Jos katsot kissanpennun kuvaa vain seitsemäsosasekunnin ajan, aivosi ovat jo tehneet päätöksensä. Oxfordin neurotieteilijät ovat mitanneet, että aivojen orbitofrontaalinen aivokuori reagoi vauvan kasvoihin noin 140 millisekunnissa, kauan ennen kuin ehdit ajatella sanaa ”söpö”. Se selittää, miksi aamukahvia juovaa kissaa esittävä juliste saa kokonaisen eteisen tunnelman pehmenemään ja miksi eläinaiheet ovat Ruotsin seinille myydyimpiä. Tutkimus paljastaa kuitenkin jotain vielä yllättävämpää kuin sen, että söpöt kuvat ilahduttavat meitä: ne myös parantavat tarkkuuttamme. Tässä käymme läpi, mitä Konrad Lorenzin, erään hiroshimalaisen psykologin ja nallekarhun satavuotinen kehityskaari opettavat meille aiheista, joiden parissa haluamme elää.
Kindchenschema: Konrad Lorenzin resepti söpöyteen vuodelta 1943
Itävaltalainen etologi Konrad Lorenz kuvasi vuonna 1943 ilmiön, jota hän kutsui Kindchenschemaksi eli lapsikaavaksi. Hänen teesinsä mukaan tietyt kasvonpiirteet herättävät automaattisesti halun huolehtia. Resepti on yllättävän täsmällinen: suuri pää suhteessa vartaloon, korkea ja kaartuva otsa, suuret silmät matalalla kasvoissa, pyöreät posket, pieni nenä ja suu sekä pehmeä, pyöreä vartalonmuoto. Ei ole väliä, kuuluvatko kasvot ihmisvauvalle, koiranpennulle, pöllönpoikaselle vai piirroshahmolle. Aivot tunnistavat mittasuhteet, eivät lajia.
Lorenz perusti suuren osan tutkimuksestaan havaintoihin ja piirroksiin mittausten sijaan, ja hänen elämäntyönsä osia kiistetään aivan muista syistä. Juuri lapsikaavan idea on kuitenkin kestänyt hyvin koettelun moderneilla menetelmillä. Vuonna 2009 Melanie Glocker ja hänen kollegansa julkaisivat PNAS-lehdessä tutkimuksen, jossa lapsettomat naiset katselivat vauvojen kasvoja, joita oli muokattu digitaalisesti niin, että niissä näkyi lapsikaava enemmän tai vähemmän. Funktionaalisen magneettikuvauksen avulla tutkijat havaitsivat, että kasvot, joissa lapsikaava näkyi selvemmin, aktivoivat voimakkaammin nucleus accumbensia, joka on aivojen palkitsemisjärjestelmän keskeinen osa. Söpöys ei siis ole vain tunne, jota kuvailemme jälkikäteen. Se näkyy mitattavana palkitsemissignaalina.
Pikatiedot: Konrad Lorenz kuvasi lapsikaavan vuonna 1943. Glocker ym. osoittivat vuonna 2009 PNAS-lehdessä, että vauvojen kasvot, joissa lapsikaava näkyy selvemmin, aktivoivat aivojen palkitsemiskeskusta, nucleus accumbensia. Morten Kringelbachin tutkimusryhmä Oxfordissa mittasi, että aivot reagoivat vauvojen kasvoihin noin 140 millisekunnissa. Hiroshimassa 96 opiskelijaa paransi suoritustaan 44 prosenttia tarkkuustestissä katsottuaan kuvia eläinten poikasista. Aikuisten eläinten kuvien katsomisen jälkeen parannus oli 12 prosenttia.
Morten Kringelbach, Marc Bornstein ja Catherine Alexander kävivät vuonna 2016 läpi tutkimustilannetta ja kuvailivat suloisuutta ilmiöksi, joka vaikuttaa kaikkien aistien kautta, ei vain näköaistin. Sekunnin seitsemäsosassa syntyvää nopeaa reaktiota seuraa hitaampi ja pitkäkestoisempi käsittely, joka liittyy huolenpitoon ja yhteenkuuluvuuteen. He osoittivat myös, että ihmiset ovat valmiita näkemään vaivaa saadakseen katsella suloisia kasvoja pidempään. Tämä on tärkeä havainto taidetta valitsevalle: aihe, joka saa meidät viipymään katseellamme, toimii seinällä, jonka ohi kuljemme satoja kertoja viikossa.
Kawaii-ilmiö Hiroshimassa: suloiset eläinvauvat paransivat opiskelijoiden tuloksia 44 prosenttia
Eniten siteerattu tutkimus suloisuuden vaikutuksesta arkeen on Hiroshiman yliopistosta. Psykologi Hiroshi Nittono kollegoineen julkaisi 26. syyskuuta 2012 artikkelin The Power of Kawaii PLOS ONE -lehdessä. Tutkimusasetelma oli helppo ymmärtää. Kaikkiaan 96 yliopisto-opiskelijaa suoritti kahdesti tehtäviä, jotka vaativat tarkkaa keskittymistä. Ensimmäisessä kokeessa heidän piti poimia pinseteillä pieniä esineitä rei’istä, suunnilleen kuin perinteisessä tarkkuutta vaativassa seurapelissä. Toisessa heidän piti löytää tietty numero pitkästä satunnaisesta numerosarjasta.
Kokeiden välissä osallistujat järjestivät seitsemän eläinkuvaa sen mukaan, kuinka paljon he pitivät niistä. Puolet näki kuvia koiran- ja kissanpennuista, puolet aikuisista koirista ja kissoista. Tulos oli selvä. Pinsettitehtävässä eläinvauvoja katsoneen ryhmän tulos parani 44 prosenttia, kun taas aikuisia eläimiä katsoneen ryhmän tulos parani 12 prosenttia. Numerotehtävässä parannus oli 16 prosenttia ja yhden prosentin. Pentuja katsoneet osallistujat tekivät vähemmän virheitä, mutta käyttivät myös hieman enemmän aikaa. Tutkijoiden sanoin heistä tuli varovaisempia.
Tutkimuksessa on kaksi erityisen kiinnostavaa yksityiskohtaa. Naiset arvioivat kuvat suloisemmiksi kuin miehet, mutta suorituskyky parani yhtä paljon molemmilla sukupuolilla. Kun tutkijat näyttivät sen sijaan kuvia herkullisesta ruoasta, vaikutusta ei havaittu. Tarkkaavaisuutta siis terävöittävät nimenomaan tietyt asiat, eivät mitkä tahansa miellyttävät kuvat. Nittono on ehdottanut, että suloisuus herättää suojeluvietin, joka saa meidät toimimaan varovaisemmin käsillämme ja katseellamme.
Suloinen kuva seinällä ei häiritse sinua. Tutkimusten mukaan se saa sinut käsittelemään edessäsi olevia asioita varovaisemmin.
Jos tutkimuksesta halutaan puhua täsmällisesti, on sanottava, että vaikutus mitattiin heti lyhyen kuvataukon jälkeen, ei kuukausien kuluttua saman julisteen oltua seinällä. Totumme kuviin, mistä olemme kirjoittaneet artikkelissa siitä, miksi aivot pitävät tietyistä taideteoksista. Tutkimus kertoo silti jotain tärkeää siitä, mitä söpöt kuvat saavat aikaan juuri sillä hetkellä, kun katsomme niitä: ne sekä rauhoittavat että terävöittävät havaintokykyä.
Nallekarhun evoluutio: kun lelut mukautuivat aikuisten katseeseen
Yksi viehättävimmistä todisteista lapsenomaisen muodon voimasta löytyy Cambridgen museokokoelmasta. Etologit Robert Hinde ja L.A. Barden mittasivat vuonna 1985 Cambridge Folk Museumissa esillä olleita nallekarhuja ja julkaisivat tulokset Animal Behaviour -lehdessä. Ensimmäiset nallet 1900-luvun alusta, jotka oli nimetty Theodore Rooseveltin mukaan, muistuttivat melko paljon karhuja: niiden otsa oli matala ja kuono pitkä. Seuraavien vuosikymmenten aikana nallekarhujen otsa nousi vähitellen ja kuono lyheni. Kukaan ei ollut suunnitellut sitä, mutta lelu oli käynyt läpi eräänlaisen kulttuurisen evoluution kohti lapsenomaisia piirteitä.
Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1995, Portsmouthin yliopiston tutkijat halusivat selvittää, kuka kehitystä oikeastaan ohjasi. Psykologit Morris, Reddy ja Bunting antoivat neljästä kahdeksaan vuotta vanhojen lasten valita kahdeksasta nallekarhusta: neljässä oli aikuismaisia piirteitä ja neljässä lapsenomaisia. Nuorimmat lapset valitsivat useammin aikuismaiset karhut. Vasta kuudesta kahdeksaan vuoden iässä lapset suosivat selvästi vauvanomaisia nalleja. Usein tehtävä johtopäätös on, että nallen muodonmuutos kuvastaa ennen kaikkea sitä, mihin vanhemmat ja isovanhemmat ihastuivat kaupassa.
Saman mekanismin voi havaita myös kuvataiteessa. Albrecht Dürerin vuonna 1502 tekemä akvarelli Feldhase, joka on nykyään esillä Wienin Albertinassa, ei ole söpö kuva nykyisessä merkityksessä. Jänis on kuvattu tieteellisen tarkasti, jokainen viiksikarva ja karva toistettu. Silti siitä on tullut yksi taidehistorian rakastetuimmista eläinkuvista, osittain siksi, että sen istuva, kyyristynyt vartalonmuoto ja suuret tummat silmät osuvat täsmälleen niihin piirteisiin, joita Lorenz myöhemmin kuvaili. Japanissa kawaii-estetiikka kehittyi 1970-luvulla kokonaiseksi visuaaliseksi kulttuuriksi, ja nykyään sen perintö näkyy kaikkialla kahvikuppien kuvitetuista kissoista aina kuvitettujen julisteiden valikoimamme leikkisiin aiheisiin.
Indianan kissavideot: miksi etsimme söpöjä kuvia, kun voimat ovat vähissä
Vuonna 2015 mediatutkija Jessica Gall Myrick Indianan yliopistosta kysyi lähes 7 000 ihmiseltä heidän tavoistaan katsoa kissavideoita verkossa. Tutkimus julkaistiin Computers in Human Behavior -lehdessä, ja siitä on tullut eräänlainen klassikko, osittain siksi, että aihe kuulostaa vitsikkäältä. Tulokset olivat vakavampia kuin voisi luulla. Osallistujat tunsivat olonsa energisemmäksi ja myönteisemmäksi katselun jälkeen ja kertoivat kokevansa vähemmän huolta, ärtymystä ja alakuloa. Ilo painoi enemmän kuin huono omatunto siitä, että oli lykännyt jotakin muuta.
Myrick havaitsi myös, että noin neljännes videoista oli sellaisia, joita ihmiset olivat aktiivisesti etsineet, kun taas loput tulivat vastaan sattumalta. Se kertoo jotakin siitä, miten käytämme söpöjä kuvia: usein lyhyenä taukona, joka auttaa lataamaan akkuja. Seinäjuliste on saman asian hitaampi, analoginen versio. Se ei vaadi klikkausta eikä näyttöä, ja se on siinä, kun tulet kotiin pimeänä marraskuun iltana. Söpöjen ja hauskojen eläinaiheiden pilke silmäkulmassa myös vahvistaa vaikutusta. Olemme käsitelleet aihetta syvemmin artikkelissa, joka kertoo huumorista taiteessa ja siitä, mitä tutkimus kertoo naurusta.
Söpöyden kääntöpuoli: kun söpöä on liikaa
Tutkimuksissa on myös nimi sille kummalliselle tunteelle, että haluaa rutistaa jotakin liian söpöä: söpöysaggressio, englanniksi cute aggression. Psykologit tulkitsevat sen tavaksi, jolla aivot tasapainottavat ylivoimaisen myönteistä tunnetta. Sisustuksessa opetus on käytännöllinen. Huone, jossa on kymmenen hyvin söpöä kuva-aihetta, voi tuntua imelältä, kun taas yksi tai kaksi suloista elementtiä rauhallisempien kuvien joukossa tuo lämpöä ottamatta tilaa haltuun. Juuri kontrasti tekee söpöydestä näkyvää.
Tutkimuksesta seinälle: missä suloiset eläinaiheet tuovat eniten hyötyä kotona
Jos suloiset kuvat sekä rauhoittavat että parantavat keskittymistä, kysymys kuuluu, missä päin kotia niistä on eniten hyötyä. Kotitoimisto on ilmeisin vastaus. Pieni, 21x30- tai 30x40-kokoinen juliste seinällä näytön vieressä, ei sen takana, antaa katseelle lyhyen tauon, joka Hiroshiman tutkimuksen mukaan voi auttaa sinua työskentelemään tarkemmin, kun palaat työn pariin. Valitse aihe, jossa on selkeitä poikasmaisia piirteitä, kuten suurisilmäinen kissanpentu tai pyöreä pöllönpoikanen, ennemmin kuin täysikokoinen aikuinen eläin.
Eteinen ja sisäänkäynti ovat seuraava paikka. Siellä kohtaat kotisi pitkän päivän jälkeen, ja siellä 140 millisekunnin reaktio tekee suurimman eron. Kahvikuppia pitelevä kissa tai kylpyhuoneen ulkopuolella odottava ankka tuo iltaan kevyen alun. Kylpyhuoneesta on muuten tullut yksi yleisimmistä paikoista humoristisille eläinjulisteille, ehkä siksi, että siellä pysähdymme joka tapauksessa hetkeksi. Kissa- ja eläinjulisteiden kokoelmastamme löytyy satoja aiheita, joissa yhdistyvät juuri sopivasti söpöys ja huumori.
Lastenhuone on tietenkin itsestään selvä valinta, mutta Portsmouthin tutkimus muistuttaa, etteivät pienet lapset aina pidä söpöimpänä sitä, mitä me aikuiset pidämme. Anna lapsen mielellään osallistua aiheen valintaan lastenjulisteidemme joukosta. Jos taas haluat olohuoneeseen leikkisän yksityiskohdan ilman liiallista söpöyttä, valikoimamme humoristiset julisteet sopivat siihen hyvin. Niissä eläimillä on usein jokin inhimillinen tapa tai kuivakka viesti.
Vinkki: Käytä lapsenpiirteitä tarkistuslistana eläinjulistetta valitessasi. Kysy itseltäsi, ovatko eläimen silmät suuret ja sijaitsevatko ne matalalla, onko pää suuri suhteessa vartaloon ja ovatko muodot pyöreitä. Mitä useampaan vastaat kyllä, sitä voimakkaampi vaikutus. Ripusta sitten tällainen aihe silmien korkeudelle, noin 145–155 cm:n korkeudelle keskikohdasta mitattuna, paikkaan, jossa pysähdyt usein, ja tasapainota sitä rauhallisemmalla viereisellä aiheella.
Söpöyttä korostava koko ja kehys
Söpöt aiheet sopivat parhaiten pieniin ja keskikokoisiin kokoihin. Suuret kasvot koossa 70x100 voivat tuntua ylivoimaisilta, kun taas sama kissanpentu koossa 30x40 houkuttelee katsomaan lähempää. Vaaleat tammi- tai valkoiset kehykset korostavat pehmeää ilmettä, kun taas ohut musta kehys luo graafisen ja hieman aikuisemman vaikutelman. Yhdistä mielellään söpö eläinjuliste luontoaiheeseen tai rauhalliseen tekstijulisteeseen kahden tai kolmen julisteen ryhmäksi, jolloin suloisuus saa rinnalleen seuraa viemättä huomiota koko huoneelta. Taiteen ja hyvinvoinnin kotona tutkimus osoittaa lisäksi, että aiheiden vaihtelu pitää katseen kiinnostuneena pidempään.
Usein kysyttyä suloisista eläinaiheista ja Kindchenschemasta
Seinällä olevat suloiset eläimet ovat siis enemmän kuin koristeita. Tutkimuksen mukaan ne tarjoavat aivoille nopean palkkion, pienen tauon, joka saa meidät suhtautumaan lempeämmin, ja muistutuksen siitä, ettei arjen tarvitse olla niin vakavaa. Lue lisää siitä, miten aivot reagoivat suloisuuteen Hiroshiman yliopistossa ja Oxfordin katsauksessa suloisuustutkimukseen. Kun haluat löytää juuri oman suurisilmäisen, pyöreämuotoisen aiheesi, selaa kissojamme, pöllöjämme, ankkojamme ja sammakoitamme ja valitse juliste, joka saa sinut hymyilemään jo ovella.