Berthe Morisot – impressionismin merkittävin nainen, Kehto ja intiimi maalaustaide

Berthe Morisot osoitti, että impressionistista taidetta voi maalata yhtä hyvin olohuoneen sisältä kuin joen rannalta. Hän oli ainoa nainen, joka osallistui Pariisissa 15. huhtikuuta 1874 järjestettyyn ensimmäiseen impressionistinäyttelyyn, ja hän oli mukana seitsemässä liikkeen kahdeksasta näyttelystä. Kahden vuosikymmenen ajan hän maalasi kuvamaailmaa, jossa esiintyivät lapset, sisaret, peilit, ikkunat ja puutarhat – ja joka näyttää yhä hämmästyttävän elävältä. Hänen maalauksensa ovat pienikokoisia mutta välittömyydessään suuria: siveltimenvedot ovat kevyitä kuin kuiskaus, ja joskus hän jätti osan kankaasta kokonaan maalaamatta.

Tällä sivulla seurataan Morisot’n elämää varakkaassa perheessä, jossa hän oli sukua rokokoomestari Fragonardille, hänen tapaamistaan Édouard Manet’n kanssa Louvressa vuonna 1868 ja avioitumistaan tämän veljen Eugènen kanssa vuonna 1874 sekä hänen myöhäisiä vuosiaan tyttärensä Julien seurassa ja 1880-luvun nopeita, lähes luonnosmaisia sommitelmia. Käymme läpi hänen tärkeimmät teoksensa ja tekniikkansa, hänen poikkeuksellisen suhteensa Manet’hon, hänen teoksiaan ruotsalaisissa kokoelmissa sekä sitä, miten hänen hillitty ja valoisa värimaailmansa sopii ruotsalaiseen kotiin. Lopuksi mukana on aikajana ja vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Sisältö
↓ Kuka oli Berthe Morisot?
↓ Bourgesista Passyyn – elämä ja koulutus
↓ Morisot’n tärkeimmät teokset
↓ Tekniikka, värit ja taiteilijan oma tyyli
↓ Morisot ja Manet – yhteinen maalaustaide
↓ Kriitikot, taidemarkkinat ja uudelleenlöytäminen
↓ Morisot Suomessa ja Pohjoismaissa
↓ Morisot’n kotiaiheinen kuvamaailma
↓ Elämän ja jälkimaineen aikajana
↓ Läheiset taiteilijat ja suuntaukset
↓ Usein kysyttyä Berthe Morisot’sta

Kuka oli Berthe Morisot?

Berthe Marie Pauline Morisot syntyi 14. tammikuuta 1841 Bourgesissa Keski-Ranskassa. Hänen isänsä Edmé Tiburce Morisot oli Cherin departementin prefekti; äiti Marie-Joséphine-Cornélie Thomas oli useimpien elämäkertojen mukaan Jean-Honoré Fragonardin veljentytär, ja Fragonard oli yksi 1700-luvun rakastetuimmista maalareista. Perhe oli varakas, sivistynyt ja perinteinen tavalla, joka teki Berthen uravalinnasta hiljaisen skandaalin. Kun hän oli kolmekymppinen, yhä naimaton ja maalaamiseen itsepintaisesti keskittynyt, hänen äitinsä kirjoitti Musée d’Orsayn mukaan olevansa hieman pettynyt siihen, ettei tytär halunnut asettua aloilleen kuten kaikki muut.

Yhteenveto: Syntyi 14. tammikuuta 1841 Bourgesissa, kuoli 2. maaliskuuta 1895 Pariisissa (keuhkokuumeeseen, 54-vuotiaana), haudattu Cimetière de Passyn hautausmaalle. Esittäytyi Pariisin salonissa vuonna 1864. Avioitui Eugène Manet’n kanssa vuonna 1874; tämä oli Édouard Manet’n veli. Tytär Julie syntyi 14. marraskuuta 1878. Ainoa nainen ensimmäisessä impressionistinäyttelyssä 15. huhtikuuta 1874, jossa hän esitteli kymmenen teosta. Osallistui vuosina 1874–1886 järjestetystä kahdeksasta näyttelystä seitsemään. Huutokauppaennätys: After Lunch (1881) myytiin 10,9 miljoonalla dollarilla Christie’sillä helmikuussa 2013. Tukholman kansallismuseon kokoelmiin kuuluu Boulognen metsässä (inventaarionumero NM 5525).

Morisot’ta kuvaillaan usein impressionismin merkittävimmäksi naistaiteilijaksi, mutta nimitys on sekä liian suppea että liian antelias. Liian suppea, koska hän ei ollut mikään erikoistapaus, jonka annettiin osallistua vain siksi, että hän sattui olemaan jonkun käly – Le Tempsin kriitikko kutsui häntä jo vuonna 1877 ryhmän ainoaksi todelliseksi impressionistiksi. Liian antelias, koska nimitys antaa ymmärtää, että hän maalasi yhtä paljon kuin mieskollegansa ja heidän ehdoillaan. Näin ei ollut. Hän jätti väliin markkinat, kahvilat ja jokirannat, joissa porvarillinen nainen ei voinut liikkua yksin, ja teki sen sijaan suljetusta huoneesta, puutarhapenkistä ja ikkunasta täysipainoisen modernin kuvapinnan. Se oli toisenlaista moderniutta kuin Claude Monet’n valotutkielmat tai Edgar Degasin oopperan kulissit, mutta ei yhtään vähäisempää.

Bourges’sta Passyyn – elämä ja koulutus

Kolme sisarta ja piirustuksenopettaja

Berthe kasvoi kolmesta sisaresta nuorimpana: sisarukset olivat Yves (1838–1893), Edma (1839–1921) ja Berthe, ja veli Tiburce syntyi vuonna 1848. Perhe muutti Pariisiin, ja vuonna 1857 Berthe ja Edma alkoivat saada yksityistunteja Geoffroy-Alphonse Chocarnelta ja myöhemmin Joseph Guichardilta. Guichard huomasi pian, että sisarilla oli lahjakkuutta, jota ei voinut sulkea siihen salonkitaiteeseen, jonka parissa nuorten naisten odotettiin tuolloin työskentelevän. Hän varoitti äitiä, etteivät tunnit jäisi ajanvietteeksi vaan niistä tulisi kutsumus – ja että se olisi perheen sosiaalisessa piiriissä käytännössä katastrofi.

Louvre, Corot ja Barbizon

Naisten ei sallittu opiskella Taideakatemian kouluissa, joten Morisot ja hänen sisarensa kopioivat mestariteoksia Louvressa – se oli yksi harvoista sallituista tavoista opiskella. Vuonna 1861 hän tapasi maisemamaalari Jean-Baptiste-Camille Corot’n, joka opetti häntä työskentelemään suoraan luonnossa ja ajattelemaan sävyarvojen eikä ääriviivojen kautta. Vuonna 1863 hän seurasi Corot’n ystävää Achille Oudinot’ta Barbizonin perinteen pariin, ja talvella 1863–64 hän otti kuvanveistotunteja Aimé Millet’ltä – mitään hänen siellä muovaamaansa ei ole säilynyt. Jo tässä näkyy hänen tavaramerkikseen muodostunut toimintatapa: hän kokeili kaikkea, säilytti sen mikä toimi eikä kirjannut itseään minkään koulukunnan edustajaksi.

Salongi 1864 ja sisaren vaikeneminen

Vuonna 1864 Berthe ja Edma debytoivat Pariisin salongissa kumpikin yhdellä maalauksella. Morisot osallistui Salongin näyttelyihin useita kertoja 1860-luvulla, mutta todellisen läpimurtonsa hän teki sisarestaan maalaamillaan teoksilla. Vuonna 1869 Edma meni naimisiin laivastoupseerin kanssa ja muutti pois Pariisista, minkä jälkeen hän käytännössä lopetti maalaamisen. Morisot jatkoi yksin. Yksinäisyyden määrää on vaikea liioitella: sisarusten välinen vuoropuhelu, joka oli kannatellut hänen ensimmäistä vuosikymmentään taiteilijana, päättyi yhdessä yössä. Edmalle seuraavina vuosina kirjoittamansa kirjeet ovat nykyään yksi parhaista lähteistä siitä, miten naistaiteilija pohti työtään 1800-luvun Pariisissa.

Avioliitto, tytär ja myöhäisvuodet

Vuonna 1868 Morisot tapasi Édouard Manet’n Louvressa, jossa hän oli kopioimassa maalauksia. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1874, hän meni naimisiin tämän nuoremman veljen Eugènen kanssa. Eugène oli itsekin amatöörimaalari ja kannusti Morisot’ta työskentelemään koko avioliiton ajan. Tytär Julie syntyi 14. marraskuuta 1878. Hänestä tuli sekä Morisot’n tärkein malli että henkilö, joka vaali hänen perintöään. Eugène Manet kuoli vuonna 1892, ja Berthe Morisot seurasi häntä kolme vuotta myöhemmin: hän sairastui keuhkokuumeeseen hoidettuaan Julieta ja menehtyi 2. maaliskuuta 1895 54-vuotiaana. Kuolemaansa edeltävänä päivänä hän kirjoitti tyttärelleen jäähyväiskirjeen, jota usein siteerataan: hän rakasti tätä kuolemassa ja rakastaisi häntä myös sen jälkeen.

Morisot’n tärkeimmät teokset

Kehto (1872)

Le Berceau (Kehto), joka maalattiin vuonna 1872, on Morisot’n tunnetuin teos, ja se on esillä Musée d'Orsayssa Pariisissa. Maalauksessa hänen sisarensa Edma katsoo kehtoon, jossa tytär Blanche nukkuu. Läpikuultava hunnun kaltainen kangas laskeutuu sumuna lapsen kasvojen ylle, ja naisen käsivarsi muodostaa kuvaan pehmeän lävistäjän. Kyseessä ei ole sentimentaalinen madonnakuva – Edman katse on tarkkaavainen, miltei väsynyt – vaan kuvaus valvomisen hiljaisesta työstä. Teos oli esillä ensimmäisessä impressionistinäyttelyssä vuonna 1874, ja siitä on sittemmin tullut yksi liikkeen eniten jäljennetyistä äitiyttä kuvaavista teoksista.

Taiteilijan sisar ikkunan ääressä ja sisaret (1869)

Varhainen teos The Artist's Sister at a Window (1869) on esillä National Gallery of Artissa Washingtonissa, samoin kuin teos The Mother and Sister of the Artist (1869–1870). National Gallery of Artin retrospektiivisessä näyttelyssä vuonna 1987 – ensimmäisessä suuressa amerikkalaisessa taidemuseossa järjestetyssä Morisot’n näyttelyssä – käytettiin julistekuvana teosta The Sisters (1869), jossa kaksi pilkullisiin valkoisiin mekkoihin pukeutunutta naista istuu raidallisella sohvalla. Näyttelyssä oli esillä 60 öljymaalausta, 23 akvarellia, 13 pastellityötä ja 8 piirustusta, ja se houkutteli 215 363 kävijää. Tämä osoitti, että kiinnostus häntä kohtaan oli huomattavasti suurempaa kuin taidemarkkinat olivat siihen asti uskoneet.

Psykén peili (1876) ja Kesäpäivä (1879)

The Psyche Mirror (1876), jonka koko on 65 × 54 cm ja joka on esillä Madridin Museo Thyssen-Bornemiszassa, esittää nuorta naista katselemassa itseään suuressa kokovartalopeilissä, kun peilikuva ja todellisuus sulautuvat yhteen valkoisissa siveltimenvedoissa. Teos on yksi selvimmistä esimerkeistä Morisot’n kiinnostuksesta keskeneräisyyteen, ja se liittyy pitkään perinteeseen, jossa naiset kuvataan pukeutumispöydän ääressä – perinteeseen, jota hän sekä hyödynsi että kyseenalaisti. Lontoon National Galleryssa oleva Summer's Day (1879) esittää kahta naista soutuveneessä järvellä Bois de Boulognessa. Se on maalattu niin kevyessä valossa, että hahmot näyttävät lähes liukenevan veden pintaan.

Lounaan jälkeen (1881) ja myöhäiset kankaat

After Lunch (1881) on teos, joka toi Morisot’lle hänen huutokauppaennätyksensä: se myytiin helmikuussa 2013 Christie’sillä 10,9 miljoonalla dollarilla, noin kolminkertaisella hinnalla yläarvioon nähden, ja teki hänestä joksikin aikaa huutokauppojen kalleimman naispuolisen taiteilijan. 1880-luvun puolivälistä peräisin oleviin teoksiin kuuluvat esimerkiksi Washingtonin National Gallery of Artissa oleva In the Dining Room (1885–86) ja Chicagon taideinstituutissa oleva The Bath (1885–86), joissa hän siirtyi vähitellen vaaleista väripinnoista piirretympiin linjoihin. Thyssen-Bornemiszan museossa oleva Reclining Nude Shepherdess (1891) on hänen myöhäinen, leikkisä vastauksensa klassiselle alastonmaalaukselle, ja Le Cerisier (1891) osoittaa hänen kiinnostuksensa japanilaiseen sommitteluun, jossa puu on sijoitettu aivan kuvan reunaan.

"En usko, että yksikään mies olisi koskaan kohdellut naista vertaisenaan, ja se olisi ollut kaikki, mitä olisin pyytänyt, sillä tiedän olevani yhtä arvokas." – Berthe Morisot, muistikirja 1890

Tekniikka, värit ja taiteilijan omaleimainen tyyli

Kevyt siveltimenveto

Morisot’n sivellintekniikkaa on kuvattu ranskalaisella verbillä effleurer – hipaista. Hän liikutteli sivellintä nopeasti lyhyin, vinoin vedoin ja jätti usein osia kankaasta ohuesti maalatuiksi tai kokonaan maalaamatta. Hänen teostensa valkoinen on harvoin puhdasta valkoista maalia; se on kankaan vaalea pohja, joka kuultaa läpi. Noin vuonna 1880 hän alkoi lisäksi maalata pohjustamattomille kankaille eli ilman tavallista pohjustuskerrosta, mikä antoi pinnalle mattapintaisen, lähes pastellimaisen luonteen. Vaikutelma saa Morisot’n teoksen näyttämään siltä kuin se olisi maalattu kymmenessä minuutissa, vaikka sen valmistelu olisi vaatinut kuukausia.

Akvarelli, pastelli ja öljy samassa teoksessa

Taiteilijanuransa alkuvaiheessa Morisot maalasi akvarelleilla ja pastelleilla, joita on helppo ottaa mukaan ulos. Myöhemmin hän hallitsi kaikkia kolmea tekniikkaa rinnakkain ja antoi niiden vaikuttaa toisiinsa: öljymaalauksiin tuli akvarellien läpikuultavuutta ja pastellien liitumaisuutta, kun taas hänen akvarellinsa saavuttivat öljymaalauksille ominaisen tarkkuuden. Koska hän teki usein samasta aiheesta useita eri tekniikoilla toteutettuja versioita, hänen tuotantonsa tarjoaa poikkeuksellisen paljon vertailtavaa. Teknisestä taustasta kiinnostuneet löytävät laajemman katsauksen sivultamme, joka käsittelee akvarellimaalauksen historiaa ja mestareita.

Ruudukot, paperi ja esikuvat

Spontaanin pinnan takana oli huolellinen menetelmä. Vuoden 1885 jälkeen Morisot kiinnitti yhä enemmän huomiota piirtämiseen ja kokeili hiiltä ja väriliituja. Hän käytti myös ruudukkoa ja kuultopaperia siirtääkseen hahmoja luonnoksista kankaalle. Hän sommitteli mielellään vinosta, japanilaisvaikutteisesta näkökulmasta ja rajasi esineitä kuvan reunaan – menetelmä, joka oli yhteinen kaikille japonismin merkittäville länsimaisille edustajille. Aiheiden mittakaava pysyi pienenä: hänen kankaansa ovat tavallisesti vain muutamia kymmeniä senttimetrejä korkeita. Siksi ne toimivat nykyään erinomaisesti myös keskikokoisina julisteina.

Välimeri ja valo 1881–1889

Morisot vietti kaksi talvea Välimeren rannalla, vuosina 1881–82 ja 1888–89, ja molemmat jättivät selvän jäljen hänen väripalettiinsa. Nizzan Musée des Beaux-Arts Jules Chéret’n näyttely Berthe Morisot à Nice. Escales impressionnistes (7. kesäkuuta–29. syyskuuta 2024) kokosi noin 60 teosta juuri näiltä kausilta ja osoitti, miten kirkkaammat värit ja vapaampi siveltimenkäyttö kehittyivät rannikon voimakkaassa valossa. Näyttely esitti myös, että osa hänen grafiikanlehdistään oli tarkoitettu vuosina 1888–89 tehdyn Carnival-nimisen albumin sivuiksi, mikä toi esiin hänen merkityksensä grafiikan tekijänä.

Morisot ja Manet – yhteistä maalaustaidetta

Mallista tasavertaiseksi

Édouard Manet ja Berthe Morisot tutustuivat vuonna 1868 ja pysyivät läheisinä viisitoista vuotta, Manetin kuolemaan saakka vuonna 1883. Aluksi Morisot oli Manetin mallina: hän poseerasi teoksessa Parveke (1868) ja useissa intiimeissä muotokuvissa, joihin kuuluu myös vuonna 1872 maalattu Berthe Morisot orvokkikimpun kanssa, pieni öljymaalaus, jossa hänellä on musta surupuku. Musée d'Orsay hankki teoksen kokoelmiinsa vuonna 1998 kansainvälisen rahoituksen turvin. Morisot pyysi Manetilta neuvoja ja opiskeli hänen johdollaan poikkeuksellisen avoimesti. Jo 1870-luvun puolivälissä osat kuitenkin vaihtuivat: Legion of Honorin näyttelytekstin mukaan Manet alkoi seurata Morisotin esimerkkiä ja jäljitellä tämän aihevalintoja, värimaailmaa ja ilmavia siveltimenvetoja.

Manet & Morisot -näyttely 2025–2026

Ensimmäinen suurempi museoprojekti, jossa tutkittiin taiteilijoiden keskinäistä vaikutusta, oli näyttely Manet & Morisot San Franciscon Legion of Honorissa 11. lokakuuta 2025–1. maaliskuuta 2026. Sen jälkeen näyttely oli Cleveland Museum of Artissa 29. maaliskuuta–5. heinäkuuta 2026. Emily A. Beenyn kuratoimassa näyttelyssä teoksia asetettiin pareiksi ja ryhmiksi. Siinä koottiin yhteen neljä elegantteja naisia vuodenaikoina kuvaavaa maalausta (Morisot’n Summer ja Winter sekä Manetin Spring ja Autumn), ja esillä oli myös teoksia Morisot’n omasta Manetin maalausten kokoelmasta. Lue lisää Legion of Honorin lehdistötiedotteesta. Esittelymme Manetin elämästä ja teoksista löytyy sivulta Édouard Manet.

Manetin kuoleman jälkeen vuonna 1883

Édouard Manetin kuoltua vuonna 1883 Morisot järjesti Claude Monet’n, Émile Zolan ja muiden ystävien avustuksella muistonäyttelyn. Näin hänestä tuli yksi Manetin jälkimaineen muovaajista, ja jo sitä ennen hän oli ollut keskeinen hahmo Manetin lähipiirissä. 1880- ja 1890-luvuilla hän myös keräsi itse Manetin, Monet’n, Renoirin ja Degas’n teoksia. Hänen kotinsa rue de Villejustilla oli kohtaamispaikka, jossa myös runoilija Stéphane Mallarmé oli vakituinen vieras ja läheinen ystävä.

Kriitikot, taidemarkkinat ja uudelleenlöytäminen

Vastaanotto oli pitkään ristiriitaista. Vuoden 1874 ensimmäisessä impressionistinäyttelyssä kriitikko Albert Wolff kuittasi Le Figarossa koko ryhmän joukoksi hulluja, joista yksi oli nainen. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1877, Le Tempsin arvostelija kutsui häntä joukon ainoaksi oikeaksi impressionistiksi, ja vuoteen 1880 mennessä Wolff ja muut olivat muuttaneet mielensä ja lukivat hänet parhaiden joukkoon. Vuonna 1894 kriitikko Gustave Geffroy nimesi hänet, Marie Bracquemondin ja Mary Cassattin impressionismin kolmeksi suureksi naiseksi.

Markkinat seurasivat rauhalliseen tahtiin. Hôtel Drouot’n huutokaupassa vuonna 1875 hänen parhaat teoksensa – Interior (Young Woman with Mirror) ja pastelli On the Lawn – myytiin 480 ja 320 frangilla. Morisot piti itse kiinni siitä, että myi teoksiaan suoraan keräilijöille. Se toi hänelle taloudellista riippumattomuutta, mutta myös vähensi suurten tilausten määrää. Ensimmäinen yksityisnäyttely järjestettiin 25. toukokuuta–18. kesäkuuta 1892 Boussod, Valadon & Cie -galleriassa, ja ensimmäinen retrospektiivinen näyttely avautui 5. maaliskuuta 1896 Durand-Ruel-galleriassa, vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Julie Manet, joka avioitui myöhemmin taidemaalari Ernest Rouartin kanssa, omisti elämänsä äitinsä teosten säilyttämiselle ja kirjoitti päiväkirjan, joka on nykyään yksi luetuimmista impressionistien arkea kuvaavista lähteistä.

Morisot’n teokset löydettiin uudelleen 1900-luvun lopulla: vuonna 1987 National Gallery of Artissa Washingtonissa järjestetty retrospektiivi esitteli 60 öljymaalausta ja houkutteli 215 363 kävijää. Musée d'Orsay omisti hänelle vuonna 2019 ensimmäisen monografisen näyttelynsä, yli 120 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Orsayn omasta tekstistä voit lukea lisää näyttelystä ja hänen elämästään. Genovan Palazzo Ducalessa 12. lokakuuta 2024–23. helmikuuta 2025 järjestetty Impression, Morisot -näyttely, jonka kuratoi Marianne Mathieu, esitteli yli 80 teosta ja oli ensimmäinen suuri Morisot-retrospektiivi Italiassa.

Morisot Ruotsissa ja Pohjoismaissa

Nationalmuseum ja I Boulognerskogen

Morisot’n alkuperäisteoksen voi nähdä Ruotsissa Tukholman Nationalmuseumissa. Maalaus I Boulognerskogen (tunnetaan myös nimillä Au Jardin ja Dames cueillant des fleurs) on öljymaalaus kankaalle, kooltaan 61 × 73,5 cm, ja sen inventaarionumero on NM 5525. Sen lahjoitti museolle vuonna 1960 diplomi-insinööri C. B. Nathorst Nationalmusei Vänner -yhdistyksen kautta. Kuvassa on kaksi naista Bois de Boulognessa, Länsi-Pariisissa sijaitsevassa puistossa, jossa yläluokka kävi kävelyllä. Nationalmuseum kuvailee teosta esimerkiksi Morisot’n rohkeasta, luonnosmaisesta ilmaisusta ja hänen kiinnostuksestaan naisten väliseen läheisyyteen. Voit lukea teoksesta Nationalmuseumin kokoelmatietokannasta.

Nationalmuseum, ranta ja ulkoilmataide

Nationalmuseum on myös osoittanut, kuinka läheisistä aiheista – rantaelämästä, kävelyretkistä ja vapaa-ajan kohtauksista – muodostui 1800-luvun moderniuden keskeinen teema. Kirjoitimme tästä artikkelissamme Kohti merta! -näyttelystä Nationalmuseumissa. Morisot’n naiset veneissä ja puutarhoissa kuuluvat samaan kuvaperinteeseen, vaikka hän itse maalasi rantaa harvoin. Se, että hänen teoksiaan sisältyy myös Nationalmuseumin juliste- ja jäljennösvalikoimaan, osoittaa, kuinka laajasti museo nykyään nostaa kokoelmistaan esiin naistaiteilijoita.

Morisot ja pohjoismainen yleisö

Hänen intiimiä ja valoisaa kuvakieltään on usein verrattu pohjoismaisiin sisätilamaalauksiin. Sukulaisuus pohjoismaiseen taiteeseen näkyy selvimmin suomalaisessa modernistissa Helene Schjerfbeckissä, joka Morisot’n tavoin työskenteli pelkistettyjen pintojen ja kodin hiljaisten hetkien parissa. Ero on sävyssä: Morisot on kevyt ja ilmava, Schjerfbeck vakava ja poispäin kääntynyt. Molemmista on tullut tärkeitä esikuvia nykyiselle kiinnostukselle naistaiteilijoita kohtaan, ja heidän teoksensa sopivat hyvin samaan huoneeseen.

Morisot’n kuvamaailma kodissa

Morisot’n väripaletti on yksi koko impressionismin käyttökelpoisimmista sisustuksessa. Hän käytti valkoista, hopeanharmaata, vaaleanvihreää, vaaleanpunaista ja hillittyjä sinisen sävyjä usein pohjustamattomalle kankaalle maalattuina, ja vaalea pohja pitää hänen teoksensa aina kevyinä. Paletti sopii pohjoiseen valoon, pieniin huoneisiin sekä yhteen vaalean puun, kalkkimaalin ja pellavan kanssa. Hän on lisäksi yksi harvoista taiteilijoista, joiden aiheet ovat lähes aina henkilökohtaisia: nainen peilin ääressä, lapsi puutarhassa, sisar teekuppi kädessään. Siksi hänen teoksiaan on helppo ripustaa makuuhuoneeseen, eteiseen ja olohuoneeseen ilman, että ne hallitsevat tilaa.

Kokokoossa 30 × 40 tai 50 × 70 cm intiimit aiheet säilyttävät läheisyytensä, kun taas suuremmat koot luovat väljempiä, lähes akvarellimaisia pintoja. Hahmoja esittävät teokset – Kehto, Psychen peili ja eri versiot naisista pukeutumispöydän ääressä – toimivat parhaiten, kun niiden ympärillä on runsaasti tyhjää tilaa. Ne kannattaa ripustaa silmien korkeudelle eli niin, että kuvan keskipiste on noin 145 cm lattiasta. Puutarha- ja järvimaisemat sen sijaan sopivat ripustettaviksi tiiviimmin kolmen tai neljän teoksen ryhmiin. Hyvä lähtökohta on 30 × 40 -koon osto-oppaamme, jossa käsitellään mittoja ja välimatkoja.

Vinkki: Morisot’n vaaleat sävyt sulautuvat viileänvalkoiseen seinään ja mustaan kehykseen. Valitse sen sijaan lämminsävyinen vaalea tammi- tai saarnikehys ja luonnonvalkoinen paspatuuri, joka on vähintään 5 cm leveä – näin valkoiset siveltimenvedot pääsevät oikeuksiinsa ja sävyt muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Lisätietoa mitoista ja laadusta löydät paspatuurin osto-oppaastamme. Jos ripustat useita Morisot’n teoksia yhdessä, käytä niissä samanvärisiä mutta erikokoisia kehyksiä, niin syntyy rauhallinen rytmi asetelman sijaan.

Hänen motiivinsa sopivat erityisen hyvin yhteen muiden impressionistien teosten kanssa, joissa käytetään vaaleaa ja hillittyä väriskaalaa. Yhdessä muutaman kasviaiheisen julisteen tai yksinkertaisen kukka-aiheisen julisteen kanssa niistä muodostuu yhtenäinen kokonaisuus. Meiltä löydät samantyylisiä teoksia kokoelmista tunnettujen taiteilijoiden taideteokset, kukka-aiheiset julisteet, vaaleanpunaiset julisteet ja beiget julisteet. Jos haluat tutustua Monet’n ja muiden impressionistien teoksiin, löydät niitä kokoelmasta Claude Monet’n maalaukset ja julisteet.

Elämän ja jälkimaineen aikajana

1841 – Syntyy 14. tammikuuta Bourges’ssa, Ranskassa.
1857 – Alkaa saada yksityisopetusta yhdessä sisarensa Edman kanssa.
1861 – Tapaa Corot’n, joka opettaa häntä työskentelemään suoraan luonnon äärellä.
1864 Tekee debyyttinsä Pariisin salongissa yhdessä Edman kanssa.
1868 – Tapaa Édouard Manet’n Louvressa ja poseeraa teosta Parveke varten.
1872 – Maalaa teoksen Kehto, joka on nykyään Musée d'Orsayssa; Manet maalaa hänet orvokkikimpun kanssa.
1874 – Ainoa nainen ensimmäisessä impressionistinäyttelyssä 15. huhtikuuta; menee naimisiin Eugène Manet’n kanssa.
1875 – Hänen parhaat teoksensa myydään Hôtel Drouot’ssa 480 ja 320 frangilla.
1878 – Tytär Julie syntyy 14. marraskuuta.
1881 – Maalaa teoksen Lounaan jälkeen ja viettää talven 1881–82 Välimeren rannalla.
1883 – Édouard Manet kuolee; hän auttaa järjestämään tämän muistonäyttelyn.
1886 – Osallistuu kahdeksanteen ja viimeiseen impressionistinäyttelyyn.
1892 – Ensimmäinen yksityisnäyttely Boussod, Valadon & Cie -galleriassa; Eugène Manet kuolee.
1895 – Kuolee 2. maaliskuuta Pariisissa 54-vuotiaana.
1896 – Durand-Ruelin retrospektiivinen näyttely avautuu 5. maaliskuuta.
1960 – Kansallismuseo saa lahjoituksena teoksen Boulognen metsässä.
1987 – Retrospektiivinen näyttely Washingtonin National Gallery of Artissa, 215 363 kävijää.
2013 – Lounaan jälkeen myydään Christie's-huutokaupassa 10,9 miljoonalla dollarilla.
2019 – Musée d'Orsay järjestää ensimmäisen Morisot’n monografisen näyttelyn.
2024–2026 – Näyttelyt Nizzassa, Genovassa, San Franciscossa ja Clevelandissa nostavat hänet jälleen keskiöön.

Aiheeseen liittyvät taiteilijat ja suuntaukset

Morisot’ta on vaikea ymmärtää ilman hänen lähipiiriään. Läheisimpiä ovat Édouard Manet, hänen lankonsa, mallien antaja ja taiteellinen vertaisensa, sekä Claude Monet, joka oli hänelle läheinen koko 1880-luvun ajan. Pierre-Auguste Renoir jakoi hänen valoisan värisilmäisyytensä, ja Camille Pissarro oli vanhempi kollega, joka tuki aina näyttelyhankkeita. Siinä missä Morisot maalasi suljettuja sisätiloja, Gustave Caillebotte suuntasi katseensa Pariisin uusille bulevardeille ja sateen kastelemille aukioille – täydentävä näkökulma sille, joka haluaa nähdä impressionismin kaupunkipuolen. Liikkeen koko historian ja tunnuspiirteet käymme läpi impressionismia käsittelevällä sivulla.

Geffroy mainitsi Morisot’n rinnalla vuonna 1894 muita saman piirin ja sukupolven naisia, kuten Mary Cassattin ja Marie Bracquemondin. Ruotsalaisessa yhteydessä polku jatkuu Helene Schjerfbeckiin ja Sigrid Hjerténiin. Jos haluat oppia lisää myös naistaiteilijoista, joiden piti kulkea taideakatemian suljettujen ovien ohi, artikkelimme Rosa Bonheurista on hyvä seuraava askel. Bozettos koko katsaus taiteilijoihin, aikakausiin ja suuntauksiin löytyy tietopankistamme.

Usein kysyttyä Berthe Morisot’sta

Jos haluat tuoda impressionismin valoisan ja intiimin puolen omaan kotiisi, löydät Morisot’n aikalaisia ja seuraajia kuuluisien taiteilijoiden julisteistamme. Kaikki teokset painetaan laadukkaalle paperille ja lähetetään suojattuina putkilossa. Jos haluat perehtyä aiheeseen tarkemmin, löydät taiteilijan elämäkerran ruotsinkielisestä Wikipediasta.