa suurempi merkitys kuin useimpien taiteilijoiden töissä. Hänen maalauksensa on tehty päivänvalossa, ja niiden elinvoima katoaa kylmässä LED-valaistuksessa. Jos teos on seinällä, jolle osuu iltaisin vain keinovaloa, valitse valonlähde, jonka värilämpötila on noin 2 700 kelviniä ja värintoistoindeksi korkea. Näin vihreät ja okransävyt säilyvät yhtenäisinä. Jos haluat rakentaa kokonaisuutta koko huoneeseen yksittäisen taulun sijaan, katsauksemme oikean taiteen valintaan käsittelee sekä mittasuhteita että sijoittelua. Samantyyppisiä hillityn sävymaailman teoksia löydät beigeistä julisteistamme ja luontoaiheisista teoksistamme.

Elämän ja uran aikajana

1830 – Syntyy 10. heinäkuuta Charlotte Amaliessa, Tanskan Länsi-Intiaan kuuluvalla Saint Thomasin saarella.
1852 – Lähtee kotoa tanskalaisen taiteilijan Fritz Melbyen kanssa ja matkustaa Caracasiin Venezuelaan.
1855 – Asettuu Pariisiin; opiskelee École des Beaux-Artsissa ja Académie Suissessa.
1859 – Tekee ensiesiintymisensä Pariisin salongissa maisemamaalauksella; tapaa Monet’n Académie Suissessa.
1870 – Preussilaiset joukot ottavat talon Louveciennesissa käyttöönsä; noin 1 500 maalausta tuhoutuu. Perhe pakenee joulukuussa Lontooseen.
1872 – Asettuu Pontoiseen; Cézanne seuraa perässä, ja he työskentelevät rinnakkain kaksi vuotta.
1874 – Osallistuu ensimmäiseen impressionistiseen näyttelyyn muun muassa teoksella Gelée blanche.
1879 – Ottaa Paul Gauguinin oppilaakseen.
1884 – Muuttaa Éragny-sur-Epteen Normandiaan, jossa asuu loppuelämänsä.
1885 – Tapaa Seurat’n ja Signacin; aloittaa pointillistisen kautensa.
1886 – Asettaa teoksiaan näytteille kahdeksannessa ja viimeisessä impressionistisessa näyttelyssä – ainoana taiteilijana, joka osallistui niihin kaikkiin.
1889 – Saa valmiiksi albumin Turpitudes sociales, joka sisältää kaksikymmentäkahdeksan anarkistista piirustusta.
1890 – Hylkää pointillismin ja palaa vapaampaan siveltimenjälkeen.
1897 – Maalaa Boulevard de Montmartre -sarjan Pariisin Hôtel de Russien parvekkeelta.
1903 – Kuolee 13. marraskuuta Pariisissa 73-vuotiaana.
2014 – Le Boulevard de Montmartre, matinée de printemps myydään 19,9 miljoonalla punnalla ja asettaa taiteilijan huutokauppaennätyksen.
2025 – The Honest Eye, ensimmäinen suuri yhdysvaltalainen retrospektiivi yli neljäänkymmeneen vuoteen, avautuu Denverin taidemuseossa 26. lokakuuta sen jälkeen, kun se on ollut ensin esillä Museum Barberinissa Potsdamissa.

Aiheeseen liittyvät taiteilijat ja suuntaukset

Pissarro on neljän vuosikymmenen mittaisen ranskalaisen taiteen verkoston keskipisteessä. Lähimpänä häntä ovat Claude Monet, johon hän tutustui jo Académie Suissessa ja joka pysyi hänen ystävänään koko elämän ajan, sekä Pierre-Auguste Renoir, jonka ilontäyteinen hahmomaalaus muodostaa lähes koomisen vastakohdan Pissarron vakavuudelle. Käymme läpi liikkeen yhteisen historian ja tunnuspiirteet impressionismia käsittelevällä sivulla.

Ajan kulkua eteenpäin jäljet johtavat jälki-impressionismiin Cézannen ja Gauguinin kautta sekä Georges Seuratiin neoimpressionistisen sivupolun kautta. Ajassa taaksepäin ne johtavat Corot’hon sekä realismin Courbet’hon ja Millet’hon, joiden maalaamat talonpoikaisaiheet Pissarro omaksui mutta vapautti paatoksesta. Bozetton kokoava katsaus taiteilijoihin, aikakausiin ja suuntauksiin löytyy tietopankistamme. Myös Alfred Sisley – Seinen ja Loingin maisemien lyyrikko – kuuluu Pissarron lähipiiriin.

Usein kysyttyä Camille Pissarrosta

Jos haluat tuoda kotiisi impressionismin hillityn puolen, löydät Pissarron aikalaisia ja seuraajia tunnettujen taiteilijoiden julisteistamme. Kaikki aiheet painetaan FSC-merkitylle paperille Ruotsissa ja lähetetään suojattuina pahviputkessa. Taustatietoja syventävää luettavaa löytyy myös taiteilijaa käsittelevästä artikkelista ruotsinkielisessä Wikipediassa sekä kokoelmatiedoista Musée d'Orsayssa.