Kasvitieteellinen taide – historia, taulut ja kasvikuvituksen mestarit
Kasvitieteellinen taide on kuvaperinne, jossa tieteellinen tarkkuus ja taiteellinen kauneus kohtaavat samalla lehdellä. 1500-luvulta lähtien maalarit, kaivertajat ja kasvitieteilijät ovat kuvanneet kasveja niin tarkasti, että tutkija voi määrittää niiden lajin – ja niin kauniisti, että samat lehdet ripustetaan nykyään kehystettyinä tuhansiin ruotsalaiskoteihin. Juuri tämä kaksijakoisuus tekee kasvitieteellisestä taiteesta yhden kysytyimmistä genreistä kasvitieteellisten julisteiden joukossa: kuva on samalla sekä dokumentti että koriste-esine.
Toisin kuin kukkamaalaus, joka tavoittelee tunnelmaa ja sommittelua, kasvitieteellistä kuvitusta ohjaa tunnistettavuuden vaatimus. Lehdet, heteet, siemenkota ja juuri on voitava laskea ja mitata. Silti genre on kasvattanut joitakin taidehistorian taitavimmista piirtäjistä – Basilius Beslerin, Georg Dionysius Ehretin, Pierre-Joseph Redoutén ja Maria Sibylla Merianin – ja Ruotsissa oman perinteen Olof Rudbeckista Carl von Linnén kautta Carl Lindmanin värillisiin tauluihin, jotka ovat edelleen maan eniten jäljennettyjä kasvikuvia.
Sisältö
↓ Mitä kasvitieteellinen taide on?
↓ Yrttikirjoista barokin florilegiumeihin
↓ Valistuksen mestarit: Ehret, Blackwell ja Redouté
↓ Naiset, jotka piirsivät maailman
↓ Kasvitieteellinen taide Ruotsissa
↓ Tekniikka ja materiaalit
↓ Kasvitieteellinen taide kodissa
↓ Aikajana
↓ Aiheeseen liittyvät suuntaukset ja taiteilijat
↓ Usein kysyttyä kasvitieteellisestä taiteesta
Mitä kasvitieteellinen taide on?
Kasvitieteellinen taide on kasvien kuvaamista niin tieteellisen tarkasti, että laji voidaan määrittää, mutta taiteellisin tavoittein toteutettuna. Määritelmä kattaa kolme toisiinsa liittyvää muotoa. Yrttikirja kuvaa hyötykasveja lääkintätaiteen tarpeisiin. Florilegium dokumentoi yksittäisen puutarhan kasvivalikoiman loistoteoksena. Moderni kasvitieteellinen taulu 1700-luvulta lähtien yhdistää habituskuvan kukan, hedelmän ja siemenen suurennettuihin analyyttisiin yksityiskohtiin.
Ratkaiseva murros tapahtui, kun Carl von Linné julkaisi vuonna 1735 teoksen Systema Naturae ja teki heteistä ja emiöistä luokittelun perustan. Siitä hetkestä lähtien ei enää riittänyt, että kuva oli kaunis – sen oli esitettävä lisääntymiselimet. Kasvitieteellisen kuvituksen tunnusomainen sommittelu, jossa pääkuvaa ympäröivät eri mittakaavan yksityiskohdat, on suora seuraus Linnén järjestelmästä.
Genre erottuu siten sekä asetelmista että maisemamaalauksesta tehtävänsä ansiosta. Kasvitieteellinen taulu oli pitkään työväline: sen avulla apteekkari pystyi erottamaan myrkyllisen lajin lääkinnällisestä tai keräilijä tilaamaan oikean kasvin toiselta puolelta maapalloa ennen valokuvan keksimistä. Se, että kuvista tuli samalla taideteoksia, johtui siitä, että tilaajilla – ruhtinailla, kuningashuoneilla ja varakkailla puutarhanomistajilla – oli varaa palkata aikansa taitavimpia piirtäjiä ja kaivertajia. Selkeyden vaatimus ja käytännöllisyyden tavoittelu tukivat toisiaan sen sijaan, että olisivat olleet ristiriidassa.
Pikafaktaa: Syntyi itsenäisenä genrenä 1500-luvun yrttikirjojen myötä. Kukoistuskausi noin 1730–1840. Basilius Beslerin Hortus Eystettensis (1613) sisältää 367 kuparipiirrosta. Pierre-Joseph Redouté teki yli 2 100 piirrosta noin 1 800 lajista. Elizabeth Blackwellin A Curious Herbal (1737–1739) käsittää 500 kuvalevyä. Ernst Haeckelin Kunstformen der Natur julkaistiin vihkoina vuosina 1899–1904 ja koottiin 100 litografiaksi. Luonnontieteellisen keskusmuseon herbarium Tukholmassa sisältää noin 4,4 miljoonaa arkkia. Lontoon ulkopuolella sijaitsevan Kew Gardensin arkistossa on noin 200 000 kasvitieteellistä kuvaa.
Yrttikirjoista barokin florilegiumeihin
Yrttikirja ja painokoneen läpimurto
Ennen 1400-lukua kasvikuvia kopioitiin käsin sukupolvesta toiseen, kunnes ruususta saattoi tulla tunnistamattoman näköinen. Kirjapainotaito katkaisi ketjun: kun puupiirros oli kerran kaiverrettu, siitä voitiin tehdä tuhat identtistä vedosta. Otto Brunfelsin vuonna 1530 ilmestynyt Herbarum Vivae Eicones, jonka puupiirrokset teki Hans Weiditz, katsotaan yleensä ensimmäiseksi painetuksi kirjaksi, jossa kasvit kuvattiin elävien esikuvien eikä vanhempien käsikirjoitusten perusteella. Leonhart Fuchs seurasi vuonna 1542 teoksella De historia stirpium, jonka runsaat 500 puupiirrosta loivat standardin sille, miten kasvi tuli esittää: kokonaisena kasvina juuresta siemeneen valkoista taustaa vasten.
Besler ja Eichstättin puutarha
Vuonna 1613 ilmestyi teos, joka muutti kasvitieteellisen dokumentoinnin koristeelliseksi taiteeksi. Nürnbergiläinen apteekkari Basilius Besler sai tehtäväkseen kuvata Eichstättin ruhtinaspiispan puutarhan, ja tuloksena syntynyt Hortus Eystettensis koostuu 367 kuparipiirroksesta, joissa yli tuhat kasvia on järjestetty vuodenaikojen mukaan. Lehdet ovat niin suuria, että niissä voidaan esittää luonnollisen kokoinen keisarinkruunu. Beslerin teos loi perustan florilegiumille genrenä: kyseessä on kirja, joka ei käsittele lääkinnällistä hyötyä vaan kokoelman loistoa. Käsin väritetyt kappaleet kuuluvat vielä nykyäänkin markkinoiden kalleimpiin kasvitieteellisiin painotuotteisiin, ja aiheet toistuvat jatkuvasti retro- ja vintagejulisteissa.
Valistuksen mestarit: Ehret, Blackwell ja Redouté
Georg Dionysius Ehret – Linnén kuvittaja
Georg Dionysius Ehret (1708–1770) oli Heidelbergistä kotoisin olevan puutarhurin poika ja genren ensimmäinen kansainvälinen tähti. Hän työskenteli läheisesti Carl von Linnén kanssa tämän Alankomaissa viettäminä vuosina ja piirsi kuvalevyn, joka havainnollisti seksuaalisen luokittelujärjestelmän 24 luokkaa – kuva, joka teki Linnén tunnetuksi tehokkaammin kuin monet tekstisivut. Ehret yhdisti anatomisen tarkan katseen sommittelutajuun, joka kohotti lehden pöytäkirjasta taideteokseksi. Hän asettui Englantiin, valittiin Royal Societyn jäseneksi vuonna 1757 ja jätti jälkeensä noin 3 000 piirrosta.
Ehretin merkitys perustuu siihen, että hän vakiinnutti analyyttisen kuvarakenteen, jota lajityypissä on sittemmin käytetty. Hän sijoitti keskelle kokonaisen kukkivan oksan ja asetti sen ympärille suurennettuja leikkauksia lajinmäärityksen kannalta ratkaisevista osista, usein poikkileikatun hedelmän ympäröimänä, jotta siemenen sijainti näkyisi. Tämä sommittelu teki kuvasta yhtä lailla Uppsalassa kuin Lontoossa työskentelevän kasvitieteilijän luettavan, ja se säilyi sekä litografian että värivalokuvauksen aikakaudella.
Elizabeth Blackwell – 500 kuvalevyä vangin lunastamiseksi
Elizabeth Blackwellin A Curious Herbal, joka julkaistiin vihkoina vuosina 1737–1739, on yksi taidehistorian merkillisimmistä syntytarinoista. Hänen miehensä istui velkavankeudessa, ja maksaakseen velan hän piirsi, kaiversi ja väritti käsin kaikki 500 kuvalevyä itse – työn, jonka hän teki Chelsean apteekkarien puutarhasta saatujen mallien pohjalta. Teoksesta tuli lääkäreiden ja apteekkareiden keskuudessa kaupallinen menestys, ja hänen miehensä vapautettiin. Blackwell on yksi varhaisimmista esimerkeistä siitä, että kasvitieteellinen kuvalevy saattoi elättää tekijänsä.
Pierre-Joseph Redouté – kukkien Rafael
Pierre-Joseph Redouté (1759–1840) työskenteli Ranskan hovissa vallankumouksen, keisarikunnan ja restauraation aikana ja selviytyi niistä kaikista. Joséphine de Beauharnais'n suosikkina hän dokumentoi Malmaisonin ruusuja, ja Les Roses (1817–1824) luetaan lajityypin ehdottomaan huippuun. Kaikkiaan hän teki yli 2 100 piirrosta noin 1 800 lajista. Hänen tekninen avainratkaisunsa oli värillinen pistekaiverrus, joka loi terälehtien sävyjen pehmeät siirtymät. Markkinat vahvistavat hänen asemansa: yksi Les Roses -teoksen kappale myytiin Sotheby'silla New Yorkissa 18. kesäkuuta 2004 hintaan 390 000 dollaria, ja yksittäisestä ruusuakvarellista maksettiin Lontoossa joulukuussa 2010 noin 265 000 puntaa.
"Luonto on ainoa opettaja, jonka tunnustan." – Pierre-Joseph Redouté, hänen nimiinsä pantu
Naiset, jotka piirsivät maailman
Maria Sibylla Merian ja matka Surinamiin
Maria Sibylla Merian (1647–1717) teki jotain, mitä yksikään hänen aikansa nainen ei ollut tehnyt: hän rahoitti itse tutkimusmatkan Surinamin hollantilaiseen siirtokuntaan 52-vuotiaana. Tuloksena syntynyt Metamorphosis insectorum Surinamensium (1705) oli ensimmäinen teos, jossa kuvattiin perhosen koko muodonmuutos yhdessä sen kasvin kanssa, jolla toukka eli. Näin hän rikkoi aikakauden tavan esittää eläimet ja kasvit erillään. Maailmassa on jäljellä alle kolmekymmentä täydellistä kappaletta juhlapainoksesta.
Marianne North ja hänen itse rahoittamansa rakennus
Marianne North (1830–1890) matkusti kahdesti maailman ympäri ja maalasi kasveja niiden luonnollisessa ympäristössä – öljyvärein, nopeasti ja paikan päällä. Hän kustansi itse Royal Botanic Gardensin yhteydessä Kew’ssa sijaitsevan rakennuksen, joka avattiin hänen teoksilleen vuonna 1882, ja siellä on yhä esillä 832 maalausta, jotka peittävät seinät lattiasta kattoon ja kuvaavat yli 900 lajia. Kokoelma restauroitiin vuonna 2009. Northin kylläinen värimaailma ja maisemataustat muodostavat jyrkän vastakohdan valkoisen taustan perinteelle, ja hänen kuvakielensä on lähellä modernia luontoaiheiden lajityyppiä.
Anna Atkins ja maailman ensimmäinen valokuvakirja
Anna Atkins (1799–1871) julkaisi vuonna 1843 teoksen Photographs of British Algae: Cyanotype Impressions – useimpien arvioijien mukaan ensimmäisen koskaan valokuvilla kuvitetun kirjan. Hän käytti syanotypiaa, John Herschelin edellisenä vuonna esittelemää menetelmää, ja asetti levät suoraan käsitellylle paperille. Preussinsinistä vasten piirtyvät valkoiset siluetit ovat samanaikaisesti tieteellistä dokumentaatiota ja abstraktia kuvaa, ja syanotypian sininen sävy on saanut 2020-luvulla voimakkaan uuden suosion sisustuksessa.
Kasvitaide Ruotsissa
Rudbeck, Linné ja Uppsala
Ruotsilla on yksi Euroopan syvällisimmistä kasvikuvituksen perinteistä, ja se alkaa Uppsalasta. Olof Rudbeck vanhempi perusti sinne puutarhan jo vuonna 1655 – maan vanhimman kasvitieteellisen puutarhan, nykyisen Linnén puutarhan, jossa on 1900-luvun alun restauroinnin jälkeen kasvatettu ainoastaan lajeja, jotka Linné itse tunsi. Rudbeckin suurteoksen Campus Elysii oli määrä kuvata jopa yksitoistatuhatta kasvia, mutta Uppsalan palossa 15. toukokuuta 1702 hänen talonsa tuhoutui yhdessä yli 7 000 kaiverretun puulaatan ja lähes koko painoksen kanssa. Tulesta saatiin pelastettua noin 6 200 kasvikuvitusta. Carl von Linné sai professuurin vuonna 1741 ja teki kaupungista kasvitieteen pääkaupungin.
Linnén merkitystä kuvitusperinteelle on vaikea yliarvioida. Antamalla jokaiselle lajille kaksiosaisen nimen hän loi luettelon, johon kuvat voitiin kiinnittää, ja hänen apostoliensa – Japaniin, Etelä-Afrikkaan, Pohjois-Amerikkaan ja Kaakkois-Aasiaan matkustaneiden oppilaidensa – kautta Uppsalaan virtasi tuhansia tuntemattomia lajeja. Jokainen uusi laji vaati kuvan, ja taitavien piirtäjien kysyntä kasvoi kokoelmien karttuessa. Juuri 1700-luvun tieteellisen laajentumisen aikana lajin tekninen taso muotoutui.
Palmstruch ja Svensk Botanik
Johan Wilhelm Palmstruch (1770–1811) oli upseeri, taiteilija ja kuparipiirtäjä, ja aloitti vuonna 1802 teoksen Svensk Botanik julkaisemisen – ensimmäisen järjestelmällisen yrityksen kuvata maan kasvistoa värillisenä. Teoksen julkaiseminen jatkui pitkään hänen kuolemansa jälkeen, ja valmistuessaan se käsitti noin 500 käsin väritettyihin kuparipiirroksiin kuvattua lajia. Kuparilevyt jäivät kustantajalle ja saivat lähes sata vuotta myöhemmin uuden elämän.
Lindmanin Bilder ur Nordens Flora
Carl Axel Magnus Lindman jatkoi nimenomaan Palmstruchin kuparilaattojen pohjalta, kun hän julkaisi vuosina 1901–1905 teoksen Bilder ur Nordens Flora, ensimmäisen suuren ruotsalaisen väripainetun kasviston. Vuosina 1921–1926 julkaistu uudistettu laitos toi mukaan 144 Lindmanin ja taiteilija A. Ekblomin kokonaan uutta vedosta. Harvalla ruotsalaisella kuvitusteoksella on ollut yhtä laajaa levikkiä: Lindmanin sinivuokot, vanamot ja rentukat ovat kasvikuvia, jotka useimmilla ruotsalaisilla on mukanaan, ja ne muodostavat rungon suurelle osalle nykyisistä kasviaiheisista julisteista. Aineistoa säilytetään nykyään muun muassa Ruotsin luonnonhistoriallisen museon kasvitieteellisissä kokoelmissa, joiden herbaariossa on noin 4,4 miljoonaa arkkia. Tukholman Bergianskan puutarhan Bergius-herbaario säilyttää lisäksi noin 17 000 historiallista arkkia Linnén oppilaalta Peter Jonas Bergiukselta (1720–1790).
Tekniikka ja materiaalit
Puupiirros, kuparikaiverrus ja pistekaiverrus
Lajin estetiikka on suurelta osin tekniikan historiaa. 1500-luvun puupiirrokset tuottivat voimakkaat ääriviivat mutta vähän sävyjä. 1600-luvulta lähtien hallinnut kuparikaiverrus mahdollisti hiuksenhienot viivat ja teki Beslerin yksityiskohtaisuuden mahdolliseksi. Pistekaiverrus - jossa kuva rakennetaan tuhansista pienistä pisteistä viivojen sijaan - kehittyi 1700-luvun jälkipuoliskolla ja siitä tuli Redoutén työväline terälehtien pehmeiden siirtymien kuvaamiseen. Vuonna 1796 keksitty litografia laski kustannuksia dramaattisesti ja teki värivedoksista 1800-luvulla laajemman yleisön saatavilla olevia.
Väri lisättiin lähes aina erillisenä työvaiheena. 1800-luvun puoliväliin asti vedokset väritettiin käsin erikoistuneiden värittäjien, usein naisten, toimesta hyväksytyn esikuvan mukaan. Tämä selittää, miksi saman teoksen kaksi kappaletta voivat sävyltään erota huomattavasti toisistaan ja miksi huolellisesti väritetyt painokset saavuttavat haalistuneita korkeammat hinnat. Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla kromolitografiassa väri painettiin koneellisesti; tätä tekniikkaa käytettiin Lindmanin ruotsalaisissa vedoksissa.
Akvarelli pergamentille ja velikkelipaperille
Alkuperäinen teos toteutettiin lähes aina akvarellina, usein pergamentille (vellum), joka antaa väreille paperia verrattuna jäljittelemättömän hehkun, koska pigmentti jää pinnalle sen sijaan, että imeytyisi siihen. Redouté työskenteli lähes yksinomaan pergamentille. Tekniikka edellyttää, että taiteilija rakentaa värin erittäin ohuina kerroksina eikä käytännössä voi korjata virheitä - jokaisen suonen on osuttava kohdalleen ensimmäisellä kerralla.
Sommittelun säännöt
Kasviaiheinen kuvalevy noudattaa helposti tunnistettavia käytäntöjä, kun tietää, mitä etsiä. Kasvi sijoitetaan neutraalia taustaa vasten ilman maisemaa. Mittakaava ilmaistaan piirtämällä yksityiskohdat - heteet, siemenkota, poikkileikkaus - pääkuvan viereen suurennettuina. Varjoa käytetään niukasti ja vain yhdeltä suunnalta, jotta se ei peitä kasvin rakennetta. Juuri tämä pelkistetty sommittelu on syy siihen, että vanhat kuvalevyt toimivat niin hyvin modernissa sisustuksessa: kuvassa ei ole tarinallista ylimääräisyyttä, joka sitoisi sen omaan aikakauteensa.
Kasviaiheinen taide kodissa
Yksittäinen kuvalevy tai sarja
Kasviaiheiset kuvalevyt on tehty toistettaviksi. Koska aiheissa toistuvat tausta, koko ja kuvalogiikka, ne sopivat lähes aina yhteen, kun niitä ripustetaan useita rinnakkain, ja kolmesta kuuteen identtisiin kehyksiin asetettua lehteä luovat yhtenäisen vaikutelman, johon yksi kuva harvoin yltää. Jos haluat sen sijaan yhden yksittäisen aiheen, suuret koot toimivat parhaiten - 50×70 cm:n tai 70×100 cm:n kuvalevy antaa genrelle ominaisen yksityiskohtaisuuden, jota kannattaa tarkastella läheltä.
Värimaailma ja kehysvalinta
Vanhojen kuvalevyjen lämminvalkoinen tai hieman kellastunut tausta sopii luontevasti kalkittuihin, beigeihin ja vihreisiin seinänväreihin, ja syksyn väripalettien maanläheiset sävyt ovat lähellä genren omia sävyjä - tästä kerrotaan tarkemmin oppaassa, joka käsittelee oliivinvihreää tehostevärinä. Kehysvalintaan pätee yksinkertainen periaate: tammi ja luonnonpuu korostavat kasviaiheen maalaishenkisyyttä, kun taas musta tai messinki vie kuvan graafisempaan ja museomaisempaan suuntaan. Sama ajatus toistuu ranskalaisen maalaistyylin esittelyssä, jossa kasviaiheiset kuvalevyt ovat keskeinen elementti, sekä Arts and Crafts -oppaassa.
Sijoittelu, korkeus ja valo
Kasviaiheiset kuvat kestävät ja hyötyvät ripustamisesta paikkaan, jossa niitä katsellaan läheltä - portaikon varrelle, eteiseen tai penkin yläpuolelle - sillä yksityiskohtaisuus on koko idean ydin. Pyri siihen, että kuvien yhteinen keskilinja on noin 145-150 senttimetriä lattian yläpuolella, mikä vastaa useimpien aikuisten silmien korkeutta. Vältä suoraa auringonvaloa: historiallisten esikuvien pigmentit olivat valoherkkiä, ja myös modernit jäljennökset säilyttävät sävyasteikkonsa pidempään epäsuorassa päivänvalossa. Luunvalkoinen tai lämminharmaa paspatuuri antaa lehdille tilaa kilpailematta kellastuneen taustan kanssa.
Vinkki: Valitse kasvitieteellisesti yhteenkuuluvia, ei vain väriltään sopivia tauluja – kolme saman heimon lajia tai kolme samassa kuussa kukkivaa kasvia luovat sisäisen logiikan, jonka silmä havaitsee, vaikka sitä ei osaisi pukea sanoiksi. Jos haluat vaihtaa aiheet vuodenajan mukaan, riittää, että pidät kehykset ennallaan ja vaihdat kuvat; menetelmä kuvataan oppaassa julisteiden vaihtamisesta vuodenajan mukaan.
Aikajana
1530 – Otto Brunfelsin Herbarum Vivae Eicones ilmestyy elävien esikuvien mukaan tehtyine puupiirroksineen. 1542 – Leonhart Fuchsin De historia stirpium vakiinnuttaa kokonaisia kasveja esittävät kuvat normiksi. 1613 – Basilius Beslerin Hortus Eystettensis 367 kuparipiirroksineen tekee florilegiumista loistotaidetta. 1655 – Olof Rudbeck vanhempi perustaa kasvitieteellisen puutarhan Uppsalaan. 1702 – Uppsalan tulipalo 15. toukokuuta tuhoaa Rudbeckin teoksen Campus Elysii; 6 200 kuvaa pelastetaan.
1705 – Maria Sibylla Merian julkaisee teoksen Metamorphosis insectorum Surinamensium. 1735 – Carl von Linné julkaisee teoksen Systema Naturae ja tekee kukan osista luokittelun perustan. 1737 – Elizabeth Blackwell aloittaa teoksen A Curious Herbal. 1802 – Johan Wilhelm Palmstruch aloittaa teoksen Svensk Botanik. 1817 – Redoutén Les Roses alkaa ilmestyä.
1843 – Anna Atkins julkaisee maailman ensimmäisen valokuvitetun kirjan. 1882 – Marianne Northin rakennus avataan Kew’ssä, ja siellä on 832 maalausta. 1899–1904 – Ernst Haeckelin Kunstformen der Natur julkaistaan vihkoina, ja se saavuttaa 100 litografiaa. 1901 – Carl Lindman aloittaa teoksen Bilder ur Nordens Flora. 2008 – Shirley Sherwoodin kasvitieteellisen taiteen galleria avataan Kew’ssä, ja siellä on sittemmin esitetty lähes kuusikymmentä näyttelyä. 2025–2026 – Kew esittelee 11. lokakuuta 2025–12. huhtikuuta 2026 näyttelyt Botanical Tales and Seeds of Empire sekä Flora Indica, joissa tarkastellaan kasvitieteen siirtomaahistoriaa.
Aiheeseen liittyvät suuntaukset ja taiteilijat
Kasvitieteellinen taide kulkee pohjavirtana useissa liikkeissä, joita käsitellään tietopankissamme. Selkein yhteys on Arts and Crafts -liikkeeseen, jossa William Morris rakensi koko muotokielensä huolellisesti tutkittujen kasvien varaan – hänen tapettinsa edellyttävät kasvitieteellisen kuvalevyn havainnointikykyä.
Ernst Haeckelin litografioista tuli suora muodon lähde art nouveaulle, jossa orgaaniset linjat ammensivat luonnontieteiden kuvamaailmasta. Japanilaisessa taiteessa ja ukiyo-e:ssä on rinnakkainen kasvitutkimusten perinne, jossa yhdistyvät sama täsmällisyys ja koristeellinen selkeys. Kasvitieteellinen tarkkuus kohtaa vapaan maalaustaiteen kukka-asetelmassa, joka on yksi asetelmataiteen osa-alueista. Ruotsissa tämä linja jatkuu Bruno Liljeforsin luontotutkimuksiin ja Elsa Beskowin kasvitieteellisesti täsmällisiin satukasveihin, jotka molemmat ovat syvästi juurtuneet pohjoismaiseen taideperinteeseen.
Usein kysyttyä kasvitieteellisestä taiteesta
Kasvitieteellinen taide on harvinainen laji, jossa tieteen vaatimukset tekivät kuvista kauniimpia, eivät kuivakiskoisempia. Jos haluat tuoda tuon perinteen kotiisi, löydät koko valikoiman kasvitieteellisten julisteidemme joukosta – Redoutén ruusuista ja Beslerin barokkilehdistä Lindmanin pohjoismaiseen kasvistoon.