Abstrakti ekspressionismi – taidesuuntauksen historia, Pollock, Rothko ja amerikkalaisen maalaustaiteen läpimurto

Abstrakti ekspressionismi on taidesuuntaus, joka siirsi toisen maailmansodan jälkeen modernin taiteen painopisteen Pariisista New Yorkiin ja nosti yhdysvaltalaisen maalaustaiteen ensimmäistä kertaa maailman johtavaksi. 1940- ja 1950-luvuilla joukko maalareita kokoontui New Yorkissa uuden ajatuksen ympärille: maalauksen ei tarvinnut esittää mitään ollakseen täynnä tunnetta, draamaa ja hengellisyyttä. Sen sijaan koko teoksen merkityksen tuli välittyä itse maalaamisesta – eleestä, väristä ja fyysisestä toiminnasta. Jackson Pollockin, Mark Rothkon ja Willem de Kooningin kaltaisista taiteilijoista tuli vertauskuvia taiteelle, joka oli sekä suurieleistä että syvästi henkilökohtaista.

Liike jaetaan tavallisesti kahteen pääsuuntaukseen. Ensimmäinen on eleellinen maalaus, josta käytetään usein nimitystä action painting. Siinä maalia roiskitaan, valutetaan ja vedetään kankaalle, jolloin kehon liike tallentuu näkyvästi. Toinen suuntaus on värikenttämaalaus, jossa suuret, meditatiiviset värialueet leijuvat katsojaa kohti ja tavoittelevat ylevyyttä ja äärettömyyttä. Eroistaan huolimatta taiteilijoita yhdisti pyrkimys luoda modernia, lähes myyttistä taidetta aikaan, jota leimasivat sodan varjo ja atomiajan epävarmuus. Tällä sivulla käydään läpi liikkeen historia, sen tärkeimmät teokset ja taiteilijat, sen tekniikat, sen jättämä perintö sekä se, miten voit tuoda abstraktia taidetta kotiisi nykyään.

Sisällys
↓ Mitä abstrakti ekspressionismi on?
↓ Liikkeen synty ja historiallinen tausta
↓ Tärkeimmät teokset ja taiteilijat
↓ Tekniikka, tyyli ja taiteilijan oma tunnistettava ilmaisutapa
↓ Kulttuurinen vaikutus ja perintö
↓ Abstrakti ekspressionismi kotona
↓ Aikajana
↓ Aiheeseen liittyvät taidesuuntaukset
↓ Usein kysyttyä

Mitä abstrakti ekspressionismi on?

Abstrakti ekspressionismi on yleisnimitys abstraktille maalaustaiteelle, jota ryhmä yhdysvaltalaisia taiteilijoita kehitti New Yorkissa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla. Kriitikko Robert Coates käytti ilmaisua ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisesta taiteesta The New Yorker -lehdessä vuonna 1946. Liikkeeseen yhdistettyä taiteilijaryhmää kutsutaan usein New Yorkin koulukunnaksi. Siihen kuuluvat muun muassa Jackson Pollock, Mark Rothko, Willem de Kooning, Barnett Newman, Clyfford Still, Franz Kline, Arshile Gorky, Robert Motherwell ja Lee Krasner.

Liikkeen ytimessä on abstraktin ilmaisun asettaminen esittämisen edelle. Taiteilijat ammensivat inspiraatiota surrealismin ajatuksesta, jonka mukaan taiteen tulee syntyä tiedostamattomasta, mutta hylkäsivät unenomaiset kuvat puhtaan muodon, värin ja eleen hyväksi. Kriitikko Harold Rosenberg loi käsitteen action painting esseessään ”The American Action Painters”, joka julkaistiin ARTnews-lehdessä vuonna 1952, ja kuvaili maalauspohjaa areenaksi, jolla taiteilija toimii sen sijaan, että esittäisi jotakin. Clement Greenberg puolestaan perusteli puhtaan abstraktin taiteen asemaa ja nosti esiin värikenttämaalauksen maalaustaiteen loogisena seuraavana askeleena. New Yorkin Museum of Modern Artista, jonka johdossa olivat Alfred Barr ja kuraattori Dorothy Miller, tuli liikkeen määritellyt ja kansainvälisesti tunnetuksi tehnyt instituutio.

Pikatiedot: Syntypaikka New York, noin 1943–1965. Robert Coates käytti käsitettä amerikkalaisesta taiteesta ensimmäisen kerran The New Yorker -lehdessä vuonna 1946. Kaksi pääsuuntausta: toimintamaalaus ja värikenttämaalaus. Kriitikko Harold Rosenberg otti käyttöön termin toimintamaalaus vuonna 1952. Keskeisiä taiteilijoita: Pollock, Rothko, de Kooning, Newman, Still, Kline, Krasner. Pollockin tiputustekniikka tuli tunnetuksi vuonna 1947. Willem de Kooningin ”Interchange” (1955) myytiin yksityisesti noin 300 miljoonalla dollarilla vuonna 2015 – se on yksi maailman kalleimmista taideteoksista. Tukholman Moderna Museetissa oli esillä näyttely ”Explosion! Maalaus toimintana” 2. kesäkuuta–9. syyskuuta 2012.

Liikkeen synty ja historiallinen tausta

Abstrakti ekspressionismi syntyi erityisessä historiallisessa tilanteessa. 1930-luvulla monet amerikkalaiset taiteilijat saivat toimeentulonsa New Dealin valtion tukiohjelmasta, joka antoi kokonaiselle sukupolvelle mahdollisuuden työskennellä lamakauden talouskriisistä huolimatta. Toisen maailmansodan puhjettua joukko eurooppalaisia modernisteja pakeni lisäksi New Yorkiin, heidän joukossaan surrealisteja, kuten André Breton ja Max Ernst. Amerikkalaisen kokemuksen ja eurooppalaisen avantgardistisen perinteen kohtaaminen oli ratkaiseva. New Yorkista tuli vähitellen taiteen pääkaupunki Pariisin tilalle.

Surrealismista abstraktioon

Nuoria newyorkilaisia maalareita kiehtoi surrealistien automatismi – ajatus siitä, että käden annetaan liikkua vapaasti ilman tietoista hallintaa, jotta päästäisiin käsiksi alitajuntaan. Arshile Gorkysta tuli silta eurooppalaisen surrealismin ja uuden amerikkalaisen abstraktion välille virtaavine, biomorfisine muotoineen. Pollock, Rothko ja muut veivät menetelmää pidemmälle mutta luopuivat kokonaan tunnistettavista aiheista. Jäljelle jäi taide, jossa itse luomisprosessi oli aiheena ja henkilökohtainen ilmaisu painoi enemmän kuin sommittelua ja perspektiiviä koskevat säännöt.

Monet taiteilijat saivat inspiraatiota myös myyteistä, ikivanhoista symboleista ja kollektiivisesta tiedostamattomasta psykologin Carl Jungin ajatusten innoittamina. Rothko ja Gottlieb maalasivat 1940-luvun alussa teoksia, joiden nimet viittasivat kreikkalaiseen mytologiaan, ennen kuin abstrahoivat vähitellen kaikki esittävät elementit pois. Tavoitteena oli luoda universaali, ajaton kuvamaailma, joka puhutteli suoraan katsojan sisintä kansakunnasta, aikakaudesta ja kielestä riippumatta. Pyrkimys yleisinhimillisyyteen erottaa abstraktin ekspressionismin puhtaasti formalistisesta abstraktiosta ja selittää, miksi teokset koetaan usein vakaviksi ja hengellisiksi.

Kylmä sota ja amerikkalainen arvovalta

Liikkeen läpimurto osui samaan aikaan kylmän sodan kanssa, ja taide sai yllättävän poliittisen latauksen. Vapaata ja yksilöllistä amerikkalaista maalaustaidetta esitettiin vastavoimana Neuvostoliiton valtion ohjaamalle sosialistiselle realismille. Museum of Modern Art auttoi levittämään liikettä kansainvälisillä kiertävillä näyttelyillä 1950-luvulla, ja abstraktista ekspressionismista tuli sodanjälkeisen Yhdysvaltain kulttuurinen käyntikortti. Se, että aiemmin maakunnallinen amerikkalainen taidekenttä alkoi nyt määrittää koko länsimaailman maalaustaiteen suuntaa, oli historiallinen käännekohta, joka vakiintui vuosikymmenen lopulla.

Tärkeimmät teokset ja taiteilijat

Abstrakti ekspressionismi käsittää useita hyvin erilaisia taiteilijuuksia, mutta joistakin teoksista ja nimistä on tullut liikkeen tunnuskuvia. Yhdessä ne osoittavat liikkeen laajan kirjon – Pollockin räjähtävistä kankaista Rothkon rauhallisiin värikenttiin. Parhaita teoksia yhdistää se, että niitä on harvoin mahdollista hahmottaa jäljennöksestä samalla tavalla kuin alkuperäisinä: koko, pinta ja värien syvyys ovat osa kokemusta. Siksi niitä kuvataan usein taiteeksi, jonka äärellä täytyy seistä eikä jota voi vain katsella etäältä.

Jackson Pollock ja tippumaalaus

Jackson Pollock on liikkeen ikonisin nimi. Hänen läpimurtonsa tapahtui vuonna 1947, kun hän levitti kankaan lattialle ja alkoi tiputella, kaataa ja singota teollisuusmaalia sen päälle joka suunnasta. Tuloksena oli tiheitä viivaverkostoja, joilla ei ole keskipistettä ja joista katse ei koskaan löydä yhtä ainoaa lepopaikkaa. Vuodelta 1950 peräisin olevaa teosta ”Autumn Rhythm (Number 30)” pidetään yhtenä hänen merkittävimmistä töistään, ja se kuuluu nykyisin New Yorkin Metropolitan Museum of Artin kokoelmaan. Pollockin vaimolla, taiteilija Lee Krasnerilla, oli keskeinen rooli hänen taiteilijankuvansa muotoutumisessa sen jälkeen, kun pari meni naimisiin vuonna 1945 ja muutti Springsiin Long Islandille. Kriitikko Clement Greenberg ylisti Pollockia jo varhain maansa suurimmaksi taidemaalariksi.

Pollockin suurimmat kankaat ovat useita metrejä leveitä, ja ne syntyivät Springsissä muunnetussa ladossa, jossa hän pystyi liikkumaan vapaasti teoksen ympärillä. Spontaanista vaikutelmasta huolimatta työskentely oli tarkasti hallittua; Pollock sanoi itse pystyvänsä ohjaamaan maalin virtausta ja torjumaan sattuman. Hänen uransa jäi lyhyeksi mutta intensiiviseksi, ja hän kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1956 vain 44-vuotiaana, mikä osaltaan vahvisti myyttiä levottomasta, romanttisesta amerikkalaistaiteilijasta.

”Kun olen syventynyt maalaamiseeni, en ole tietoinen siitä, mitä teen. Maalauksella on oma elämänsä. Yritän antaa sen tulla esiin.” – Jackson Pollock

Mark Rothko ja värikentän hiljaisuus

Siinä missä Pollock oli räiskyvä, Mark Rothko oli meditatiivinen. Hänen kypsät teoksensa koostuvat kahdesta tai kolmesta pehmeärajaisesta värisuorakulmiosta, jotka leijuvat päällekkäin suurella kankaalla. Rothko halusi katsojan seisovan lähellä teoksia ja lähes tuntevan niiden ympäröivän hänet. Hän puhui ihmisen perustunteiden, kuten tragedian, ekstaasin ja tuhon, maalaamisesta. Hänen yhdessä Barnett Newmanin ja Clyfford Stillin kanssa kehittämänsä värikenttämaalaus tavoitteli ylevyyttä ja äärettömyyttä eleen sijaan. Taidemarkkinat ovat sittemmin vahvistaneet hänen asemansa: teos ”Orange, Red, Yellow” (1961) myytiin Christie's-huutokaupassa vuonna 2012 86,9 miljoonalla dollarilla. Voit lukea lisää syventävältä sivultamme, joka käsittelee aihetta Mark Rothko ja värikenttämaalaus.

Willem de Kooning, Newman ja Kline

Willem de Kooning yhdisti abstraktion ihmisvartalon jälkiin, selvimmin 1950-luvun alun kiistellyssä ”Woman”-sarjassaan. Hänen maalauksissaan oli aina fyysistä, lähes brutaalia siveltimenkäyttöä. De Kooningin asema taidemarkkinoilla on huima: maalaus ”Interchange” (1955) vaihtoi omistajaa yksityiskaupassa vuonna 2015 noin 300 miljoonalla dollarilla. Se oli tuolloin yksi kalleimmista koskaan myydyistä maalauksista. Barnett Newman toi esiin ”zipinsä” – kapean, pystysuuntaisen värijuovan, joka jakaa suuren värikentän ja luo tilan tuntua. Franz Kline puolestaan pelkisti ilmaisunsa voimakkaiksi mustiksi siveltimenvedoiksi valkoisella pohjalla ja suurensi kalligrafisia eleitä. Yhdessä he osoittavat, kuinka laaja kirjo liikkeeseen mahtui puhtaan abstraktion puitteissa.

Tekniikka, tyyli ja taiteellinen kädenjälki

Abstraktia ekspressionismia yhdistää yhteisen ulkoasun sijaan yhteinen asenne: maalaamisen tulee olla suoraa, välitöntä toimintaa. Silti liikkeen kahden haaran välillä voi havaita selkeitä teknisiä eroja. Yksi toistuva keino on hyvin suuri maalauspohja, joka saa teoksen ympäröimään katsojan sen sijaan, että se riippuisi seinällä ikkunan tavoin. Toinen on niin sanottu allover-kompositio, jossa kuvapintaa käsitellään tasaisesti reunasta reunaan ilman selvää keskipistettä tai hierarkiaa. Monet taiteilijat hylkäsivät lisäksi maalaustelineen ja työskentelivät suoraan lattiaa tai seinää vasten, mikä häivytti maalauksen ja fyysisen toiminnan välistä rajaa.

Action painting ja näkyvä ele

Action paintingissa fyysinen liike on itse teos. Pollock työskenteli lattialle levitetyn kankaan ympärillä ja antoi maalin pudota pisaroina ja säikeinä. Näin koko kehosta tuli maalausväline. Franz Kline ja varhainen de Kooning työskentelivät sen sijaan leveillä, nopeilla siveltimenvedoilla, joiden jokainen liike jäi näkyviin valmiissa teoksessa. Yhteistä niille on, ettei prosessia koskaan peitetä – katsoja näkee tarkalleen, miten maali päätyi paikalleen, ja voi lähes seurata taiteilijan käsivarren liikettä jälkikäteen. Kankaiden usein valtava koko vahvisti tunnetta siitä, että katsoja kohtasi toiminnan kuvan sijaan.

Värikenttämaalaus ja ylevä

Värikenttämaalaus on eleen vastakohta. Siinä siveltimenvedot häivytetään tietoisesti suurten, tasaisten pintojen tieltä, ja väristä itsestään tulee aihe. Rothko rakensi pintansa ohuista, puoliläpinäkyvistä kerroksista, jolloin väri näyttää hehkuvan sisältäpäin. Barnett Newman antoi yhden pystysuuntaisen juovan rikkoa muuten yksivärisen pinnan, kun taas Clyfford Still repi pintansa kulmikkaiksi, karttamaisiksi alueiksi. Rothko lakkasi teoksiaan harvoin ja vältti kiiltäviä pintoja, jotta väri saisi hengittää ja näyttäisi tulevan kankaan sisältä eikä lepäävän sen päällä. Tavoitteena ei ollut siveltimenkäytön dramatiikka vaan hiljainen, lähes harras kokemus. Myös koolla oli ratkaiseva merkitys: kenttien piti olla niin suuria, että ne ympäröivät katsojan ja loivat tilan, johon astua.

Kulttuurivaikutus ja perintö

Abstrakti ekspressionismi muutti maalaustaiteen lisäksi koko käsitystä siitä, mitä taide voi olla. Tuomalla itse toiminnan ja materiaalin osaksi sisältöä liike viitoitti tietä useille myöhemmille suuntauksille ja siirsi taidemaailman painopisteen pysyvästi Atlantin toiselle puolelle. Ajatus taiteilijan henkilökohtaisesta eleestä teoksen koko sisältönä vapautti myöhempiä sukupolvia, ja käsitys koon ja läsnäolon toimimisesta itsessään ilmaisukeinoina elää nykytaiteessa yhä. Liikkeen taiteilijat osoittivat myös, että abstrakti kuva voi olla yhtä vakavamielinen ja ilmaisuvoimainen kuin dramaattisinkin historiamaalaus.

Tie minimalismiin ja myöhempään taiteeseen

Jo 1960-luvulla nuorempi sukupolvi alkoi vastustaa kuumaa, henkilökohtaista ilmaisua. Värikenttämaalausten suuret, puhtaat pinnat viittasivat kuitenkin suoraan minimalismiin, joka vei pelkistämisen vielä pidemmälle. Samalla action paintingin ajatus taiteesta prosessina innoitti ensimmäisiä happening-esityksiä ja performanssitaidetta. Myös poptaiteen kritiikki juhlavaa abstraktia maalaustaidetta kohtaan oli suora reaktio abstraktin ekspressionismin valta-asemaan. Voit seurata tätä kehityskulkua sivullamme minimalismista.

Liike Pohjoismaissa ja Ruotsissa

Abstrakti ekspressionismi saapui myös Pohjoismaihin. Ruotsissa sillä on selkeä yhteys Tukholman Moderna Museetiin, jossa järjestettiin vuonna 2012 paljon huomiota saanut näyttely ”Explosion! Maalaus toimintana”. Näyttelyssä oli mukana noin viisikymmentä taiteilijaa, heidän joukossaan Jackson Pollock ja japanilainen Gutai-ryhmä. Museon kokoelmiin kuuluu myös ruotsalaisen abstraktin ekspressionistin Britta Ringvallin teoksia, mikä liittää suuntauksen Ruotsin taidehistoriaan. Eleikäs, spontaani maalaustapa sai myös ruotsalaisia seuraajia niin sanotun informaalisen taiteen piirissä, ja liikkeen ajatukset vaikuttavat yhä siihen, miten abstrakti taide ymmärretään skandinaavisissa kokoelmissa ja kodeissa.

Yhteys Pohjoismaihin avautuu myös skandinaavisen puhtauden, valoisuuden ja pelkistettyjen muotojen arvostuksen kautta. Värikenttämaalauksen hillityt, meditatiiviset pinnat sopivat hyvin yhteen pohjoismaisen estetiikan rauhaa ja tasapainoa tavoittelevan ihanteen kanssa, mikä voi selittää, miksi juuri Rothkon ilmaisutapa on niin suosittu ruotsalaisissa kodeissa. Ruotsin nykytaidekenttä on jatkanut abstraktin perinnön vaalimista, ja liikkeen materiaalien ja eleiden korostus näkyy monissa maalauksissa, joita esitellään gallerioissa ja museoissa eri puolilla maata tänäkin päivänä.

Abstrakti ekspressionismi kotona

Harva taidesuuntaus sopii modernin kodin seinälle yhtä hyvin kuin abstrakti ekspressionismi. Koska teokset eivät kuvaa mitään tiettyä, ne sopivat erilaisiin huoneisiin ja tyyleihin, ja yksi suuri abstrakti taulu voi antaa koko huoneelle selkeän taiteellisen suunnan. Värikenttämaalauksesta inspiraationsa saanut juliste, jossa on rauhallisia, hillityn sävyisiä värikenttiä, luo levollisen vaikutelman makuu- ja olohuoneisiin, kun taas eleikkäämpi aihe näkyvine siveltimenvetoineen tuo energiaa eteiseen tai työhuoneeseen.

Yksi abstraktin taiteen tärkeistä eduista on se, että se antaa silmien levätä ja ajatusten harhailla. Toisin kuin selkeä esittävä aihe, abstrakti teos ei sido katsojaa tiettyyn tarinaan, vaan kutsuu omiin tulkintoihin, jotka muuttuvat ajan myötä. Siksi liikkeen ilmaisutapa sopii erityisen hyvin tiloihin, joissa vietetään paljon aikaa, kuten olohuoneisiin ja makuuhuoneisiin. Hillityn harmaita, okranvärisiä ja syvänpunaisia sävyjä yhdistelevä sommitelma luo ajatonta eleganssia, kun taas kirkasvärisestä ja voimakkaansävyisestä teoksesta voi tulla yksityiskohta, joka kohottaa muuten neutraalisti sisustetun huoneen ilmettä. Yhdistä teokseen mielellään luonnonmateriaaleja, kuten puuta, pellavaa ja keramiikkaa, jotta abstraktia ilmaisua tasapainottaa jokin maanläheinen ja käsinkosketeltava.

Ota mittasuhteet huomioon. Abstraktissa ekspressionismissa oli kyse koosta, ja sama periaate pätee kotona: reilunkokoinen 50x70- tai 70x100-senttinen juliste tuo ilmaisun paremmin esiin kuin useat pienet teokset. Jos haluat käyttää värejä, voit poimia yhden teoksen sävyistä ja toistaa sitä tekstiileissä tai yksityiskohdissa. Meiltä löydät laajan valikoiman abstrakteja julisteita, värikkäitä teoksia väripommi-mallistostamme sekä hillitympiä ilmeitä minimalististen julisteidemme joukosta. Jos haluat selkeän yhteyden suuntaukseen, meillä on myös erityinen mallisto, jossa on Mark Rothko -aiheisia teoksia.

Vinkki: Ripusta suuri abstrakti juliste yksinään tyhjälle seinälle sen sijaan, että ahtaisit sen osaksi taulukokonaisuutta. Suuntauksen teokset on tehty ympäröimään katsoja, ja ne pääsevät parhaiten oikeuksiinsa, kun niiden ympärillä on reilusti tilaa. Valitse yksinkertainen tammikehys tai kapea musta kehys, jotta värit ja maalausjälki pääsevät esiin.

Jos haluat perehtyä tarkemmin siihen, miten abstrakti taide toimii seinällä, voit lukea abstraktien julisteiden oppaamme, minimalististen julisteiden oppaamme ja tekstimme aiheesta taide seinällä.

Aikajana

Abstrakti ekspressionismi kehittyi noin kahden vuosikymmenen aikana. Tämä aikajana esittelee tärkeimmät vaiheet suuntauksen juurista sen myöhäisiin jälkivaikutuksiin.

1935–1943: Yhdysvaltalaiset taiteilijat saavat toimeentulonsa New Dealin taideohjelmien kautta, ja eurooppalaiset surrealistit pakenevat sodan aikana New Yorkiin. Näin luodaan perusta uudelle yhdysvaltalaiselle abstraktiolle.
1943: Arshile Gorky kehittää biomorfista, puoliabstraktia ilmaisuaan ja toimii siltana eurooppalaisen surrealismin ja yhdysvaltalaisen abstraktion välillä.
1946: Kriitikko Robert Coates käyttää abstraktin ekspressionismin käsitettä kuvatessaan yhdysvaltalaista taidetta The New Yorkerissa.
1947: Jackson Pollock lyö itsensä läpi roiske- ja kaatotekniikallaan ja asettaa kankaan lattialle.
1950: Pollock maalaa teoksen ”Autumn Rhythm (Number 30)”, joka on nykyään esillä Metropolitan Museum of Artissa.
1952: Harold Rosenberg ottaa käyttöön käsitteen action painting ARTnews-lehdessä.
1955: Willem de Kooning maalaa teoksen ”Interchange”, joka myydään yksityisesti vuonna 2015 noin 300 miljoonalla dollarilla.
1958–1959: Museum of Modern Art levittää suuntausta kansainvälisten kiertonäyttelyiden avulla kylmän sodan aikana.
1960-luku: Minimalismi ja pop-taide reagoivat suuntausta vastaan, samalla kun värikenttämaalaus jatkaa elämäänsä.
2012: Tukholman Moderna Museet esittelee näyttelyn ”Explosion! Maalaus toimintana”, jossa on esillä Pollockin ja Gutai-ryhmän teoksia.

Läheiset taidesuuntaukset

Abstrakti ekspressionismi on läheisessä vuoropuhelussa useiden muiden suuntausten kanssa. Se kasvoi varhaisesta abstraktista taiteesta, jonka pioneerit Wassily Kandinsky ja Hilma af Klint olivat vapauttaneet maalaustaiteen aiheesta jo vuosikymmeniä aiemmin. Lue lisää Wassily Kandinskysta ja Hilma af Klintistä, jota pidetään yhtenä abstraktin taiteen todellisista uranuurtajista. Suuntauksen tunnetuimmasta nimestä voit lukea lisää Jackson Pollockia ja tippamaalausta käsittelevältä sivulta. Samaan sodanjälkeiseen aikaan sijoittui myös rinnakkainen eurooppalainen ääni, Cobra-liike: tanskalais-belgialais-hollantilainen ryhmä kehitti vuosina 1948–1951 yhtä spontaania ja eleellistä maalaustaidetta kuin amerikkalaiset aikalaisensa.

Värikenttämaalaus, suuntauksen meditatiivinen haara, saa oman syventävän sivunsa: lue värikenttämaalauksesta, jossa Newman, Still, Frankenthaler, Louis ja Noland asetetaan Rothkon rinnalle.

Suuntauksen menetelmä ammensi surrealismin ajatuksista tiedostamattomasta, ja sen laajat, puhtaat väripinnat viitoittivat tietä minimalismille. Kattavan yleiskatsauksen kaikkiin taidesuuntauksiin ja taiteilijoihin löydät tietopankistamme, jossa abstrakti ekspressionismi asetetaan laajempaan yhteyteensä. Voit perehtyä historialliseen taustaan syvemmin myös Wikipedian abstraktia ekspressionismia käsittelevän artikkelin ja Metropolitan Museum of Artin suuntausta käsittelevän esseen avulla.

Usein kysyttyä abstraktista ekspressionismista

Haluatko tuoda liikkeen tunnelman kotiisi? Tutustu koko abstraktien julisteidemme valikoimaan ja löydä aihe, joka tuo seinällesi samanlaista energiaa ja rauhaa, jota mestarit aikoinaan tavoittelivat.