Akvarellimaalaus – tekniikan historia, mestarit ja tunnuspiirteet

Akvarellimaalaus on taidetta, jossa maalataan vesiliukoisilla pigmenteillä paperille niin, että valkoinen paperi itsessään tuottaa valon ja väri levitetään ohuina, läpikuultavina kerroksina. Se on yksi kuvataiteen vanhimmista tekniikoista ja samalla yksi armottomimmista: tehtyä siveltimenvetoa ei voi maalata piiloon, vesi määrää yhtä paljon kuin käsi, ja lopputulos on joko hehkuva tai samea. Juuri tämä herkkyys on syy siihen, että akvarelli on nykyään yksi halutuimmista ilmaisumuodoista, kun ruotsalaiset valitsevat kotiinsa taulua tai julistetta – ilmava, valoisa ja läsnäoleva tavalla, johon öljymaalaus harvoin yltää.

Tämä opas seuraa akvarellin matkaa Albrecht Dürerin Nürnbergissä vuonna 1502 maalaamasta jäniksestä englantilaisen akvarellikoulun kautta, jonka keskeisiä nimiä olivat Paul Sandby, Thomas Girtin ja William Turner, Anders Zornin ja Carl Larssonin ruotsalaiseen läpimurtoon sekä nykyisiin akvarellimestareihin, kuten Lars Leriniin. Saat tietää, mikä erottaa akvarellin teknisesti guassista ja temperasta, mitkä teokset ovat määrittäneet lajia, mitkä ruotsalaiset museot vaalivat tätä perintöä – ja miten ripustat akvarellin keveästi seinälle niin, ettei se katoa.

Sisältö
↓ Mitä akvarellimaalaus on?
↓ Akvarellin historia – papyruksesta Düreriin
↓ Englantilainen akvarellikoulu – tekniikasta tulee taidetta
↓ Mestarit ja tärkeimmät teokset
↓ Tekniikka, paperi ja pigmentit
↓ Ruotsalainen ja pohjoismainen akvarellimaalaus
↓ Vaikutus ja perintö – akvarelli nykyään
↓ Akvarelli kotona – näin valitset aiheen
↓ Aikajana – akvarellin kehitys
↓ Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset ja taiteilijat
↓ Usein kysyttyä akvarellimaalauksesta

Mitä akvarellimaalaus on?

Akvarellin määrittelee kolme asiaa: vesiliukoiseen arabikumiin sidottu pigmentti, paperi, joka saa kuultaa värin läpi, sekä työskentelytapa, jossa valo säästetään sen sijaan että se maalattaisiin kuvaan. Sana tulee italian sanasta acquarello, joka puolestaan juontuu latinan sanasta aqua, vesi. Toisin kuin öljymaalauksessa, jossa taiteilija rakentaa kuvan tummasta vaaleaan ja voi peittää virheet uudella kerroksella, akvarellimaalari työskentelee vaaleasta tummaan. Akvarellin valkoisin kohta on lähes aina koskematonta paperia.

Tekniikka on läheistä sukua guassille, jossa käytetään samaa sideainetta, mutta johon lisätään liitua tai valkoista pigmenttiä, jotta väristä tulee peittävä. Ammattikielessä peittävää muotoa kutsutaan usein nimellä bodycolour, ja monet historian kuuluisimmista akvarelleista – Dürerin jänis on klassinen esimerkki – yhdistelevät näitä kahta. Tempera, jossa sideaineena käytetään keltuaista, ja tussi, joka on veteen sekoitettua nokea, luetaan omiksi tekniikoikseen, vaikka ne päätyvät museoiden paperitaiteen kokoelmissa usein saman otsikon alle.

Akvarellissa on neljä pääasiallista työskentelytapaa. Lasyyri, jossa ohuita läpikuultavia kerroksia levitetään päällekkäin edellisen kuivuttua, luo syvyyttä ja hallittavuutta. Märkä märälle -tekniikassa väri levitetään jo kostealle paperille, mikä tuottaa pehmeitä siirtymiä ja niitä dramaattisia taivaita, joista Turner tuli tunnetuksi. Kuivalla siveltimellä, jossa minimaalinen vesimäärä vedetään karhean paperin yli, saadaan aikaan tekstuuria ja kimmellystä. Valkoiseksi jättäminen, jossa paperi jätetään koskemattomaksi tai suojataan peiteaineella, saa akvarellin valon vaikuttamaan siltä kuin se tulisi kuvan sisältä. Samaa valovaikutelmaa monet etsivät nykyään luontoaiheisista julisteista, joissa akvarellin keveydestä on tullut oma ilmaisukielensä.

Pikatietoa: Albrecht Dürerin Jänis (1502) ja Suuri ruohotuppo (1503), jotka molemmat on maalattu vesiväreillä ja peiteväreillä paperille, ovat säilytyksessä Wienin Albertinassa; jänis tuli kokoelmaan vuonna 1691. Society of Painters in Water-Colours, maailman ensimmäinen akvarelliseura, perustettiin 30. marraskuuta 1804 Stafford Coffee Housessa Lontoossa, ja se sai kuninkaallisen peruskirjan vuonna 1881 nimellä Royal Watercolour Society. William Winsor ja Henry Newton toivat markkinoille ensimmäiset kosteat akvarellivärit rasioissa vuonna 1832 ja kiinanvalkoisen vuonna 1834. Turnerin akvarelli The Blue Rigi (1842) myytiin 5. kesäkuuta 2006 hintaan 5,8 miljoonaa puntaa, mikä oli brittiläisen akvarellin ennätyshinta, ja se saatiin pelastettua Tateen vuonna 2007, kun yli 11 000 yksityishenkilöä oli lahjoittanut 550 000 puntaa. Anders Zornin akvarelli Vårt dagliga bröd (1886, 68 × 102 cm) on esillä Tukholman Kansallismuseossa, ja hänen akvarellinsa Sommarnöje (1886) myytiin 3. kesäkuuta 2010 hintaan 26 miljoonaa kruunua. Tjörnissä Skärhamnissa sijaitseva Nordiska Akvarellmuseet vihittiin käyttöön 17. kesäkuuta 2000, ja siellä käy vuosittain 100 000–200 000 vierailijaa.

Akvarellin historia - papyruksesta Düreriin

Paperille tai papyrukselle tehdyt vesiliukoisilla pigmenteillä maalatut teokset ovat vanhempia kuin lähes kaikki muu säilynyt kuvataide. Egyptiläiset kirjurit kuvittivat kuolleiden kirjoja mineraalipigmenteillä, vedellä ja kumilla jo noin vuonna 1500 eaa., ja Kiinassa kehitettiin Tang-dynastian aikana (618–907) silkille ja riisipaperille tehty mustemaalaus, joka on käytännössä akvarellin itäaasialainen haara. Euroopassa vesiväri pysyi kuitenkin yli tuhannen vuoden ajan kirjamaalareiden, kartanpiirtäjien ja arkkitehtien työkaluna - sitä käytettiin selittämiseen, ei ilmaisemiseen.

Keskiajan kirjamaalaus ja renessanssin luonnokset

Keskiaikaisten käsikirjoitusten miniatyyrit maalattiin peittävillä vesiväreillä pergamentille, ja juuri niissä eurooppalaiset pigmenttiperinteet saivat alkunsa: ultramariini lapislatsulista, sinooperi, malakiitinvihreä ja lehtikulta. Kun paperi halpeni 1400-luvulla, taiteilijat alkoivat käyttää vesivärejä valmistelevissa luonnoksissaan - nopeissa valon ja värin muistiinpanoissa ennen öljymaalausta tai freskoa. Kyse oli työskentelytekniikasta, jota oli harvoin tarkoitus näyttää.

Albrecht Dürer muutti tilanteen. Matkoillaan Alppien yli vuosina 1494–1495 hän maalasi maisema-akvarelleja, jotka eivät olleet tutkielmia jotakin muuta varten vaan itsenäisiä, valmiita kuvia – länsimaisen taiteen ensimmäisiä itsenäisiä maisema-akvarelleja. Vuonna 1502 hän maalasi työhuoneessaan Nürnbergissä teoksen Fältharen, luonnollisen kokoisen metsäjäniksen, jossa jokainen karva on piirretty niin hienolla siveltimellä, että eläimen silmässä näkyvän valon heijastuksen voi erottaa. Teosta seurasi vuonna 1503 Suuri ruohotuppo, voikukkia, kylänurmikkaa ja piharatamoa sisältävä maakokkare, joka on kuvattu niin täsmällisesti, ettei yksikään aiempi kasvitieteellinen kuvitus ollut yltänyt samaan. Lue lisää taiteilijasta sivultamme, joka käsittelee Albrecht Düreriä.

Kasvitiede, topografia ja taiteeksi kehittynyt laveeraus

1600- ja 1700-luvuilla akvarelli eli edelleen kolmessa käytännön yhteydessä. Kasvitieteelliset kuvittajat, kuten Maria Sibylla Merian, joka julkaisi vuonna 1705 teoksensa Surinamin hyönteisistä, käyttivät akvarellia kasvien ja eläinten esittämiseen täsmällisin värein. Sotilaalliset topografit opettelivat akvarellin linnoitusten ja maaston piirtämistä varten; Paul Sandby koulutti vuodesta 1768 Royal Military Academyn piirustusopettajana Woolwichissa kokonaisen sukupolven englantilaisia akvarellitaiteilijoita. Kolmas perinne oli laveerattu piirros, jossa taiteilija piirsi kynällä ja levitti sen jälkeen ohuita bistren tai musteen sävyjä. Kasvitieteellisen perinteen kasvusta omaksi lajityypikseen voit lukea sivulta kasvitieteellinen taide.

Englantilainen akvarellikoulu – tekniikasta tulee taidetta

Englannissa noin vuosien 1750 ja 1850 välillä akvarelli siirtyi käsityöstä taidemuodoksi, ja syy oli yhtä paljon yhteiskunnallinen kuin taiteellinen. Englannin yläluokan sivistysmatkat, Grand Tour, loivat kysyntää Italiaa ja Alppeja esittäville muisto­kuville. Paperia oli helppo kuljettaa, väri kuivui nopeasti, ja uusi kiinnostus pittoreskiin maisemaan teki mahdolliseksi ripustaa Lake Districtistä tehdyn akvarellin salonkiin ilman, että sitä pidettiin vaatimattomana. Paul Sandbya, joka oli vuonna 1768 yksi Royal Academyn perustajista, kutsutaan usein englantilaisen akvarellitaiteen isäksi juuri siksi, että hän osoitti tekniikan kykenevän kantamaan kokonaisen maiseman.

Girtin, Cozens ja puhdas lasyyri

Thomas Girtin, joka syntyi samana vuonna kuin Turner eli vuonna 1775 ja kuoli jo vuonna 1802 vain 27-vuotiaana, vapautti akvarellin laveeratun piirroksen kynänvedoista. Sen sijaan että hän olisi ensin piirtänyt ääriviivat ja sitten värittänyt ne, Girtin rakensi maisemansa suoraan leveillä, läpikuultavilla lämpimän ruskean, sinisen ja harmaan lasyyrikerroksilla karkealle paperille, joka sai valon viipymään pinnassa. Turnerin kerrotaan sanoneen, että jos Tom Girtin olisi elänyt, hän itse olisi kuollut nälkään. John Robert Cozens, jonka 1770- ja 1780-lukujen alppiakvarellit saivat John Constablen kutsumaan häntä ”maisemataiteen suurimmaksi neroksi”, osoitti, kuinka akvarelli saattoi välittää tunnelmaa tiedon sijaan.

Oma seurueensa – 1804

Royal Academy piti akvarellia edelleen amatööreille ja naisille tarkoitettuna, ja ripusti akvarellit näyttelyissään huonompiin tiloihin. Siksi Robert Hills, William Henry Pyne, Samuel Shelley ja William Frederick Wells kokoontuivat 30. marraskuuta 1804 Stafford Coffee Housessa Oxford Streetillä Lontoossa ja perustivat Society of Painters in Water-Colours -yhdistyksen. Ensimmäinen oma näyttely vuonna 1805 houkutteli noin 12 000 kävijää ja oli kaupallinen läpimurto. Yhdistys toimii nykyään Royal Watercolour Societyna, jolla on ollut kuninkaallinen peruskirja vuodesta 1881 lähtien, ja se on maailman vanhin akvarelliyhdistys.

Turner – akvarelli valona

Joseph Mallord William Turner vei tekniikan sitten sinne, missä kukaan ei ollut käynyt. Hän raaputti paperia kynnellään ja veitsenkärjellä saadakseen esiin valkoisia kipinöitä, työskenteli märkä märälle -tekniikalla, kunnes taivas ja vesi sulautuivat yhdeksi hajautuneeksi liikkeeksi, ja käytti akvarellin läpikuultavuutta maalatakseen itse valoa sen sijaan, mihin valo osui. Kuollessaan vuonna 1851 hän jätti Britannian valtiolle noin 37 500 luonnosta ja akvarellia. Lahjoitus muodostaa nykyään Tate Britainin kokoelman ytimen, ja museo on parhaillaan luetteloimassa sitä kokonaisuudessaan hänen syntymänsä 250-vuotisjuhlan yhteydessä. Sivumme William Turnerista perehtyy syvemmin hänen myrskyihinsä ja auringonlaskuihinsa.

Mestarit ja tärkeimmät teokset

Akvarellin kaanon on öljymaalausta lyhyempi, koska paperi on valoherkkää ja museot voivat harvoin pitää teoksia pysyvästi esillä. Tässä ovat teokset, jotka ovat määritelleet, mitä akvarelli voi olla.

Albrecht Dürer – Peltjänis (1502)

Eläin, tyhjä paperiarkki ja vasemmalta tuleva valo. Dürerin jäniksen koko on 25,1 × 22,6 cm, ja se on maalattu akvarelli- ja peiteväreillä sekä signeerattu kuuluisalla AD-monogrammilla vuosiluvun 1502 alla. Teos säilyi Dürerin työhuoneella hänen kuolemaansa saakka vuonna 1528, minkä jälkeen sen osti nürnbergiläinen patriisi Willibald Imhoff. Vuonna 1588 se myytiin keisari Rudolf II:lle, ja vuonna 1691 se päätyi kokoelmaan, josta muodostui Wienin Albertina. Säilytyssyistä alkuperäistä teosta pidetään esillä vain muutaman kuukauden ajan joka viides vuosi; muulloin museo näyttää faksimilen. Se, että kuva on edelleen Itävallan eniten jäljennetty taideteos, kertoo jotakin siitä, miksi akvarellin tarkkuus ei ole koskaan vanhentunut.

William Turner – Sininen Rigi (1842)

Rigi-vuori Vierwaldstätterjärven rannalla aamunkoitteessa, maalattuna yhtenä sinisen sävynä, joka vaihtelee lähes valkoisesta syvään indigon siniseen. Turner maalasi Rigistä kolme versiota – sinisen, punaisen ja tumman – ja sinistä pidetään hänen akvarellitaiteensa huipentumana. Kun se myytiin Christie'sillä 5. kesäkuuta 2006 hintaan 5,8 miljoonaa puntaa, siitä tuli kaikkien aikojen kallein brittiläinen akvarelli. Teokselle määrättiin vientikielto, ja Tate sai ostaa sen 4,95 miljoonalla punnalla. Vuonna 2007 se voitiin ripustaa Lontooseen keräyksen jälkeen, jossa Art Fund lahjoitti 500 000 puntaa ja yli 11 000 yksityishenkilöä yhteensä 550 000 puntaa. Vuodesta 2007 lähtien Tatella on ollut kaikki kolme Rigi-akvarellia samassa kokoelmassa.

Anders Zorn – Jokapäiväinen leipämme (1886)

Ryhmä naisia ja lapsia lepää pellon laidalla, perunat kiehuvat avotulella, ja etualalla istuu Zornin oma isoäiti. Teos, 68 × 102 cm, syntyi sen jälkeen, kun Kansallismuseo oli kannustanut 26-vuotiasta Zornia maalaamaan "isänmaallisen" aiheen, ja se on nykyään ehkä museon ihailluin akvarelli. Zorn oli jo tuolloin osoittanut, että akvarellilla saattoi tehdä kaiken, minkä öljymaalauksellakin: Sommarnöje, joka maalattiin samana vuonna Dalarössä, esittää hänen vaimoaan Emmaa ja miestä soutuveneessä auringon kimalluksessa, joka on puhdasta tekniikkaa – säästettyä paperia, märkää märälle -tekniikkaa ja kuivaa sivellintä samassa kuvassa. Kun Sommarnöje myytiin Stockholms Auktionsverkissä 3. kesäkuuta 2010 26 miljoonalla kruunulla, se oli siihen asti korkein Ruotsissa huutokaupassa maksettu hinta ruotsalaisesta taideteoksesta.

"Akvarelli on kaikista tekniikoista vaikein, sillä se ei siedä katumusta." – Anders Zornin nimiin pantu, Zorn-museon kokoelmaluettelossa siteerattu

Carl Larsson – Koti (1894–1899)

Kaksikymmentäkuusi akvarellia Lilla Hyttnäsistä Sundbornissa, Bonniersin vuonna 1899 kirjamuodossa julkaisemia ja nykyään Kansallismuseon kokoelmaan kuuluvia. Blomsterfönstret, Lathörnet, Mammas och småflickornas rum ja Kräftfångst ovat jo yli sadan vuoden ajan olleet ruotsalaisen sisustuksen peruskuvia: valkoisia huonekaluja, punaisia ja vihreitä paneeleja, Karin Larssonin tekstiilejä ja liikkeessä olevia lapsia. Larsson valitsi akvarellin tietoisesti – tekniikka sopi valoiseen, ilmavaan kotiin paremmin kuin öljymaalauksen raskaus, ja se voitiin jäljentää painotuotteissa niin, että kuvat saattoivat saavuttaa museota paljon laajemman yleisön. Käytännössä kyseessä on ensimmäinen ruotsalainen kuvasarja, josta tuli sisustusta, ja sivumme Carl Larssonista kertoo, miten se syntyi.

John Singer Sargent – akvarelleja Venetsiasta ja Alpeilta

Amerikkalainen seurapiirimuotokuvamaalari John Singer Sargent kyllästyi vuoden 1907 tienoilla tilaustöihin ja omistautui loppuelämäkseen akvarellille – noin 2 000 arkkia Venetsiasta, Korful­ta ja Alpeilta. Vuonna 1909 Brooklyn Museum osti kerralla 83 hänen akvarelliaan, ja vuonna 1912 Museum of Fine Arts Bostonissa osti 45. Sargent osoitti, että akvarelli saattoi olla yhtä nopeaa, varmaa ja aistillista kuin impressionistien öljymaalaus.

Tekniikka, paperi ja pigmentit

Mikään muu maalaustekniikka ei ole yhtä riippuvainen materiaalistaan. Öljymaalauksen voi periaatteessa tehdä mille tahansa; akvarelli on yhtä suuressa määrin paperin kuin siveltimen työtä. Siksi akvarellin historia on myös paperitehtaiden, väritehtaiden ja kemian historiaa.

Paperi – 100 prosenttia puuvillaa ja kolme pintaa

Laadukas akvarellipaperi valmistetaan puuvillalintersistä, ei puumassasta, ja se liimataan sisältä ja ulkoa gelatiinilla, jotta vesi pysyy pinnalla riittävän kauan värin hallitsemiseksi. Paino ilmoitetaan grammoina neliömetriä kohden: 185 g on ohutta ja se on pingotettava, 300 g on vakiopaino ja 640 g kestää märkää märälle ilman kupruilua. Pinta on saatavana kolmena vaihtoehtona: kuumapuristettu (sileä, yksityiskohtiin ja kasvitieteeseen), kylmäpuristettu (kevyesti teksturoitu, yleisin) ja karkea (kuivapensselille ja maisemamaalaukseen). Englantilainen Whatman-paperitehdas, joka perustettiin Kentiin 1740-luvulla, valmisti vuodesta 1757 lähtien ensimmäistä muotista jäämätöntä velinpaperia, eikä ole sattumaa, että englantilainen akvarellikoulu kehittyi samoina vuosikymmeninä. Turner, Girtin ja Cozens maalasivat kaikki Whatman-paperille.

Väri – kuivista napeista kosteisiin kippoihin

1700-luvulle asti jokainen taiteilija jauhoi omat pigmenttinsä arabikumin kanssa. Vuonna 1766 William Reeves alkoi myydä Lontoossa valmiita, kuivia akvarellinappeja, jotka kostutettiin siveltimellä. Keksintö teki tekniikan matkustavien harrastajien ulottuville, ja Society of Arts palkitsi sen vuonna 1781. Seuraavan askeleen ottivat kemisti William Winsor ja taiteilija Henry Newton, jotka toivat vuonna 1832 markkinoille kosteita akvarellivärejä pienissä posliinikipoissa – näissä pans-napeissa, joita käytetään edelleen – ja esittelivät vuonna 1834 kiinalaisen valkoisen, sinkkivalkoisen, jonka ansiosta vaaleita sävyjä voitiin levittää tummien päälle ilman, että väristä tuli liitumainen. Vuodesta 1846 lähtien väriä sai metallituubeissa, ja akvarelli saattoi kulkea maisemaan öljyvärin kanssa samoin edellytyksin.

Valo, läpikuultavuus ja peruuttamattomuus

Akvarellin loistavuuden saa aikaan se, että valo kulkee värikerroksen läpi, osuu valkoiseen paperiin ja heijastuu takaisin pigmentin läpi. Mitä useampia kerroksia on, sitä vähemmän valoa palaa takaisin, ja siksi taitavin akvarelli on usein se, jossa tehdään vähiten: kaksi tai kolme kuultavaa kerrosta, paljon valkoista paperia ja päätös siitä, mihin tummuus sijoitetaan, ennen kuin sivellin kastetaan. Tekniikan peruuttamattomuus on myös sen estetiikkaa: katsoja näkee käden nopeuden ja veden sattuman osana kuvaa. Jos haluat ymmärtää, miltä tuo liike tuntuu läheltä katsottuna, hyvä lähtökohta on oppaamme aiheesta aitousvaikutelma – alkuperäisteos vastaan jäljennös.

Ruotsalainen ja pohjoismainen akvarellimaalaus

Harvat maat ovat kokonsa suhteessa yhtä vahvan akvarelliperinteen maita kuin Ruotsi, ja siitä saadaan kiittää kahta miestä, jotka syntyivät seitsemän vuoden välein Taalainmaalla ja Tukholmassa: Carl Larsson (1853) ja Anders Zorn (1860). Perinne on kuitenkin sekä vanhempi että laajempi.

Egron Lundgren ja 1800-luvun matkustavat akvarellistit

Tukholmasta kotoisin oleva Egron Lundgren (1815–1875) on ruotsalaisen akvarellitaiteen pioneeri. Opiskeltuaan Pariisissa ja vietettyään kaksitoista vuotta Italiassa ja Espanjassa hän seurasi vuonna 1858 Britannian armeijaa Intiassa sotamaalarina ja nousi yhdeksi englantilaisen akvarellikoulukunnan arvostetuimmista ulkomaisista jäsenistä. Kuningatar Victoria osti hänen töitään, ja Nationalmuseumissa säilytetään nykyään useita satoja hänen akvarellejaan. Lundgren osoitti ruotsalaiselle yleisölle, että akvarelli saattoi olla suurta taidetta, ja hänen englantilaiset yhteytensä toivat brittiläisen tekniikan – läpikuultavat lasuurit karkealle paperille – Ruotsiin.

Zorn – akvarellin ruotsalainen maailmantähti

Anders Zorn maalasi lähes yksinomaan vesiväreillä vuoteen 1887 asti, jolloin hän Cornwallissa sijaitsevassa St Ivesissä oleskellessaan siirtyi öljyväreihin. Tätä edeltäneet seitsemän vuotta olivat ruotsalaisen akvarellitaiteen huippukausi: Vårt dagliga bröd, Sommarnöje, Kapprodd ja 1880-luvun puolivälin Lontoo-aiheiset teokset osoittavat teknistä varmuutta, jota kukaan Euroopassa ei tuolloin ylittänyt. Morassa sijaitseva Zornmuseet, joka vihittiin käyttöön vuonna 1939, huolehtii yhdessä Nationalmuseumin kanssa suurimmasta osasta akvarelleista. Kun Bukowskis myi Tukholmassa öljymaalauksen Söndagsmorgon 35,25 miljoonalla kruunulla, syntyi uusi Ruotsin taiteen ennätys – mutta hänen maineensa rakensi akvarelli. Koko hänen uransa Morasta Pariisiin ja takaisin löytyy sivultamme Anders Zorn.

Nordiska Akvarellmuseet – yhdelle tekniikalle omistettu museo

Se, että Ruotsissa on maailman ainoa suurempi vesivärimaalaukseen omistettu museo, kertoo jotain tekniikan asemasta täällä. Tjörnin Skärhamnissa sijaitseva Nordiska Akvarellmuseet vihittiin käyttöön 17. kesäkuuta 2000 vuoden 1996 arkkitehtikilpailun jälkeen. Kilpailu oli siihen mennessä Pohjoismaiden suurin: siihen jätettiin 386 ehdotusta. Voittajat, tanskalaiset Niels Bruun ja Henrik Corfitsen, suunnittelivat pitkänomaisen punaisen rakennuksen Bottnafjordenin kallioille. Museo vastaanottaa vuosittain 100 000–200 000 kävijää, hankkii jatkuvasti pohjoismaista nykyvesivärimaalausta ja esittelee vuonna 2026 Asger Jornin ja Per Kirkebyn kesänäyttelyn (10. toukokuuta–6. syyskuuta), jota seuraa Britta Marakatt-Labban vesivärimaalausten ja piirustusten näyttely syksyllä ja talvella 2026–2027. Vänernin toisella puolella Karlstadissa Lars Lerin avasi vuonna 2012 Sandgrund-taidehallin omille teoksilleen. Vuonna 1954 Munkforsissa syntynyttä Leriniä pidetään nykyään Pohjoismaiden merkittävimpänä akvarellistina, jonka teoksissa on harmaan sävyisiä talvimaisemia ja autioita taloja usein yli metrin kokoisina. Laajempi kuva siitä, miten pohjoismainen valo on muovannut taidettamme, löytyy sivulta pohjoismainen taide.

Vaikutus ja perintö - akvarelli nykyään

Akvarellilla ei ole koskaan ollut omaa "ismia" - se on tekniikka, ei liike - mutta se on kulkenut mukana lähes kaikissa. Cézanne maalasi vuosina 1900–1906 Mont Sainte-Victoiren akvarelleja, joissa väriläiskät levittäytyvät vapaina paperille, ja juuri nämä arkit osoittivat kubisteille, miten muoto voidaan rakentaa väristä ääriviivan sijaan. Emil Nolde teki salaa noin 1 300 pientä akvarellia vuosien 1938–1945 maalauskiellon aikana, ja Paul Klee hyödynsi akvarellin läpikuultavuutta kerrostettuihin väriruutuihin, joista tuli hänen Bauhaus-kauden tavaramerkkinsä.

Ruotsissa tekniikan katkeamaton jatkumo ulottuu Zornista Bruno Liljeforsiin, joka maalasi lintunsa akvarelleina ennen kuin siirtyi öljymaalaukseen, ja edelleen Carl Fredrik Hilliin, jonka sairausvuosina Lundissa 1883–1911 tekemät piirustukset ja akvarellit - noin 3 500 arkkia - nähdään nykyään yhtenä ruotsalaisen modernismin tärkeimmistä esivaiheista. Lue niistä sivuillamme: Carl Fredrik Hill sekä romantiikka, joka muovasi hänen varhaisia maisemiaan, romantiikka. Myös japanilainen puupiirros, jonka tasaiset väripinnat ja tyhjät alueet ovat vaikuttaneet länsimaiseen taiteeseen 1860-luvulta lähtien, perustuu samaan periaatteeseen kuin akvarelli: paperi toimii valona ja väri kuultovärinä. Yhteys selitetään sivulla, joka käsittelee japanilaista taidetta ja ukiyo-e:tä.

Nykyään akvarelli on painotuotteissa kysytyin maalaustekniikka. Syy on yksinkertainen: alkuperäisteos on jo valmiiksi paperille levitettyä pigmenttiä, joten akvarellin pohjalta tehty juliste pääsee lähemmäksi esikuvaa kuin öljymaalauksen pohjalta tehty juliste voi koskaan päästä.

Akvarelli kodissa - näin valitset aiheen

Akvarellin vahvuus seinällä on sen keveys, ja siinä piilee myös sen heikkous. Vaalea akvarelli valkoisella seinällä voi kadota kokonaan, kun taas sama kuva tummanharmaalla tai vihreällä seinällä alkaa yhtäkkiä loistaa.

Seinäväri ja paspartuu tekevät tehtävän

Vesivärimaalaus tarvitsee ympärilleen tilaa. Leveä, valkoinen paspartuuri – vähintään 5 cm, mieluiten 8 – jäljittelee aiheen ympärillä olevaa valkoista paperia ja antaa värille pinnan, jota vasten se pääsee hehkumaan. Kehyksen tulisi olla ohut ja vaalea: tammea, saarnia tai valkoiseksi maalattua puuta. Mustat kehykset toimivat vain voimakkaissa, Zornin tai Lerinin kaltaisissa vesiväritöissä. Vuodesta 2024 lähtien olemme nähneet yhä useampien ripustavan vaaleita vesivärimaalauksia värillisille seinille – salvianvihreälle, terrakotanväriselle tai tummansiniselle – ja se on yksittäinen suurin muutos siinä, miten tekniikkaa käytetään sisustuksessa. Oppaamme julisteista tummille seinille käy tarkasti läpi, mitkä yhdistelmät toimivat.

Huone huoneelta

Makuuhuoneessa vesivärimaalauksen pehmeät siirtymät sopivat paremmin kuin mikään muu: utu veden yllä, haalea kasvitutkielma tai kaksivärinen sävytetty taivas. Olohuoneessa vesivärityö saa mielellään olla suurempi ja voimakkaampi – 50 × 70 cm:n maisema tai kolmen samaan kehykseen asetetun kasviaiheisen lehden sarja muodostaa rauhallisen keskipisteen hallitsematta tilaa. Eteisessä toimivat yksityiskohtaiset Dürerin tyyliset vesivärityöt, koska niitä katsotaan läheltä. Kylpyhuoneessa ja keittiössä vesivärityön pohjalta tehty juliste on itse asiassa alkuperäisteosta suositeltavampi, sillä kosteus on paperitaiteen vihollinen. Lue lisää oppaastamme oikean taiteen valintaan kotiin.

Vinkki: Älä koskaan ripusta vesivärimaalausta – alkuperäisteosta tai vedosta – suoraan auringonvaloon. Paperin pigmentit haalistuvat nopeammin kuin öljymaalauksissa, ja etelään suuntautuva ikkuna voi muuttaa teosta huomattavasti muutamassa vuodessa. Valitse seinä, jolle lankeaa epäsuoraa päivänvaloa, käytä itse kehystäessäsi UV-suojattua lasia ja yhdistä mielellään kaksi tai kolme vesivärityötä samantyyppisiin vaaleisiin kehyksiin, jotta keveys muodostaa harkitun kokonaisuuden eikä näytä ohuelta. Leveä paspartuuri tekee vesivärimaalaukselle enemmän kuin mikään kehys.

Bozettolta löydät vesivärimaalauksen aihemaailman useista kokoelmista – ilmavia kasviaiheisia julisteita Dürerin ja Merianin hengessä, klassisia maisema- ja henkilöaiheita tunnettujen taiteilijoiden julisteissa sekä vaaleita sävyjä beigeissä julisteissa, jotka sopivat erityisen hyvin värillisiä seiniä vasten. Ohjeet niiden sommitteluun löydät tauluseinäoppaastamme.

Aikajana – vesivärimaalauksen kehitys

Noin 1500 eaa. – Egyptiläiset kirjurit kuvittavat kuolleiden kirjoja vesipohjaisilla mineraalipigmenteillä papyrukselle.

1494–1495 – Albrecht Dürer maalaa Euroopan ensimmäiset itsenäiset maisemakuvat vesiväreillä matkallaan Alppien halki.

1502–1503 – Dürer maalaa Jäniksen ja Suuren nurmikkotupsun Nürnbergissä; molemmat ovat nykyään Wienin Albertinassa.

1705 – Maria Sibylla Merian julkaisee teoksen Metamorphosis insectorum Surinamensium, joka sisältää akvarellimaalauksin väritettyjä kasvilaattoja.

1757 – James Whatman valmistaa ensimmäisen velinpaperin, josta tulee englantilaisen akvarellikoulukunnan alusta.

1766 – William Reeves myy ensimmäiset valmiit akvarellinapit Lontoossa.

1804 – Society of Painters in Water-Colours perustetaan 30. marraskuuta Lontoossa; ensimmäinen näyttely järjestetään vuonna 1805.

1832–1834 – Winsor & Newton tuo markkinoille kosteita akvarellivärejä rasioissa ja kiinalaisen valkoisen.

1842 – Turner maalaa teoksen The Blue Rigi, joka on nykyään Tate Britainissä.

1858 – Egron Lundgren seuraa Britannian armeijaa Intiassa ja hänestä tulee Ruotsin ensimmäinen kansainvälisesti tunnustettu akvarellisti.

1886 – Anders Zorn maalaa teokset Vårt dagliga bröd ja Sommarnöje.

1899 – Carl Larssonin Ett hem, joka sisältää 26 akvarellia, julkaistaan Bonniersin kustantamana.

1909 – Brooklyn Museum ostaa 83 John Singer Sargentin akvarellia.

2000 – Pohjoismainen akvarellimuseo vihitään käyttöön 17. kesäkuuta Skärhamnissa Tjörnillä.

2007 – Tate hankkii teoksen The Blue Rigi yli 11 000 lahjoittajan varainkeruun jälkeen.

2010 – Zornin teos Sommarnöje myydään 26 miljoonalla kruunulla Stockholms Auktionsverkissä.

2012 – Lars Lerin avaa Sandgrund-taidehallin Karlstadissa.

2025–2026 – Tate Britain juhlistaa Turnerin 250-vuotisjuhlavuotta ja esittelee näyttelyn Turner and Constable 27. marraskuuta 2025–12. huhtikuuta 2026.

Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset ja taiteilijat

Akvarelli kulkee läpi koko taidehistorian, ja useat tietosivuistamme syventävät sen eri puolia. Albrecht Dürer loi tekniikalla sen ensimmäiset mestariteokset, William Turner teki siitä valoa, ja Anders Zorn sekä Carl Larsson antoivat sille ruotsalaisen kodin. Se, joka haluaa ymmärtää akvarellin aiheita laajemmassa yhteydessä, löytää lisätietoa maisemamaalausta, kasvitieteellistä taidetta ja merimaalausta käsitteleviltä sivuilta. Kaikki taiteilijoita, suuntauksia ja lajityyppejä käsittelevät tietosivumme on koottu Bozetton tietopankkiin.

Jos haluat tutustua lähteisiin, Dürerin jänis on Albertinan kokoelmaesittelyssä, Turnerin akvarellit löytyvät Taten Turner 250 -esittelystä, Zornin Meidän jokapäiväinen leipämme Nationalmuseumin kokoelmatietokannasta ja museon oma historia Nordiska Akvarellmuseetista.

Usein kysyttyä akvarellimaalauksesta

Dürerin jäniksestä Zornin auringon kimallukseen akvarelli on yli viidensadan vuoden ajan osoittanut, että valoa voi maalata lähes tyhjästä - vedestä, pigmentistä ja valkoisesta paperista. Jos haluat tuoda tuon keveyden kotiisi, löydät vaaleita maisemia, kasviaiheisia tutkielmia ja klassikkomaalareita Bozetton tunnettujen taiteilijoiden julisteista.